Syysloman alkajaisiksi teki mieli näpertää jotain käsillä. Aamun lehteä selatessa huomasin jutun luonnonmateriaalien hyödyntämisestä askartelussa. Kuvassa oli pihlajanmarjanauhoista tehty riippuva koriste. Tunsin inspiraation iskun.

Kirjaimellisesti kilpaa tilhiparven kanssa kävin kotipihlajan marjojen kimppuun. Tilhet helisivät viereisessä puussa, kun minä keräsin marjoja omastani. Vadillinen pihlajanmarjoja, laatikon pohjalta löytynyt metallirengas, silmäneula, karhulankaa, metallilankaa, pihtejä - kerrankin kaikki tykötarpeet löytyivät omasta takaa ja pääsin pihlajanmarjakoristeen kanssa tuumasta toimeen.

Oranssinpunaisia pihlajanmarjoja karhulankaan pujotellessani tuli mieleen, että niistä saisi myös kaunista ja herkullista hyytelöä. Menkööt marjat kuitenkin tällä kertaa parempiin suihin. Hyviä pihlajanmarjavuosia tulee aina muutaman vuoden välein. Nyt riittäisi pihlajanmarjojen tuottama silmänilo.

Joskus tämän syksyn kaltaisena hyvänä pihlajanmarjavuonna keräsimme pihlajanmarjoja myyntiin. Marjat toimitettiin muutaman kymmenen pennin kilohinnalla kotikaupungissani toimineelle Chymos -nimiselle tehtaalle raaka-aineeksi. Chymos (lausuttiin Hyymos) valmisti makeisia, mehuja, liköörejä ja hilloja. Chymoksen tunnetuin tuote oli Marianne-karkit ja tietenkin Merirosvorahat eli Merkkarit, joita syötiin niin, että kouluhammaslääkärillä riitti paikattavaa.

Isot Merkkarikolikot eivät olleet äitien suosiossa, koska ne saattoivat jumittua pikkulasten nieluihin. Pehmeät Kettukarkit olivat lapsiystävällisempi vaihtoehto ja mummon vakiotuliainen. Sokerikuorrutettuja pihlajamarmeladitankoja ei kuitenkaan valmistettu Chymoksella. Kettukarkit olivat ja ovat Fazerin perinteinen makeinen. 1990-luvulla Fazer osti Chymoksen makeistuotannon ja tämä fuusioitunut karkkitehdas toimii Lappeenrannassa edelleen.

Pihlajanmarjakruunun valmistuminen vaati sittenkin kauppareissun ja Kettukarkkipussin. Hyvää syyslomaa kaikille lomailijoille!

 

 

Kommentit (2)

LiisaHelena
Liittynyt13.7.2016

Kiitos😊. Värin pitäisi tosiaan säilyä. Meidän pihapihlajat on istutettu viitisen vuotta sitten ja tänä vuonna ne marjoivat ensimmäisen kerran tosi hyvin. Eli ei siihen välttämättä kovin montaa vuotta mene, kun saa jo satoa.

Seuraa 

Maalla kasvanut ja taajamaan kotiutunut kirjoittaja tykkää tarinoista. Kiinnostuksen kohteita ovat arki ennen ja nyt, mikrohistoria, itsetekeminen, kirjoittaminen, perhe, ympäristö ja kulttuuriperintö. Arkiset havainnot nostavat pintaan muistikuvia. Näitä juttuja kerron tässä blogissa, vuodenkierron rytmissä.