Mielikuvissahan lippu liehuu aina vitivalkoisen tangon päässä, mutta todellisuudessa tanko on usein likaisen harmaa ellei peräti sammaleen vihreä.

Mutta miten lipputangon pesee kaatamatta tankoa?

Hain rautakaupoista ja netistä jotain tankoa tiukasti syleilevää pesusienen tapaista värkkiä homman hoitamiseksi, mutten löytänyt sellaista. Netissä niksinä lipputangon pesuun tarjottiin – tietenkin – sukkahousuja!

Niinpä sidoin sukkahousut ringiksi, jonka kastelin saippuavedellä ja kiinnitin lipputangon naruihin. Ja eikun narusta vetämään! Jihuuuuu, tosi kivaa ja puhdasta näytti tulevan.

Hyvästä tuloksesta innostuneena vedin sukkahousut vauhdilla ihan tangon huippuun asti. Ja sinne ne sitten jäivät! Jotenkin olin onnistunut sitomaan lipputangon narut sukkahousurinkiin niin, että viritys pelasi jonkun aikaa, mutta irtosi lankoja pidempään rassatessani.

Nolona jouduin selittämään tekojani paremmalle puoliskolleni. Pitkien tikkaiden sekä jatkovartisen oksaleikkurin avulla hän sitten lopulta sai sukkahousut irrotetuksi.

No, olisihan sitä voinut loppukesän sukkahousuillakin liputtaa, jos irrotusoperaatio ei olisi onnistunut.

Nyt suunnittelen tekeväni tangonpesulaitteen pesukarhun mallisesta käsinukesta. Kunnon kiinnityksellä.

Kommentit (1)

Arja - Kodin Kuvalehti
Liittynyt12.8.2014

Hahaa, mainio tarina! Onneksi saitte sitten ne sukkahousut sieltä alas... vaikka olisivathan ne tosiaan aika veikeät olleet! Laitan tämän Facebookiin tänään.

Seuraa 

Blogi käsittelee ”urbaanin maalaiselämän” ilmiöitä pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa pienessä kylässä – omakotitaloelämää, puutarhanhoitoa, villieläinvierailuja ja kaikenlaisia sattumuksia. Kirjoittaja viettää ison osan ajastaan molemmat jalat tukevasti ilmassa nauttien luonnonilmiöistä, käsillä tekemisestä, uusiin asioihin perehtymisestä sekä niiden kehittelystä.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat