Minulla on ollut amatsoninlilja parikymmentä vuotta. Se on välillä viihtynyt paremmin ja sitten taas huonommin. Kesti pitkään, ennen kuin löysin sille sopivan kasvupaikan ja kastelurytmin. Vaihdan mullat vuosittain, mutta en lannoita mitään muitakaan sisäkasveja. Talvikauden pidän sitä viherkasvina vähällä kastelulla, mutta lehtien voisi antaa myös lakastua lepokaudeksi.

Amatsoninlilja on kukkinut tähän asti harvakseen ja se on aina tehnyt korkeintaan yhden kukkavanan. Nyt vanoja on kokonaista kolme kappaletta ja kukinta on todella kaunis. Kukintaa voi yrittää vauhdittaa pitämällä kasvia ”janoisena” jonkin aikaa ja sitten viemällä sen esim. pesuhuoneeseen saamaan lämpöä ja kosteutta. Vaivan palkaksi saa nauttia kauniista kukinnasta ja hyvästä tuoksusta – tai sitten ei.

Vuosikymmeniä hoivaamamme saniainen kasvoi liian suureksi. Onneksi naapurin isäntä otti sen suurempiin tiloihinsa! Samaan paikkaan on ennenkin saatu toimitetuksi liian isoiksi kasvaneita kasveja.

En enää muistakaan, kuinka moneen paikkaan olen antanut mm. posliinikukan, apostolinmiekan, kliivian, vehkan ym. jälkeläisiä ja liian suureksi kasvaneita kasviyksilöitä, kuten esim. palmun. Joitain vanhoja huonekasveja ei niin vain kaupasta löydykään, vaan niitä välitetään tuttujen ja tuttujen tuttujen kautta. Monet kasvit olen alun perin saanut ystäviltäni tai sukulaisiltani, jolloin niihin liittyy myös tarina.

Antaa hyvän kiertää!
 

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogi käsittelee ”urbaanin maalaiselämän” ilmiöitä pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa pienessä kylässä – omakotitaloelämää, puutarhanhoitoa, villieläinvierailuja ja kaikenlaisia sattumuksia. Kirjoittaja viettää ison osan ajastaan molemmat jalat tukevasti ilmassa nauttien luonnonilmiöistä, käsillä tekemisestä, uusiin asioihin perehtymisestä sekä niiden kehittelystä.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat