-Yhteistyössä Iittala-


Iittala merkitsee minulle kaunista arkea ja juhlaa. Tämä kuitenkin ainoastaan kattausten muodossa, sillä sisustuspuoli on ollut minulle tähän asti tuntemattomampi. Kerään hypnoottisen hienoja Taika- ja Satumetsä-astiastoja suurella rakkaudella, ja herkkä Essence on ainoa vaihtoehto viinilasiosastolla. Muistan sangen elävästi kun Taika lanseerattiin, totesin ensi näkemältä että tässä on vihdoin minun astiastoni ja sitä se on ollut. Grillimakkarakin näyttää gourmet-sapuskalta kun alla on upea lautanen.

Kun Iittalalta kysyttiin haluaisinko tehdä sisustusyhteistyön heidän kanssaan, vastasin kyllä ihan heti. Tehtäväni oli stailata Iittalan syksyn uutuuksia omaan sisustustyyliini sopivaksi. Muutama valinta oli ihan ilmeinen (palataan tähän ihan pian) ja muutaman esineen suhteen taas astuin selvästi pois mukavuusalueeltani. Jaoin postauksen neljään eri osa-alueeseen, niistä ensimmäisenä keittiö eli kodin sydän.

Kodin sydän

Pätsiniemeä lukevat ovat varmasti tietoisia talomme värikkäästä ja rennon retrosta fiiliksestä, joten vaikea keksiä mikä sopisi paremmin meille kuin kauniin keltainen Cecilie Manzin suunnittelema Aitio-laatikko. Aitio oli ensimmäinen mihin iskin silmäni kun selailin Iittalan sisustusvalikoimaa ja valitsin tuotteita kuvauslainaan. Helppo varmaan ymmärtää miksi...

i13elok14

U-p-e-a. Aitio on kovasti olevinaan pelkistetty ja skandinaavinen, mutta kun se sulautuu yhteen minun retrokeittiöni kanssa, se asettuu paikoilleen kuin olisi aina ollut siellä. Kaikki mikä kannetaan sisälle meidän ovesta, muuntautuu kuin ihmeen tavalla hörsöiseen huvikumpuun sopivaksi, niin se vain on. Pahoittelut suunnittelija Manzille, joka kuvaa töitään yksinkertaisiksi ja riisutuiksi :D


Keltaiset Matti Klenellin Nappula-kynttilänjalat eivät vaadi seurakseen kynttilöitä, se näyttävät kivalta myös sellaisenaan. Kirkkaankeltainen on sisustuksessa vertaansa vailla, sillä piristää minkä tahansa huoneen, eikä se vaadi kuin pari kynttilänjalkaa.




[embed]http://youtu.be/gGQVP9RyBHA[/embed]

Lisäväriä ja ripustustilaa saa halutessaan Aitio-koukkusetillä. Niihin voi näppärästi ujuttaa talon avaimet tai mitä vaan ripustettavaksi kelpaavaa. Värikäs koukkusetti näytti niin somalta hyllyn reunassa, että melkein jättäisin ne jo pelkästään koristeeksikin, oli ripustettavaa tai ei.

i10elok14


Tervetuloa meille

Eteinen on usein vieraille se ensimmäinen kosketus taloon. Jollei sitten kiipeä sisään keittiön ikkunasta. Haahaa. No mutta vakavasti puhuen, eteinen toivottaa tervetulleeksi kylään, tervetuloa meille. Siksi minä haluan eteisen olevan täsmälleen meidän näköisemme, ei mikään tylsä varastotila. Olen laittanut aulaan kauneimman vanhan antiikkilipastoni, se ilahduttaa kulkijaa heti oven avauksella. Lipaston päällä voi olla mitä tahansa peltipurkeista kynttilöihin, vaihtelen tavaroita fiilisten mukaan. Tällä kertaa asetin pöydälle messinkiset Nappula-kynttilänjalat ja Oiva Toikan suunnitteleman jättimäisen Kuukuna-lampun. Suupuhallettua Kuukunaa on valmistettu ensimmäisen kerran jo vuonna 1986, mutta nyt se on tehnyt paluun entistä suurempana versiona.


