Näin saat säihkettä joulun juhlapöytään.
Kauniisti kiiltelevä hopea huomataan yhtä varmasti kuin hoitamaton. Hopea tummuu helposti, ja siksi hopeaesineet kannattaa puhdistaa ja kiillottaa säännöllisesti.
Hopeanpuhdistusaineet on tarkoitettu puhtaille metalleille. Ne eivät tehoa, jos metallin pinnassa on jotakin epämetallia, kuten ruokaa, maalia, lakkaa tai vahaa.
Hopea ja hopeoitu alpakka tummuvat metalleista herkimmin ja usein myös hyvin epätasaisesti. Ilmassa oleva rikkivety muodostaa esineen pinnalle hopeasulfidikerroksen.
Puhdistus aloitetaan pyyhkimällä pölyt pois pinnalta varovasti. Jos pölyä on paljon, kannattaa esine ensin huuhdella juoksevan, lämpimän veden alla. Mikäli esine on kovin likainen, pestään päällimmäinen lika pois pehmeällä puuvillarätillä. Käsittelyn jälkeen se huuhdellaan ja kuivataan huolellisesti.
Kiillotusaineiden tuoma kiilto perustuu hankaukseen. Kiillotusaineita saa nestemäisinä, tahnoina, pulvereina, vanulappuina ja liinoina. Kaikki nämä sisältävät hienojakoista hankaavaa ainetta, synteettisiä tensidejä ja liuotteita.
Useimmat hankaustahnat ja pulverit eivät sovellu esineille, joiden metallipinta on päällystetty toisella pehmeällä metallilla, esimerkiksi hopeointi (mm. alpakka), kultaus ja tinaus. Ne eivät myöskään sovellu esineille, joiden pinnassa on selkeä reliefi, kaiverrus, oksidointi tai leimakoristelua. Näille tuotteille suositellaan elektrolyysiin perustuvaa puhdistusta eli nestemäistä ainetta, johon esine kastetaan. Tarkista aina, millaista puhdistusta esine kestää. Hopeanhoitoon ei voi antaa vain yhtä, oikeaa vaihtoehtoa!
Kun kynttilänjalalle on valunut steariinia, kannattaa steariini ensin pehmittää kuumahkolla vedellä. Jos jalassa ei ole kipsiä tai muuta vedelle arkaa materiaalia, upota jalka kuumaan veteen hetkeksi. Pese pehmennyt steariini puuvillarätillä ja fairylla. Kiillota lopuksi, kuten hopea kiillotetaan. Jos kynttilänjalassa on kipsiä tms. ainetta, valuta kuumahkoa vettä steariinikohtaan siten, että vettä kestämättömät osat säilyvät kuivina.
Vanhojen ja arvokkaiden, mustiksi tummuneiden hopeaesineiden kohdalla voi harkita, viekö ne kultasepälle puhdistettaviksi. Voi myös olla, että esine on niin pahasti tummentunut, ettei sitä edes saa puhtaaksi kotikonstein. Kotioloissa turvallisin puhdistustapa ovat puhdistusliinat ja -hanskat. Vanhoissa hopea-aterimissa varsi on usein hopeaa, mutta teräosa terästä. Tällaisten aterimien puhdistuksessa pitää olla huolellinen, jotta terä- ja varsiosan liimaus ei irtoa. Hopeiset astiat ja ruokailuvälineet tummuvat, jos ne ovat pitkään kontaktissa suolaan tai suolaiseen ruokaan.
Älä koskaan pese hopeaesineitä tai -aterimia astianpesukoneessa. Se kuluttaa ja naarmuttaa arvokkaita esineitä turhaan. Vahvat pesuaineet voivat kuluttaa hopeoidun esineen hopeakerrosta pois. Hopeisia ruokailuvälineitä ei myöskään kannata sitoa nipuksi kuminauhalla, sillä kumi jättää pidemmän päälle lähtemättömät jäljet hopeaan.
Kiillotus hangattavilla kiillotusaineilla
- suojaa kiillotusalusta vaikka sanomalehdellä
- käytä suojaesiliinaa ja -käsineitä
- käytä kiillottamiseen puhtaita puuvillariepuja tai puuvillatrasselia
- tutustu kiillotusaineen käyttöohjeisiin; varmista jo kaupassa, että ostat oikeaa ainetta
- purista tuubista tahnaa rievulle ja hankaa tummentunutta esinettä
- pidä esine tiukasti itseäsi tai pöytää vasten, ja hankaa varovasti yhdensuuntaisin liikkein
- - ota puhdas riepu ja jatka hankaamista, kunnes kaikki tummuus on poissa
- - kiillota esine vielä puhtaalla rievulla, jolla hankaat esineen kauttaaltaan puhtaaksi
- - pese kaikki ruokiin liittyvät aterimet ja tarjoiluastiat huolellisesti kiillotuksen jälkeen
Vahvasti happamat nesteet eli nestemäiset puhdistusaineet ovat myös tehokkaita hopean puhdistajia. Niiden aikaansaama kiillotus perustuu siihen, että hopeasulfidi on pelkistetty hopeaksi.
Hopeinen esine kastetaan liuoksessa ja huuhdellaan heti sen jälkeen juoksevan, lämpimän veden alla. Tässä käsittelyssä hopea ei varsinaisesti kiillotu ja voimakkaimmat tummentumat eivät välttämättä häviä mihinkään. Ne eivät sovellu ontoille esineille tai esineille, joissa on puu-, luu- tai sarviosia tai useampia eri metalleja. Myöskään kipsillä täytettyjä kynttilänjalkoja ei voi upottaa näihin nesteisiin.
Puhdistuksen jälkeen esine huuhdellaan huolellisesti juoksevan, lämpimän veden alla ja kuivataan huolellisesti. Sen sijaan hankaava aine jää aluksi huomaamattomasti syvennyksiin, mutta muuttuu ajan myötä vaaleammaksi ja betonimaisen kovaksi.
Ruokaa, josta hopea ei pidä
Nämä rikkipitoiset ainekset herkistävät hopean tummumiselle.
Tarkista aina, mikä puhdistusmenetelmä sopii omille hopeillesi.
Teksti Kiia Renko, Kuva Arto Vuohelainen