Merin ja Ilmarin torppa on maalla omassa rauhassa mutta lähellä kaupungin rientoja. Se rakennettiin alun perin saunamökiksi päätilalle, jota ei enää ole.
Merin ja Ilmarin torppa on maalla omassa rauhassa mutta lähellä kaupungin rientoja. Se rakennettiin alun perin saunamökiksi päätilalle, jota ei enää ole.

Taiteilijat Meri Peura ja Ilmari Gryta löysivät kodikseen unelmiensa punaisen tuvan ja työtilakseen pienen navetan. Huonekalut he nikkaroivat itse.

Syksyinen luonto on aurinkoisena pakkasaamuna satumainen. Pienen punaisen talon puutarhassa leijuu usva.

Vielä vihreä nurmikko on saanut kuurakannen ja tuntuu jalkojen alla tankealta. Korkeavartiset kultapallot ovat jäätyneet talven törrökeiksi. Vilahtikohan nurkan takana fasaani?

Metsän reunassa eletään luonnon rytmissä.
Metsän reunassa eletään luonnon rytmissä.

Pihapiirinsä tunnelmasta osaavat nauttia kuvanveistäjä Ilmari Gryta ja kuvataiteilija Meri Peura, jotka hipsivät höyryävät mukit käsissään ulos kahville. Vielä tarkenee istahtaa hetkeksi omenapuun alle ja tunnelmoida.

Toisilleen tarkoitetut

Tämä kaikki oli unelmaa vielä kaksi vuotta sitten, kun Riihimäellä kerrostalossa asuneet Meri ja Ilmari suunnittelivat kodin ja työpaikan yhdistämistä. Isokokoisten veistosten työstäminen ja varastointi vaativat tilaa, ja ikänsä kaupungissa asuneet taiteilijat kaipasivat luontoon.

Kirveellä veistettyjen hirsiseinien kauneus sykähdyttää Ilmaria. Olohuoneen matot Merin isoisä toi matkoiltaan.
Kirveellä veistettyjen hirsiseinien kauneus sykähdyttää Ilmaria. Olohuoneen matot Merin isoisä toi matkoiltaan.

He eivät rajanneet tarkkaan tulevan asuinpaikan sijaintia. Keski-Suomeen saakka he eivät halunneet, koska ystävät asuvat etelässä ja satunnaiset työkeikat painottuvat Helsinkiin. Kiirettäkään paikan löytämiselle ei ollut.

Netin asuntoilmoituksia selatessa heidän silmiinsä osui ilmoitus satavuotiaasta, remonttia kaipaavasta talosta, jonka pihassa oli pienehkö navetta. Kun paikka sattui olemaan melkein naapurissa, Tervakosken Hallakorvessa, Meri ja Ilmari ajelivat katsomaan sitä.

Puutarha on kaunis ympäri vuoden.
Puutarha on kaunis ympäri vuoden.

Siinä se oli. Punamultainen hirsimökki, kaari-ikkuna ja pärekattoinen kivinavetta. Hedelmäpuita ja pieni pelto.

"Emme ehtineet kunnolla katsoa kaikkia paikkoja, kun jo tiesimme, että tässä on meidän koti. Home ei haissut, joten teimme päätöksen viidessätoista minuutissa. Menimme seuraavana päivänä euforian vallassa pankkiin. Onneksi mukava pankintäti ymmärsi", Meri kertoo.

Vanha kolkutin näyttää komealta siniseksi maalatussa ovessa.
Vanha kolkutin näyttää komealta siniseksi maalatussa ovessa.

Perjantaina he tekivät kaupat ja jo sunnuntaina muuttivat taloon Boris-koiransa kanssa.

"Jotkut talot ja ihmiset on tarkoitettu toisilleen. Nyt sen vasta uskon. Vanhat huonekalummekin löysivät heti paikkansa", Ilmari sanoo.

Käsityö on elämäntapa

Käteväkätiset taiteilijat eivät pelänneet vanhan talon remontointia. Sitä he toivoivatkin pääsevänsä tekemään. Uuden talon rakentaminen ei ollut heidän juttunsa vaan vanhan kunnioittaminen ja korjaaminen.

"Asukkaat vaihtuvat, rakennus pysyy", Ilmari sanoo.

Kaapit ovat Ilmarin rakentamia.
Kaapit ovat Ilmarin rakentamia.

Remontoitavaa riitti: ensin piti kaivaa vesijohdot pihakaivolta sisälle marraskuun sateissa.

"Oli juhlapäivä, kun kraanasta tuli vettä", Meri muistaa.

Olohuoneen lamput ovat terästettyä kuparia ja Merin tekemät.
Olohuoneen lamput ovat terästettyä kuparia ja Merin tekemät.

Sitten he kunnostivat kylpyhuoneen ja navettarakennuksessa olevan kiviseinäisen saunan.

Merille ja Ilmarille on tärkeää, että ympäristö on kaunis, inspiroiva sekä hyvin toimiva.

"Emme halua asua museossa", Ilmari sanoo.

Boris on tuotu pentuna Puolasta.
Boris on tuotu pentuna Puolasta.

Taiteen tekeminen on yksinkertaista omassa rauhassa: työvaatteet niskaan ja pihan poikki navettaan. Ei haittaa, vaikka rälläkkä huutaa iltamyöhään. Puutyöt Meri ja Ilmari tekevät navetan yläkerrassa ja hitsaamisen ja muut tulityöt alhaalla.

"Talvella tarkenee pilkkihaalarissa", vakuuttaa Meri.

Työmatka torpalta navetalle on lyhyt.
Työmatka torpalta navetalle on lyhyt.

Perunoita koko talveksi

Kun asumisen edellytykset olivat kunnossa, Meriin ja Ilmariin iski puutarhakuume. He rakensivat suuren ja soikean kasvihuoneen, jossa mahtuu pitkä isäntäkin puuhaamaan.

Satoa tuottavat paprikat, tomaatit, kurpitsat, porkkanat ja mustajuuret. Oman maan perunat riittivät koko viime talveksi. Ei huono juttu taiteilijoiden taloudessa.

"Osaamme arvostaa jokaista suupalaa. Omavaraisuus on viehättävä ajatus, mutta emme pyri siihen, että kävisimme härkävankkureilla kylältä ostamassa pelkkää suolaa", Ilmari sanoo.

Vähän ennen talviunia. Merin ja Ilmarin rakentama kasvihuone on kuin paviljonki.
Vähän ennen talviunia. Merin ja Ilmarin rakentama kasvihuone on kuin paviljonki.

Seuraavaksi Meri ja Ilmari aikovat rakentaa kuistille katoksen ja valaa navettaan uuden lattian. Meri on alkanut katsella sillä silmällä talon yhteydessä olevaa liiteriä. Sinne voisi rakentaa käynnin makuuparvelta, ja yläkertaan tulisi lisää tilaa.

Kylpyhuoneen marokkolaiset laatat Meri löysi netistä.
Kylpyhuoneen marokkolaiset laatat Meri löysi netistä.

Meri on Ilmaria impulsiivisempi, mutta ideoita riittää molemmilla.

"Samalla alalla oppii arvostamaan toisen ajatuksia ja työtä. Emme kilpaile vaan teemme yhdessä."

Taiteilijoiden työkalukaappi.
Taiteilijoiden työkalukaappi.

Kumpikaan ei pode remonttiväsymystä.

"Merillä on joskus nokka kippuralla, kun en ole palauttanut työkaluja oikeille paikoilleen", Ilmari tunnustaa.

Lipaston päällä on väripilkkuna Tapani Mikkosen grafiikanvedos Koli.
Lipaston päällä on väripilkkuna Tapani Mikkosen grafiikanvedos Koli.

Joskus viikonloppuisin pari tekee irtioton ja lähtee rellestämään Helsinkiin. Se tarkoittaa taidenäyttelyä tai vaikka Palefacen keikkaa ja ravintolailtaa.

Ystävät ja sukulaiset piipahtavat myös mielellään maalle Merin ja Ilmarin luokse.

"Kukaan ei ole ihmetellyt, olemmeko tulleet hulluiksi, kun tällaisen vanhan rötiskön hankimme", Ilmari sanoo.

"Olimme varmaan riittävän hulluja valmiiksi."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 23/2015.

Toiveiden torppa

KOTI Vuonna 1912 valmistunut noin 50-neliöinen hirsitalo sekä navetta Tervakosken Hallakorvessa.

ASUKKAAT Kuvataiteilija Meri Peura, 34, ja kuvanveistäjä Ilmari Gryta, 36. Siperianhusky Boris.

Kun lapset syntyivät, Elena lakkasi haaveilemasta omakotitalosta. Uusi, isompi koti etsittiin tutusta kerrostalosta, jonka pihalla on aina leikkikavereita.

Elenalle ja Mikolle oli selvää, että vaikka he hankkivat isomman asunnon, taloyhtiötä ei vaihdeta.

"Kun lapset syntyivät, unohdimme haaveet rivitaloista ja omakotitaloista. Valitsimme asumismallin, jossa ympärillä on paljon ystäviä ja lapsille kavereita", Elena kertoo.

Perhe viihtyi kerrostalossa Espoon Iivisniemessä ja nautti lähiön hyvistä palveluista ja liikenneyhteyksistä. Samalla pihalla oli kymmeniä leikkikavereita lapsille.

"Moni muukin perhe on etsinyt uuden asunnon aina samalta alueelta."

Perheen kolmio meni myyntiin, kun kotitalosta vapautui neljän huoneen ja keittiön asunto. Kaupat tehtiin puolitoista vuotta sitten.

"Oli mahtavaa suunnitella remonttia asuntoon, jossa pääsi käymään soittamalla naapurin ovikelloa. Kiersimme vaikka kuinka monta ystävien asuntoa, joissa oli sama pohjaratkaisu ja napsimme parhaat remontti-ideat omaan kotiimme", Elena kertoo.

Elena piirteli pohjaa naapureitten asunnosta saatujen oivallusten pohjalta, kunnes sopiva ratkaisu löytyi. Seiniä päätettiin siirtää niin, että suuret makuuhuoneet pienenivät ja antoivat lisää tilaa eteiselle, aulalle ja olohuoneelle.

Kaikki pinnat maalattiin tai tapetoitiin. Lattiaan Elena valitsi valkolakatun saarniparketin, ja keittiö sai mustat kaapistot. Remontissa koko koti otti pienen värikylvyn, kun seiniin maalattiin punaista ja laatoitettiin keltaista.

Uutta vain harkiten

Elena on ammatiltaan ympäristökasvattaja, joten kestävät sisustusvalinnat olivat hänelle itsestään selviä. Kalusteiden hankinnassa kierrätys on perheelle ykkösvaihtoehto.

"Harvoin tulee mitään uutena ostettuakaan. Kun olin töissä Kierrätyskeskuksen hallinnossa, kävin melkein päivittäin myös kaupan puolella etsimässä löytöjä kotiin."

Uusien kalusteiden ostamisessa Elena luottaa ajatukseen, ettei köyhän kannata ostaa halpaa.

"Siksi olemme hankkineet myös designkalusteita, joiden ulkonäkö kestää aikaa ja materiaalit kulutusta. Artekin huonekaluja olen ostanut vähitellen. Osa on kulkenut mukanani jo opiskeluajoista ja joitain olen saanut lahjaksi vanhemmiltani."

Perheestä parasta kodissa ovat valoisuus ja pohjaratkaisu. Huoneet ovat isoja, ja läpi talon ulottuvaan asuntoon tulvii valoa.

"1960-luvun arkkitehtuuri miellyttää meitä."

Yksi kierrätyskeskuslöydöistä on olohuoneen nojatuoli, jonka Elena päätti verhoiluttaa kauniin oranssilla villakankaalla. Olohuoneen vastakkainen seinä maalattiin vastaavalla sävyllä.

"Isona pintana väri on kyllä lähempänä tomaatinpunaista, mutta olen silti tyytyväinen valintaan", Elena nauraa.

Koti:

4 huonetta ja keittiö Espoon Iivisniemessä 1968 rakennetussa kerrostalossa, 89 neliötä.

Asukkaat:

Elena Saarikallio, 37, ja Mikko Saarikallio, 39. Lapset Raiku, 7, Touko, 3, ja Iida, 1.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 5/2016.

Elenan vinkit kestävään sisustukseen

  1. Hanki vain tarpeeseen.
  2. Valitse ajatonta ja laadukasta.
  3. Kierrätä, jos mahdollista.
Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Perheenlisäys vaihtoi Elenan omakotihaaveet kerrostaloon: "Täällä ympärillä on paljon ystäviä ja lapsille kavereita"

Hei nimimerkki Tutkija/muusikko Tukholmasta, kiitos kivasta viestistäsi! Tuo on varmasti ihan totta, että lapsille - ja aikuisillekin - värit antavat virikkeitä, onhan monissa tutkimuksissakin todettu erilaisten värien hyvää tekevä vaikutus. Kiva, jos lisäät teidänkin kotiinne väriä! Hauskoja sisustushetkiä ja hyvää syksyä sinne Tukholmaan!
Lue kommentti
Tutkija/muusikko Tukholmasta

Perheenlisäys vaihtoi Elenan omakotihaaveet kerrostaloon: "Täällä ympärillä on paljon ystäviä ja lapsille kavereita"

Ihanaa väri-iloa tässä asunnossa. Piristää niin lapsia kuin aikuisia. Itse olen nykyään yksinhuoltajaäiti ja asun kolmivuotiaan kanssa Tukholman Södermalmilla 32 neliön yksiössä. Ei ole varaa isompaan ja asuntopula täällä on valtava. Iso makuualkovi on nykyään pojan huoneena. Putkiremontin myötä pikkuruinen keittokomero yhdistettiin olohuoneeseen. Pienessä asunnossa mahtuu asumaan kun vaan asunto on hyvin suunniteltu. Isokin asunto voi olla epäkäytännöllinen mikäli on huonosti suunniteltu...
Lue kommentti

Christel Vaenerberg rakastui 165-vuotiaaseen taloonsa ensi silmäyksellä. Sen kunnostamisen ohessa hän haluaa eroon turhasta omaisuudesta ja luopuu yhdestä tavarasta joka päivä.

Christel Vaenerberg tuli ensi kertaa Kouvolan Kääpälän kylään auttamaan ystävätärtään, joka oli ostanut sieltä vanhan kansakoulun.

Samana päivänä hän kuuli kyläkaupan omistajalta, että Kääpälässä on myytävänä kaksi taloa.

"En ollut mitenkään ostoaikeissa, mutta siitä alkoi vaistomaisesti etenevä tapahtumasarja. Töissäkin luotin aina intuitiooni", Christel kertoo.

Christelin talo on Kääpälän kylän vanhin. Kyläläiset tuntevat sen alkuperäisten asukkaiden mukaan Peuhuna.
Christelin talo on Kääpälän kylän vanhin. Kyläläiset tuntevat sen alkuperäisten asukkaiden mukaan Peuhuna.

Kun silloinen Iittalan luova johtaja astui 1850-luvulla rakennetun huonokuntoisen rakennuksen kuistille, se oli menoa.

Talo muutti elämäni.

"Rakastuin kuistiin. Ajattelin, että minun on pakko saada talo."

Hän kuljeksi myös ympäristön honkametsissä ja ahkerana sienestäjänä hullaantui niihinkin.

Muistot löytyivät reppureissuilta

Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, Christel seisoo talon keittiössä ja miettii, mitä tekisi lattialle, josta maali on hilseillyt irti. Lattia näyttää hienolta patinoituneena, joten voi olla, että se jää sellaiseksi.

Kaksi makuuhuonetta sen sijaan ovat valmiimpia ja huolella sisustettuja. Molemmissa on monta vanhaa lipastoa ja kaappia, jotka Christel on hankkinut nettihuutokaupoista tai saanut perintönä. Pyöreä sohvapöytä on peräisin isoisän lapsuudenkodista.

"Hämmästyin, kun kerran näin samanlaisen pöydän Svenska Teaternin lavastuksena. Siinä näytelmässä pöytä olikin parasta", Christel naurahtaa.

Ruotsalainen kaappi on 1800-luvulta, vaikka kaiverrus kertookin sen olevan vanhempi. Kaappi on hankittu Bukowskis Marketin kautta.
Ruotsalainen kaappi on 1800-luvulta, vaikka kaiverrus kertookin sen olevan vanhempi. Kaappi on hankittu Bukowskis Marketin kautta.

Christelin makuuhuoneessa on muistoja matkoilta: sängynpeitto Istanbulista ja kimono Kiotosta. Ennen talon ostoa Christel reissasi ystävättärensä kanssa reppu selässä muun muassa Japanissa, Vietnamissa, Albaniassa ja Etelä-Amerikassa.

Nyt matka-aika ja -rahat kuluvat Kääpälässä. Kunnostukseen menee vielä muutama vuosi, ehkä viisi.

"Talo muutti elämäni", Christel sanoo.

Asiat tehdään, kun huvittaa

Keittiön pöydällä on paperi, johon on ranskalaisilla viivoilla listattu vaadittavia töitä. Viikonloppuisin Christelin luokse tulevat poika ja tämän vaimo voivat valita siitä itselleen mieluisan tehtävän.

"Teemme, kun huvittaa. Emme tee, jos ei huvita. Ensi keväänä on isoimmat asiat tehty", Christel pohtii.

Christel ei halunnut talostaan museota. Hän valitsi keittiöön ruotsalaisen tapetin 1970-luvulta.
Christel ei halunnut talostaan museota. Hän valitsi keittiöön ruotsalaisen tapetin 1970-luvulta.

Vaenerberg työskenteli pitkään Iittala-konsernissa. Hän vastasi muun muassa brändistä ja markkinoinnista, mutta suurimman osan ajasta hän teki tuotekehitystyötä ja toimi yrityksen luovana johtajana.

Vuonna 1989 hän sai Arabialla idean tuoda markkinoille muumiastioita ensi kertaa 1950-luvun jälkeen. Hän hankki niihin oikeudet ja kävi Tove Janssonin kotona hyväksyttämässä mallit, jotka Tove Slotte oli maalannut alkuperäisteosten pohjalta. Taiteilija saattoi tarjota kymmeneltä aamulla bourbonia ja sipsejä.

En halua tehdä tähän maahan enää uusia esineitä.

Kun Christelille monien organisaatiomuutosten jälkeen tarjottiin lähtöpaketti Iittalalta kesällä 2012, hän lähti ensi töikseen Kääpälään. Talo oli hänen henkireikänsä. Christel luki siellä McKinseyn talousraportteja ja perehtyi sosiaaliseen mediaan.

"Kolmeen kuukauteen en käynyt Helsingissä. Kun mietin, mihin ryhtyisin, yhdestä asiasta olin varma. En tekisi tähän maahan enää uusia esineitä. Siksi digitaalinen palvelutuote on kiva juttu."

Nyt Christel työskentelee startup-yrityksessä. Vaikka työ on Helsingissä, hän tekee paljon etätyötä ja pystyy asumaan Kääpälässä.

Hirsiseinät ja lankkulattiat luovat tunnelman

Kun Kääpälän keittiön ovesta astuu sisään tupaan, edessä on upea näky: lähes 60-neliöisessä salissa on tummat hirsiseinät ja leveät vanhat lankkulattiat. Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt johonkin menneisyyden hetkeen. Salin perällä on vanha pirttipöytä penkkeineen ja eri puolilla salia on hyvällä maulla valittuja vanhoja esineitä keinutuoleista kauniisti sorvattuun talttavasaraan.

"Tämän salin takia tein lopullisen ostopäätöksen heinäkuussa 2009", Christel sanoo.

Kaunis tupa on vielä työn alla. Ikkunoita korjataan juuri, joten osa lepää vielä seinää vasten.
Kaunis tupa on vielä työn alla. Ikkunoita korjataan juuri, joten osa lepää vielä seinää vasten.

Maapohja lattian alla on kunnostettu ja huonot lankut korvattu uusilla. Tänä vuonna korjataan salin suuri valkoinen uuni, joka on osittain sortunut. Piipun muuraaminen on pian työn alla.

"Nuohooja sanoi, ettei muuraaminen onnistu. Ensimmäinen muurarikin sanoi, ettei onnistu. Perinnekirvesmies sanoi, että onnistuu."

Talon kunnostus on vaatinut paljon perinnekorjaajan neuvoja, osaavien nikkarien työtunteja sekä tutkimustyötä. Christel kävi aluksi uusavuttomille tarkoitetun työväenopiston kurssin.

"Opin erottamaan poranterät, liimaamaan ja tekemään jiirisaumoja. Nykyisin rakastan rautakauppoja."

Kaiken pitäisi olla katoavaa

Kun Christel työskenteli Iittalassa, hänen tehtävänään oli tuottaa tavaraa. Sitä kertyi kotiinkin. Enimmillään hänellä oli yli 400 juomalasia. Nyt hänen tavoitteensa on vähentää kotoa joka päivä yksi esine, vuodessa 365. Se on vaikeaa, sillä samalla esineitä myös tulee. Pari viikkoa sitten ystävätär toi mukanaan pienen pöydän kuistille.

"Olen kieltänyt ihmisiä tuomasta tavaraa. Ilahdun aina, kun jokin esine menee rikki. Kaiken pitäisi olla katoavaa, joko vatsaan tai kompostoitavaksi."

Huippukuntoisen puuhellan Christel hankki Billnäsistä keräilijältä. Sillä lämpiävät tiskivedet.
Huippukuntoisen puuhellan Christel hankki Billnäsistä keräilijältä. Sillä lämpiävät tiskivedet.

Kaikesta Christel ei silti henno luopua. Makuuhuoneessa on lipasto, jonka pintaan hänen poikansa Max kirjoitti lapsena nimensä.

"Et sä voi lapsuuttani myydä", poika sanoi äidilleen.

Lipasto jäi.

 

Fakta:

Koti: 1850-luvulla rakennettu hirsitalo Kääpälän kylässä Kouvolassa, 158 neliötä.
Asukkaat: Business Development Manager Christel Vaenerberg, 60. Perheeseen kuuluvat poika Max, Maxin vaimo Saara, lapsenlapset Esther ja Knut sekä ulkomailla asuva Johanna-tytär ja tämän mies.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 13/2016.