Vinkki viikonlopun herkuksi: luumukääretorttu!

02.12.2011

Luumut kuuluvat adventin aikaan. Perinteisten joulutorttujen sijaan kannattaa kokeilla myös ihanan kuohkeaa luumukääretorttua.

Kääretorttu on kevyempi herkku kuin perinteiset, rasvaiseen torttutaikinaan leivotut joulutortut. Voit käyttää ohjeessa myös tavallista torttumarmeladia.


Luumukääretorttu

10-12 palaa


Kääretorttupohja

4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
kostutukseen maitoa

Täyte
2 dl vispikermaa
1-2 rkl sitruunamehua
sokeria maun mukaan
1 prk (300 g) luumumarmeladia
1 prk (200 g) vaniljatuorejuustoa (esim. Sunnuntai)

1. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää jauhot ja kaakaojauhe siivilän läpi. Kääntele varovasti sekaisin. Levitä taikina uunipellille kevyesti voidellulle leivinpaperille. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 5-9 minuuttia. Kumoa levy pöydälle toisen leivinpaperin päälle, jonka päälle on siroteltu reilusti sokeria. Poista paperi varovasti. Jäähdytä.

2. Vaahdota kerma. Mausta vatkausvaiheessa sitruunamehulla ja sokerilla.

3. Notkista luumumarmeladi ja tuorejuusto. Makeuta sokerilla halutessasi. Kostuta torttulevy kevyesti maidolla. Levitä ensin luumuseos levylle ja sen päälle napakka kermavaahto.

4. Kääri torttu napakalle rullalle. Anna vetäytyä paperiin käärittynä jääkaapissa muutama tunti.

Vinkki! Luumumarmeladiksi sopii hyvin torttumarmeladi.

Teksti Kiia Renko, kuva Nico Backström



Kommentit


Vanha ihminen ,älä lannistu! | 2011-12-03 20:53:57
Monet ansiotyänsä tehneet "vanhukset" ovat hyvin yksinäisiä.Perheet hajonneet, tai lapset muuttaneet kauas. " Vanhuksella" ei ole mahdollista hakea seuraa muista ihmisistä. Kyllä siinä on vitsit vähissä.
Muuten on Vappu Taipale oikealla asialla.
Ihanan näköinen ohje | 2011-12-12 22:01:54
Varmasti herkullista! Ihanaa, pitää heti lasten kanssa kokeilla. Ohjetta voisi sen verran tarkentaa, että vaahdotettu kerma ja tuorejuusto sekoitetaan keskenään. Vai ymmärsinkö itse väärin? Makeaa joulua! :)
  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    kolme kahdeksan yhdeksän

Lue myös:

Pieni texmex-sanasto
Texmex-ruuaksi kutsutaan Yhdys­valloista, aivan Meksikon rajaseuduilta, kotoisin olevaa ruokaa, joka on saanut vaikutteita meksikolaisesta ruokakulttuurista.
Raakana vai kypsänä?
Onko tosiaan niin, että lähes kaikki vihannekset pitäisi syödä kypsentämättöminä?
Leivotaan pullaa!
Vastapaistetun pullan tuoksu saa veden herahtamaan kielelle. Leivotaanko tällä viikolla vaikka sitrus-voisilmäpullia?
Grillaus kuuluu kesään
Grillaus on mukava tapa kokata. Kesällä kuuluu grillata, satoi tai paistoi!


Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Keväässä minulle tärkeintä on...


Tulokset | Aiemmin kysytyt