Olit kolmenkymmenenyhden, kun jäimme kolmistaan. Sinä, minä ja veli. Minä kahden, veli hätinä kahdeksan vuoden ikäinen.

Silmänräpäys.

En ymmärrä miten jaksoit.

Mutta sinä jaksoit. Jaksoit käydä autokoulun, jotta emme jäisi eristyksiin maaseudun pikkukylään. (Ajokortin sait, vaikka vilkkuvipu opetusautosta välillä irtosikin!) Jaksoit olla anopin omaishoitajana. Jaksoit, vaikka jalat välillä lähtivät alta. Jaksoit äestää palstaa punaisella Massey Fergusonilla iltamyöhään, jotta perheelle riittäisi ruokaa. Jaksoit opiskella tutkinnon myöhemmällä aikuisiällä. Jaksoit matkustella.

Kiitos että olet esimerkilläsi osoittanut, että naisesta on mihin vain.

Jaksoit murehtia meitä, minua ja veljeä, jotka vuorovedoin huitelimme – ja näköjään yhä huitelemme – ties missä…

Jaksoit hoitaa kolmea lastenlastasi – ei ole sattumaa, että olet heille, ja meille, niin tärkeä.

Jaksat vieläkin keittää meille viinimarjamehua.

Kiitos, äiti

*

Klikkaa oheista linkkiä ja käy sinäkin lataamassa yhteiskuva itsestäsi ja äidistäsi. Voit voittaa liput Kaikki äitini, kaikki tyttäreni -näytelmään! Meidän kuvamme on kaksissa naisin tehdyltä Rooman-matkalta viidentoista vuoden takaa.

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/osallistu/kiita-aitia-ja-laheta-t...

Kommentit (0)

Seuraa 

Nainen nelkyt ja risat, kahden pojan äiti ja kaukana yksin asuvan äidin tytär. Kaupunkilaistunut maalainen, jonka turvaverkot ja ystävät ovat hajallaan ympäri Suomen. Kielityöläinen, joka virkistyy kirjallisuudesta, kirjoittamisesta ja matkustelusta. Tarkkailija, jonka päähän tupsahtelee kesken tuiki tavallisen arjen ajatuksia milloin mistäkin. Synnynnäinen murehtija.

"Jaettu murhe on puolitettu murhe."

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat