Vappu Taipale: Vanha ihminen, älä alistu!

01.12.2011

Ryhdistäydy ja näe oma arvosi juurien rakentajana ja yhteiskunnan elintärkeänä voimavarana, Vappu Taipale sanoo ikääntyville Suorat sanat sarjassamme.

Vanhuus ei ole sairaus eikä häpeä.

Kaikkialla maailmassa ollaan paniikissa ikääntymisen suhteen. Vanhuksia kunnioittava kulttuuri murtuu Etelä-Euroopassa ja Japanissa. On hätä siitä, miten väestön ikääntyminen hoidetaan.
Ikääntyminen ei ole ongelma, sairaus eikä häpeän aihe. Vaikka kulttuurimme korostaa ikuista nuoruutta, tietoyhteiskunta ei kuitenkaan kysy ihmisen ikää vaan osaamista.  Usein sivuutetaan tärkeä seikka: vanhojen ihmisten käsillä tekemisen taito. Kädentaidot katoavat suurelta osin, jos emme opeta niitä nuoremmille.

Vanhukset ovat voimavara.

Vanhat ihmiset antavat lapsenlapsilleen juuret. Meillä on tärkeä rooli siinä, miten lastenlapset juurtuvat omaan sukuun ja kotimaahansa ennen kuin he lähtevät kansainvälistymään. Juurien pitää olla vahvat, vasta sitten voi kansainvälistyä.
Juuret syntyvät tarinoista ja merkityksistä: mummolan leikkipaikoista ja saunomisesta kesämökillä. Tarinat tekevät paikat merkityksellisiksi. Juuret eivät synny, jos tarinat jäävät kertomatta lastenlapsille – tässä kohtaa ikäihmisillä on peiliin katsomisen paikka. Olemmeko tarpeeksi yhteydessä lastenlapsiin ja millaisia tarinoita heille kerromme, vai kerrommeko lainkaan?
Jos ymmärrämme isovanhemmuuden merkityksen, yhteydenpito on pidempienkin matkojen takaa pelkästään järjestelykysymys.
Vanhat ihmiset ovat myös yhteiskunnan taloudellinen voimavara. Ikäihmiset siirtävät joka vuosi 300 miljoonaa euroa lastenlapsilleen. Taloudellinen virta kulkee isovanhemmilta lapsille ja lastenlapsille eikä päinvastoin.

Vanhukset luovat turvallisuutta.

On olemassa rahapääomaa, tavarapääomaa ja osaamispääomaa, joka on ihmisten päissä. Sosiaalinen pääomaa on ihmisten välissä. Se on ihmisten välistä luottamusta.
Vanhoilla ihmisillä on merkittävä rooli sosiaalisen pääoman luomisessa ja ylläpitämisessä. Ikääntyvät ihmiset tuottavat turvallisuutta ja luottamusta pitämällä yhteyttä lapsiinsa, lastenlapsiinsa ja ystäviinsä. Meillä ikääntyneillä on jo pitkä elämä takana ja tiedämme, että elämä on aaltoliikettä, nousuja ja laskuja.
Kuusi- ja seitsemänkymppiset osallistuvat paljon vapaaehtoistyöhön ja läheistensä hoitamiseen. Miljoona suomalaista hoitaa joka kuukausi omia läheisiään.

Vanhat eivät ole tyhmiä, vaan tekniset laitteet on suunniteltu tyhmästi.

Olen raivoissani siitä, että suuret teknologiayhtiöt eivät ole kiinnostuneita suunnittelemaan laitteita vanhoille ihmisille. Kenenkään ei pitäisi ajatella ruokakaupan maksupäätteellä, kännykän toimintoja etsiessään tai tietokoneella istuessaan, että kauhea kun olen tyhmä. Sen sijaan laite on tyhmä ja huonosti suunniteltu. Hyvin suunniteltu laite on sellainen, jota kuka tahansa osaa käyttää. Erittäin huolestuttavaa on se, että jopa vanhusten turvalaitteet ovat liian epävarmoja käytössä.

Vanhojen ihmisten täytyy ryhdistäytyä.

Arvostus ei sada taivaalta, vaan se pitää ottaa. Meidän vanhojen täytyy vaatia ja nousta rohkeammin esille. Huonoon ja aliarvioivaan kohteluun ei saa alistua.


Teksti Mervi Juusola, kuvat Mikko Hannula


Mitä mieltä sinä olet? Kommentoi!

 

LUE MYÖS

Työajat ovat turhia - Saku Tuominen >

Nuoret ja netti - Olavi Sydänmaalakka >

 

Kaikki jouluun Kodin Kuvalehden joulusivuilta >




Kommentit


  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    kaksi kolme kuusi

Lue myös:

Anna vyötärömakkaroille kyytiä!
Näin saat kadonneen vyötärösi takaisin.
Näin hemmottelet jalkojasi
Jalat ansaitsevat 10 minuutin hemmottelun joka ikinen ilta.
Hiukset hohtamaan kotikonstein
Hiuksia voi värjätä, hoivata ja jopa leikata kotioloissakin. Mutta maltti on valttia, ja asiantuntijoiden vinkit kannattaa pitää mielessään.
Mistä tuntee laadun?
Kannattaako laadusta maksaa?


Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Keväässä minulle tärkeintä on...


Tulokset | Aiemmin kysytyt