Onko ilkeilystä tullut sinulle tapa? Kun ymmärrät, miksi loukkaat muita, voit kouluttaa itsesi eroon piirteestä.

Piikki työkaverille, koska tämä epäonnistui työtehtävässä. Tiuskaus miehelle siitä, miten hyödytön hänestä on tullut. Kuittaus eronneelle sisarelle siitä, mikä hänessä on vikana, kun parisuhteetkaan eivät kestä.

Harva voi väittää, ettei ole koskaan päästänyt suustaan loukkausta. Kaikki ovat varmasti joutuneet myös kokemaan ilkeilyä.

Ilkeys voi olla tahatonta tai tahallista. Kevyimmillään se on kiusoittelua, jolloin ei olla ihan tosissaan. Silloin kumpikin osapuoli ymmärtää, että kommenttien tarkoitus ei ole loukata. Joskus ilkeys taas karkaa huulilta tarkoittamatta ja kaduttaa tavallisesti heti.

Varsinaisen ilkeyden tavoite on haavoittaa henkisesti.

Usein ilkeily kohdistuu toisen ihmisen ominaisuuksiin tai kykyihin. Yksi ilkeyden pahimmista lajeista on kiusaaminen, joka on pahansuopaa, tarkoituksellista ja toistuvaa.

Ilkeys versoo kaunaisessa ympäristössä.

”Tahallinen ilkeys on narsistista käytöstä, ja sen tavoite on asettaa toinen huonompaan asemaan, pienentää hänet. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki joskus ilkeilevät olisivat narsisteja. Meissä jokaisessa on kuitenkin pahuuden itu, joka versoo kaunaisessa ympäristössä”, sanoo sosiaalipsykologi ja kirjailija Janne Viljamaa. Hän on perehtynyt tuhoavaan vallankäyttöön muun muassa kirjassaan Narsistin lapsena.

Kilttikin voi piikitellä

Kuka tahansa voi olla joskus ilkeä, myös tavallisesti hyvin käyttäytyvä. Viljamaa uskoo, että ilkeys on enemmän ympäristön vaikutusta kuin synnynnäistä.

Ilkeys on katkeruuden lähisukulainen. Jos ihminen on kokenut elämässään pahaa, hän voi kostaa laittamalla ilkeyden kiertoon.

”Ihmisen ilkeys nousee esiin, kun jaetaan valtaa, huomiota tai vaikka rahaa. Jotkut ihmiset eivät siedä pettymystä tai huonommuuden tunnetta, vaan turvautuvat toisen alentamiseen. Sillä he pyrkivät viemään huomion pois omasta heikkoudestaan”, Viljamaa sanoo.

Ilkeilijöillä on heikko tunneäly.

Myös menestynyt ja päällisin puolin onnellinen ihminen voi olla ilkeä. Silloin ilkeydellä haetaan ihailua tai valta-aseman säilyttämistä. Ilkeä voi viritellä suunnitelmiaan pidempäänkin. Tarkoituksena on tuhota heikompi, ja taustalla voi olla huono itsetunto.

”Ilkeilijöille yhteistä on se, että he ovat impulsiivisia ja sosiaalisilta taidoiltaan heikkoja. Ilkeilyn tarve liittyy heikkoon tunneälyyn”, Viljamaa sanoo.

Tunneäly tarkoittaa omien tunteiden tiedostamista ja hallitsemista sekä muiden tunteiden ymmärtämistä.

Tunneäly kehittyy lapsuudesta lähtien sen mukaan, millaisia asioita ihminen oppii arvostamaan. Ilkeyskin voi olla opittua, jos se on ollut perhepiirissä normaalia käytöstä.

Sehän oli vitsi!

Oletko sinä ilkeä? Moni vastaa kieltävästi. Viljamaa huomauttaa, ettei omaa ilkeyttään aina huomaa.

”Joskus ilkeys kätkeytyy sarkasmiin tai ironiaan. Ilkeä kommentti kuitataan sanomalla, että sehän on vain vitsi. On ihmisiä, jotka ajattelevat olevansa rehellisiä, kun paukauttavat kaiken päin naamaa. Jos kohde suuttuu, hän on muka liian herkkä.”

Omaa ilkeyttä on vaikea tunnistaa.

Muiden käytöksestä ilkeyden tunnistaa helposti, omasta ei. Siksi ilkeydestä olisi tärkeää saada palautetta.

Ilkeilijällä ei ole oikeutta päättää, milloin hänen sanansa satuttavat. Harva haluaa olla ilkeä, mutta piirre on ensin myönnettävä, jotta siitä pääsisi eroon.

”Ilkeydestä irrottautuminen vaatii hyvää itsetuntemusta. Omaa tunneälyään voi valmentaa tutustumalla erilaisiin ihmisiin”, Viljamaa vinkkaa.

Tunneäly kehittyy, kun miettii miten toimii ja tuntee. Sen jälkeen voi suunnitella, miten käytöstään muuttaisi.

Ilkeydellä voi hetkellisesti saavuttaa ylemmyyden tunnetta, mutta lopulta se tuhoaa ihmissuhteita.

Vaikka ihminen olisi paljon muutakin kuin ilkeä, ilkeys muistetaan aina. Sellaista jälkeä ei itsestään kannata jättää.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 7/2016.

 

 

perhopaimen

Ilkeys on katkeruuden lähisukulainen

Olen saanut lapsesta asti kokea ilkeilyä ja pahansuopaisuutta, yleensä aikuiset ovat asialla, kotona, koulussa, järjestötyössä, naapurustossa. Mittani on tullut täyteen kuunnellut tähän asti ja nieleskellyt, mutta nyt vasta olen kasvanut henkisesti isommaksi ja uskallan laukaista takaisin. Puolustusmekanisimia tulisi käyttää itsensä oikeudenmukaistamiseksi.
Lue kommentti

Vastentahtoisesti ei kannata auttaa. Kuuntele omiakin tarpeitasi.

1. Aseta rajat.

Mieti, mikä tuottaa iloa ja mikä pahaa mieltä.

Sinun ei tarvitse tehdä asioita, jotka aiheuttavat mielipahaa.

2. Arvosta tunteitasi.

Omien tunteiden ja tarpeiden huomioiminen ei ole itsekkyyttä.

3. Keskity itseesi.

Et ole vastuussa muiden onnellisuudesta, mutta omasta onnellisuudestasi olet.

4. Ota aikalisä.

Kun sinulta pyydetään jotain, vastaa pohtivasi asiaa. Ehdit miettiä, mitä todella haluat.

5. Perustele.

Kieltäytyminen ei vaadi painavia syitä. Perusteeksi voi riittää, että et halua.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 11/2017.

Kiitos on tutkitusti tehokkaampi tapa kasvattaa kuin rankaiseminen.

Harmi, että sanasta kasvattaminen tulee ensimmäiseksi mieleen moite, komentaminen, kieltäminen ja rankaiseminen. Ne ovat helppoja kasvatuskeinoja, mutta niiden tulokset ovat surkeita. Ne synkistävät ilmapiiriä, nostavat uhmaa eivätkä edes tehoa.

Kiitos toimii paremmin. On tehty tutkimuksia, joissa levottomia, vaikeasti keskittyviä lapsia on kehuttu johdonmukaisesti pienimmästäkin oikeasta teosta. Samaan aikaan heidän koheltamiseensa ei ole kiinnitetty lainkaan huomiota.

"Tulokset ovat olleet huikeasti parempia kuin perinteisillä kasvatusmenetelmillä, joissa keskitytään rankaisemaan huonosta käytöksestä, kertoo psykologi ja työelämän valmentaja Jarkko Rantanen.

"Paras palkinto ihmiselle on se, että hän saa huomiota. Kukaan ei mene kehuista pilalle."

Kiitos tekee kiitolliseksi

Kun ihmistä kiittää, hän ei ylpisty, vaikka kansanperinne muuta väittää. Hän tulee kiitolliseksi.

Kiitollinen tuntee itsensä arvokkaaksi. Hän lakkaa tuijottamasta omaan napaansa, innostuu helpommin, potee vähemmän stressiä ja on valmiimpi auttamaan muita.

Ne eivät ole lainkaan hassumpia kasvatustuloksia.

Eikä siinä kaikki: kiitos vaikuttaa samalla tavalla myös aikuiseen.

  1. Jos kiittely tuntuu teennäiseltä, muista aivotutkimuksen peruslöydös: kun teet uutta asiaa kolme viikkoa, siitä alkaa muodostua tapa.
  2. Anna kiitosta oikeista, konkreettisista asioista. Jos vain kehut, että olet niin loistavan hyvä kaikessa, kiitoksen vastaanottajan epäilykset heräävät. Etenkin, jos hänellä on itsestään erilainen kuva.
  3. Kiittämisen ei tarvitse olla suurieleistä. Pudottele pieniä kiitoksia sinne ja tänne pitkin päivää. Älä huolestu, vaikka kiitetty ei kummemmin reagoisi niihin. Ne vaikuttavat silti.