Pienpaahtimoiden kahvit ovat juomatrendien kärjessä. Niistä voi nauttia vielä senkin jälkeen, kun pavut ovat loppu.

Askartele tyhjästä pussista kukka- tai yrttiruukun suoja. Avaa pussi, taittele reunat ja sujauta ruukku pussiin. Kahvipussi pitää myös kasteluveden sisällään.

Pienpaahtimokahveja saat laatukahviloista ja esimerkiksi Crema-nettikaupasta.

Kokeile vaikka Helsingin Kahvipaahtimon suodatinkahvia (8,90 e/250 g) tai Brickwork Coffeen espressoa (11,50 e/250 g), joissa on upean maun lisäksi kaunis, keittiön pöydälle sopiva paketti.

Kukat houkuttavat pihapiiriin ötököitä ja perhosia, joista KK:n lukijat ovat saaneet loistavia lähikuvia. Katso kuvat!

"Perhonen laskeutui auringonkukkaan." Kuva: Merja Kauppinen

"Heinäkuussa heinäsirkka ruusussa istuskeli." Kuva: Lena Veronika Isabel

"Neitoperho Lapinvuokoilla." Kuva: Minna Ruuskanen

"Isomittari tuli verannalle tervehtimään." Kuva: Katja Koli

"Uskoisin tämän olevan kehrääjäntoukka, oli kukkapenkissäni." Kuva: Ninna Santamäki Os Pirskanen

"Heinäsirkka hyppäsi kuivumassa olevan paidan päälle. Hetken se ehti poseerata, jotta sain kuvan, ennen kuin hyppeli tiehensä." Kuva: Susanna Virtanen

"Viime kesänä salaatinlehdissä oli tämä kärsäkäs. Salaatti oli vihannesmaastani." Kuva: Anja Pitkänen

Kukkien ei tarvitse jäädä vain kesäkauden iloksi - tee niistä osa kotisi sisustusta.

Kuistin kaunein amppeli on solmittu kierrätyskuidusta tehdystä Moppari-puuvillalangasta. Pieni maljakko Muuto, Formwerk. Isompi maljakko Olkkari. Kulhot ja muumikannu Stockmann. Kortit Papershop. Lanka Menita. Kuva Anna Huovinen.

Ripusta kattoon pala aurinkoa! Kuva Anna Huovinen.

Sieltä täältä löytyneistä vanhoista pulloista syntyy kaunis kokoelma ikkunalle. Kuva Anna Wallendahr.

Lasisista kehyksistä kasvit näkyvät molemmin puolin, joten ne voi ripustaa myös ikkunaan. Laventelin viettelevä tuoksu ja herkkä väri säilyvät hyvin prässätessä. Kuva Annabelle Antas.

Niittyleinikin pirteänkeltaiset kukat säilyttävät värinsä. Kuva Annabelle Antas.

Ebba Masalinin kuvittamat opetustaulut ovat monen kodin- ja mökinsisustajan suosikkeja. Kuva Sari Rantanen.

Riemukkaan värikäs kukkatapetti on Eco Happy -mallistosta. Kuva Sari Rantanen.

Taitava sisustaja saa yllättävät asiat sopimaan yhteen: vaikkapa kukkatapetin, nahkarotsin ja termoskannukokoelman. Kuva Sari Rantanen.

Muistavalkoinen kukkatapetti rauhoittaa unelmoimaan. Tapetti Boråstapeter, kuva Sari Rantanen.