Kun aloin tänä keväänä opiskelemaan aktiivisemmin villiyrttejä, en voinut olla törmäämättä sekä kirjoissa että nettijutuissa mustaherukkaan. Mustaherukkamehu on tuttu superjuoma jo lapsuudesta, meillä sai aina nenän eteen kupillisen kuumaa herukkamehua jos vaikutti yhtään siltä että flunssa on tulossa. C-vitamiinipitoinen marjamehu oli kotikonsti taudin taittamiseen.

Villiyrteistä puhuttaessa mustaherukan lehdistä tehdyllä juomalla on vanhan perinteen mukaan paranneltu reumakipuja ja kihtiä. Mustaherukan lehdet ovat myös diureettisia, eli niillä on nestettä poistava vaikutus. C-vitamiinipitoisuus oli tosiaan tuttu jo lapsuudesta, mutta nämä reumakipuja lievittävät ominaisuudet herättivät mielenkiintoni lopullisesti. 

Minulla on huonot polvet, joita särkee ja kolottaa, jos olen erehtynyt kävelemään esimerkiksi huonoilla kengillä kovalla asfaltilla. Kun polvista puuttuu rustot, tämä on ihan normaali olotila. Koska puutarhassamme kasvaa mustaherukkaa, totesin että ei se ota jollei se annakaan. Sitä paitsi haudutettu tee osoittautui todella herkulliseksi. 

Kävin keräämässä lehtiä ja samalla myös vähän vadelmia, koska ne alkavat ilokseni jo kypsyä.

Tee mustaherukan lehdistä (kihtijuoma):

Lehtiä suoraan pensaasta (tai kuivattuja)

kuumaa vettä

hunajaa

Silppua lehdet ja hauduta teetä 10-15 minuuttia. Sekoita kuppiin pieni nokare hunajaa, jos pidät siitä. 

Todettiin mieheni kanssa että taidetaan ottaa tällä saralla mustaherukkakuuri, eli joka päivä kupilliset tätä juomaa ja katsotaan auttaako se polvisärkyyn ja toimiiko se nesteenpoistajana. Jos ei, ainakin on hyvää juotavaa ja taatusti luomua :D

Kommentit (9)

Taikalintu

Toimisikohan Louhisaaren juoma samoin, jos tekee mieli kylmää juomaa. Resepti löytyy googlettamalla ja on hyvää.

Vierailija

Samalla tavalla diureettisia aineita on kahvi ja alkoholi, en tiedä mitä terveysvaikutuksia sillä on että joutuu juomaan ylimääräistä ettei tule nestehukkaa :D

Vierailija

On ihmisiä, joilla sairauden takia nestettä kerääntyy mm jalkoihin niin paljon, että ne ovat aivan elefanttijalat. Siihen ei sinun viisastelusi auta. Kokeillaan tämäkin, pienikin apu olisi suuri apu, kiitos!

atomi

Joskus kun oikein turvottaa, ois ihana saada jollakin nesteet liikkeelle. Kahvia, alkoholista puhumattakaan ei aina voi tähän vaivaan käyttää koska kahvi vie yöunet ja töihin ei jaksa mennä kankkusessa. Hyvän kuuloinen juoma, pitääpäs kokeilla.

Tk

Vadelmanlehtitee on myös hyvää! Täytyypä kokeilla tätäkin. Villiyrtit saattavat kyllä vaikuttaa tehokkaastikin, ainakin vatsan saa toimimaan hyvinkin nopeasti.

Vierailija

Mielenkiinnolla odotan raporttia tuloksista! Mullakin on huonot polvet ja fyssarin mukaan nimenomaan rustot on se ongelma. Nivelteho apteekista on auttanu, mutta ei sitäkään viittis jatkuvasti syödä. Seuraavan kerran, kun tulee käytyä etelässä porukoilla voisikin hamstrata noita lehtiä mukaan.

Sipe6666

Polveen suosittelen Opti-MSM nimistä lisäravinnetta!

Itellä aikani lähti n. 3vk säännöllisen käytön jälkeen kaikki kivut yms. kaupan päälle saat vahvat kynnet, paremman ihon ja vahvemmat hiukset!

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram