Ruusu ravitsee kehoa ja mieltä

01.07.2010

Ruusu on paitsi kaunis myös tehokas ja herkullinen.

Ruusu on ikuisen rakkauden, uskollisuuden ja kauneuden symboli. Se toimii myös balsamina rakkaudessa haavoittuneelle sielulle, sillä sen tuoksu hoitaa masennusta ja ahdistuneisuutta. Ruusun mystiikka on kiehtonut ihmiskuntaa vuosituhansien ajan.

Suomessa kasvaa villinä kuusi ruusulajia. Kotipihoista, merenrannoilta ja julkisista istutuksista tutun kurttulehtiruusun etuna on, että se kasvaa "kesynä" ja villinä ja on siten saatavissa kaikkialta. Kaikki myrkyttämättömät ruusut käyvät mainiosti kauneudenhoidon lisäksi myös syötäviksi. Tuoreet terälehdet ovat hyödynnettävissä salaattien ja kakkujen kauniina koristeina.

Ruusun terälehtiä voi käyttää tuoreina ja kuivattuina kasvojen höyrytykseen, kylpyyn ja jalkakylpyyn. Voiteissa, kasvovesissä ja naamioissa ruusu sopii kaikille ihotyypeille, erityisesti kuivalle ja herkälle iholle. Ruusurauhoittaa ja elvyttää ihoa. 

Valmista suloisen ylellinen ruusukylpy, joko ammeeseen tai jalkakylvyksi.

RUUSUSEN KYLPY

Poimi 1–2 litraa tuoreita punaisia ja vaaleanpunaisia ruusun terälehtiä (määrä riippuu siitä, kuinka monta raaskii ottaa...). Laske lämmin kylpyvesi ja kaada ruusun terälehdet joukkoon. Niitä pitää olla paljon – niin, että koko vedenpinta peittyy.

Teksti Mari Kiistala, kuva Heidi Korhonen




Lue myös:

Nopea nollaus
Näin rentoudut tehokkaasti.
Hemmottele itseäsi sitruunalla
Sitruuna pursuaa vitamiineja ja on hyväksi myös iholle. Kokeile sitruunaisia, syötävän hyviä kotikosmetiikkaohejita.
Näin valitset toppatakin
Untuvatakki vai vanutäytteinen? Lue osto-oppaamme niin löydät juuri sinulle oikean toppatakin.
Oletko saita?
Milloin säästäväisyys muuttuu niin pakkomielteiseksi, että kyseessä on elämänlaatua vaikeuttava haitta?


Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Keväässä minulle tärkeintä on...


Tulokset | Aiemmin kysytyt