6 askelta hyvään oloon

07.04.2011

Moni nainen potee epämääräistä pahaa oloa. Mutta ilon ja voiman voi löytää uudelleen.

  • Mene ryhmään
    Omat ajatukset, tunteet ja toiveet kirkastuvat, kun peilaa itseään toisiin naisiin puhumalla
    ja kuuntelemalla.  Ryhmässä oppii ottamaan omaa tilaa ja tuntemaan omat rajansa. Kaikki
    tämä voimistaa. Suo itsellesi hyvä yhteisyys toisten kanssa. Mene mukaan ohjattuun
    itsetuntemusryhmään tai perusta sellainen ystävättäresi kanssa.
    Naistietoisuusryhmät ja monet muut naisten ryhmät ovat vertais­ryhmiä, joissa voi
    sanoittaa omaa elämäänsä uudelleen, tavoittaa omaa erityisyyttään ja nähdä
    tarpeensa, tunteensa ja vastuunsa.


  • Kuuntele pahaa
    Paha olo on merkki siitä, että pitää pysähtyä kuuntelemaan itseään.
    Vatsakivut, päänsärky tai painon nouseminen ovat ruumiin viestejä, jotka pyytävät
    tulla kuulluiksi. Runsas alkoholinkäyttö sekä vihan ja väkivallan purkaukset vaativat
    pysähtymistä. Pysähtymällä kuuntelemaan ja kyselemään on mahdollista murtautua
    ulos häpeästä ja kasvaa ja eheytyä. Naisen perustehtävä on suoda itselleen hyvää.
    Sellaista naista myös tyttäret tarvitsevat esikuvakseen.

 

  • Tunne tyttösi
    Kun saamme kosketuksen sisäiseen pikkutyttöömme, tulemme tietoiseksi,
    mitä itsessämme laiminlyömme. Millaisin silmin katsomme itseämme?
    Vaativin, ankarin, arvostelevin silmin? Vai lem­pein, rohkaisevin, hyväntahtoisin ja kan­nustavin?
    Millainen on pikkutyttö, joka sinussa asuu? Mitä se pelkää, mitä toivoo?
    Mitä vanhempasi tai läheiset aikuiset odottivat ja toivoivat sinulta? Millä teit heidät iloisiksi?
    Millaisin silmin sinua katsottiin?
    Jos sinua katsovat vaativat silmät, vaihda niitä.
    Jos löydät lempeän katseen, vahvista sitä.

 

  • Loukkaannu
    Ihminen on haavoittuvimmillaan ikäkausikriiseissä, kun ruumis ja sielu muuttuvat.
    Uuden nahan luonti ei käy kivutta. Oman haavoittuvuuden ja herkkyyden myöntäminen
    palauttaa elämänilon. Kun loukkaannut, älä sivuuta tunnetta. Ole itsellesi hyvä äiti,
    joka kysyy, miksi loukkaannuit. Ole itsellesi äiti, joka ottaa tunteesi vastaan, rohkaisee,
    lohduttaa ja auttaa oivaltamaan jotain uutta. Kun uskallat antautua herkkyydelle,
    löydät uusia puolia itsessäsi.

 

  • Hanki esikuvia
    Tiedosta esikuvasi tai etsi itsellesi sellaisia. Ne vievät eteenpäin kasvun tiellä,
    lisäävät itsetuntemusta ja syventävät kuvaa itsestä. Piirteet, joita ihailemme
    esikuvissamme, sisäistyvät vähitellen ominaisuuksiksi, joita tavoittelemme.
    Uskalla ihailla, liittyä, rakastua ja olla riippuvainen. Luota, että osaat myös
    irrottautua erillisyyteen niin, että rakentava yhteys ihailemaasi henkilöön jää voimaan.

 

  • Laita ilo kiertoon
    Solumuistissamme meillä on tallessa sikiövaiheen kasvu, uteliaisuus, ilo ja luottamus,
    vaikka kaikki tämä välillä joutuisi suorittamisen jalkoihin.
    Ilman solumuistimme alati uudistuvaa elinvoimaa emme innostuisi aina
    uudelleen milloin mistäkin asiasta, kuten puron solinasta, musiikista, kirjoista,
    linnunlaulusta ja toisista ihmisistä. Pääsemme elinvoiman lähteille, kun
    ajattelemme rakastumisiamme tai hyviä silmiä, joihin lapsena olemme saaneet katsoa.
    Ilosta kasvaa kiitollisuus ja halu tehdä hyvää. Kun suot itsellesi hyvää, haluat
    tuottaa iloa ja tehdä hyvää muille. Voit laittaa kiitollisuuden kiertoon.

Teksti Helena Hietaniemi, kuva iStockphoto




 

 

 

 

 



Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    kaksi viisi kahdeksan

Lue myös:

Armahda itsesi, viisikymppinen!
1960-luvulla syntyneet on opetettu kantamaan syyllisyyttä siitä, että he ovat pullamössöä ja päässeet aina niin helpolla. Nyt he voisivat jo antaa itselleen vähän tunnustusta, sanoo kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka.
Oletko saita?
Milloin säästäväisyys muuttuu niin pakkomielteiseksi, että kyseessä on elämänlaatua vaikeuttava haitta?
Tee itse manikyyri
Kaunista kädet kesäkuntoon kotona. Se käy nopeasti ja helposti.
Kasvatus on turhaa
Ole lapselle sellainen pomo, jollaista itse sietäisit työpaikallasi. Lapsi on lapsuuden paras asiantuntija, kirjailija ja koti-isä Jukka Laajarinne sanoo.


Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Keväässä minulle tärkeintä on...


Tulokset | Aiemmin kysytyt