Joulun kohokohta - lukijat kertovat

20.12.2010

Toimituksemme kertoo numerossa 24/2010 joulunsa kohokohdista. Pyysimme nettikilpailussamme myös lukijoitamme jakamaan meille oman joulunsa parhaat hetket.

Saimme valtavasti vastauksia, joissa ylivoimaisesti tärkeimmäksi asiaksi nousi joulun ainutlaatuinen tunnelma, joka koostuu yhdessäolosta ja ihanasta rauhasta. Vastauksissa toistuivat säännöllisesti myös neljä perinteistä hetkeä: joulurauhan julistus, joulusauna, joulukirkko ja aattoillan ateria.


Velvollisuudet ohi, ihanuus edessä

Joulun paras hetki on aatonaaton ilta; se hetki jolloin "velvollisuudet" on hoideltu, mutta kaikki ihanuus on vielä edessäpäin. Siistissä kodissa on helppo tunnelmoida, niin ja viimeistellä ja paketoida salaa lahjoja. Se onkin joulun parhaita juttuja. Aatonaaton iltaan sopii sekä reippaampi joulumusiikki että tunnelmallisempi musiikki. Tuoksut liittyvät tähän hetkeen myös erottamattomasti; ensin tehdään jotain jouluista iltapalaa, liedellä kiehuu riisipuuro ja myöhemmin ilmaan sekoittuu vielä kinkun tuoksu.

Tiiti66


Aattoaamun joulusauna

Eniten joulussa odotan aamusaunaa, sillä perinteenä on ollut jo vuosien ajan saunominen ennen seitsemää, jonka jälkeen koko perhe katsoo Joulupukin kuumalinjaa (kyllä, vaikka olemme jo kaikki aikuisia). Toisaalta odotan myös iltaa, jolloin voi sytyttää paljon kynttilöitä ja nauttia joulun rauhasta perheen kesken. Keskeisenä osana siihen kuuluu hyvä ruoka ja glögi.

Sansku

Hetki täynnä odotusta

Joulun paras hetki on aattona juuri ennen joulurauhan julistusta, jolloin istun tv:n ääreen kuusen viereen ja katselen ja kuuntelen, haistelen ja maistelen. Hetki on täynnä odotusta ja nautintoa. Valmistelut on tehty. Mitään ei voi enää muuttaa eikä tarvitse - saa vain antautua joululle..

Päivi

Lumiukko tuo joulun

Odotan eniten Lumiukko-ohjelmaa TV2:lta. Se kun esitetään televisiossa, niin joulu on virallisesti alkanut:)

Supu

Joulurauhan julistus

Minun jouluni alkaa hetkestä jolloin Timo Kotilainen kohottaa Turussa kätensä ja Laivaston soittokunta kajauttaa ilmoille Maamme-laulun. Ja se on myös sykähdyttävin hetki, jotain tärkeää ja pysyvää.

Anile


Joulustressi päättyy

Joulun paras hetki on, kun kaupat sulkeutuvat ja loppuu hössötys, katsotaan tv:stä Turun joulurauhan julistus, valmistellaan jouluruokaa ja laitetaan sauna lämpimään - sitten saunaan ja poistuu joulustressi. Siitä alkaa ihana rauhallinen aika perheen parissa: syödään, jaetaan lahjat, lauletaan ja nauretaan.

Mummeli


Lämmin joulutunnelma


Joulun paras hetki on aattona iltapäivällä, kun koti on laitettu viimeisen päälle tiptop-kuntoon, kynttilät palavat, joulumusiikki soi hiljaa taustalla ja joulusauna on lämpiämässä. On lämmin tunnelma, ja saunan jälkeen perhe kokoontuu nauttimaan joulupöydän antimista.

Ansku-mummu


Onnenkyyneleitä joulupöydässä


Minulle parhaita hetkiä joulussa ovat kaikki ne odotuksen ja valmistelujen päivät, on vaan niin ihanaa, kun saa laittaa kaikkea kaunista ja tuoksuvaa. Mutta jos on oikeasti valittava joku jouluun itseensä liittyvä hetki, on se ehkä sitten se, kun ollaan asetuttu istumaan joulupöydän ympärille koko perhe, pöytä on katettu kauniisti, kynttilät loistavat, herkut tuovat veden kielelle ja taustalla soi kaunis joulumusiikki. Silloin voisi v

aikka itkeä onnesta.

Helmiorvokki


Rauhoittumisen aika

Joulun paras hetki on se hetki, kun on syöty jouluateria, raivattu pöytä ja pukki käynyt. Silloin alkaa rauhoittumisen aika. Voi ottaa kuumaa glögiä tai lasillisen punaviiniä, käydä sohvan nurkkaan ja rauhoittua. Koti on koristeltu jouluun, kynttilät palavat ja voi vain olla tai vaikka lukea hyvää kirjaa .

SaDi


Jouluyön messu puukirkossa

Itse joulun valmistelut luovat jo suurta joulutunnelmaa, kaikki tuoksut, valot, värit ja lämpö. Ja yhdessäolo rakkaimpien kanssa. Ehkä paras hetki on kuitenkin jouluyön messu, valaistussa puukirkossa korkealla mäellä. Joulun sanoman jaksaa kuunnella yhä uudelleen ja uudelleen.

Saila-Anneli


Kahvia ja vaahtokarkkeja

Joulun paras hetki on jouluyönä kun perhe on mennyt jo nukkumaan. Keitän vielä kahvikupin, laitan sekaan vaahtokarkkeja ja istun keinutuolissa kuuntelemassa joulumusiikkia.

Satu

Joulun paras hetki




Guinnessin ennätyskirjaArvoimme kaikkien vastanneiden kesken
10 kappaletta Guinnessin ennätykirjoja 2010.
Arpaonni suosi seuraavia henkilöitä:
Jaana Häkkinen, Oulu, Noora Julla, Rauma,
Eeva Lento
, Salo, Minna Lahtinen, Helsinki,
Henri Hiltunen
, Kerava, Saija Dimitrov, Kontiolahti,
Veli Mulari
, Iisalmi, Kai Brandstack, Valenciennes, Ranska,
Katja Niskala, Rovaniemi, Miira Tyni, Vantaa.


Palkinnot ovat jo postissa, onnittelut voittajille!




Lue myös:

10 totuutta lantionpohjan lihaksista
Lantionpohjan lihaksia ei näe, mutta niitäkin kannattaisi joskus ajatella. Katso 10 totuutta lantionpohjan lihaksista.
Epäiletkö puutosta?
Laihdutatko? Oletko himokuntoilija? Noudatatko erityistä ruokavaliota? Terveyttään vaalivat nykyihmiset saattavat kärsiä yllättävästä vitamiinien, kivennäisaineiden ja rasvahappojen puutostiloista.
Hiukset hohtamaan kotikonstein
Hiuksia voi värjätä, hoivata ja jopa leikata kotioloissakin. Mutta maltti on valttia, ja asiantuntijoiden vinkit kannattaa pitää mielessään.
Armahda itsesi, viisikymppinen!
1960-luvulla syntyneet on opetettu kantamaan syyllisyyttä siitä, että he ovat pullamössöä ja päässeet aina niin helpolla. Nyt he voisivat jo antaa itselleen vähän tunnustusta, sanoo kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka.


Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Keväässä minulle tärkeintä on...


Tulokset | Aiemmin kysytyt