Lokakuuhun kuuluu olennaisesti halloween ja kauhuteeman mukainen kokkailu. Olen adoptoinut jenkkihapatukseksikin tituleeratun halloweenin vuoden juhlakalenteriini, suorastaan rakastan sitä. Kauhuteema toimii aina. Otin pienen varaslähdön hommaan jo viikonloppuna, kun tein ensimmäisen hämähäkkikakun.

Voitte varmaan kuvitella Anni 2veen ilmettä kun tyttö näki kahvipöydässä tämän:

Anni on ihastunut hämähäkkeihin, kunhan ne ovat kilttejä. Tyttö varmistaa aina, että hämähäkki on varmasti kiltti.

5-vuotiasta kummipoikaani kiinnosti tottavie enemmän nuo hämähäkit kuin itse kakku, koska juustokakku oli kuulemma pahaa. Koska kakussa ei voi olla juustoa :D No, mutta ansaitsin varmaan pari pistettä hämähäkeistä joka tapauksessa. Onneksi oli pöydässä muutakin, joka läpäisi kriittisen poitsun seulan. Fazerin Copenhagen-suklaa on takuuvarma hitti.

Itse kakku ei mennyt lakritsikastikeseitin osalta ihan putkeen, sillä Dr. Oetkerin lakukastike osoittautui sangen valuvaksi. Edelleen paras kastike tähän tarkoitukseen on Pirkan versio, kunhan muistaa ravistaa purkkia ennen pursottamista. Tein myös juuston osalta vanhaan reseptiini pienen muutoksen ja korvasin osan maustamattomasti tuorejuustosta Creme Bonjourin lakritsin makuisella. Toimi oikein hyvin. 

Hämähäkkijuustokakun ohje löytyy täältä KLIK!

Kommentit (7)

Ellukoo

Ihan sairaan hieno kakku! Olet tosi taitava! Sitä mä en vaan millään voi käsittää, että joku tykkää hämähäkeistä :O En tiedä, mistä mun hämähäkkitraumat on saaneet alkunsa, mutta pienestä asti olen ollut ihan paniikissa hämähäkin nähdessäni. Edes nyt aikuisena (keski-ikäisenä;) en pysty olemaan kirkumatta jos hämähäkki on samassa huoneessa mun kanssa. Muiden ötököiden kanssa ei ole ongelmia.

kristiinap

Kyselen vielä uudelleen, mistä tuo hämähäkkituikkujutska on ostettu?

omppupomppu

Kiitokset tästä ohjeesta! En yleensä ole kakkuihmisiä, mutta tein tällaisen kakun jo viime vuonna ja ajattelin taas väsätä sen ensi viikolla pojalleni järjestämiini Halloween-juhliin. Varma hitti kolmevuotiaiden keskuudessa! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, yksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2016
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram