Jos ei se viesti aina mene aikuisellekaan perille ensimmäisellä kerralla, niin viimeistään lasten myötä sitä alkaa oppia, mitä tarkoittaa toisto, toisto ja vielä kerran toisto. Viisaammat väittävät, että toistojen kautta oppii, mutta kyllä mie alan kallistua sen uhkailun, lahjonnan ja kiristyksen pyhän kolminaisuuden kannalle.

Mie nimittäin tunnen itseni entistä useammin samaa jankkaavaksi, paikalleen jumittuneeksi vanhaksi grammariksi. Ja voitte arvata, että lopputulos ei silti ole toivotunlainen. Sama kohellus jatkuu viimeistään kolmen sekunnin kuluttua, ja äidin jankkaukset kaikuvat kuuroille korville.

Päivittäin mie saan joka tapauksessa toistaa, toistaa ja toistaa ihan niitä perustoimintojakin - ilman, että oltaisiin ehditty edes sinne varsinaiselle kasvatusasteelle saakka. Tiedättehän te: "Pesulle!", "Vessaan!", "Älä vieläkään hypi sohvan reunalla!" - ja sitten taas koko setti alusta.

​​​​​​Hyvänä päivänä edes yksi tottelee heti ja juosten. Se tosin juoksee neljällä tassulla, ja tottelee ainoastaan käskyä "Syömään!". 

Helppona päivänä mie selviän kymmenillä toistoilla, mutta sitten on niitä tonnin päiviä, jotka lähes jokainen vanhempi voi tunnistaa. Kun kaikki menee koheltamiseksi, ja äiti on valmis lataamoon jo ennen kuin on selvitty edes ovesta ulos, kerhosta tai päiväkodista puhumattakaan.

Tonnin toiston päivinä miun on joskus pakko turvautua järeämpiin aseisiin eli aiemmin mainittuun pyhään kolminaisuuteen. Jos viesti ei mene sisäiseen jakeluun tietyn toistomäärän jälkeen, sammuu telkkari, lelu siirtyy jäähdyttelemään tai koko remmi jatkakoon hillumista pihalla.

Toistoihin nimittäin turtuvat jossain kohtaa sekä äiskä että mukulat. Silloin tarvitaan joku loppumattomasta toistokohinasta poikkeava herätys tai pysähdys, jotta meininki rauhoittuu. Jos äiti aina vain jankkaa samoja mantroja päivästä toiseen, ei niitä enää jaksa uskoa tai kuunnella kukaan - ei edes äiti itse "Kun miuta ei kukaan kuuntele kuitenkaan."

Tämän blogipostauksen kirjoittamisen aikana huomautin sohvalla pomppimisesta nelisen kertaa, pari kertaa kommentoin yleisestä koheltamisesta, kerran liian lähellä telkkaria seisomisesta ja kerran uhkasin sammuttaa töllön, jos sitä ei malteta katsoa riekkumatta. Uhkausta ei ole vielä toteutettu, mutta kyllä - meidän äiti on jankkari.

Kommentit (1)

Vierailija

Ja sitä jatkuu, ja jatkuu, ja jatkuu... Aihe vain muuttuu, vähäsen. Käsien pesusta ja sohvalla pomppimisesta siirrytään reppuihin, kenkiin, pyykki kasoihin, kännykkään vastaamiseen... Aktiivisesti joutuu pitämään yllä keskustelutaitoa, jotta puheenaiheet ja lauseenmuodostus säilyisi vaihtelevana vuosien saatossa. En vaan tiedä onnistuinko.

Seuraa 

Jotta elämä olisi pirkompaa! Pirkko tarkoittaa naista, jolla on asenne kohdillaan ja elämännälkää. Annepirkko on keski-ikää lähestyvä kotiäiti, jolla on asennetta, mutta kaikki muu voi sitten olla vähän hukassa. Työura vaihtui äitiyteen, ja nyt Annepirkko miettii, mitä elämällään tekisi - tai sitten ihan vain sitä, millä pysyisi hereillä seuraavaan kahvikupilliseen saakka.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat