kasvisgratiini

Maukas gratiini syntyy jääkaapin pohjalle kertyneistä vihanneksista.

4 annosta

  • 2 l kasviksia pilkottuna

  • 3 kpl valkosipulinkynttä

  • 200 g halloumijuustoa

  • 2 dl vettä

  • tai

  • 2 dl valkoviiniä

  • mustapippuria

Kuorrutus

  • 4 dl emmental-mozzarellaraastetta

  • 2 kpl kananmunaa

  • 2 dl yrttejä

 

Lohko kasvikset pieniksi paloiksi. Kovemmat kasvikset pienemmiksi, kesäkurpitsa ja paprika saavat jäädä isommiksi lohkoiksi. Lisää kasvikset ja neste uunivuokaa. Kuutioi halloumi ja sekoita kasvisten ja mustapippurin kanssa vuokaan.

Kypsennä 200 asteisen uunin alatasolla puolisen tuntia eli kunnes kasvikset tuntuvat kypsiltä. Valele pintaa paiston aikana muutaman kerran pohjaan muodostuvalla nesteellä.

Valmista kuorrutus. Riko munien rakenne kulhossa, lisää juustoraaste ja silputut yrtit. Levitä kuorrutus uunikasvisten päälle.

Kuorruta vielä noin 10 minuuttia uunin keskitasolla. Tarjoa sellaisenaan salaatin kanssa tai lisäkkeenä grillipihvin seurassa.

Vinkki! Gatiiniin sopivat esimerkiksi kukkakaali, paprika, sipuli, kesäkurpitsa, porkkana, parsakaali, munakoiso, bataatti.


Avainsanat




Tähdellä merkityt ovat pakollisia kenttiä