Kyllästyttääkö höyryävä, rusinainen glögi? Kokeile vaihteeksi hileistä ja hedelmäistä vaihtoehtoa.
Yllätä perheesi tai vieraasi tällä helpolla mutta maistuvalla sorbetilla. Siinä maistuu joulu, mutta myös syksyn sadonkorjuun aika.
Glögisorbetti
1 l glögiä
4 päärynää
noin ½ dl fariinisokeria
Lisäksi
sokeroituja kirsikoita
1 ps Minut Block -valkosuklaata
1. Kiehauta glögi kattilassa. Kuori ja paloittele päärynät.
2. Lisää päärynät ja sokeri. Sokerin määrää voi lisätä, jos glögi on hapokasta. Keitä, kunnes päärynät ovat pehmeitä.
3. Ota päärynät liemestä ja soseuta. Lisää sose takaisin glögiin. Jäähdytä.
4. Kaada liemi pakastuksen kestävään kannelliseen astiaan. Pakasta seos. Sekoita aika ajoin jäätymisen kuluessa, näin saat koostumuksesta tasaisemman.
5. Ota sorbetti sulamaan puoli tuntia ennen tarjoilua. Pyöräytä massasta palloja annosmaljoihin ja koristele sokeroiduilla kirsikoilla ja valkosuklaisilla tähdillä. Ohjeet suklaakoristeisiin löytyvät Minut Block -pussista.
Vinkki: voit koristella annokset myös tavallisesta valkosuklaalevystä juustohöylällä "vuolluilla" lastuilla.
Teksti Christina Aaltio, kuva Arto Vuohelainen
Kaikki jouluun Kodin Kuvalehden joulusivuilta >
