Kirjoitukset avainsanalla matkustus

Jos totta puhutaan, niin en ole ihan kauhea fani risteilyille. Suuressa laivassa on kyllä sinänsä mukavaa, mutta laiva saa mielellään olla vain kulkuväline, jolla siirrytään paikasta A paikkaan B. Nuorena opiskelijana tuli humpattua Goomit ja muut legendaariset bileristeilyt jopa 48h meiningillä (kaksi risteilyä putkeen), ja hauskaa oli, mutta se oli silloin se. 

Koska emme ole vielä hakeneet Annille passia, meidän retket tänä kesänä rajoittuvat kotimaahan. Ja koska miehelläni ei ole kesälomaa, ei ulkomaille perheenä päästäisikään. Jotenkin sitten päädyin ehdottamaan reissukaipuun kalvamana ystävälleni Heidille risteilyä lasten kanssa. Heidin miehen työ vie häntä pidemmäksi ajaksi pois kotoa, joten olimme kumpikin vapaalla yksin lasten kanssa. Heidillä on 6-vuotias poika (kummipoikani) ja sylivauva, ja minulla vasta 3 vuotta täyttänyt Anni. 

Totesimme yhteistuumin, että rohkeasti vaan, lapsilla ainakin tulee olemaan taatusti kivaa keskenään pallomeressä ja vauva kulkee helposti mukana kantorepussa ja vaunuissa. Valitsimme arvalla Viking Gracen, koska siinä oli paras lähtöaika. Iltalaiva n. 21:00 Turusta oli sinänsä helppo, että ihan ensimmäisenä mentiin molemmat perheet nukkumaan ja seuraavana päivänä oli monta tuntia aikaa nauttia maisemista, leikittää lapsia ja syödä hyvin. 

Otin Annin kanssa parisängyllisen hytin, joka oli tosi hyvä valinta. Kivempi nukkua vierekkäin kun on tilaa. Hintakin oli varsin kohtuullinen 65€.

Oma suurin pelkoni oli oikeastaan se, että onko laiva täynnä humalaisia bileristeilijöitä ja sopiiko se lainkaan lasten kanssa reissaaville. Viikkari kuitenkin mainostaa lapsiystävällisyyttään, joten ajattelin että kokeillaan. Oli melkoinen yllätys kun terminaalissa kanssamme laivaa odotti porukka, joka koostui 90 prosenttisesti lapsiperheistä! Katselin ihmeissäni ympärilleni ja mietin, että ollaanko osuttu jollekin muksuteemaristeilylle vai mistä moinen. 

Kävi ilmi, että kesäaikana Viikkari panostaa ihan erityisesti lapsiperheisiin ja muuttaa konferenssitilat valtavaksi leikkikeskukseksi, jossa on monen ikäisille lapsille leikkihuoneita, pomppulinnoja ja ties mitä ohjattua toimintaa. 

Anni ja Miksu olivat ihan tulessa alusta asti, niin paljon leikkejä leikittävänä ja pallomeriä kahlattavana. Meidän tyttö halusi myös jatkuvasti kannelle ihailemaan merta, se oli sisämaan tytöstä niin ihmeellistä :D "Onko siellä haita?!" lapsen vilpitön riemu on niin liikuttavaa! 

Annin T-paita ja housut Aarrekidin Hidden Fox -mallistoa, saatu blogin kautta.

Lapsiystävällisyys tuli ilmi myös iltapäivädiscossa, josta löytyi drinkkilistat kokonaan alkoholittomina. Mocktailien eli alkoholittomien cocktailien suurena ystävänä oli ilman muuta pakko testata millaisen karpalomocktailin baarimikko taikoo. 

En tiedä mikä tuossa Viikkarin omassa maskotissa, Ville Vikingissä, oikein tenhoaa, mutta en ole koskaan nähnyt Annia niin haltioituneena kuin Villen nähtyään. Ville tanssitti lapsia jo terminaalissa, ja kun laivalla tuli mahdollisuus mennä halimaan pehmoista maskottia, tyttöä ei pidellyt mikään. 

Ville Viking myös tanssitti lapsia discossa ja voi sitä riemua, kun kädessä vilkkui discoranneke, ämyreistä tuli Robinin Boomkah ja valkoinen pörrökissa ohjasi nostamaan kädet ilmaan :D

Annin kanssa on suhteellisen helppoa reissata, sillä tyttö on pääsääntöisesti melko rauhallinen lapsi. Toki vauhti kiihtyy muiden lasten mukana ja uhmaikäisen harmikiukkukin välillä iskee, mutta noin muuten meno on äidin kannalta rentoa ja hauskaa.

Se, mikä Annille ei ole vielä ihan täysin valjennut, on ryhmäleikkipaikoissa vallitseva viidakon laki. Pallomerikomplekseissa ei todellakaan odoteta nätisti liukumäkivuoroa, vaan suurin osa lapsista änkee ja tunkee siltä mistä mahtuu. Siinä on meidän tytöllä vielä vähän ihmettelemistä, että se oma vuoro ei koskaan tule jos sitä ei määrätietoisesti ota. 

Itse olen sellainen "hirmuäiti", että menen mukaan leikkipaikkoihin katsomaan mitä lapseni siellä puuhaa ja komennan tasapuolisesti ihan jokaista vierastakin lasta, jolla alkaa mopo keulia liikaa. Tällä tarkoitan esimerkiksi muiden lasten heittelyä täyspuisilla junanvaunuilla, lyömisellä tai muulla turhan fyysisellä toiminnalla, joka voi tietää lääkärireissua. Se on selvä, että väsyneiltä ja ylikierroksilla käyviltä lapsilta hukkuu välillä käytöstavat, mutta siksi me aikuiset ollaan paikalla. 

Kaikkiaan reissu oli todella onnistunut, meillä oli tosi hauskaa ja lapsilla riittää reissusta kivoja muistoja pitkäksi aikaa. Oli todella positiivinen yllätys myös tämän kesäristeilyn ohjelma, joka riemastutti pikkuväkeä heti aamusta laivan satamaan tuloon asti. En tiedä onko viikonloput sitten kallistuneet enemmän aikuiseen bileväkeen, mutta viikolla laiva ainakin oli erittäin vahvasti lapsille suunnattu.

Kommentit (7)

Vierailija

Täydet propsit "hirmyäitiydestä"! Itse näen asian niin, että mielummin jonkun äiti komentaa kuin että leikkipaikassa tehdään kiusaa eikä kukaan puutu.

Ompas Anni kasvanut, vastahan teillä juhlittiin nimiäisiä :o <3

Vierailija

Voi tuli ihan mieleen omat lasten kanssa tehdyt laivareissut. Siellä oli ihan huippukivaa heidän mielestään ja minunkin. Lapset nauttivat täysillä. Emme olleet Viikkarilla, mutta Siljalla ja siellä oli jotain Harri Hylje -juttuja ja leikkipaikkoja joka lähtöön.

Vierailija

Myös ruotsin risteilyllä tarvitaan lapselle kuvallinen henkilötodistus, ainakin jos maihin menee! Paperit tarkistettiin kaikilta laivaan takaisin tullessa.

Alma

Pitikö puuvillatehtaan alekoodin toimia vielä tänään, kun olen nyt kolmella laitteella koittanut saada alekoodia käytettyä muttei onnistu?

Vierailija

Matkustusasiakirjoista; Ruotsiin (ja muihin pohjoismaihin)matkustettaessa vanhempiensa kanssa matkustaville alle 15-vuotiaille lapsille riittää asiakirjaksi kuvaton kela-kortti. En ollut uskoa, ennenkuin tarkistin asian ulkoministeriön tiedotteesta.

Tuli vietettyä viikko Lapin upeissa maisemissa, jotka mykistävät minut joka kerta. Yksi huikein kokemus oli ehdottomasti ex temporena toteutettu retki Teuravuoman suolle, joka on koko Euroopan suurin suo. Kolarissa sijaitseva Suur-Teuravuoma kuuluu kansalliseen soidesuojeluohjelmaan, ja syystä. En muista koska olisin ollut yhtä vaikuttunut luonnossa. 

Yksi lähtöpaikka suovaellukselle on Venejärven kylästä. Venejärven ja Kurtakon välillä kulkee n. 10 kilometrin pituinen pitkospuureitti, Telatie. Reitti on rakennettu jo 1800-luvun puolivälin jälkeen, ja sitä ovat käyttäneet mm. postinkantajat, kauppiaat, paikalliset asukkaat ja marjastajat. Pitkospuita pitkin pääsi oikomaan suoalueen läpi, kun teitä pitkin matkaa olisi kertynyt useita kymmeniä kilometrejä kylien välillä. Tämä ehkä kertoo jotain siitä, kuinka suuri suoalue on. 

Venejärven lähtöportilta suo alkaa kunnon ryteikkönä, uljas kuusimetsä sulkee pitkospuut sysimustaan syliinsä. Jos olisin taikauskoinen, tämä olisi ollut juuri se paikka missä mielikuvitus olisi lähtenyt lentoon. Kun ajaa autolla 20 kilometriä lähes kärrypolkumaisiin mittoihin kapenevaa tietä keskelle hevonkuusta, siinä tulee väkisin mietittyä että apua ei kovin lähellä ole, jos sitä sattuisi tarvitsemaan. 

Hiljaisuus metsän keskellä on korviahuumaava, sen rikkoo vain Kelhujoen pauhu ja satunnaiset lintujen rääkäisyt. 

Pitkospuut olivat aika kapeat ja sateen jälkeen liukkaat, joten kulkeminen vaati keskittymistä. Ei ollut ihan yksi taikka kaksi kertaa kun meinasin tippua takamukselleni tai horjahtaa puilta, joka olisi taannut suht kostean loppumatkan :D Ilman pitkospuita tänne ei olisi mitään asiaa, paitsi kahluupuvussa. Vain satunnaisilla pienillä metsätilkuilla maasto kohosi selvästi korkeammalle, ja jalkojen alla oli hetkittäin tukevaa kuivaa maata. 

Parin kilometrin korpisuon jälkeen pääsimme vihdoin ulos metsästä, ja eteen aukeni aivan uskomattoman kaunis avosuo. Lieneekö tämä tyypiltään nevasuota? On noista yläasteen maantiedontunneista hetki aikaa, niin en uskalla tehdä väittämiä ilman kysymysmerkkiä. 

Tässä kohdin suoaluetta ei todellakaan ollut asiaa pitkospuilta pois, sillä suonsilmäkkeitä oli silmänkantamattomiin. Juuri sellaisia elokuvamaisia mustia vetisiä pieniä lampia, mihin uppoaa kaulaansa myöten välittömästi. Meillä alkoi jutut olla mieheni siskon kanssa jo sen luokan säikyttelyä, että aloin tosissani odottaa kelmeän käden nousevat hitaasti vedestä ja tarttuvan nilkkaani!

Telatiehen on panostettu ja panostetaan edelleen, reitin varrelta löytyy laavuja, avonuotiopaikkoja ja jopa pari huussia. Sitä voisi luulla, että keskellä luontoa voisi mennä myös puskaan, mutta suolla ei todellakaan voi, koska maa ei kanna. 

Meillä ei ollut kovin paljon aikaa tälle retkelle, sillä juna kohti etelää lähti samana päivänä. Harmi, koska tämän reitin olisin halunnut kävellä kokonaan, Kurtakkoon asti. Mutta jäi ainakin ensi kerralle jotain mitä odottaa, sovittiin jo että ensi syksynä kävellään koko Telatie. 

Lähtöpisteessä paisteltiin vielä makkarat ja sitten kotia kohti. 

Tällaiselle epäeräjormalle syksy on mitä parhainta aikaa olla luonnossa ja harkita jopa pieniä vaelluksia, sillä itikat ovat jo heittäneet veivinsä. Ainakin suurimmat massat. Lappilaiset pitivät minua hulluna, kun mainitsin että olen tappanut jo ainakin viisi hyttystä ja vähintään yhtä monta paukamaa löytyy kintuista.

Hyttysiä ei pitänyt olla enää elossa kylmien öiden jäljiltä, sanoivat. Paitsi että oli, ja ne todellakin löysivät minut. Lyön vaikka vetoa, että se viimeinen henkitoreissaan ollut itikka haistoi vereni kun junamme saapui Kolariin, sai uutta virtaa ja elvytti pari kaveriakin mukaan. 

Kommentit (3)

Tondzaa

siellä on vielä kolmas haara joka vie Teurajärven kylään, jonne on myös lyhyt matka ylläkselle vievältä tieltä. omasta mielestäni parhaat maisemat löytyvät myös sieltä kun ylläs näkyy kivasti silmänkantamattoman jänkän takana :)

Iiia

Ihania maisemia! Lappiin pitäisi kyllä taas joskus päästä, mielellään ruskan aikaan. Ainoan kerran tähän mennessä siellä on käyty vaan kuutosluokan luokkaretkellä talvella, ei paha toki sekään.

Mutta hyttyset! Vielä niitä jostain täällä idässäkin löytyy. Nilkat on yhtä pahasti paukamilla kuin kevään ekojen inisijöitten jäljiltä. Mitähän superhyttysiä ne ekat ja vikat onkaan...? Uhh.

Ihan meidän lähellä, viereisessä Vesilahden kunnassa sijaitsee kaunis Laukon kartano. Meille paikallisille Laukon historia on tuttuakin tutumpi, mutta muu Suomi tuntee kartanon ehkä parhaiten ravihevosista tai valkohäntäpeuroista. Kartanon isäntä Rafael Haarlalle tuotatti Amerikasta Vesilahteen ensimmäiset peurat, ja kartanon mailta laji kotiutui Suomen metsiin pysyvästi. 

Laukon kartano avasi tänä keväänä ovensa yleisölle ensimmäistä kertaa. Tähän mennessä me kartanofanit ja muut historiasta kiinnostuneet olemme saaneet vain lukea Laukosta tarinoita ja katsella kuvia. Oli aivan selvää että yksi kesälomaretkistämme kohdistui Vesilahteen. Vesilahti on hyvä road trip -kohde muutenkin, sillä maalaismaisemat ovat kuin postikortista. 

Kurkien Laukko

2016 on Laukon 600-vuotisjuhlavuosi. Ensimmäiset maininnat kartanosta on vuodelta 1416, mutta alueella on ollut asutusta jo paljon aiemmin. Niistä ovat muistona useat alueen hautakalmistot, osa myös viikinkien ajoilta. Laukon kartanon ensimmäinen omistaja oli nimeltään Matti Kurki. Kurkien aatelissuvussa kartano pysyikin aina keskiajalta vuoteen 1817 asti. Sen jälkeen kartano on ollut useammankin suvun omistuksessa.

Jos olette ikinä käyneet Narvan markkinoilla ja nähneet historiallisen kulkueen, siinä sivutaan Kurkien suvun tarinaa. Olen käynyt katsomassa tämän näytelmän niin lapsena kuin nyt aikuisena, ja aina se on yhtä kiehtova. 

Kurkien 1400-1500 -lukujen vaihteessa rakennuttama kivilinna kuitenkin tuhoutui täysin tulipalossa 1704, niin että kaikki asiakirjat, huonekalut ja muu irtaimisto menivät mukana. Kivilinnan mysteeriä alettiin kartoittamaan kunnolla vasta 1989, kun Museovirasto suoritti alueella arkeologisia kaivauksia.  

Tämän päivän Laukko

Nykyinen päärakennus on vuodelta 1931. Haarlan rakennuttama valkoinen kartano on sisutukseltaan melkoinen barokkilinna, jykevän mahtipontinen. Alakerta on melkein tyylipuhdasta barokkia, mutta yläkerta taas kylpee valossa ja sekä tapetit että kalusteet ovat romanttisempia.

Kartanon huoneissa on esillä valtava määrä antiikkia ja taidetta. Vanhin gobeliini on 1500-luvulta, ja seinillä nykymaailman menoa katselevat myös Laukon entiset isännät. Muotokuvat ovat hätkähdyttäviä, en voi olla miettimättä kuinka paljon taiteilijat ovat menneinä vuosisatoina muunnelleet totuutta. 

Muista etsiä retkelläsi myös kartanon puiston veistokset.

Piruja ja jättiläisiä

Laukon suurista tulipaloista on säilynyt yksi kiinnostava rakennelma, linnakellari jota pirunkellariksikin kutsutaan. Museoviraston suorittamien kaivausten myötä pääteltiin, että kyseinen kellari olisi ollut Kurkien alkuperäisen kivilinnan kellari. Kansantarinat kuitenkin kertovat, että tästä kellarista on kulkenut pirujen ja jättiläisten rakentamia tunneleita ympäristöön, esimerkiksi Hinsalaan ja Karkun Pirunvuorelle. 

Kun laskeuduin pirunkellariin valtavia kiviaskelmia pitkin, olin täysin vakuuttunut että tarinat pitivät paikkansa. 

Elias Lönnrot ja Kalevala

Yksi kirkkaimmista tähdistä Laukon historiassa on eittämättä Elias Lönnrot. Nuori Lönnrot palkattiin Laukkoon kotiopettajaksi, Törngrenien pojalle Kaarle Wilhelmille.

Vesilahdessa asuessaan Elias kirjoitti Elinan surma -runon, jonka kerrotaan olleen kuvaus paikallisesta tragediasta eli tositarina. Kertomuksessa vesilahtelainen Klaus Kurki polttaa elävältä nuorikkonsa Elinan ja heidän pienen poikansa, kun Klausin entinen emäntä Kirsti on kateuksissaan väittänyt Elinan pettäneen Klausia. 

Laukossa Lönnrot viimeisteli myös kansalliseepos Kalevalan, ja allekirjoitti sen kartanon rouvan Eva Törngrenin syntymäpäivänä 17.4.1849. Historia kertoo, että juuri Eva kannusti kotiopettaja Lönnrotia runouden pariin ja oli suurena vaikuttajana Lönnrotin alkavalla uralla. Hauskana knoppina: Kalevalan kirjoittivat puhtaaksi paikalliset torpparien pojat, jotka olivat Lönnrotin oppilaita Laukossa. 

Kartanon puistosta löytyy Lönnrotin muistopatsas, jonka takana kasvaa hänen itsensä istuttaman koivun juurivesa.

Syö juo mies nainen

Laukon kartano ei tarjoile ainoastaan silmänruokaa, vaan alueelta löytyy myös kahvila ja ravintola/terassi, sekä pieni puoti. Kaikki edellä mainitut löytyvät heti parkkisten jälkeen pitkästä valkoisesta Juhlatallista. 

Ruoka oli tarjoiltu buffet-tyyliin, ja se oli jokaisen euron arvoinen. Aikuisille lysti kustansi 20€/hlö ja Anni 2v oli vielä ilmainen. Aivan järjettömän hyvä ruoka alkupaloineen ja jälkkäreineen, upeassa miljöössä. 

Puodissa myytiin kotiin viemiseksi jos jonkinlaista. Lapsille kauniita leluja, aikuisille sisustustavaroita, kahvia&teetä ja kirjoja. Minua jäi hieman kaihertamaan etten ostanut tuota Laukon kartanon keittiössä -kirjaa, koska eittämättä siinä olisi ollut todella hyviä reseptejä. 

Mitä muuta

Kartanon alueelle liput maksoivat 15€/hlö, ja sillä pääsi katsomaan jokaisen alueen näyttelyn. Puodissa ja ravintolassa voi käydä ilman sisäänpääsymaksua, jos kartano ja sen puisto ei kiinnosta. 

Laukko on avoinna 19.8. asti ti-su klo 11-18:00. Lounastarjoilu klo 12-15.

Kesäkauden päätöstapahtuma 20.8., jossa pääesiintyjänä Saara Aalto

 

Kommentit (7)

Eevi

Kiitos vinkistä! Tuolla nettisivuilla luki, että kannattaa tehdä pöytävaraus jos tulee ruokailemaan. Varasitteko te pöydän etukäteen?

Cerp

Kartanot ja niiden historiat ovat niin kiehtova aihe! Ihanaa ajatella, että ihan kotosuomestakin löytyy näitä helmiä. Mua niin ottaa päähän, että paikallista kartanoa ei ikinä kunnostettu entiseen loistoonsa. Paikalla on kerrassaan jännittävä historia kolmoissurmineen ja kummituksineen, mutta nykyiset omistajat ovat antaneet hienon kartanon ja muiden rakennusten rauhassa rappioitua, ihan tuhoon asti. Siitä sitten seuraa tämä: http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-2000000772561.html Koko kartano puretaan ja rakennetaan replika siihen tilalle. Ei näin, pliis. 

Mirka/GoneWithTheNails

Kartanossa ei ollut sellaista suurta salia missä järjestää juhlia? Kartano on mullakin must see listalla tälle kesää, mutta en tiedä ehdinkö vai menenkö ensi kesänä. Rakastan kartanoita! :)

Vierailija

Sorry, vastaan Nelliinan puolesta:) Juhlia voi hyvin järjestää tuossa vanhassa tallirakennuksessa, Juhlatallissa, jossa nykyään toimii ruokaravintola.

Tuo on kyllä hieno kohde, ja tosiaan ruoka todella hyvää. Saanut hyviä arvosteluja myös lehdissä. Kartanon puistossa on myös kesälauantaisin (ja keskiviikkoisin) elävää musiikkia, voi mennä vaikka picnikille:) Tai nauttia ensin musiikista viinilasillisen (myydään puistokahvilasta) ääressä ja mennä sen jälkeen lounaalle, kuten me teimme.

Ja olen kuullut huhuja, että Laukon kartano avattaisiin myös joulun ajaksi, jolloin puodista voi löytää persoonallisia lahjoja:)

Ja tämän mainostuksen jälkeen täytyy todeta, että en ole Laukon kartanon väkeä, mutta tuo on hieno kohde ja arvostan sitä, kuinka paljon nykyinen Laukon isäntäpari on tehnyt kartanon eteen.

Sitä tulee aina tavan vuoksi haikailtua ulkomaille, vaikka meiltä Suomestakin löytyy upeita matkakohteita. Me päädyttiin ihan sattumalta juhannuksen viettoon Raaseporiin, Mustion Linnaan. Meidän oli tarkoitus mennä Hankoon, mutta jokainen hotelli ja majatalo oli täynnä siinä vaiheessa kun etsin yöpaikkoja. Loitonsin Booking.comin karttanäkymää ja selaisin lähialueiden vapaita hotelleja, kunnes kursori osui Mustion Linnaan. Sana linna nimessä herätti välittömästi huomioni ja hetken nettisivuja selattuani totesin että kyllä, tuonne me mennään.

Mustion Linna on yli 200 vuotta vanha, ja sen puutarha on henkeäsalpaavan kaunis. Ja suuri! Tilusten läpi virtaa Mustionjoki. Päärakennuksen rakennutti Magnus Linder II, vuosina 1783-1792. Tyyliltään se edustaa rokokoota ja uusklassismia, mutta sisustus on kustavilainen. Linnan huoneissa on majoittunut niin Jean Sibelius kuin kuningas Kustaa III

Tämä on ensimmäinen paikka Suomessa, jossa voin todella kuvitella rokokoon ajan ylhäisiä naisia päiväkävelyllä puistossa muhkeine helmoineen. 

Keltainen linna ei toimi hotellina, vaan se on nykyään museokäytössä. Yövieraita varten on nelisenkymmentä huonetta muutamassa eri rakennuksessa linnan tiluksilla, palataan niihin myöhemmin. 

Meille kävi niin ikävästi, että emme ehtineet museoon lainkaan, se oli juuri sulkeutunut kun saavuimme ja seuraavana päivänä aukesi niin myöhään, että meidän piti jo siirtyä reissullamme eteenpäin. Mutta ainakin on hyvä syy tehdä uusi retki linnaan, aion todellakin päästä vielä tänä kesänä päärakennukseen eli museoon sisälle. 

Tässä muutama Mustion Linnan nettisivuilta lainattu kuva, että saatte käsityksen miksi kannattaa olla fiksu ja tutkia aukioloajat etukäteen:

Mutta vaikka museo jäi kokematta, nähtävää riitti kyllä aivan tarpeeksi muutenkin. 

Linnan erillisenä sivusiipenä toimii arkkitehti Edelfeltin suunnittelema valkoinen kaunis rakennus, joka valmistui 1800-luvulla. Tässä pienessä palatsissa on yhteensä 9 hotellihuonetta.

Mustion Linnan ainoa sviitti, Merlinin Torni, on hauska pieni kaksikerroksinen rakennus joen rannassa, jossa saa majoittua täysin omassa rauhassa.

Englantilaistyylinen puutarha on täynnä yllätyksiä, tuntui siltä että jokaisen polun varrelta löytyi aina uusia ihmeellisyyksiä. Pelkästään patsaita on niin monta, että niitä ihastellessa kuluu tunti jos toinenkin. Puistossa on huvimajoja, siltoja, upeita kukkaistutuksia ja paljon salaisia piilopaikkoja, joissa kuherrella kesäillassa oman kullan kainalossa :)

Me oltiin reissussa koko perheen voimin, ja Anni 2vee viihtyi puistopoluilla paremmin kuin hyvin. Juhannuksena paikalla oli useita perheitä lapsineen, vaikka mikään lapsiperhekohde Mustion Linna ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole. Alue on niin valtavan suuri, että sinne mahtuu kyllä sekä rauhaa etsivät pariskunnat että pienten kanssa reissaavat. 

Mustion rautaruukin historia on näkyvillä linnan tiluksilla, ja hotellihuoneiksi kunnostetut 1800-luvun rakennukset ovat itseasiassa rautaruukin työläisten vanhoja asuntoja. Me yövyimme Paanutalossa (kuva alla), joka on saanut nimensä paanuilla päällystetyistä seinistä. 

Mustion Linnan ravintola on melkoinen helmi. 1800-luvulla valmistuneessa uusgoottilaisessa Linnankrouvissa tarjoillaan luomua ja lähiruokaa. Rakennuksen toisessa päässä on katettu terassi, jonka "pientä naposteltavaa" oli luokkaa terassiruoka 2.0., aivan taivaallista! Terassista kuva tässä alla, mutta krouvista en tajunnut ottaa kuvaa kuin kännykällä ja siinä ei laatu riittänyt blogipostaukseen. Ravintolamiljöö oli joka tapauksessa todella viehättävä, kattoparrut, takorautaiset kattokruunut ja punaiset tiiliseinät sopivat vanhan vaunuvajan henkeen.  

Kävimme alkuillasta syömässä Linnankrouvissa juhannusmenun, joka oli aivan huippu veto. Kaikissa ruokalajeissa oli hyödynnetty villivihanneksia, ja se toimi minulle, villivihanneksista innostuneelle, paremmin kuin mikään pitkään aikaan. En edes muista koska olisin viimeksi syönyt niin hyvän menun. Mietin etukäteen että mitenkähän meidän vajaa 2-vuotias klaaraa paikoillaan illallisen ajan, mutta Anni pärjäsi oikein hyvin :)

Mustion Linna on kuuluisa kauneuden lisäksi myös kummituksistaan. Tiluksilla on tavattu useampia aaveita, väitetään että itse ruukinpatruuna Hjalmar Linder (k. 1921) olisi jäänyt asumaan linnaansa. Useat ovat todistaneet nähneensä puutarhassa Harmaan rouvan, joka kävelee ympäriinsä kaksi kynttelikköä käsissään. Harmaa rouva asuu tarinoiden mukaan linnan kolmannessa kerroksessa, ja Valkoinen rouva taas toisessa kerroksessa. 

Hotellissa yöpyvät ovat kertoneet oudoista äänistä ja raskaista askelista portaissa, vaikkei rakennuksessa ole majoittunut muita. Kun menin nukkumaan nämä tarinat mielessäni, olin saada sydärin kun heräsin yöllä naisen nauruun joka kuului sisäovemme takaa. Haluan kuitenkin uskoa että tämä nainen oli joku samassa rakennuksessa majoittuva vieras, joka oli eksynyt väärälle ovelle juhannusyönä. Ulko-ovi tosin oli lukossa ja meidän huoneemme ovi käytävän päässä. 

 

Kommentit (6)

atomi

Kiitos taas kerran aivan mainiosta matkakohteen esittelystä. Tuonne täytyy todellakin mennä viettämään yö jos vaikka sattuisi kummituksen näkemään...Punainen leninkisi sopii täydellisesti tuohon kartanomiljööseen

Syssi

Se sikta on rakkauden sikta. Vanha kivijalka Merlinin tornin vieressä on vanhan voimalaitoksen jäännöksiä. Ravintola oli ennen autotalli firman kuorma-autoille. Talvisin myös paloauto, kellarissa oli koksipannu joten talli pysyi lämpimänä. Olen syntynyt ja kasvanut siellä, pala kauneinta Suomea :)

Riia

Me mentiin pari vuotta sitten kihloihin Mustion linnassa! Mies kertoi jälkeenpäin, että alkoi iskeä jo pieni paniikki, kun tilusten jokainen kolkka meinasi olla liian yltiöromanttinen kosinnalle. Lopulta sain kuulla kysymyksen myöhään illalla keskellä siltaa, ja sitten vielä juoksujalkaa ravintolaan ostamaan pullo shamppanjaa! :) Sain muuten silloin Mustiossa ehkä elämäni parasta jälkiruokaa: ruusujäätelöä <3

Vierailija

Hanki tai ainakin lue Mauri Karvosen AAVETALOJA JA IHMISKOHTALOITA -kirja. Suosittelen :) On mustiosta ja monesta muusta upeasta kohteesta historiaa, elämää, tragedioita, tietoa ja kuvia rakennuksesta, ja kohteen esittelyn lopuksi selittämättömiä ilmiöitä.