Jos puoliso kuolee tai työpaikka menee, sure omassa tahdissa ja sillä tavoin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Psykoterapeutti Tuula Lehdon mielestä pääasia on, ettei surua jätä käsittelemättä.

Levottomuus. Lamaannus. Rintakipu. Vatsakipu. Pyörrytys. Hengenahdistus. Unettomuus. Itkuherkkyys. Turtumus.

Tätä, ja paljon muutakin, on suru. Yksi itkee kaksi viikkoa kipeää kissanpentua. Toinen jatkaa työntekoa läheisen kuoleman jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kolmas huomaa yt-potkujen jälkeen, ettei enää naurata eikä ole nälkä.

Jokainen suree tavallaan. Yksikään tapa ei ole väärä, sanoo psykoterapeutti ja saattohoitopappi Tuula Lehto. Hänen mielestään surua voi verrata psykofyysiseen kipuun.

"Suru on luonnollinen ja inhimillinen reaktio vastoinkäymisiin ja menetyksiin. Se on keino sopeutua muuttuneeseen elämäntilanteeseen."

Surun kesto ja eteneminen riippuvat ihmisen persoonasta ja siitä, kuinka suuren menetyksen hän kokee kohdanneensa. Kissanpentu tai kuolema, suruja ei voi laittaa suuruusjärjestykseen. Ne ovat henkilökohtaisia kokemuksia.

Erilaisilla suruilla ja suremisen tavoilla on yleensä kuitenkin yhteinen nimittäjä.

"Surressaan ihminen elää preesensissä. Hän ei hahmota tulevaisuutta eikä kykene ajattelemaan muuta kuin tätä hetkeä."

Sokki suojaa mieltä

Onko tämä totta? Tämä ei voi olla totta! Ei nyt, ei näin! Kun ikävän uutisen ottaa vastaan, ensimmäinen reaktio on yleensä sokki.

"Järkyttävä tieto voi aiheuttaa voimakkaan reak­tion tai lamaannuttaa täysin. Sokki on mielen keino suojautua: kaikkea ei tarvitse ottaa kerralla vastaan", Lehto sanoo.

Hänen mukaansa surussa on tiettyjä vaiheita, jotka voivat ilmetä limittäin ja yhtä aikaa.

Surutyössä menetys muuttuu muistoiksi, osaksi menneisyyttä.

Reaktiovaiheessa tapahtunut aletaan ymmärtää todeksi. Tilannetta on tarve kerrata yhä uudelleen, se halutaan ottaa hallintaan. Sureva keskittyy käytännön asioiden hoitoon eikä suru välttämättä näy ulospäin.

Käsittelyvaiheessa menetystä käydään läpi. Suru ei ehkä ole pelkästään ikävää ja kaipausta vaan pintaan voi nousta myös vihaa, katkeruutta ja pelkoa.

Surutyön avulla uusi tasapaino alkaa vähitellen löytyä. Menetys muuttuu muistoiksi, osaksi menneisyyttä. Sureva löytää uudelleen elämäniloa ja suuntaa suremiseen käyttämänsä voimavarat toisiin asioihin.

Kun surun käsittelyn esittää vaihe vaiheelta, se vaikuttaa yksinkertaiselta. Kyyneleet poskilla ja sydän läpättäen ei prosessikaavioita mieti. Miten pitäisi surra, jotta pääsisi viimeiseen vaiheeseen, asioiden hyväksymiseen?

Käsittelemätön suru voi ilmetä kipuina, masennuksena tai eristäytymisenä.

Sure omalla tavallasi

Puhu, piirrä tai laula. Itke tai naura. Turvaudu rationaalisuuteen: pyri selvittämään tosiasiat ja ymmärrä tapahtunut niiden avulla. Tai etsi lohtua unista, uskosta ja intuitiosta.

"Käytä surun käsittelyyn niitä keinoja ja voimavaroja, joita sinulla on ja jotka tuntuvat luontevilta. Pääasia, että suret", Lehto neuvoo.

Käsittelemätön suru voi koteloitua. Se saattaa ilmetä kipuina, masennuksena ja eristäytymisenä tai se voi nousta esiin myöhemmin uuden vastoinkäymisen herättämänä.

"Kokemus tavallaan jäätyy ihmisen sisälle. Se heijastuu hänen käyttäytymisessään, ajattelussaan ja toiminnassaan vielä vuosien jälkeen. Silloin suru haittaa elämistä."

"Suru lähtee vain suremalla, ei järkeilemällä tai vihaamalla."

Varo kroonista surua

Jos suru pääsee kroonistumaan, jokainen menetys tai ero nostaa hallitsemattoman määrän tunteita pintaan. Kroonisesti sureva ihminen ei selviä työstään. Hän pelkää jatkuvasti, että läheisille tapahtuu jotakin, ja idealisoi mennyttä.

Kroonistuneen surun käsittelyyn tarvitaan ammattiauttajaa.

Lehto muistuttaakin, että vaikka suru ei ole sairaus, se voi johtaa sairauteen.

"Surua ei kannata vältellä, kieltää tai paeta. Suru lähtee vain suremalla, ei järkeilemällä tai vihaamalla. Ei myöskään uhriksi heittäytymällä tai välttelemällä. Tee sopu surun kanssa."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 11/2015.

Ystävät eivät pakkohalanneet

"Suuressa surussa minua auttoivat viini ja ystävien tuki. Kun tilanne kävi iltaisin sietämättömäksi, otin lasin tai kaksi punaviiniä. Ystävät kuuntelivat, eivät kyselleet, eivät pakkohalanneet."

"Kun isäni sairastui Alzheimeriin, en ottanut tukea vastaan. Vuosien kuluttua sairastuin masennukseen. Selviydyin, kun aloin käydä säännöllisesti mielenterveystoimistossa."

"Tahaton lapsettomuus oli musertaa. Surun tie on ollut pitkä ja henkilökohtainen. Kun tajuaa, että se on kuljettava yksin, osaa valita ne ihmiset ja asiat, jotka vievät eteenpäin. Paikoilleen ei kannata jäädä."

Lähde: KK:n nettikysely

Vierailija

Käsittelemätön suru tekee sairaaksi

Kylläpä oli itselleni ajankohtainen ja lähelle tullut asia. Olen ohittanut keski-iän, todennäköisesti :) !, käsittelen vasta nyt traumoja, ihan varhaislapsuudessani tapahtuneita. Traumaattiset kokemut voivat olla niin piilossa, lukittuna, ettei niitä muista kuin vasta myöhemmin aikuisuudessa, kun, toivon mukaan, joku saa aukaistua muistia. Trauma ja suru, pieni lapsi kokee niin suuria, ihmismielelle käsittämättömiä asioita ja surua, että mieli ei kestä, pieni lapsi suojautuu jotenkin...
Lue kommentti

Jos esiintyminen jännittää, nämä ohjeet voivat auttaa.

Ota tukeva asento

Tiedosta, että seisot tukevasti kiinni lattiassa. Tieto siitä kannattelee, vaikka tärisyttäisi.

Rentouta kasvot

Valauta kasvojen lihakset rennoiksi. Kun kasvojen jännitys vähenee, koko keho rentoutuu.

Hidasta hieman

Hidasta hengitystahtia ja pidä puhuessasi pieniä taukoja. Hengitä vasta lauseen lopussa.

Hae vuorovaikutusta

Etsi kuulijoiden joukosta kiinnostuneen näköinen tyyppi ja kuvittele kuin puhuisit vain hänelle.

Anna itsellesi palkinto

Palkitse itsesi esiintymisen jälkeen. Uusi kirja, pullakahvit tai saunailta - olet sen ansainnut!

Kun maltat panna kännykän taskuun ja antautua olemiselle, saat luovemman mielen.

Miltä tuntuisi viettää viikko täydessä hiljaisuudessa? Ei puhelinta, ei televisiota, ei edes kirjoja.

Sellaista on hiljaisilla retriiteillä, jotka kasvattavat koko ajan suosiotaan. Suosio ei ole mikään ihme, sanoo psykologi Markus Savander.

"Ihmiset kaipaavat rauhaa, jota eivät saa arjessa."

Savander käyttää hiljaisuutta apuna työssään ja on osallistunut useille hiljaisille retriiteille. Ensimmäinen oli miltei euforinen kokemus.

"Siellä ei tehty oikeastaan mitään, mutta silti oli hyvä olla. Tunsin voimakkaasti olevani elossa."

Kaupungin melu rasittaa, mutta luonnon äänet laskevat stressitasoa.

Kun ihminen antautuu hiljaisuudelle, hän voi tuntea kehonsa uudella tavalla ja kokea olevansa läsnä. Yhtä tärkeää kuin hiljaisuus on luonnon äänien kuunteleminen, Savander sanoo. Kaupungin melu rasittaa, mutta luonnon äänet laskevat stressitasoa.

Hiljaisuus tekee luovaksi. Rauhallinen oleskelu ja ympäristöön keskittyminen saavat mielikuvituksen laukkaamaan.

"Siksi monen olisi hyvä vähentää älypuhelimen käyttöä. Kun aiot bussissa napata puhelimen käteen, voitkin päättää vain olla. Se kuulostaa ehkä tylsältä mutta on usein kaikkea muuta."

Ärsykepaljous addiktoi

Yleensä hiljaisuus käsitetään äänettömyydeksi. Yhtä tärkeää on kuitenkin saada lepoa visuaalisista ärsykkeistä. Nykyihminen saa jatkuvasti liikaa virikkeitä, kun päivät täyttyvät kuvista ja tiedon paljoudesta.

Jatkuvat ärsykkeet saavat keskushermoston ylivirittyneeksi. Silloin muisti heikentyy, keskittyminen kärsii ja ihminen alkaa seurata sokeasti kaikkialta tulevia impulsseja.

"Netin päämäärätön selailu on hyvä esimerkki tästä. Ylistimulaatio addiktoi. Jos on tottunut elämään laitteiden keskellä, niistä irrottaminen voi ahdistaa", Savander sanoo.

Ärsykevirran keskeltä on vaikea erottaa, mikä on oikeasti merkittävää.

Ärsykevirran keskeltä on vaikea erottaa, mikä on oikeasti merkittävää. Kun turhaa pitää tärkeänä, elämästä tulee monimutkaisempaa kuin onkaan.

"Ärsyketulva myös passivoi: muutumme aivottomiksi viihteen kuluttajiksi, emmekä luo uutta itse."

Päästä aivot vapaalle

Keho tarvitsee lepoa liikunnan jälkeen. Sama pätee aivoihin ja hermostoon. Kun aivot kiireisessä arjessa joutuvat käsittelemään monimutkaista informaatiota, ne väsyvät. Hiljaisuus auttaa palautumaan.

"Rankan työpäivän päätteeksi kannattaa levätä ilman ärsykkeitä. Helposti ajatellaan, että television katsominen rentouttaa, mutta sekin ärsyttää aivoja", Savander muistuttaa.

Hiljaisuus jopa kasvattaa aivoja.

Hiljaisuus jopa kasvattaa aivoja. Meditaation ja mindfulnessin vaikutuksia tutkittaessa on selvinnyt, että niiden harjoittaminen lisää aivojen harmaata ainetta eli niiden perusmateriaalia. Samalla aivojen jo olemassa olevat yhteydet vahvistuvat.

Hiljaisuudesta on hyötyä paitsi itselle, myös muille. Kriisin keskelle joutunut ystävä voi olla liian väsynyt keskustelemaan mutta kaipaa silti läsnäoloa.

"Kokemus läheisyydestä on usein jopa voimakkaampi, kun ollaan hiljaa. Tilaa ei tarvitse aina täyttää kysymyksillä tai kannustuksella."

Älä pelkää ajatuksiasi

Jos hiljaisuus ahdistaa, taustalla voi olla pelko kohdata omat ajatukset.

"Hiljaisuudessa puolustusmekanismi laskee. Alitajunnasta saattaa nousta asioita, jotka ovat jääneet käsittelemättä. Ne voivat tuntua jopa kipuna."

Omia ajatuksia ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Savander huomasi ensimmäisellä hiljaisella retriitillään, että kun mieltä kaivertaneet asiat joutuu käsittelemään, niistä vapautuu.

"Tajusin, että ajatukseni ovat vain ajatuksia. Minun ei tarvitse toimia niiden mukaisesti."

Toisille hiljaisuus voi olla vaikeaa siksi, että on lapsesta asti elänyt jatkuvassa hälinässä.

Toisille hiljaisuus voi olla vaikeaa siksi, että on lapsesta asti elänyt jatkuvassa hälinässä.

"Silloin kannattaa aloittaa viiden minuutin rauhoittumisesta. Hyvä keino on antautua tekemiselle. Jos on tottunut tiskaamaan radio auki, sen voi pistää kiinni ja uppoutua vain tiskaamiseen."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 23/2016.