Täällä Pohjois-Limburgissa kasvaa suurin osa Hollannin parsasta, ja se myydään keskushuutokaupassa Grubbenvorstissa, työmatkani varrella. Sesonki on lyhyt. Parsaa saa kohtuullisella kilohinnalla huhtikuusta kesäkuun alkuun. Juhannuksen jälkeen kasvit jätetään rauhaan keräämään energiaa ja ne kasvattavat maanpäällisen vihreän osansa, joka näyttää puolentoista metrin korkuiselta tillipehkolta.

Täällä perusparsa on valkoista sorttia ja taloudelle niin tärkeää, että kulkee nimellä ”valkoinen kulta”. Joissakin kylissä valitaan vuosittain ”Parsakuningatar” näyttävin seremonioin. Vihreä parsa on kalliimman luksustuotteen maineessa ja vähemmistönä. Suomeen taas tuodaan lähinnä vihreää parsaa. En tiedä, nahistuuko valkoinen herkemmin kuljetuksessa vai miksi näin on.

Valkoinen parsa tarjoillaan valkokastikkeen tai voisulan, kinkun tai lohifileen, keitetyn kananmunan tai pikkuperunoiden kanssa. Ravintoloilla on omat sesonkiannoksensa. Kotiin parsaa saa jokaisesta marketista, mutta myös tuottajan suoramyyntitiskiltä.

Viidensadan metrin päässä kotiovestamme on parsan myyntipaikka, jossa asiakkaan ostamat varret tungetaan tuoreeltaan kuorimiskoneeseen. Sieltä ne putkahtelevat huvittavan makkaramaisesti peräkkäin vesikylpyyn ja poimitaan pussiin. Samalta tiskiltä saa mansikoita, ensin kasvihuoneesta ja myöhemmin avomaalta poimittuja.

Hauska on ”parsa-automaatti”, jolla voi asioida illalla, kun myymälä on sulkenut ovensa. Se on viilennetty kaapisto parsatilan parkkipaikalla. Luukun lasin läpi katsomalla voi valita tuotteensa, annoksen parsaa tai rasian mansikoita, ja näppäillä kohdeluukun numeron. Ovi aukeaa, kun on syöttänyt automaattiin tarvittavat kolikot.

Erillinen tiedeaiheensa on kuuluisa ”parsapissa”. Joidenkin ihmisten pissa haisee parsan syömisen jälkeen omituiselta. Sitä on lääketieteellisesti tutkittu ja todettu, että vain osalla ihmisistä on tietty geeni, joka aiheuttaa entsyymitoiminnan kautta parsapissan hajun. Muiden ruuansulatuksessa parsa käyttäytyy aiheuttamatta epämiellyttäviä aromeja. Siihenkin on geeninsä, kenen nenä kykenee haistamaan juuri tuon pahan hajun.

Maailman pisimmäksi väitetty parsa, joka on maan alta poikkaistu esiin, on 3 metriä 11 cm pitkä ja säilötty vitriiniin Melderslon kotiseutumuseoon, joka on viralliselta titteliltään ”Kansallinen herkkusieni- ja parsamuseo”. Olen tuon ihmeen nähnyt.

Mutta isoin parsa oli se, joka aiheutti nauruntyrskähdyksiä työkavereissa: ”Ajettiin tuolta peltojen välistä töihin ja siellä se kohosi maisemassa viiden metrin korkeuteen, parsatilan mainos, ilmalla täytetty pystyyn pumpattu parsa! Vähän häkellyttiin patukasta, oli se vähän törkeä. Ai valokuva? No eihän me nyt kehdattu pysähtyä sellaista kuvaamaan.”

Kerran lueskelin hihitellen äitini kotitalouskirjaa, joka oli varsinainen ”jokanaisen vitsikirja” nykyajan valossa. Keittiön käyttö alkoi siitä, että ”kiinteitä polttoaineita ovat hiili, koksi, puu ja turve”. ”Valokaasua voidaan käyttää valaistukseen.” ”Keittiöön mennessä on pukeuduttava aina asiallisesti hiukset peittävään päähineeseen, pesupukuun, essuun ja patakintaisiin.” Sitten päästiin ruoka-aineksiin. Tiedän, että vanhat reseptit alkavat sanoilla ”Pese voi”. ”Hyvä maito on rasvaista ja sen kautta keltaista.” Ja sitten tuli totuus: ”Parsa on hienoin ja arvokkain vihannes.”

Keitettynä ja pelkällään parsa on varmaan terveellistäkin, mutta eihän sellainen käy laatuun. Parasta on satakertaistaa kalorit käärimällä tangot vielä uuninyyttiin voin ja juuston kanssa.

Kommentit (6)

Valkkis

Tämä oli varmasti kattavin parsajuttu mitä olen koskaan lukenut! :D Itse olen oppinut syömään parsaa vasta pitkälti aikuisiällä, en ehkä vieläkään ole ihan selvillä, mikä siinä on niin maagisen hienoa...?

Hollanninhippiäinen
Liittynyt6.2.2017

Ymmärrän... Suomessa parsa ei paljon tullut vastaan ja opettelin syömään sitä vasta, kun sesonki pyllähti eteen Saksassa ja Hollannissa aina kohun kera: kun kaikki ihastelevat, että jee, nyt sitä saa ja nami nami. Aika neutraaliltahan se maistuu, ja lisukkeet ja kastikkeet ja kokonaisuus sen aterian tekevät. Vähän happamahkon maun takia on varmasti paljon ihmisiä, jotka eivät parsasta tykkää ollenkaan. Se on täällä sellainen kulttuuri-ilmiö: on karnevaali, pääsiäinen, vappu ja parsa-aika...

LiisaHelena
Liittynyt13.7.2016

Juuri tänään kokkailin vihreää tuontiparsaa ja mietin, että olisipa kiva joskus maistaa kotimaista parsaa, jos sellaista vaan joskus onnistuisi saamaan. Suomessakin kasvatetaan parsaa, mutta vain paikallisesti ja pienillä pinta-aloilla Etelä-Suomessa. Kaikki mitä tuotetaan, viedään kuulemma käsistä.

Onneksi meillä kuitenkin on oma jokamiehenversio - maitohorsma, suomalaisen luonnon oma parsa. Sitä on runsaasti saatavilla, kunhan kevät tästä etenee. Tässä Ylen taannoinen juttu meidän omasta rentunruusuparsasta: http://yle.fi/uutiset/3-6148673

Hollanninhippiäinen
Liittynyt6.2.2017

Ohhoh, kaikkea se suomalainen keksii. Horsmaa voisin onnistua kasvattamaan itsekin. Kerran taisin jo ihmetellä pihan nurkkaan tunkenutta eksoottista kasvia ja päätin antaa sen kasvaa, kunnes kukinnosta selviää, mikä se on. Paljastui horsmaksi kuukauden kuluttua. Olen myös saanut neuvon syödä vuohenputket pihasta salaattina, mutta kun niitä kasvaa ämpärillinen päivässä.

Seuraa 

Bloggaaja yrittää ymmärtää maailman säpinää filosofisesti ja itseään psykologisesti, katsoo kokemuksia freesisti eri aistein, yhdistelee oivalluksia ja keksii tyhmiä kielivitsejä. Asuu Hollannissa, on asunut Saksassa, vertailee kulttuureita, tarkkailee pieniä ilmiöitä ja tekee ornitologisia havaintoja seeprapeipoistaan ja ulkotipuista.