Kuukuna-lamppu jos mikä ei ole yhtään perinteistä minua, ja siksi juuri valitsin sen kuvauksia varten. Pitää olla hieman haastetta ja uteliaisuutta, ettei aina päädy turvallisiin ratkaisuihin.

Ensifiiliksenä asettaisin Kuukunan moderniin kotiin. Sellaiseen graafiseen ja tyylikkääseen, jossa kaikki on viimeisen päälle hiottua yksityiskohtia myöten. Toisaalta lamppu taas on muodoltaan niin hauska, että se sopisi vaikka lastenhuoneeseen. Tämä siis jos leikitään että en pelkäisi lampun hengen puolesta, sikäli kun tyttäreni tulee minuun ja toimii särkyvien esineiden kohdalla yhtä luontevasti kuin norsu lasikaupassa. Ette usko kuinka kauhuissani käsittelin lamppua, olin ihan varma että kaadun vähintään portaissa sen kanssa. Onneksi Kuukuna on paksua ja erittäin painavaa lasia, joten ihan helposti sitä ei saa töytäistyä pöydältä.

Eteisen antiikkilipaston ja peilin seurassa se rikkoo kaavan, ja tekee kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Muu eteinen on selvästi tiettyä tyyliä, mutta lamppu sopii silti kauniisti mukaan porukkaan. Tämä oikeastaan vahvistaa ajatusta siitä että ei auta olla sisustuksessa niin turvallisuushakuinen, vaan välillä kannattaa astua pois mukavuusalueelta.

i1elok14



Korulippaan kätköissä

Vitriini-rasiat ovat olleet Iittalan valikoimissa ennenkin (2014 uutuutena korkkipohjainen rasia), ja olen katsellut niitä jo pitkään sillä silmällä. Nyt kun minulla vihdoin on oma huone, (minne etsin parhaillaan oikeanlaista kampauspöytää) Vitriinit sopisivat hienosti sormuskokoelmani esillä pitämiseen. Koska pöytää ei vielä ole löytynyt, fiilistelin rasioilla ja Kastehelmi-kynttilälyhdyillä muuten vaan. Olen romanttinen helmihörhö ja kerään vanhoja antiikkisormuksia, ja ne toimivat varsin kauniisti myös sisustuksessa.



Kirkas Kastehelmi-sarja on itseasiassa Iittalan astiapuolella yksi suosikkejani, ja ilman muuta se viehättää myös sisustuksellisesti. Tuikkukipoissa on jotain mahtavan suomalaista.




Pikku piian valtakunnassa

Tyttäremme lappilainen mummo käyttää hänestä hellittelynimeä piika. Ensimmäistä kertaa piika-nimen kuullessani olin silmät pyöreänä, sillä minulle piika tarkoittaa vanhanaikaista talon palvelusväkeä, mutta murteissa sillä tarkoitetaan myös tyttöä.

Otsikon suomennoksen jälkeen itse asiaan. Ajattelin ensin Meno-kassia halkokoriksi. Meillä on olohuoneessa varaava takka, mitä käytetään lämmittämiseen kylminä kuukausina. Puut pitää kuitenkin noutaa ulkovarastosta ja sitä varten suuri jämäkkä Meno olisi varsin passeli (nykyinen sininen Ikea-pussi ei juuri silmiä hivele). Lisäksi puut voisi säilyttää takan vieressä samaisessa kassissa, niitä ei tarvitsisi erikseen purkaa.

Mutta kun nostin Meno-kassin olohuoneeseen ja lattialla oli sekalainen joukko leluja, sain idean. Suuri jämäkkä kassihan toimii harvinaisen nopeana tapana siivota lapsen lelut, ja kauniin kassin voi jättää esille sellaisenaan. Toimii. Tokihan siinä on näppärä kantaa lelut takaisin lastenhuoneeseen, mutta ei ole pakko. Viileänsävyinen harmaa kassi toimii sisustuselementtinä käytännöllisyyden lisäksi.




i8elok14

Arvonta:

Jos postauksen tuotteet ja tunnelmat miellyttivät, nyt olisi aika ässä paikka voittaa samaisia sisustusherkkuja omaksi. Iittala tarjoaa yhdelle onnekkaalle vapaavalintaisia sisustustuotteita 600 euron arvosta. Arvontaan voi osallistua seuraavia ohjeita noudattamalla:

Säännöt:

1. keksi nimimerkki ja jätä sähköposti sille varattuun kenttään (ei näy muille kuin minulle).

2. vastaa kommenttiboxissa kysymykseen: mikä postaukseni Iittalan sisustustuotteista on eniten tyylisesi, ja miten ja missä käyttäisit sitä omassa sisustuksessasi?

3. aikaa naputella vastaus on 5.10.2014 klo 23:59 asti.

Onnea arvontaan!

Kommentit (1121)

Viveka

Aitio-hylly on mun lemppari, passais hyvin tulevaan vauvan nurkkaukseen pinnasängyn päälle! Ihanan pirteä väri tuo keltainen.

Sonju

Meno-kassi on jo jonkin aikaa ollut Iittalan suosikkituotteitani. Pienintä meno-kassia olen käyttänyt arkena kangaskassin korvikkeena, mutta haikailen suuremman version perään. Jämäkkään huopakassiin saisi helposti säilöttyä vaikka työpöydälle kertyvät lehti ja paperipinot.

Aino N

Kotiin kelpuittaisin varmaan kaikki, mutta suosikki on tuo Meno-kassi! Sopisi meille luettujen sanomalehtien säilytyspaikaksi.

Sanis

Kastehelmi tuikkukipot ovat eniten tyyliseni ja juuri kirkkaan värisenä. Asettelisin useamman kipon esim ikkunalaudalle tai lipaston päälle. Raikasta ja kaunista.

Vitriini-rasioista tykkään kovasti, ne olisivat omiaan varsinkin korvakorujen säilytyksessä. Myös Meno-kassi on ihana, sitä käyttäisin lehtikorina.

Iittala on kyllä sellainen aarreaitta että voisin huolia sieltä vähän kaikkea :D Mutta näistä valitsin tuon Meno-kassin, ja ellen matkisi sinua ja laittaisi sinne leluja niin voisi kokeilla myös miten toimii lukemista odottavien lehtien säilytyspaikkana.

Heini

kastehelmi-tuikut on mun lempparit. Ne sopisivat olohuoneeseen tunnelmanluojiksi tai illalliskattaukseen koristeiksi.

siruli

Kuukuna-valaisimella olisi paikka minun makkarissa. Kiva kun huone ei olisi ihan musta, kun sinne illalla syyspimeässä sukeltaa.

Harakka:D

Messinkiset nappulat on huikeet! Mää laittaisin ne tohon mun ikkunalaudalle, missä muutenkin tykkään syksysin poltella kynttilöitä. :) Siinä on valmiiks jo lasisia ja eri metallien värisiä kynttilänjalkoja niin noi sopis "kokoelmaan" enemmän kuin hyvin. :D Oon niin harakka!

Ohhoh, Aitio on kiva! En yhtään olisi arvannut Iittalaksi! Varsinkin basilikasi siinä inspiroivat - meidän kissat nimittäin syövät kaiken vihertävän ja kuumeisesti mietin ratkaisuja, jolla saisin kotiin rehuja pelkästään omaksi nautinnokseni. Eli Aitio olisi mun valinta!

vuorotyö ja koirat

Kastehelmen tuikkukynttilät, Kastehelmi sarjana ominta omaa. Tuikkukynttilät soveltuvat kaikkiin vuodenaikoihin. Sarjaa kerään myös aikuisille pojilleni tulevaisuuden silmän iloksi ja myö arkipäivän käyttöön. Kestää äidiltä pojille ja on niin tuttu juttu että varmasti ostotilanteessa jää aina käteen myös pojille.

