Ulkomaanlukijamme Jaana Koskivaara-Coniel kertoo meille hengästyttävän kansainvälisestä elämästään. Tällä hetkellä Jaanan koti on Andorrassa, mutta hänen unelmiensa maatilaa remontoidaan parhaillaan Ranskan maaseudulla.

Olen Jaana Koskivaara-Coniel, syntynyt Turussa ja lähtenyt maailmalle jo nuorena. Pariisin opiskeluvuosien jälkeen palasin takaisin Turkuun, koska siihen aikaan Ranskassa oli vaikea saada työlupaa. Turussa tapasin pian ranskalaisen miehen, joka puhui suomea Turun murteella. Kaksi lastamme syntyivät Turussa, ja kotikielenä meillä oli sekä ranska että suomi.

Vuonna 1992 miehelleni tarjottiin yhteistyökumppanuutta Etelä-Afrikassa, ja siitä alkoikin uudenlainen elämä. Olemme kuitenkin pitäneet kiinni kulttuureistamme, joten esimerkiksi sauna on aina kuulunut asuntoomme, missä sitten olemmekin asuneet. Kaipuu Eurooppaan toi meidät takaisin Ranskaan neljäksi vuodeksi, minkä jälkeen muutimme takaisin Afrikkaan. Nyt asumme mieheni kanssa kahdestaan Ranskan ja Espanjan välissä Andorrassa. Joulun pyrimme viettämään suomalaiseen tapaan loma-asunnossamme Merimaskussa, ja osa kesästä kuluu myös siellä.

Lapsemme ovat käyneet suurimman osan kouluvuosistaan englannin kielellä, joten siitä on tullut meille kolmas kotikieli. Vuonna 2005 lapsemme - silloin 14- ja 16-vuotiaat - halusivat takaisin Suomeen, ja he suorittivatkin kansainvälisen IB-lukion Turussa. Me vanhemmat asuimme vielä Etelä-Afrikassa Pretoriassa, mutta kävimme usein Turussa. Lukion jälkeen lapsemme lähtivät opiskelemaan Skotlantiin, jossa tyttäremme Amanda opiskelee yhä. Poikamme Oscar päätti palata takaisin Suomeen ja on juuri suorittanut varuusmiespalvelun.

Mieheni on tominut kaikkien näiden vuosien ajan samassa ammatissa. Hänellä oli Suomessa ilmoitusalan yritys, mikä vei meidät aikoinaan Etelä-Afrikkaan, jossa hänellä on vieläkin yrityksensä. Minä taas olen vaihtanut ammattia useampaankin kertaan vaatesuunnittelijasta, lehdenjakelun aluepäälliköstä ja keramiikkataiteilijasta elämäntapaoppaaseen. Elämä on ollut värikästä ja antoisaa, ja nyt on uusi jakso alkamassa...

Merkittävä päivä

Kerron teille nyt eräästä päivästäni viime tammikuussa. Päivä on merkittävä, sillä tuolloin elämäni sai jälleen uudenlaisen käänteen. Päivä alkoi tavallista aikaisemmallla herätyksellä jo kello kuudelta, jolloin täysikuu oli juuri laskeutumassa Andorran korkeimman vuoren, Coma Pedrosan taakse. Olimme taas kerran lähdössä Ranskaan "löytöretkelle", sillä olemme jo jonkin aikaa etsineet uutta kotia Ranskan maaseudulta.

Lähdimme matkaan heti kello seitsemän jälkeen. Aamun liikenne oli rauhallista, sillä Andorrassa työt aloitetaan useimmiten vasta yhdeksän aikaan. Laskeuduimme alas serpentiinitietä Massanaan ja ohitimme Andorran pääkaupungin Andorra-la-Vellan. Ajomatka Ranskan rajalle sujui 45 minuutissa. Andorra ei kuulu Euroopan Unioniin, joten rajalla on tulli, sillä halvan tupakkatuotteiden ja alkoholin vuoksi salakuljettajia riittää. Automme oli täynnä matkatavaraa maastoyöristämme lähtien, sillä emme tienneet tarkalleen, kuinka kauan viipyisimme matkalla. Rajanylitys sujui hyvin, sillä Andorrasta poispäin suuntautuva liikenne oli aamuvarhaisella vähäistä. Tiet olivat hyvässä kunnossa, sillä tänä vuonna ei ole satanut paljon lunta. Normaalisti sitä on vuorilla viitisen metriä.

Matkamme jatkui Ranskan puolella kohti Etelä-Dordognen maaseutua, jossa suunnitelmissamme oli tavata pitkäaikaiset ystävämme, jotka ovat kiinteistönvälittäjiä. Marjo on vanha ystäväni, jonka tapasin 80-luvulla Pariisissa, jossa opiskelimme muotisuunnittelua samassa koulussa. Yön olimme suunnitelleet viettävämme Chateau de Vigier Golf -hotellissa. Alue kuuluu viininviljelyalueeseen, josta niin kutsutut Bergeracin viinit tulevat.

Saavuimme perille juuri sopivasti lounasaikaan. Valitsimme liitutaululle kirjoitetusta ruokalistasta alkupalat ja pääruuan. Alueen paikallisia herkkuja ovat kaikki ruuat, joita voi valmistaa hanhesta ja ankasta. Lounas oli täydellinen. Pääruuan lisäksi nautimme vielä juustoja ja jälkiruokaa, ja ruokajuomaksi tietenkin paikallista viiniä.

Tarkoituksena oli tutustua iltapäivällä kolmeen eri maalaistaloon. Kriteereinä meillä oli suuret sisätilat, useita ulkorakennuksia ja ympärillä viininviljelymaata. Olimme todella kiinnostuneet ensimmäisestä talosta, mutta kuten usein käy, kuvat ja todellisuus eivät kohdanneet. Talo oli valtavan suuri ja vaati paljon remonttia, eli juuri sellainen kuin halusimmekin. Ulkorakennukset olivat hieman liian pienet, maata oli paljon, mutta puutarhasta näkyi suoraan pienelle maantielle, jossa kulki autoja, mikä laimensi kiinnostuksemme tähän taloon.

Seuraavaksi meille esiteltiin vanha chartreuse eli maalaistalo punaisine ikkunaluukkuineen. Valtavassa talossa asui yksinään vanha nainen, joka oli aikoinaan harrastanut viininviljelyä talon ympärillä, mutta satoa ei ollut korjattu enää vuosiin. Talo oli suuren remontin tarpeessa, ja suuressa vanhassa lisärakennuksessa oli aikoinaan ollut uskomattoman suuri viininvalmistustila, joka oli nyt kokonaan rappiolla. Rakennus oli kuitenkin hyvässä kunnossa vanhoine kattorakenteineen ja kiviseinineen. Paikka oli tunnelmallinen, mutta ympäristö oli liian tasaista ja maantie sielläkin liian lähellä.

Kolmas tila oli taas aivan toisenlainen: talo oli mitäänsanomaton, mutta ympäristö oli kaunista viininviljelyaluetta kukkuloineen. Omistaja kertoi meille, miten vaikeaa nykypäivänä on olla viinitilan omistaja, vaikka viini olisikin korkealaatuista. Ranskassa on ollut jo jonkin aikaa kriisi viininmyynissä, sillä kilpailijoita on tullut monesta maasta.

Opimme taas lisää viinistä ja lähdimmekin tilalta mukanamme kuusi laatikollista erilaisia viinejä. Vierailu oli päivän viimeinen, ja matkamme jatkui takaisin hotelliin, keskelle kauneinta maaseutua. Tammikuu alueella on hiljaista ja turisteja on vähän, joten olimme ystäviemme kanssa ainoat vieraat valtavassa linnahotellissa. Hotellin ravintolakin oli auki vain meitä varten, joten tunsimme olomme varsin kuninkaalliseksi. Kävimme illallispöydässä läpi päivän tapahtumia ja olimme hieman pettyineitä, sillä olimme odottaneet löytävämme unelmiemme täyttymyksen. Illallinen venyi ranskalaisen tavan mukaan puoli kymmeneen. Päivä oli ollut todella kylmä, ja Marjo ja minä löysimme linnasta salongin, jossa oli vanhan takan edessä puukamiina. Päädyimme istumaan mukaville nojatuolille suloisesti lämmittävän tulisijan ääreen. Miehet löysivät seuraavasta huoneesta biljardipöydän ja sulattelivat illallista biljardia pelaten.

Päivä oli ollut pitkä, mutta emme silti malttaneet mennä heti hotellihuoneeseen palattuamme nukkumaan. Linna oli vanha, mutta hotellihuoneen internet-yhteys toimi hyvin, vaikkakin hieman verkkaisesti. Jatkoimme uuden talon etsimistä samantien, ja mieheni löysikin netistä maatilan, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Päätimme ottaa seuraavana pävänä yhteyttä välitystoimistoon, jotta pääsisimme tutustumaan tähän viehättävään keltaiseen taloon...

Puolitoista viikkoa myöhemmin tarjouksemme maatilasta hyväksyttiin, ja saimme unelmiemme maatilan - joskin kaupan mukana tulee kahden vuoden remontti.

Terveisin,

Jaana Koskivaara-Coniel, Andorra

Asutko sinäkin ulkomailla? Haluatko kirjoittaa elämästäsi?
Ota yhteyttä toimitussihteeri Mari Karttuseen:
mari.karttunen(at)sanomamagazines.fi