Huomasin että ensimmäisestä postauksestani tuli 8.9. kuluneeksi jo vuosi. Aika hurjaa.

Blogin pystyttäminen oli jännä juttu, niin jännä, että en kertonut asiasta kenellekään! (Vähemmän fiksua, tiedän...)

Jossakin välissä vastasin vaivihkaa Kodin kuvalehden haastatteluun ja olin kuin tulisilla hiilillä, kun juttu meni nettiin.

Lopulta olin valmis tulemaan kaapista ja huomasin, että jäin henkiin. Lukijamäärissä tapahtui hienoista kasvua, ja sain lähipiiristä kannustavia kommentteja. Mukavaltahan se tuntui.

Harvakseltaan postailen, liian harvoin, mutta harrastus on mukava henkireikä.

*

Esikoisen syntymästä tuli lauantaina kuluneeksi 12 vuotta. Se vasta hurjaa onkin!

Vastahan valvoin liki kolme vuorokautta yhteen soittoon synnytyssairaalassa, ja kun viimeisenä yönä itkin rättiväsyneenä hoitajalle, että huomenna pitäisi lähteä kotiin eikä tunnu yhtään varmalta, hoitaja vastasi nauraen: "Tarkoitat varmaan että tänään pitää lähteä?"

Kuopus sai syntyä toisaalla.

*

Mitähän tulevana vuonna – tai seuraavina kahtenatoista – mahtaa tapahtua? Eihän ainakaan jäädä junnaamaan paikoilleen!

Kommentit (4)

Seuraa 

Nainen nelkyt ja risat, kahden pojan äiti ja kaukana yksin asuvan äidin tytär. Kaupunkilaistunut maalainen, jonka turvaverkot ja ystävät ovat hajallaan ympäri Suomen. Kielityöläinen, joka virkistyy kirjallisuudesta, kirjoittamisesta ja matkustelusta. Tarkkailija, jonka päähän tupsahtelee kesken tuiki tavallisen arjen ajatuksia milloin mistäkin. Synnynnäinen murehtija.

"Jaettu murhe on puolitettu murhe."

Teemat

Blogiarkisto

Kategoriat