Mistä tietää, kestääkö avioliitto? Yllättävän paljon siitä kertoo puolisoiden ikä vihkimisen hetkellä.

Yleensä ajatellaan, että mitä nuorempana menee naimisiin, sitä todennäköisempi ero on. Ajatuksessa on itua: nuori pari on vanhaa epävarmempi taloudellisesta pärjäämisestään ja tulevaisuuden suunnitelmistaan. Nuorille ei sitä paitsi yleensä ole ehtinyt kertyä kokemusta parisuhteiden haasteista ja niistä selviämisestä.

Vanhempana naimisiin meneminen taas tuntuu fiksulta. Puolisot tuntevat itsensä ja toisensa paremmin. He ovat ehtineet oppia rakkaudessa saamistaan kolhuista ja tietävät, mitä haluavat.

Ei liian aikaisin, ei liian myöhään

Tilastojen mukaan odottaminen kannattaa, kun kyse on hyvin nuorista ihmisistä: 20-vuotiaana naimisiin menneet eroavat 50 prosenttia todennäköisemmin kuin 25-vuotiaana avioituneet. Sen jälkeen yhtälö mutkistuu.

"Naimisiinmeno 35-vuotiaana tai vanhempana on isompi riski kuin avioituminen myöhään kaksikymppisenä", sanoo sosiologian tutkija Nicholas Wolfinger Psychology Today -lehdessä. 

Todennäköisyyksien varaan laskevan kannattaa vaihtaa sormukset 28–32-vuotiaana. Ennen sitä avioeroluvut ovat pienimmillään, mutta 32-vuotiaasta ne alkavat taas nousta.

Tätä uutta löytöä kutsutaan nimellä Kultakutrin avioliittoteoria. Jos menet naimisiin liian aikaisin, ero on tilastollisesti todennäköisempi kuin myöhemmin. Jos odotat liian pitkään, olet taas samassa tilanteessa.

Syy ilmiöön on epäselvä, ja osittain kyse on tilastoharhasta. Wolfinger nimittäin arvioi, että yli 35-vuotiaiden erolukujen kasvua selittää osittain se, että yhä useammat valitsevat naimisiin menon sijaan avoliiton. Niitä ei lasketa tilastoihin, vaikka avoliitossa olevat parit menestyisivät todennäköisesti myös avioliitossa ja vähentäisivät siten koko ikäryhmänsä eroprosenttia.

Lähde: Psychology Today

 

Kysely

Minkä ikäisenä menit naimisiin?

20-25-vuotiaana
20-25-vuotiaana
39.2%
26-29-vuotiaana
26-29-vuotiaana
27.0%
30-34-vuotiaana
30-34-vuotiaana
17.0%
Alle 20-vuotiaana
Alle 20-vuotiaana
6.5%
41-45-vuotiaana
41-45-vuotiaana
4.5%
35-40-vuotiaana
35-40-vuotiaana
4.1%
51-60-vuotiaana
51-60-vuotiaana
0.6%
Yli 60-vuotiaana
Yli 60-vuotiaana
0.3%
46-50-vuotiaana
46-50-vuotiaana
0.3%
Ääniä yhteensä: 288

Jos lapsi kysyy, mitä tarkoittaa terroristi, voit vastata, että kyseessä on eräänlainen pelottelija, neuvoo kriisipsykologi Soili Poijula. 

Kun jossain päin maailmaa räjähtää, kotona asia kannattaa ottaa puheeksi lasten kanssa, neuvoo kriisipsykologi Soili Poijula. Terrori-iskuista keskusteleminen voi olla aikuisellekin hankalaa, mutta asioista ei kannata vaieta. Puhumatta jättäminen saattaa lietsoa tarpeetonta pelkoa lapsen mielessä.

"Aikuisen elämänkokemus auttaa ymmärtämään järkyttäviä tapahtumia ja asettamaan ne mittasuhteisiin. Lapsella ei tätä samaa elämänkokemusta ole, jonka vuoksi tapahtumat saattavat pelottaa", Poijula kertoo.  

Aikuisen on tärkeää selittää ensin tapahtumat itselleen ja asettaa ne mittasuhteisiin ennen kuin juttelee asiasta lapsen kanssa. On siis hyvä muistuttaa itseäänkin siitä, miten pieni todennäköisyys on sille, että itselleen sattuu jotain. Kun on ensin käsitellyt omat tunteensa, on helpompi puhua lapsen kanssa.  

Puhu asioista niiden oikeilla nimillä  

Keskustelu lapsen kanssa on hyvä aloittaa siten, että kuuntelee ensin lasta. Häneltä kannattaa kysyä, mitä lapsi tietää tapahtumista ja mitä hän ajattelee niistä.   

Poijula kertoo, että erityisesti kouluikäisten lasten kanssa järkyttävät uutistapahtumat olisi hyvä ottaa puheeksi, koska lapsi usein kuulee asioista koulussa kavereidensa kautta tai sosiaalisen median välityksellä. Keskusteleminen aikuisen kanssa auttaa lasta ymmärtämään tapahtumia.   

Lisäksi uutisten käyttämä kieli voi olla lapselle vaikeaselkoista, joten aikuinen voi auttaa selittämään, mitä käsiteltävät asiat tarkoittavat. Poijulan mukaan asioista kannattaa puhua niiden oikeilla nimillä, sillä yleensä lapset kuulevat ne jostain. Voi olla tarpeen konkreettisesti selittää, mitä esimerkiksi terrorismi tarkoittaa.  

Kotona kannattaa puhua pelosta  

Aikuinen voi tukea lasta keskustelussa auttamalla tätä sanoittamaan tunteitaan, esimerkiksi kysymällä suoraan, että pelottaako häntä.   

"Keskustelussa ei kannata käyttää politiikkojen suosimaa retorista puhetta siitä, miten he eivät pelkää, sillä silloin kyse on tunteiden kieltämisestä. Kotona näitä tunteita pitää käsitellä, koska ne ovat kuitenkin todellisia", Poijula kertoo.

Lapsen mieltä voi rauhoittaa kertomalla, että kun vanhempi matkustaa, hän pitää turvallisuudestaan huolen.   

Jos vanhempi matkustaa paljon esimerkiksi työn vuoksi, kannattaa lapselta kysyä, että pelottaako vanhempien turvallisuus häntä.   

"Lapsen mieltä voi rauhoittaa kertomalla, että kun vanhempi matkustaa, hän pitää turvallisuudestaan huolen. Voi kertoa esimerkiksi siitä, että maassa on poliisi, joka huolehtii turvallisuudesta, vanhempi liikkuu paikoissa, jotka ovat turvallisia ja että lentokentällä turvatarkastajat huolehtivat turvatarkastuksista", Poijula neuvoo.  

Keskustele lapsen kanssa oikeasta ja väärästä  

Lasten kanssa keskustellessa on hyvä muistaa, että he kysyvät hyvin suoria kysymyksiä. Vanhemman on syytä varautua vastaamaan niihin todenmukaisesti, mutta lapsen kehitystasolle sopivalla tavalla.  

"Jos lapsi kysyy, miksi joku tekee terroriteon, hänelle voi kertoa, että terroristi ei ajattele samalla tavalla ja elä samanlaista elämää kuin me muut. Terroristille itselleen on saattanut tapahtua jotain pahaa tai hänellä voi olla sellaisia ystäviä, jotka pitävät toisia ihmisiä vihollisina", Poijula ohjeistaa.

Lapselle voi kertoa, että koska terroriteon tehnyt ihminen näkee toiset ihmiset vihollisina, he eivät ajattele sitä, miten paljon kärsimystä heidän tekonsa aiheuttavat muille. 

Poijulan mukaan lasten kanssa on tärkeää keskustella moraalisista kysymyksistä, kuten hyvästä ja pahasta. Lasta kasvatetaan empaattiseksi ja toimimaan oikein, joten on ristiriitaista, että joku toimii tämän vastaisesti.  

"Lapselle voi kertoa, että koska terroriteon tehnyt ihminen näkee toiset ihmiset vihollisina, he eivät ajattele sitä, miten paljon kärsimystä heidän tekonsa aiheuttavat muille", Poijula kertoo.  

Poijula neuvoo, että lapselle terroristin käsitteen voi avata esimerkiksi näin:  

"Terroristi-sanaa ei käytetä kenestäkään, joka sotilaana taistelee sodassa, mutta terroristista on kysymys silloin, kun joku tappaa toisen ihmisen vain pelotellakseen kaikkia. Terroristit suunnittelevat pommin tai ampuvat ihmisiä, jotta mahdollisimman moni pelkäisi. Voisimme sanoa noita terroristeja myös pelottelijoiksi, koska he haluavat, että pelkäämme."

Elämme kännyköiden, muiden laitteiden ja tauotta tarjolla olevien ärsykkeiden tulvassa. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kannustaa suojelemaan lapsia siltä.

Jari Sinkkonen tapaa vuosittain tuhansia vanhempia ja ammattikasvattajia kiertäessään puhumassa vanhempainilloissa ja muissa tilaisuuksissa. Viesti, jota hän kuulee, on selvä ja yhtenäinen: lasten levottomuus on selkeästi lisääntymässä.

”Vielä 1950-60-luvulla tällaisia vipertäjiä ei ollut niin paljon. Geneettinen alttius on ollut olemassa, mutta maalaisympäristö ei houkuttele levottomuutta esiin vaan pikemminkin rauhoittaa. Mitä enemmän ympäristössä on ärsykkeitä, sitä enemmän geneettinen alttius tulee esiin.”

Mutta elämme 2010-lukua ja moni meistä kaupungeissa. Ei kai entiseen ole paluuta?

Ei entiseen. Mutta rauhaa Sinkkonen lapsille toivoo.

”Aikuisten tehtävänä on toimia suodattimina.”

”Vauhti on nyt huima, digimaailmassa ja muussa. Kasvattajina meidän täytyy tajuta, että meidän täytyy paremmin suojella lapsia tältä valtavalta ylikuormalta ja liialliselta ärsykkeiden tulvalta. Aikuisten tehtävänä on toimia suodattimina.”

Sinkkonen sanoo, että suuri osa lapsille suunnatuista ohjelmistakin on ylistimuloivaa.

”Myös päiväkodin melu on joillekin lapsille stressaavaa. Samoin se, jos vanhemmat riitelevät kotona viikosta toiseen. Lapsesta tulee ärtyvä ja lyhytjännitteinen.”

Lasten pitäisi välillä saada olla rauhassa, koska silloin leikki ja luovuus heräävät.

”Pelien riskeistä pitäisi puhua”

Sinkkosen mielestä on puppua, että pyssyleikit lapsena altistaisivat väkivallalle. Aivan eri tavalla hän on kuitenkin huolissaan siitä, että yhä useamman alakoululaisen, varsinkin pojan, elämä pyörii pelien ja netin ympärillä.

”Missä tahansa päin Suomea olen kiertänytkin vanhempainilloissa, tästä puhutaan.”

Sinkkonen muistuttaa, että peleissä on riski riippuvuuden syntymiseen.

”Lisäksi suuri osa pikkupojista pelaa 18-vuotiailta kiellettyjä pelejä. Ei lapsi mene potkimaan mummoja saman tien, mutta ei hänelle ole hyväksi, jos hän samastuu pelin väkivaltaiseen päähenkilöön. Tutkimus on osoittanut, että väkivaltaisten pelien pelaamisella on yhteys aggressiiviseen käytökseen ja empatiakyvyn turtumiseen.”

”Keskustelu pelaamisesta on liian mustavalkoista.”

Lastenpsykiatri Sinkkonen pahoittelee sitä, että Suomessa ei ole helppo puhua pelien riskeistä.

”Meillä keskustelu peleistä tarjoaa vain kaksi näkökulmaa: se on hyvä tai paha asia. Ei ole keskustelua siltä väliltä.”

Vanhempien olisi hyvä olla kärryillä myös muusta lasten netin käytöstä kuin pelaamisesta.

”Sanotaan, ettei peliaikaa pidä tuijottaa. Tärkeintä onkin olla kiinnostunut lapsen koko elämästä. Mutta kyllä myös peliaikaa pitää katsoa ja muutenkin sisältöjä, joita lapsi näkee. Osa netin aineistosta on lapsille traumatisoivaa.”

Sinkkosen mukaan jopa puolet pojista altistuu pornon näkemiselle ennen 13. ikävuottaan.

”Monet lapset osaavat mennä nettisivustoille niin, ettei sivuhistoriaan jää jälkiä.”

Lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen puhui lasten psyykkisestä hyvinvoinnista Orionin järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä.

Vierailija

Jari Sinkkonen: ”Lapsi tarvitsee suojaa ärsyketulvalta”

Olen tästä erittäin samaa mieltä! Mietin kuitenkin, onko netissä sivuja, jotka esittelisivät lapselle sopivalla tavalla sitä, mitä liika pelaaminen tai netissä roikkuminen aiheuttaa. Ihan äkkiseltään en pelaamisesta löytänyt sivuja. Totta kai jokainen vanhempi osaa kertoa tästä lapselleen parhaiten sopivalla tavalla -- tosin jotkut lapset eivät ehkä halua puhua aiheesta vanhempien kanssa ollenkaan. Silloin olisi hyvä, jos voisi edes antaa lapselle jonkun sopivan tekstin aiheesta luettavaksi...
Lue kommentti

Tutkijat ovat havainneet asioita, joita onnelliset pariskunnat tekevät ja onnettomat eivät. Tässä tieteen vinkit parisuhteesi hoitamiseen.

 

Pelaa matikkapeliä

Parisuhteesta voi tehdä pelin. Sitä suosittelee avioliittotutkija John Gottman, joka huomasi onnellisilla pariskunnilla olevan viisi positiivista kanssakäymistä jokaista negatiivista kohti. Gottmanin mukaan viiden suhde yhteen on merkki terveestä parisuhteesta.

Tee näin: Kiinnitä paperi jääkaapin oveen. Jaa paperi kahteen sarakkeeseen ja kirjoita toisen ylle ”positiivinen”, toisen ”negatiivinen”. Merkitkää puolisosi kanssa sarakkeisiin jokainen kanssakäymisenne ja keskusteluhetkenne, hyvä tai huono. Älä huoli, jos ensimmäisen viikon jälkeen olette miinuksen puolella. Tähdätkää ihanteelliseen 5:1-tilanteeseen vaikka kolmen kuukauden kuluessa. Muista, että olette kumpikin vastuussa omasta käytöksestänne. Muistakaa myös juhlistaa onnistumisia vaikka hartiahieronnoin tai halauksin.

Riko kaavaa

Jo 1950-luvulla psykiatri ja perheterapeutti Murray Bowen havaitsi, että ihmisillä ja perheillä on tapana siirtää luonteenpiirteitä, uskomuksia ja käytösmalleja sukupolvelta toiselle. Avioliittoosi vaikuttaa siis myös se, millaisista perheistä sinä ja puolisosi tulette. Koska kenenkään perhe ei ole täydellinen, saatatte huomaamattanne toistaa vanhempienne tai isovanhempienne virheitä. Kaavan voi kuitenkin rikkoa.

Vuonna 2005 tohtorit Roberta L. I. Margarrell sekä Dean E. Barley kirjoittivat artikkelin siirtymäpersoonista. Siirtymäpersoonia ovat ihmiset, jotka keskeyttävät ja lopulta pysäyttävät haitalliset käyttäytymismallit ja estävät niitä siirtymästä tuleville sukupolville. Se on mahdollista, kun osaa tunnistaa negatiiviset tavat ja haluaa muuttaa niitä.

Tee näin: Mieti puolisosi kanssa, mitä omilta perheiltänne omaksuttua tuotte suhteeseenne. Mitä käytösmalleja siirrätte ehkä lapsillenne? Mitä kaavoja olette jo onnistuneet rikkomaan?

Muistele historiaa

Parisuhteen historia on kuin laivan ankkuri: siihen voi turvautua myrskyisänä aikana. Sinä ja puolisosi olette parisuhteenne kapteeneja, joten voitte koska tahansa kaivaa ankkurin esiin ja turvautua siihen.

