Askartele kukkaruukulle tyylikäs nahka-amppeli ja nosta kukat ikkunalle valoon.

Näin teet amppelin ruukulle, jonka pohjan halkaisija on noin 9 cm ja korkeus 12 cm.

Tarvikkeet: 

- 22 x 22 cm pala tukevaa nappanahkaa

- 3,30 m nahkanyöriä, paksuus 3 mm

- jäljentämispaperia (ja jäljentämispyörä)

- teräväkärkinen askarteluveitsi tai teräväkärkiset sakset 

 

Tee näin: 

1. Tulosta kaksi amppelin puolikasta kaava sivun alareunan linkistä. Tarkista, että kaavan suoran sivun pituus on 21 cm. Yhdistä kaavat ympyräksi.  

2. Jäljennä jäljentamispaperin ja -pyörän avulla kaavan paksut viivat nahkan nurjalle puolelle. Voit painaa viivoja paperien läpi nahkaan myös jollain tylpällä esineellä, esim. lyijykynällä tai kynnellä. 

3. Leikkaa nahkaan viillot paksujen viivojen kohtiin. Leikkaa lopuksi ulkoreunat. 

4. Leikkaa nyöri kahteen yhtä pitkään osaan. Solmi nyörien päät amppelin ulkoreunan lenkkeihin kaksinkertaisella kahdeksikkosolmulla piirroksen mukaan: Tee ensin yksi kahdeksikko. Pujota sitten nyöri amppelin ulkoreunan lenkistä ja pujota nyörin pää uudelleen samaa kahdeksikon reittiä. Nyörin pää jää ylös, kiristä solmu ja lyhennä häntä 1,5 cm mittaiseksi. Katso toisen nyörin viimeisen solmun kohdalla, että toisesta nyöristä tulee yhtä pitkä kuin ensimmäisestä. 

5. Yhdistä nyörit keskikohdasta ripustuslenkiksi hevosenhäntäsolmulla.

KAHDEKSIKKOSOLMU 

TULOSTA KAAVA SIVUN ALAREUNAN LINKISTÄ 

 

 

Lomien jälkeen arkirytmiin palautuminen vaatii hieman järjestelemistä. Myös kodin säilytysratkaisut saattavat kaivata pientä päivitystä.

Käteviä säilytysratkaisuja voi valmistaa vaikkapa kierrätykseen päätyneistä ritilöistä.

Katso, miten tiskikaapin hyllyritilöistä valmistuu ranskanpastillien värinen hylly!

Nämä tarvitset:

  • 2 tiskikaapin ritilähyllyä (koko 25,7 x 46 cm)
  • 3 kpl liimapuulevystä sahattuja hyllylevyjä (koko 24,5 x 49,7 cm)
  • 12 kpl kulmakoukkuja (koko 510/30)

1. Hio hyllylevyjen reunat kevyesti sahauksen jälkeen. Maalaa Tikkurilan Helmi kalustemaalilla. Eriväriset hyllyjenreunat viimeistelevät raikkaan ilmeen.

Pastellinen väripaletti:

  • Keltainen sävy H302
  • Vihreä sävy H 376
  • Pinkki sävy H 333
  • Lila sävy H 346

2. Poraa hyllylevyihin päihin pienet reiänalut kulmarautoja varten tai ruuvaa kulmaraudat suoraan hyllylevyyn noin 2 cm päähän reunasta.

3. Poraa ritilöiden ylä- ja alapäähän reiät seinäkiinnitystä varten. Käytä metalliporanterää.

4. Kiinnitä ensin toinen ritilä seinään vain yläpäästä. Mittaa sitten hyllyn avulla toisen ritilän sopiva etäisyys ja tarkista, että hylly tulee suoraan. Kiinnitä sitten toinenkin ritilä seinään yläosastaan.

5. Asettele sitten kaikki kolme hyllyä paikoilleen, kulmaruuvien varaan. Hyllyt saa aseteltua hyvin paikoilleen, kun sivuritilät ovat vielä irti alaosastaan ja niitä pystyy liikuttamaan sivulle. Kiinnitä lopuksi sivuritilät paikoilleen myös alemmista ruuvinkohdista.

Ritilät 2 e/kpl, Kierrätyskeskus, tai 6,90 e/kpl, Bauhaus. Liimapuulevy 30 x 200 cm 12,90 e/kpl, Bauhaus.

Kauneimmat vanhat henkarit ovat liian sieviä piilotettaviksi.

Kaipaatko paikkaa puolipitoisille vaatteille tai vieraiden takeille? Kaunis, katosta roikkuva naulakko syntyy helposti henkareista, eikä sen teko vie kuin puoli tuntia.

Naulakkoa varten tarvitset vain kuusi kaunista ja tukevaa henkaria, puisia helmiä ja kestävää narua. Kevyt naulakko sopii yhtä hyvin makuuhuoneeseen kuin eteiseenkin.

Tee näin: Irrota henkareiden koukut. Voit tarvita pihtejä tai selvitä ruuvimeisselillä. Pujota tyhjäksi jäävästä reiästä kestävä naru. Voit auttaa narun läpimenoa työntämällä sitä ohuella neulalla ja vetämällä toiselta puolelta pihdeillä. Solmi sitten puinen helmi henkarin ala ja -yläpuolelle. Kiinnitä jokainen henkari omaan naruunsa.

Sommittele henkarit hieman eri korkeuksille ja solmi narut ylhäältä yhteen. Lopuksi kiinnitä henkarinaulakko kattokoukkuun roikkumaan.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 17/2016.