Tänä vuonna puolukkaretki jäi opiskelukaupungin varaan. Ajatus ahdisti jo etukäteen, sillä ydinkeskustassa sijaitsevan asuntoni lähimetsissä puolukoita ei tule vastaan vahingossakaan. Vaihtoehdoiksi jäivät puolukaton talvi, oma toivioretki tai kaverin peesi.

 

Otin yhteyttä minua pidempään Jyväskylässä asuneeseen kaveriin ja tärppäsi! Pääsin siivellä puolukkametsään ja huoli talven antioksidanteista väistyi. Kiitos!

Kotona tarvitsin pientä tsemppausta putsaamiseen, joten vispipuuro tuoreista puolukoista oli paikallaan. Löysin keväällä kaupasta Birkkalan manna-spelttijauhot, joihin siirryin saman tien. Terveellistä, kotimaista ja luomua, suosittelen.

 

Tein puuroa reilun satsin yrittäen selvitä mahdollisimman pienellä sokerimäärällä. Tällä kertaa puuro jo menetteli, kun lisäsin puolukoiden kaveriksi muutaman omenan. Lisäkuituja antamaan sujautin kaurarouhetta.

Puolukka-omenapuuro manna-spelttijauhoista

2 l vettä

poimurillinen puolukkaa

muutama omena

3 dl manna-spelttijauhoja

(kaurarouhetta, leseitä)

1 dl tummaa sokeria

ripaus aitoa vaniljaa

 

Mikä olikaan se oikea nimitys tuolle puurolle? 

Hyviä puolukkaretkiä! 

- Hilla

Ensimmäinen kuva on TAKAPIHALTANI, jonne painuin puhdistamaan puolukoita. En ollut ikinä viettänyt aikaa kyseisessä nurkkauksessa. Kerta se oli ensimmäinenkin.

 

Kommentit (2)

"joko tänään poimuri käteen"

Tämäpä oli kannustava kirjoitus! Itsellä vielä puolukat metsässä, mutta tämä blogi tsemppaa niitä noukkimaan... Niin ihania puolukkapulleroita!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Opiskelijatyttö kokkaa, kierrättää ja kituuttaa. Parhaat säästövinkit, nopeat iltaruoat ja arjen parhaat niksit on tarkoitettu jaettaviksi.