Suuria tunteita, koskettavia tarinoita, paljon neuvoja ja vinkkejä arkeen sekä tietysti myös iloa, riemua ja oivalluksia. Sitä on Kodin Kuvalehti myös vuonna 2012.
 |
Kälviäläinen Mika Siirilä on todellinen selviytyjä. Hän ei osaa lukea eikä kirjoittaa, mutta toimii yrittäjänä ja on kunnallispoliitiikko. Miten tämä on mahdollista? Hyvän Salla-vaimon eli mamman ansiosta. |
Maria ja Harri ostivat unelmiensa kodin kuutisen vuotta sitten Järvenpäästä. Mittavan remontin jälkeen koti on kuin koru. Maria vaihtelee sisustusta koko ajan ja käy kirpputoreilla pari kertaa viikossa. Hänelle on tärkeää, että esinellä on tarina. |
 |
 |
Makeaa voi nauttia myös ilman huonoa omatuntoa. Kokeile näitä ihania, mutta kevennettyjä suklaisia ohjeita. Marenkeja, suklaavanukasta, leivoksia ja marjapatukoita. Aah! |
Vielä syksyllä 2010 Heidi Lindholm painoi 100 kiloa. Sitten alkoi ruokaremontti ja hiilihydraatteja vähentämällä paino tippui 20 kiloa. Saman 20 kilon painonpudotuksen onnistui tekemään Jaana Nikurautio tarkkailemalla ruokavaliota ja liikkumalla paljon. Muistattehan Jaanan? Hän kirjoitti meille kolumneja Kiinasta vuonna 2010.
|
 |
