Siinä se nyt nukkuu. Miun oma erityinen lapseni. Niin mahdottoman kauniina, että sydäntä kivistää. Meni itse sohvalle pötköttämään, kun alkoi kesken leikkien väsyttää, ja päätti ottaa päikkärit.

Seinällä nauraa sama kaveri vauvaikäisenä. Miun on pakko mennä sohvalle viereen istumaan. Mie laitan viltin pienen nukkujan päälle, ettei sen tarvitse palella. Pienet jalat pilkottavat viltin alta, ja miun on pakko silittää niitä.

Äidistä tuntuu jyrän alle jääneeltä, mutta mitähän mahtaa pyöriä pienen nukkujan mielessä? Se on fiksu kaveri ja tajuaa kyllä, ettei ole samanlainen kuin muut.

Erityislapsi. Kuka helkkari sellaisen nimityksen on mennyt keksimään? Erityisiähän ne ovat kaikki. Uniikkeja, ihania ja ainutlaatuisia. Ja nyt miun uniikki, ihana ja ainutlaatuinen lapseni on pudotettu kolmosluokkaan muutamalla hassulla lauseella.

Tarvitsee erityistä tukea. No niinhän me kaikki tarvitsemme joskus jossain asiassa. Toisessa asiassa enemmän ja toisessa vähemmän, ei sitä yksin kukaan pärjää.

​​​​​​​Kolmosluokkaan luokiteltu erityinen lapseni pistettiin samantien myös pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin. Kaksi vuotta esikoulua, kumautettiin kuin tuomarin nuijalla tuosta vain. Miun teki mieli huutaa ja kiljua, että "Se on hei kolmevee!". Eihän meistä kukaan tiedä, missä jamassa sitä ollaan parin vuoden päästä.

​​​​​​Suurin murhe miulla on siitä, miten ihmeessä saisin tsempattua tuon ihanuuteni itse uskomaan, että on erityinen lapsi eikä erityislapsi. Hyvä ja ihana juuri sellaisena kuin on. Ettei luokituksella vietäisi samalla uskoa omaan itseen ja tulevaisuuteen.

​​​​​​On sillä otsaleimalla sentään yksi hyvä puoli. Kun asioilla on nimi ja diagnoosi, niillä on myös apukeinoja. Mie alan vaan vetää pokerinaamaa kasaan ennen kuin pieni herää, ja sitten tehdään kuten valkotakkiset sanoo.

​​​​​

​​​

Kommentit (5)

Vierailija

Kaikki lapset ovat erityisiä, ja erityislapsetkin ensisijaisesti lapsia lapsen tarpeineen. Erityisyys on vain yksi lapsen ominaisuus, niinkuin on silmälasit äidillä ja kalju isällä (näin meillä). Se pitää joskus ottaa huomioon (ja kaikki tarvittava tuki kannattaa ottaa hurraten vastaan), mutta usein siitä ei ollenkaan pidä välittää. Lapsi on sama kuin se on aina ennenkin ollut. 

Lara
Liittynyt29.8.2016

Hyvin kirjoitettu, pystyn samaistumaan noihin tuntemuksiin, siihen ylihulmahtavaan suruun joka tulee lapsen puolesta, siitä miten lapsi sen kaiken kokee. Vaikka meillä onkin kyse fyysisestä haasteesta (tapaturman seurauksena), niin samat on olleet mietteet.

Lara /Puhekuplia-blogi

Vierailija

Tuo ylihulmahtava suru on juuri sitä mitä mekin oleme vanhempina kokeneet. Meillä erityisyys selvisi jo vauvana, mutta siinä samassa surussa surtiin kouluvaikeudet, ulosjäänti futisjoukkueesta, kaverien kiusaamiset ja kaikki. Lapsi ei näitä suruja tiennyt, ja kasvoi omaksi itsekseen, tiesi aina että tällainen ominaisuus hänellä on, eikä sitä ole kaikilla. Tuli myös herkäksi huomaamaan muiden erityisyyksiä, ja ymmärsi että aika monella on jotain erityistä, ja silti muissa asioissa ollaan ihan tavallisia. Koetimme kannustaa siihen, että silti tekee ja yrittää kaikkea mikä kiinnostaa, ja harjoittelussa autoimme minkä voimme. Murrosiän tullessa sitten mietittiin uudelleen mitä erityisyys ihan oikeasti tulevaisuudessa tarkoittaa. Siinä vaiheessa oltiin asiaa jo niin monesti käsitelty ettei siitäkään tullut isompaa (ainakaan meille aikuisille näkyvää) kriisiä. Vertaistukea löytyi paitsi alussa sairaalasta, myöhemmin saman vaivan omaavien leireiltä, jossa lapsi/nuori sai uusia ystäviä ja on nyt jo ollut vertaisohjaajanakin. Vanhempien on hyvä surra surunsa ja hakea sopeutumiseen tarvittaessa tukea. Lapsi ei osaa surra sitä "menetettyä" tulevaisuutta, mitä me vanhemmat suremme, ja siksi hänen kokemuksensa on erilainen. Hän oppii meiltä vanhemmilta sen, että hän on ihana, osaava ja pärjäävä, omissa raameissaan. Ja sen että olemme aina hänen tukenaan ja autamme eteenpäin. Askel kerrallaan ne pisimmätkin matkat taitetaan. Halaus!

annepirkko
Liittynyt12.7.2016

Kiitos kaikille kauniista sanoista. Allekirjoittanut tässä kasailee itseään, ja alkaa opetella uusia taitoja auttaakseen omaa erityistä lastaan. Prosessi alkoi jo tänään, ja pidetään peukkuja, että siitä olisi apua meille kaikille!

Vierailija

Meillä lapsi on surrut erilaisuuttaan, joka meidän aikuisten mielestä on lievä, usein lähes huomaamaton. Mutta lasten kesken piirre on ollut erottava ja puuttumista / nälvimistä aiheuttava. Äidin sydän on ollut niin usein karrella, kun voi vain sanoa "pysy herkkänä, pysy sellaisena kuin olet". Vaikka juuri se saa monet ympärillä käyttäytymään pientä mieltä satuttavasti. Hetkittäin voi vain surra, ja yrittää luottaa elämän kantavan ja vanhempien / läheisten rakkauden paikkaavan pahimmat matkan varrella aiheutuvat lommot.

Seuraa 

Jotta elämä olisi pirkompaa! Pirkko tarkoittaa naista, jolla on asenne kohdillaan ja elämännälkää. Annepirkko on keski-ikää lähestyvä kotiäiti, jolla on asennetta, mutta kaikki muu voi sitten olla vähän hukassa. Työura vaihtui äitiyteen, ja nyt Annepirkko miettii, mitä elämällään tekisi - tai sitten ihan vain sitä, millä pysyisi hereillä seuraavaan kahvikupilliseen saakka.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat