Tänään koin suuren onnistumisen äitinä ja ihmisenä.

Lapseni tarjosi minulle lautaseltaan porkkanasuikaletta. Hänellä on aika voimakas ota-anna takaisin -vaihe meneillään, mutta minä jotenkin sen siinä ruokapöydässä unohdin ja porkkanasuikaleen käsiini saatuani tungin sen suuhuni ja pistelin menemään. Ensin lapsi hymyili ja sitten alkoi vaatia porkkanaa takaisin. Kun hän tajusi, että juuri se porkkanasuikale kaikista tarjolla olevista oli iäksi mennyttä, ja ahne äiti oli syönyt lapsensa ruoan vieläpä hänen käsistään - suorastaan riistänyt oikeastaan - sai hän sellaisen hermoromahduksen, että sitä lepyttelemään ei riittänyt Smurffit eikä tanssiliikkeet. Loppujen lopuksi, melko pitkältä tuntuvan ajan jälkeen, hän lopetti itkemisen ja nikotellen mulkoili minua loppuruokailun ajan. Hän myös jätti kaikki loput suikaleet koskematta. Ajatteli kai, ettei edes viitsi yrittää kun vien ne häneltä varmaan suusta. 

Rentouttava perheen yhteinen ruokahetki oli <3

Kommentit (0)

Seuraa 

Kolmekymppinen Naenen. Juuret syvällä Savossa, koti pohjanmaan rannikolla. Rakastaa lakuja ja ihmisten tarinoita. Ottaa kahvinsa maidolla ja huumorinsa mustana. Elämää rikastuttaa yksivuotias rakkauden hedelmä ja onnellinen, mutta kulttuurieroihin jatkuvasti törmäävä avioliitto pohjalaisen kanssa. 

Blogi on yhden naisen lokikirja elämästä. Havaintoja, arjen komiikkaa ja poukkoilevaa draamankaarta. Ehkä.