Kyllä mä tätä blogin kirjoittelua olen vain kovasti kaivannut, kun en ole sitä pääsiäisen jälkeen enää osannut pitää yllä. Se on opeteltava, se ylläpito, on vaikka väännettävä tikusta asiaa että tulee kirjoitettua. Muuten tulee jokin kirjoituskammo eikä osaa enää tarttua siihen, vaikka haluaisikin.  

Minä olen pääsiäisen jälkeen etsinyt pk-seudun asuntoomme vuokralaisen, muuttanut pohjanmaalle, pyörinyt uudessa kodissamme huonekalujen keskellä kuin sanonko mikä missä, vaihdellut niiden paikkaa ja hakannut tauluja seinään kuin heikkopäinen. Olen laittanut verhot kiertoon ja pyöräillyt K-Rautaan hakemaan maalia, jolla loihtia uusi ilme kärsineeseen vanhaan keittiönpöytään. Olen ihaillut lapseni sitkeää harjoittelua kävelyn suhteen ja miettinyt, kuinka paljon on okei syödä hiekkaa ja miksei nuo muut lapset syö sitä yhtä paljon. Olen vieraillut lapseni mummilassa usein, istunut kahvilla kavereiden kanssa, ajanut peltikolarin, järjestänyt brunsseja ja kierrellyt kirpputoreja. Olen aloittanut uusia harrastuksia ja liikkunut enemmän kuin vuosiin, ihan vain hyvän olon ja urheilun kannalta. Olen mennyt mukaan yhdistystoimintaan ja sopinut puolisoni kanssa viikottaisista pienistä treffihetkistä, joita koitamme hulinan keskellä järjestää. Olen käyskennellyt kaupungilla ja istahtanut kahvilan terassille silloin kun on huvittanut. Olen nauttinut jokaisella solullani uudesta kotikaupungistani ja vapaasta elämäntilanteestani. Jonkinlainen jatkuvasti läsnä ollut ahdistus on poissa ja on helpompi hengittää. 

Loppuviikosta menen töihin ja aloitamme perheemme kanssa ajanjakson, jossa me molemmat vanhemmat teemme töitä, enemmän tai vähemmän, ja kuitenkin hoidamme lapsemme kotona. Arki on varmasti täynnä, mutta minulla on täysi luottamus tulevaan. Intuitioni oli oikeassa ja oli hyvä tuoda perhe tänne pohjanmaalle, missä tuntuu olevan koti ja sielunmaisema. Onneksi teimme sen. <3

Kommentit (1)

Seuraa 

Kolmekymppinen Naenen. Juuret syvällä Savossa, koti pohjanmaan rannikolla. Rakastaa lakuja ja ihmisten tarinoita. Ottaa kahvinsa maidolla ja huumorinsa mustana. Elämää rikastuttaa yksivuotias rakkauden hedelmä ja onnellinen, mutta kulttuurieroihin jatkuvasti törmäävä avioliitto pohjalaisen kanssa. 

Blogi on yhden naisen lokikirja elämästä. Havaintoja, arjen komiikkaa ja poukkoilevaa draamankaarta. Ehkä.