Et edes tiennyt kaipaavasi, kun yhtäkkiä olet kuolemaisillasi ikävään. Vanha suola on alkanut janottaa. Mitä pitäisi tehdä?

Entinen ihastus on joskus kuin prinssin sadunvalkea ratsu: sen selässä voi viilettää auringonlaskuun, pois omasta tylsäksi käyneestä elämästä.

"Haikailu ei kerro nykyisestä elämäntilanteesta välttämättä mitään. Mutta voi olla, että kun käännät katseesi taaksepäin, haluat väistää tämänhetkisiä haasteita", kertoo kouluttaja ja eroasiantuntija Marika Rosenborg.

Vanhojen hyvien aikojen ikävöiminen on luonnollista. Teemme niin, kun jokin asia hiertää ja kyllästyttää. Vanhoille poluille vaeltava mieli etsii menneisyydestä ratkaisua tilanteeseen, joka on käsillä nyt.

Puolisolle ei ehkä kannata kertoa ajatuksiin ajautuneesta entisestä rakkaasta, mutta parisuhteen tilan ja omat toiveet voi ottaa puheeksi.

"Kumppanillasi on oikeus tietää, jos olet suhteeseen tyytymätön. Hän ei lue ajatuksiasi, joten niistä kertominen on ainoa keino saada tilanteeseen muutosta", Rosenborg kannustaa.

Ristiriidat ovat aina tilaisuus oppia tuntemaan itseään syvemmin. Mikä tunne minussa nousee, miksi, ja mitä sille pitäisi tehdä? Mistä tämä kaipuu kumpuaa? Mikä on minun vastuuni?

Voimakas vanhan suolan janotus voi kertoa myös katumuksesta. Kumppani ei sittenkään vaihtamalla parantunut. Ehkä asiat olisivat olleet korjattavissa ja ero vältettävissä. Ero on pitkä prosessi. Siinä ei voi oikaista kulkemalla lähtöruudun kautta.

"On syytä muistaa, että palatessaan yhteen entisen rakastettunsa kanssa ei palaa samaan suhteeseen, josta lähti. Suhteen sisäinen dynamiikka on muuttunut, eikä sitä voi jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Säännöt on kirjoitettava uudelleen. On puhuttava yhdessä tulevaisuuden toiveista ja mietittävä, mitä erosta opittiin."

Yleensä eroon on syy. Oli asioita, jotka saivat kantapäänne vastakkain. Mikä nyt olisi muuttunut? Mitkä ongelmanne olisivat ratkenneet?

Tunteita ei voi valita, tekoja voi

Tunnet puolisosi jo niin hyvin, että tiedät hänen yllätyksensäkin ennalta. Tiedät, mitä hän aikoo seuraavaksi sanoa, arvaat, minkä ruuan hän ravintolassa valitsee.

Parisuhteen harmaantuessa houkutus hypätä ihastumisen värikylpyyn voi olla voimakas, ja entinen kumppani on helppo kohde.

"Ihminen ei ole tunteidensa armoilla. Tunteet eivät tuo vastuuvapautta. Tekoihimme voimme vaikuttaa, vaikka tunteita emme voikaan valita", muistuttaa Rosenborg ja kehottaa katsomaan tunnettaan hyväksyvin silmin.

"Vanhan ihastuksen pauloissa voi miettiä, olisiko tunteesta mahdollista nauttia, vaikka se ei saisikaan täyttymystä. Miksi kaiherruksen pitäisi johtaa tekoihin ja ehkä laittaa koko elämä uusiksi?"

Kun hyväksyy tunteensa sellaisinaan, niiden valta vähenee.

"Mitä enemmän tunnettaan pakenee, sitä suuremman otteen se ajatuksista ottaa."

Poltetta peiton alle

Menetetty tai saavuttamaton rakkaus saattaa jäädä ihon alle. Rakkauden muisto koteloituu sydämeen ja ihminen kantaa sitä mukanaan osaamatta irrottaa.

Se, mitä ruokimme, kasvaa. Mahdottomasta rakkaudesta voi kehittyä pakkomielle. Ihastuksesta irti päästäminen voi olla vaikeaa etenkin, jos suhde katkesi ennen aikojaan. Ajatus menetetystä elämän rakkaudesta voi tuntua katkeralta vielä vuosikymmenien päästä.

"Sitkeä ajatus siitä oikeasta, josta joutui luopumaan, on fantasia. Ihminen, jonka kanssa emme elä arkeamme, on aina jossain määrin mielikuvitusolento", muistuttaa Rosenborg.

Joskus jano on seksuaalista kipinää. Sinkkuelämässä tai nykyisessä parisuhteessa saattaa kaivata sitä, mitä entisen kumppanin kanssa vällyjen välissä koki. Siinä on riskinsä.

"Jollekin seksi entisen kumppanin kanssa on tuttuudessaan turvallista, mutta joku toinen hajottaisi itsensä. Ei ole olemassa oikeaa ja väärää. Tärkeää on vain olla rehellinen itselleen."

71%

Kodin Kuvalehden lukijakyselyyn vastanneista myöntää, että vanha suola on joskus janottanut.

75%

vastaajista kertoo, että entinen kumppani on eron jälkeen haikaillut takaisin.

Lähde: Kodin Kuvalehden nettikysely

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 12 / 2016.

Elämme kännyköiden, muiden laitteiden ja tauotta tarjolla olevien ärsykkeiden tulvassa. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kannustaa suojelemaan lapsia siltä.

Jari Sinkkonen tapaa vuosittain tuhansia vanhempia ja ammattikasvattajia kiertäessään puhumassa vanhempainilloissa ja muissa tilaisuuksissa. Viesti, jota hän kuulee, on selvä ja yhtenäinen: lasten levottomuus on selkeästi lisääntymässä.

”Vielä 1950-60-luvulla tällaisia vipertäjiä ei ollut niin paljon. Geneettinen alttius on ollut olemassa, mutta maalaisympäristö ei houkuttele levottomuutta esiin vaan pikemminkin rauhoittaa. Mitä enemmän ympäristössä on ärsykkeitä, sitä enemmän geneettinen alttius tulee esiin.”

Mutta elämme 2010-lukua ja moni meistä kaupungeissa. Ei kai entiseen ole paluuta?

Ei entiseen. Mutta rauhaa Sinkkonen lapsille toivoo.

”Aikuisten tehtävänä on toimia suodattimina.”

”Vauhti on nyt huima, digimaailmassa ja muussa. Kasvattajina meidän täytyy tajuta, että meidän täytyy paremmin suojella lapsia tältä valtavalta ylikuormalta ja liialliselta ärsykkeiden tulvalta. Aikuisten tehtävänä on toimia suodattimina.”

Sinkkonen sanoo, että suuri osa lapsille suunnatuista ohjelmistakin on ylistimuloivaa.

”Myös päiväkodin melu on joillekin lapsille stressaavaa. Samoin se, jos vanhemmat riitelevät kotona viikosta toiseen. Lapsesta tulee ärtyvä ja lyhytjännitteinen.”

Lasten pitäisi välillä saada olla rauhassa, koska silloin leikki ja luovuus heräävät.

”Pelien riskeistä pitäisi puhua”

Sinkkosen mielestä on puppua, että pyssyleikit lapsena altistaisivat väkivallalle. Aivan eri tavalla hän on kuitenkin huolissaan siitä, että yhä useamman alakoululaisen, varsinkin pojan, elämä pyörii pelien ja netin ympärillä.

”Missä tahansa päin Suomea olen kiertänytkin vanhempainilloissa, tästä puhutaan.”

Sinkkonen muistuttaa, että peleissä on riski riippuvuuden syntymiseen.

”Lisäksi suuri osa pikkupojista pelaa 18-vuotiailta kiellettyjä pelejä. Ei lapsi mene potkimaan mummoja saman tien, mutta ei hänelle ole hyväksi, jos hän samastuu pelin väkivaltaiseen päähenkilöön. Tutkimus on osoittanut, että väkivaltaisten pelien pelaamisella on yhteys aggressiiviseen käytökseen ja empatiakyvyn turtumiseen.”

”Keskustelu pelaamisesta on liian mustavalkoista.”

Lastenpsykiatri Sinkkonen pahoittelee sitä, että Suomessa ei ole helppo puhua pelien riskeistä.

”Meillä keskustelu peleistä tarjoaa vain kaksi näkökulmaa: se on hyvä tai paha asia. Ei ole keskustelua siltä väliltä.”

Vanhempien olisi hyvä olla kärryillä myös muusta lasten netin käytöstä kuin pelaamisesta.

”Sanotaan, ettei peliaikaa pidä tuijottaa. Tärkeintä onkin olla kiinnostunut lapsen koko elämästä. Mutta kyllä myös peliaikaa pitää katsoa ja muutenkin sisältöjä, joita lapsi näkee. Osa netin aineistosta on lapsille traumatisoivaa.”

Sinkkosen mukaan jopa puolet pojista altistuu pornon näkemiselle ennen 13. ikävuottaan.

”Monet lapset osaavat mennä nettisivustoille niin, ettei sivuhistoriaan jää jälkiä.”

Lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen puhui lasten psyykkisestä hyvinvoinnista Orionin järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä.

Vierailija

Jari Sinkkonen: ”Lapsi tarvitsee suojaa ärsyketulvalta”

Olen tästä erittäin samaa mieltä! Mietin kuitenkin, onko netissä sivuja, jotka esittelisivät lapselle sopivalla tavalla sitä, mitä liika pelaaminen tai netissä roikkuminen aiheuttaa. Ihan äkkiseltään en pelaamisesta löytänyt sivuja. Totta kai jokainen vanhempi osaa kertoa tästä lapselleen parhaiten sopivalla tavalla -- tosin jotkut lapset eivät ehkä halua puhua aiheesta vanhempien kanssa ollenkaan. Silloin olisi hyvä, jos voisi edes antaa lapselle jonkun sopivan tekstin aiheesta luettavaksi...
Lue kommentti

Tutkijat ovat havainneet asioita, joita onnelliset pariskunnat tekevät ja onnettomat eivät. Tässä tieteen vinkit parisuhteesi hoitamiseen.

 

Pelaa matikkapeliä

Parisuhteesta voi tehdä pelin. Sitä suosittelee avioliittotutkija John Gottman, joka huomasi onnellisilla pariskunnilla olevan viisi positiivista kanssakäymistä jokaista negatiivista kohti. Gottmanin mukaan viiden suhde yhteen on merkki terveestä parisuhteesta.

Tee näin: Kiinnitä paperi jääkaapin oveen. Jaa paperi kahteen sarakkeeseen ja kirjoita toisen ylle ”positiivinen”, toisen ”negatiivinen”. Merkitkää puolisosi kanssa sarakkeisiin jokainen kanssakäymisenne ja keskusteluhetkenne, hyvä tai huono. Älä huoli, jos ensimmäisen viikon jälkeen olette miinuksen puolella. Tähdätkää ihanteelliseen 5:1-tilanteeseen vaikka kolmen kuukauden kuluessa. Muista, että olette kumpikin vastuussa omasta käytöksestänne. Muistakaa myös juhlistaa onnistumisia vaikka hartiahieronnoin tai halauksin.

Riko kaavaa

Jo 1950-luvulla psykiatri ja perheterapeutti Murray Bowen havaitsi, että ihmisillä ja perheillä on tapana siirtää luonteenpiirteitä, uskomuksia ja käytösmalleja sukupolvelta toiselle. Avioliittoosi vaikuttaa siis myös se, millaisista perheistä sinä ja puolisosi tulette. Koska kenenkään perhe ei ole täydellinen, saatatte huomaamattanne toistaa vanhempienne tai isovanhempienne virheitä. Kaavan voi kuitenkin rikkoa.

Vuonna 2005 tohtorit Roberta L. I. Margarrell sekä Dean E. Barley kirjoittivat artikkelin siirtymäpersoonista. Siirtymäpersoonia ovat ihmiset, jotka keskeyttävät ja lopulta pysäyttävät haitalliset käyttäytymismallit ja estävät niitä siirtymästä tuleville sukupolville. Se on mahdollista, kun osaa tunnistaa negatiiviset tavat ja haluaa muuttaa niitä.

Tee näin: Mieti puolisosi kanssa, mitä omilta perheiltänne omaksuttua tuotte suhteeseenne. Mitä käytösmalleja siirrätte ehkä lapsillenne? Mitä kaavoja olette jo onnistuneet rikkomaan?

Muistele historiaa

Parisuhteen historia on kuin laivan ankkuri: siihen voi turvautua myrskyisänä aikana. Sinä ja puolisosi olette parisuhteenne kapteeneja, joten voitte koska tahansa kaivaa ankkurin esiin ja turvautua siihen.

Tohtori James J. Ponzetti British Columbian yliopistosta kirjoitti vuonna 2005 artikkelin, jossa hän kuvaili pariskuntien käyttävän suhteensa alkuaikojen tarinoita kuvaillakseen sitä, miksi olivat päätyneet yhteen. Haastattelussaan he korostivat suhteensa alkua ja onnellisia muistoja. Tällaiset tarinat ovat avuksi myös silloin, kun suhde on epävakaalla pohjalla. Ne auttavat muistamaan, että suhde on muutakin kuin se, mitä tapahtuu juuri nyt. Jokainen parisuhde käy läpi myös vaikeita aikoja.

Tee näin: Käyttäkää illalla puoli tuntia siihen, että kerrotte toisellenne parisuhteenne tarinan. Miten tapasitte ja miten päädyitte yhteen? Ovatko tarinanne samanlaiset? Pitäkää hauskaa, naurakaa ja muistelkaa.

Mene terapiaan

Douglas K. Snyder ja W. Kim Halford totesivat vuonna 2005, että parisuhdeterapialla oli merkittävä vaikutus pariskuntien avioliiton parantumiseen, etenkin kun verrokkina olivat pariskunnat, jotka eivät käyneet minkäänlaisessa terapiassa. Parisuhdeterapialla on myös todettu olevan positiivinen vaikutus yksilöiden terveyteen.

Tee näin: Ellette sinä ja puolisosi ole vielä harkinneet parisuhdeterapiaa, miettikää, kannattaisiko sitä kokeilla edes kerran. Haittaa terapiasta tuskin on, ja voitte yllättyä tuloksista, vaikka parisuhteenne olisikin jo vakaalla pohjalla. Ainakin voit tuntea tyytyväisyyttä siitä, että parisuhdeterapiassa käymällä pidätte huolta elämänne tärkeimmästä sijoituksesta.

Osoita häpeäväsi

Anteeksianto pitää avioliiton vahvana. Vuonna 2014 Yorkin yliopistossa toteutetussa tutkimuksessa selvitettiin, miten anteeksiantoa osoitettiin parisuhteissa. Selvisi, että häpeän osoittaminen syyllisyyden sijaan lisäsi todennäköisyyttä siihen, että loukattu osapuoli koki empatiaa ja antoi lopulta anteeksi väärin tehneelle kumppanilleen. Tutkijat Meneses ja Greenberg kuvasivat löydöstä näin:

”Häpeän osoittaminen kertoi loukatulle osapuolelle, että loukkaaja kärsi tosissaan siitä, että oli vaurioittanut parisuhdetta. Häpeän osoittaminen aiheuttaa empatiaa ja hyväksyntää loukatussa, mikä johtaa anteeksiantoon.”

Tee näin: Kun ensi kerran loukkaat kumppaniasi, unohda syyllisyydessä kieriskely. Osoita sen sijaan olevasi häpeissäsi.

Älä unohda nauraa

Kun sinä ja puolisosi nauratte yhdessä, luotte kestäviä muistoja ja parannatte liittoanne iloisten tunteiden kautta. Muistakaa, että parisuhde on tarina ja että parhaissa tarinoissa on aina ripaus huumoria. Amerikkalaisen Prevention-lehden vuonna 2007 julkaisemassa artikkelissa kerrottiin, että nauraminen on merkki avioliiton vahvuudesta.