Tohtori James J. Ponzetti British Columbian yliopistosta kirjoitti vuonna 2005 artikkelin, jossa hän kuvaili pariskuntien käyttävän suhteensa alkuaikojen tarinoita kuvaillakseen sitä, miksi olivat päätyneet yhteen. Haastattelussaan he korostivat suhteensa alkua ja onnellisia muistoja. Tällaiset tarinat ovat avuksi myös silloin, kun suhde on epävakaalla pohjalla. Ne auttavat muistamaan, että suhde on muutakin kuin se, mitä tapahtuu juuri nyt. Jokainen parisuhde käy läpi myös vaikeita aikoja.

Tee näin: Käyttäkää illalla puoli tuntia siihen, että kerrotte toisellenne parisuhteenne tarinan. Miten tapasitte ja miten päädyitte yhteen? Ovatko tarinanne samanlaiset? Pitäkää hauskaa, naurakaa ja muistelkaa.

Mene terapiaan

Douglas K. Snyder ja W. Kim Halford totesivat vuonna 2005, että parisuhdeterapialla oli merkittävä vaikutus pariskuntien avioliiton parantumiseen, etenkin kun verrokkina olivat pariskunnat, jotka eivät käyneet minkäänlaisessa terapiassa. Parisuhdeterapialla on myös todettu olevan positiivinen vaikutus yksilöiden terveyteen.

Tee näin: Ellette sinä ja puolisosi ole vielä harkinneet parisuhdeterapiaa, miettikää, kannattaisiko sitä kokeilla edes kerran. Haittaa terapiasta tuskin on, ja voitte yllättyä tuloksista, vaikka parisuhteenne olisikin jo vakaalla pohjalla. Ainakin voit tuntea tyytyväisyyttä siitä, että parisuhdeterapiassa käymällä pidätte huolta elämänne tärkeimmästä sijoituksesta.

Osoita häpeäväsi

Anteeksianto pitää avioliiton vahvana. Vuonna 2014 Yorkin yliopistossa toteutetussa tutkimuksessa selvitettiin, miten anteeksiantoa osoitettiin parisuhteissa. Selvisi, että häpeän osoittaminen syyllisyyden sijaan lisäsi todennäköisyyttä siihen, että loukattu osapuoli koki empatiaa ja antoi lopulta anteeksi väärin tehneelle kumppanilleen. Tutkijat Meneses ja Greenberg kuvasivat löydöstä näin:

”Häpeän osoittaminen kertoi loukatulle osapuolelle, että loukkaaja kärsi tosissaan siitä, että oli vaurioittanut parisuhdetta. Häpeän osoittaminen aiheuttaa empatiaa ja hyväksyntää loukatussa, mikä johtaa anteeksiantoon.”

Tee näin: Kun ensi kerran loukkaat kumppaniasi, unohda syyllisyydessä kieriskely. Osoita sen sijaan olevasi häpeissäsi.

Älä unohda nauraa

Kun sinä ja puolisosi nauratte yhdessä, luotte kestäviä muistoja ja parannatte liittoanne iloisten tunteiden kautta. Muistakaa, että parisuhde on tarina ja että parhaissa tarinoissa on aina ripaus huumoria. Amerikkalaisen Prevention-lehden vuonna 2007 julkaisemassa artikkelissa kerrottiin, että nauraminen on merkki avioliiton vahvuudesta.

Tee näin: Älä huoli, vaikket pitäisi itseäsi kovin hauskana. Huumori ei tarkoita pelkkiä vitsejä. Parisuhteessa se tarkoittaa vaikka sitä, että huomaat kumppanisi kummallisen käytöksen ja hassut tavat ja että osaatte nauraa niille yhdessä, hyväntahtoisesti. Joskus voi tosin olla paikallaan sekin, että yrität olla väkisin hauska. Se voi johtaa aitoon hassutteluun, joka saa teidät molemmat tikahtumaan naurusta.

Lähde: lifehack.org

Oletko koskaan käynyt yksin elokuvissa? Yksin ravintolassa? Yksin edes kävelyllä? Yksin missään? Kerro ja vastaa kyselyyn.

Nyt on aika paljastaa, mitä arkista asiaa et ole koskaan tehnyt yksin - ja miksi et.

Vastaa siis allaolevaan kyselyymme!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.