Kun tunteiden antaa tulla, jossain vaiheessa ajatus kirkastuu: elämällä on vielä tarjolla jotain mielenkiintoista juuri minua varten.

Sydän hakkaa. Vapisuttaa. Itkettää.

Nämä ovat tavallisia ensireaktioita, kun yt-neuvotteluissa saa kuulla esimieheltä, ettei omaa työpanosta enää tarvita.

Kyyneleet saattavat tulla, vaikka asia olisi ollut odotettavissa. Tai vaikka olisi itse jo pitkään miettinyt työpaikan vaihtamista.

Omat tunteet saattavat jopa pelottaa.

"Irtisanomistilanteessa ihminen ei ajattele järjellä, vaan reagoi tunteella", sanoo kriisipsykologiaan erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula.

Stressihormonin eritys käynnistyy, primitiivinen taistele tai pakene -reaktio valtaa kehon.

"Jos ei ole aikaisemmin kokenut suuria kriisejä, omat tunteet saattavat tulla yllätyksenä ja jopa pelottaa."

Vaihtoehtoisesti olo voi valahtaa turraksi. Ei tunnu miltään.

Syö, liiku, nuku - se riittää

Sitten yhtäkkiä huomaakin olevansa yksin hiljaisessa kodissa keskellä maanantaiaamupäivää, kun entiset työkaverit jatkavat hommiaan toisaalla.

Mitä silloin pitäisi tehdä? Ei paljon, ainakaan aluksi. Syödä, nukkua ja liikkua, Poijula sanoo.

Päivärytmi suojelee jaksamista.

Kutakuinkin normaalit ruoka-ajat ja unirytmi suojaavat psyykkistä jaksamista, vaikka niitä joutuisi noudattamaan väkisin. Kävelylenkki tekee hyvää, vaikka kenkien jalkaan laittaminen voi tuntua ponnistukselta.

Mutta salaattiannos ja yhdeksän tunnin yöuni ovat pelkkä ensiapu.

"Mitä sitoutuneempi ihminen on ollut työhönsä, sitä enemmän työ on määrittänyt hänen koko identiteettiään. Ei ole pieni asia, että joku muu määrittelee oman identiteetin uusiksi, ilman lupaa."

Tunne se, miltä tuntuu

Työttömäksi yllättäen joutuneen on Soili Poijulan mukaan petollisen helppo turruttaa tunteet, koska pahaa oloa on vaikea tunnustaa. Hän ei puhu pelkästään perinteisestä alkoholin liikakäytöstä.

Tunteet voi etäännyttää myös liialla tekemisellä tai "kaikki on tosi hyvin" -hokemalla.

Suru, kiukku, häpeä, toivottomuus, arvottomuus? Jokaisella irtisanotulla on oma tunnepalettinsa.

"Omat tunteet kannattaa kohdata. Tunteiden sanominen ääneen helpottaa usein oloa jo surun alkuvaiheessa", Poijula rohkaisee.

Poijulan mielestä irtisanomisesta puhutaan liian usein kaunistellen, samoin kuin kuolemasta.

Pitäisi sanoa: sain potkut.

Ei: lähdin yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksena.

Häpeään ei ole syytä

Heti ei tarvitse olla tarmokas. Työn menettämistä on lupa surra.

"Mutta mikäli uhrina olemiseen ja yksinäisyyteen vetäytyy liian pitkäksi aikaa, näköpiirissä voi kangastella masennus."

Poijulan mielestä jokaisella irtisanotulla pitäisi olla ainakin yksi luottoihminen, jonka kanssa tapahtunutta voi käydä läpi. Paras vaihtoehto ei välttämättä ole perheenjäsen, joka jakaa saman huolen esimerkiksi taloudellisesta tilanteesta.

Saman kokenut ymmärtää selittelemättä.

"Eikä vertaistuen parissa tarvitse olla häpeissään. Yllättävän moni työnsä menettänyt häpeää tilannettaan, vaikka syy ei ole itsessä."

Älä vähättele irtisanotun surua. Surun kautta pääsee myös eteenpäin.

Irtisanottu kaipaa myös sitä, että hänen surunsa tunnustetaan, eikä sitä vähätellä.

"Työn loppuminen ei ole pieni asia, eikä esimerkiksi vuoden suruaika ole ollenkaan harvinainen."

Suremisen avulla ihminen muuttuu, oppii luopumaan entisestä ja alkaa nähdä uusia mahdollisuuksia.

Jossain vaiheessa ajatus alkaa luultavasti kirkastua: tähän suuntaan elämässäni voisin seuraavaksi lähteä, elämä jatkuu, ja sillä on minulle kiinnostavaa tarjottavaa.

"Luotan ihmisen kykyyn selviytyä. Kun kriisin on tunnetasolla käynyt läpi, alkaa nähdä uusia mahdollisuuksia. Ajatus siitä, ettei irtisanomisesta voi seurata mitään hyvää, ei ole totta. Se on vain ajatus."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 4/2016.

Älä kiertele

Pohdi etukäteen, miten kerrot potkuistasi tuttaville, kollegoille, ystäville ja rekrytoijalle.

Kerro, miten suhtaudut tulevaisuuteen ja mitä aiot jatkossa tehdä.

Älä selittele tai häpeä. Et ole syyllinen, vaan ainoastaan yksi monista irtisanotuista.

Tee yhteenveto

Piirrä paperille kaksi saraketta. Kirjoita vasemmalle kaikki ne asiat, jotka menetit työsi mukana. Sure.

Kirjoita oikealle kaikki ne hyvät asiat, jotka edelleen ovat elämässäsi. Niitä on todennäköisesti enemmän, ja ne ovat tärkeämpiä. Älä unohda niitä.

Isovanhemmat ovat osa elämämme tarinaa. Etsi vanhat valokuvat ja anna heidän kertoa. Tässä lista asioista, joista voit aloittaa.

Historiasta. Pulakaudet, sotavuodet, tekniikan kehittyminen... Tiedetäänhän nämä, vuosiluvut ja poliitikot. Mutta miltä se kaikki tuntui ihan oikeasti? Kun mummo kertoo, millaista oli paikata ikkunoita ilmahyökkäyksen jälkeen, oivallat ehkä jotain suurempaa kuin koulun historiantunneilla koskaan.

Faktoista. Nimetkää yhdessä valokuvien henkilöt, paikat ja vuosiluvut. Kohta ei välttämättä ole enää ketään, joka tunnistaisi sukulaisten kasvot vuosikymmenten takaa. Tiedot voivat nousta yllättävään arvoon myöhemmin. Sitä paitsi on aika huimaa tajuta olevansa ulkonäöltään ilmetty isoisotätinsä keski-iässä.

Ihmisistä. Onko suvussasi reagoitu vaikeuksiin raivolla tai mykkyydellä? Onko ahkeruutta arvostettu enemmän kuin kykyä pysähtyä nautiskelemaan? Suvun vaiheisiin perehtyessä ymmärtää selkeitä käyttäytymismalleja, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle. Kun negatiiviset ajatusmallit ja toimintatavat tiedostaa, niitä on helpompi murtaa.

Salaisuuksista. Jos suvussa on vaiettu, kipeä asia, saattaako vaikeneminen johtua siitä, ettei kukaan ole koskaan kysynyt asiasta suoraan?

Hyväksymisestä. Kun vanha ihminen katsoo elämänkaartaan ja kertoo siitä, mukana on usein suurta viisautta. Vuodet opettivat ja kasvattivat, murheet kutistuivat, merkitykselliseksi osoittautuivat aivan muut asiat kuin arjessa usein luuli. Muisteleminen on suuntautumista tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Se sisältää eheytymisen ja sovinnon mahdollisuuden.

Mitä sinä olet oppinut isovanhemmiltasi? Entä tiedätkö sukusi vaiheista tarpeeksi? Kerro alla!

Ottaja imee läheisiltään aikaa, energiaa, palveluksia ja tunteita, mutta ei anna mitään vastineeksi. Kuulostaako tutulta? Suojelet itseäsi, kun pidät etäisyyttä ottajaan.

Noin kahdeksan prosenttia aikuisista ei ole oppinut vastavuoroisuuden taitoja, sanoo psykologi Tuija Matikka.

Jokainen lapsi syntyy ottajana ja taaperon perusasenne kuuluu ”kaikki mulle heti nyt”. Vähitellen lapsi kasvaessaan kuitenkin oppii, että pelkkä haluaminen ei ole reilua. Jos haluaa lainata kaverin lelua, joskus pitää antaa kaverinkin lainata omaansa.

He, jotka eivät opi, jäävät muita kuormittaviksi ottajiksi.

He ottavat toisilta vastaan aikaa, energiaa, palveluksia ja tunteita, mutta eivät anna mitään vastineeksi.

”Ottajat ovat usein menestyneitä, ja voivat ensitutustumisella vaikuttaa jopa anteliailta. Vastavuoroisuuden puutteen huomaa vasta vähitellen. ”

Siksi uusissa ihmissuhteissa kannattaa edetä varoen.

”Luotettavuus voi olla järkevää jopa testata, vaikka se vähän karulta kuulostaisikin. Viisas tutustumistapa on tehdä tuoreelle tuttavuudelle pyyteetön palvelus. Jos hän on ottaja, hän kuvittelee muiden olevan olemassa vain häntä varten ja on kärttämässä heti lisää.”

Ottaja ei huomaa olevansa musta aukko.

”Kun kyltymätön ottaja on bongattu, häneen viisasta pitää etäisyyttä. Häntä voi ja kannattaa auttaa hieman silloin tällöin, mutta vastakaikua ei kannata jäädä henkeä pidätellen odottamaan.”

Liika anteliaisuus vie voimat

Nyky-yhteiskunnassa ottajalle löytyy aina uusia ihmisiä kertakäyttösuhteeseen. Suurin ottajan onnenpotku on rajaton antaja, joka ei laske saataviaan.

”Antaminen kuulostaa ehkä hyvältä ja epäitsekkäältä, mutta myös liika anteliaisuus kuluttaa ihmistä”, Tuija Matikka sanoo.

Pakonomainen ja rajaton antaja uhrautuu siinä uskossa, että hänen pitää antaa vähästäänkin kaikki. Silloin hän päätyy helposti muiden ovimatoksi, eikä saa ansaitsemaansa arvostusta.

Antajan täytyy osata asettaa rajansa antamiselle ja tunnistaa salakavalat ottajat. Muuten ottajat imevät luottavaisen, empaattisen ja omantunnonherkän antajan tyhjiin.

”Seuraa ihmisten tekoja, älä puheita. Se on aina hyvä neuvo.”

Asiantuntijana psykologi Tuija Matikka, joka on soveltanut vastauksissaan Pennsylvanian yliopiston johtamisen professori Adam Grantin ajatuksia ottajista ja antajista.

Vastaa kyselyyn ja kerro elämäsi vaikeimmasta lauseesta. Vastanneiden kesken arvomme puutarhakirjan.

Mikä on vaikein asia, jonka olet joutunut lapsellesi kertomaan? Löysitkö oikeat sanat?

Vastaa kyselyymme 30.3. mennessä. Silloin arvomme vastanneiden kesken Gummeruksen puutarhakirjan Kukoistava keidas - pihan ja parvekkeen uusi loisto.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Puhumista on tärkeä jatkaa parisuhteessa, vaikka luulisi jo kuulleensa kaiken toisesta.

Jos tarpeeksi kauan kulkee ohi, ei vähitellen enää tunnekaan toista. Kokeilkaa näillä viidellä kysymyksellä, miten hyvin tunnette toisenne.

1. Mikä lapsuusmuisto on toiselle tärkeä?

2. Miten puolisosi musiikkimaku on muuttunut suhteenne aikana?

3. Minkä yhteiskunnallisen asian toinen haluaisi korjata?

4. Mitkä yhteiset unelmanne ovat jo toteutuneet?

5. Mitä tekisitte, jos voittaisitte lotossa?

Lähde: Väestöliiton Samarakas-parisuhdepelikortit