Tee näin: Älä huoli, vaikket pitäisi itseäsi kovin hauskana. Huumori ei tarkoita pelkkiä vitsejä. Parisuhteessa se tarkoittaa vaikka sitä, että huomaat kumppanisi kummallisen käytöksen ja hassut tavat ja että osaatte nauraa niille yhdessä, hyväntahtoisesti. Joskus voi tosin olla paikallaan sekin, että yrität olla väkisin hauska. Se voi johtaa aitoon hassutteluun, joka saa teidät molemmat tikahtumaan naurusta.

Lähde: lifehack.org

Oletko koskaan käynyt yksin elokuvissa? Yksin ravintolassa? Yksin edes kävelyllä? Yksin missään? Kerro ja vastaa kyselyyn.

Nyt on aika paljastaa, mitä arkista asiaa et ole koskaan tehnyt yksin - ja miksi et.

Vastaa siis allaolevaan kyselyymme!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Jos puoliso ei ole muuttanut tapaansa vuosien marmatuksen jälkeen, hän tuskin muuttaa ikinä, kouluttaja Maija Luomala sanoo. Siksi asiat kannattaa tehdä itse siinä ajassa, jonka aiemmin kulutti marmatukseen.

Voisit edes joskus! Mikset ikinä? Aina minun täytyy.

Marmattaja marmattaa asioista, jotka toinen hänen mielestään tekee väärin tai jättää tekemättä. Hän ajattelee edistävänsä marmatuksellaan yhteistä hyvää.

Väärin!

”Oikeasti marmatuksessa on kyse paitsi usein jo lapsuudenkodissa opitusta tavasta, myös vastuuttomuudesta”, kouluttaja Maija Luomala sanoo.

Luomalan mukaan marmatus on keino siirtää oma vastuu toiselle ja odottaa itselleen parempaa elämää sen sijaan, että itse ottaisi ohjat käsiinsä.

Marmatus on helppo tapa olla katsomatta itseään peiliin ja olla tarkastelematta omia valintojaan. Marmatus on myös helppo tapa luoda kotiin kireä ja ikävä ilmapiiri.

”Marmatuksen aiheet voivat olla todellisia ja perusteltuja, mutta jos marmatus ei johda mihinkään, se on turhaa. Silloin voi syyttää vain itseään siitä, että asiat eivät muutu.”

Mihin voit itse vaikuttaa?

Marmatuksen ainoa hyöty on, että sen avulla voi oivaltaa, minkälaista muutosta elämäänsä haluaa.

”Silloin oppii päästämään irti itsensä ulkopuolisista tekijöistä ja ihmisistä. Oppii keskittymään vain ja ainoastaan niihin asioihin, joihin voi itse - aktiivisena toimijana - vaikuttaa.”

Olen marmattanut puolisolle kymmenen vuotta siitä, että tiskikone käynnistetään vasta, kun se on ihan täysi.

Lapset eivät laita likavaatteita pyykkikoriin vaan lattialle, vaikka marmatan joka päivä.

Entä sitten?

Entä, jos marmattaja tekisikin itse asian, johon kuluvan ajan nyt marmattaa?

Itse tekeminen voi toisinaan tuntua yllättävän helpottavalta vaihtoehdolta, Maija Luomala sanoo.

”Marmattaja saattaa olla lopen uupunut kantamaan kaikkien puolesta vastuuta asioista, joita toiset eivät tunnu ottavan kuuleviin korviinsa.”

Jos marmatus ei ole tuottanut tulosta vuosiin, se tuskin tuottaa koskaan.

”Parasta olisikin heittää hanskat tiskiin siltä osin, vaikkei piintyneestä tavasta olekaan helppo päästä eroon hetkessä. Uskallan luvata, että elämä muuttuu onnellisemmaksi.”

Asiantuntijana kouluttaja Maija Luomala