Karhunpoika sairastaa -laulu sai miut lapsena aina poraamisen partaalle. Laulussa on vaan niin tajuttoman surullinen pohjavire - niin kuin osapuilleen 98-prosenttisesti muissakin suomenkielisissä lauluissa.

Lapsuuden surumieliset hetket eivät vain olleet mitään verrattuna siihen tunnemyrskyyn, joka myllertää äidin sisällä, kun se oma karhunpoika sairastaa tai joutuu tutkittavaksi ja hutkittavaksi. Ja tunnetusti kun tuo suomalainen terveydenhuolto toimii niin mahottoman nopeasti, ehtii hutkimusprosessin aikana saada niitä tunnemyrskyjä erään jos toisenkin kerran.

Voimattomuus oman lapsen sairauden tai muiden ongelmien edessä on lamauttavaa. Sitä tekisi kaikkensa, jos voisi ottaa kivut tai muut harmit pieneltä pois, ja kärsiä hänen puolestaan. Mutta kun ei voi.

Samalla, kun tekisi mieli romahtaa sekä huutaa ja itkeä pois tuskansa ja turhautumisensa toisen puolesta, pitää kuitenkin vain pitää kulisseista kiinni ja olla se "vahva" aikuinen pienen kärsijän silmissä. Tukimuuri, joka ei lapsen vierestä murene, vaikka perustukset todellisuudessa jo tutisisivatkin.

Sairaalan käytävillä on valitettavasti liikaa aikaa ja tilaa ajatella - ja pidättää kyyneleitä oman sekä muiden pienten puolesta. Kotioloissa rutiinit pitävät kasassa eikä asioita ehdi märehtiä.

Lapsipoloinenhan on joka tapauksessa se todellinen kärsijä. Tilanteesta riippuen hän kärsii fyysistä tuskaa tai sitten henkisesti. Julmaa kun osaa olla myös tautien tai muiden "vikojen" mentaalipuoli - joka pahimmillaan on vielä ulkomaailman aiheuttamaa kärsimystä.

Fyysisessä taudissa on edes se plussapuoli, että taudilla on nimi ja mahdollisesti myös hoitokeinoja. Ja tällöin tilanne on selitettävissä lapselle itselleen sekä ulkopuolisille. Kinkkiseksi tilanne voi muuttua silloin, kun tutkittava ja hutkittava ongelma liittyy vaikkapa lapsen kehitykseen.

Lapset kun eivät ole tyhmiä. Vaikka kokoa olisi saman verran kuin vaahtosammuttimella, lapsi hoksaa nopeasti, ettei hän ole samanlainen kuin muut. Varsinkin, kun se normeista poikkeavalle ipanalle kerrotaan hyvin nopeasti isojen tai pienten kanssaihmisten toimesta.

Ei ole reilua, että pikkuihminen joutuu miettimään omia "vikojaan" jo siinä vaiheessa, kun pitäisi vielä voida nauttia elämästä hetki kerrallaan ja vain etsiä omia mielenkiinnon kohteitaan. Murehtia ehtisi myöhemminkin.

Kommentit (1)

Vierailija

Olen NIIN samaa mieltä...! Isompi lapsi jo sanoo, "äiti, mä en kuulu tänne, musta tuntuu, että täällä alkaa sairastaa". Ja minustakin tuntuu. Ja kuitenkin täytyy häivyttää omat tunteet - kuitenkin ne siis hyväksyen. Ja puhaltaa henkiin rakentava asennoituminen, jota parhaansa mukaan yrittää tartuttaa lapseenkin. "Mä ymmärrän miltä susta tuntuu, mutta tämä in hyväksi meille kaikille." Ja yrittää uskoa siihen, silloinkin kun tökkii. Meidän hyväksi.

Seuraa 

Jotta elämä olisi pirkompaa! Pirkko tarkoittaa naista, jolla on asenne kohdillaan ja elämännälkää. Annepirkko on keski-ikää lähestyvä kotiäiti, jolla on asennetta, mutta kaikki muu voi sitten olla vähän hukassa. Työura vaihtui äitiyteen, ja nyt Annepirkko miettii, mitä elämällään tekisi - tai sitten ihan vain sitä, millä pysyisi hereillä seuraavaan kahvikupilliseen saakka.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat