4 hengelle

500 g haukea ruodottomana fileenä
1–1½ tl merisuolaa
maun mukaan sitruuna- tai valkopippuria
1 keltuainen
1 valkuainen
2 rkl korppujauhoa
2 dl kuohukermaa
silputtua tuoretta tilliä tai persiljaa

---


1. Valmista mureke kylmistä raaka-aineista. Pane kala paloina monitoimikoneen kulhoon ja käytä seos tasaiseksi massaksi. Lisää suola. Nosta kulho viileään puoleksi tunniksi, jotta massa kiinteytyy.

2. Lisää keltuaiset koneen käydessä. Mausta seos valkopippurilla ja lisää halutessasi tillisilppua. Käytä tasaiseksi.

3. Vaahdota valkuaiset ja kääntele lastalla lopuksi murekemassan joukkoon. Kumoa seos leivinpaperilla vuorattuun murekevuokaan, peitä pinta foliolla ja pane vuoka vesihauteessa uuniin.

4. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 50 minuuttia, kypsäksi ja kiinteäksi. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja rapean salaatin kanssa.

Vinkki! Saat helpon vesihauteen, kun täytät reunallisen uunipellin vedellä ja asetat murekevuoan pellille.

Teksti Marja Samuli, kuva Sami Repo

Vaivattoman ja maukkaan bataattipiiraan pohja on valmista voitaikinaa.

Resepti

Annoksia:
8
Vaikeustaso:
Helppo

Bataattipiirakka

Kuori ja paloittele bataatti. Keitä se vähässä vedessä täysin kypsäksi ja kaada keitinvesi pois.

Soseuta bataatti tasaiseksi.

Lisää joukkoon kerma ja hienonnettu chili.

Lisää jäähtyneen seoksen joukkoon vähän vatkatut kananmunat ja sekoita tasaiseksi. Mausta muskottipähkinällä, suolalla ja valkopippurilla. Tarkista maku.

Yhdistä neljä levyä pituussuunnassa yhdeksi isoksi levyksi, käytä kaulinta apuna. Laita leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, jonka mitat ovat noin 30 x 20 cm.

Esipaista pohjaa 200 asteessa 15 minuuttia. Kaada täyte vuokaan ja kypsennä 200 asteessa 25–30 minuuttia.

Jäähdytä hyvin ja leikkaa paloiksi. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

4
levyä valmista voitaikinaa
1
bataatti (600 g)
2
dl
kermaa
½ punainen chili
4
munaa
ripaus muskottipähkinää
1
tl
suolaa
½ tl valkopippuria

Nyt ei leivota pataleipää vaan patapullaa! Jättikokoinen korvapuusti syntyy ilman aikaa vievää väkerrystä.

Resepti

Annoksia:
15
Vaikeustaso:
Helppo

Patapuusti

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liota hiiva maitoon. Lisää sokeri, kardemumma ja suola.

Vaivaa suurin osa vehnäjauhoista taikinaan. Lisää pehmeä voi. Lisää vielä loput jauhot. Taikina saa jäädä vähän tavallista pehmeämmäksi. Vaivaa taikina kimmoisaksi.

Peitä kulho liinalla. Anna taikinan nousta noin 45 minuuttia, kunnes se on kaksinkertainen. Taikinan noustessa laita kannellinen, noin 4 litran vetoinen pata lämpenemään uuniin. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Kumoa taikina leivonta-alustalle, jonka olet jauhottanut reilusti. Vaivaa taikinaa hetki ja venyttele se levyksi. Levitä puolet voista, sokerista ja kanelista taikinalevyn päälle. Taita taikinalevy kahtia ja sitten nelinkerroin. Venyttele, täytä ja taittele uudelleen. Muotoile taikina isoksi palloksi.

Ota kuuma pata uunista. Nosta pulla pataan saumapuoli alaspäin. Voitele pinta halutessasi munalla ja ripottele hieman jauhoja koristeeksi. Nosta kansi päälle. Paista pullaa noin 50 minuuttia, kunnes se on kauniin ruskea ja kypsä.

Anna pullan jäähtyä hetki padassa ja kumoa se sitten varoen ritilälle jäähtymään. Valuta koristeeksi sokerikuorrutetta tai sulatettua suklaata.

4
dl
maitoa
40
g
hiivaa
1 ½ dl sokeria
1
rkl
kardemummaa
1
tl
suolaa
10–11 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
100
g
huoneenlämpöistä voita

Täyte

100
g
huoneenlämpöistä voita
½ dl sokeria
1
rkl
kanelia

Lisäksi

(1 muna)
50
g
suklaata tai sokerikuorrutetta