En tiedä saiko Essenceä sanoa, mutta se kuuluu omaankin astiakaappiin niin olennaisesti, että vastaan sen ensin. Sen jälkeen Meno-kassi ja Aitio-laatikko. Jälkimmäinen näyttää kyllä TODELLA istuvalta teidän taloon. Jännä juttu :)

johanna

Iittalan kastehelmi-sarja ehdottomasti. Tuikut ovat ihania ja nättejä sekä luovat tunnelmaa pian pimeneviin iltoihin.

Minttumaaria

Oi, minä haluaisn tuon Kuukunan! Se sopisi tänne retrohörhelöpesään just hyvin, ja kun tuo on niin painava, sitä ei kissatkaan heti tiputtaisi. Meillä on kaiken lisäksi koko ajan niin julmetun pimeää, että lisävalaistus tulisi todellakin tarpeeseen. :)

MT

Ooooh, nuo messinkiset Nappula-kynttilänjalat...! En harrasta kynttilänjalkoja juurikaan (olen kyllä isotädiltä perinyt muutamia, mutta ne pysyttelevät lähinnä kaapissa), noita Kastehelmi-tuikkukippoja sitäkin enemmän. Mutta ei jestas, nuo Nappulat on ehkä laitettettava muistiin kun sukulaiset kyselevät lahjatoiveita. Sopisivat täydellisesti olohuoneen pikkupöydälle takan viereen tai makuuhuoneeseen yöpöydille tai keittiönpöydälle kukkien tilalle... <3

miaumiau

Ehdottomasti keltaiset kynttilänjalat! Omakin keittiö on lähestulkoon yhtä retro, joten sinnehän ne, muulloinkin kuin pääsiäisenä.

iida

Ihastuin eniten kuukuna-lamppuun! Vaikka meidänkään koti ei todellakaan mikään moderni ja pelkistetty ole, mihin lamppu ehkä parhaiten istuisi... Silti voisin niin hyvin nähdä lampun meidän olohuoneen lipaston päällä luomassa tunnelmaa pimeneviin iltoihin! :) <3

Annimanni

Tämä sisustushullu kissamummo haluaa tuon huopalaukun kissin (lukuisille!) leluille ja nuo kupariset Nappula-kynttilänjalat eteisen lipastolle toivottamaan vieraat tervetulleeksi. Olen moderni graafinen sisustaja, mutta nyt kotiluola kaipaa pientä kullan kimallusta mustan, valkoisen ja harmaan kaveriksi.

Jenny

Kuukuna lamppu. Se olisi ihana yövalo öisiin imetystuokioihin - luulempa ettei harmittaisi niin paljoa herätäkkään jatkuvasti kesken unien, kun yövalo olisi niin kaunis ;)

Ellu

Mä tykkään ihan tosi paljon suomailaisista klassikko jutuista. Just noi kastehelmen tuikut on ihania, vaikka niitä on ollut jo mummoloissa ja äidilläkin kerattynä iso astiasto, niin silti ne vaan näyttää hyvältä. Mielestäni siis kastehelmi tuikut. Itse mä tykkäisin käyttää niitä esimerkiksi kattauksissa tuomassa elävää valoa,kun syysillat pimenee. Sitten vaan lasi viiniä ja juustoja hämärässä, toimii. Erityisesti ne mielestäni istuu mun retrohuonekaluihin, jotka on siis mummolan vintiltä pelastettu ja kunnostettu. Just sopivaa vanhaa, mutta silti aina yhtä toimivaa.

Lalaa

Aition laittaisin aitiopaikalle eteiseen, missä se odottelisi avaimien tai lompakon säilytyspaikkana. Toisen Aition istuttaisin värikkääseen ompeluhuoneeseen pursuilemaan pitsiä ja satiininauhaa. Aitio sopii kyllä joka paikkaan!

sannakristiina

Koska nyt on syksy ja syksysin iskee kynttilähulluus, on mun lempparit noi kastehelmi tuikkukipot. Laittaisin niitä eteisen pöydälle, siihen en oo vielä sopiviä kynttilähässäköitä ehtiny hommaan.

NiinaS

Nappula-kynttilänjalkoja olen ihaillut jo pitkään, tosin keltaisen sijaan valitsisin petroolinsinisen. Ja Vitriini-rasiat päätyisivät samaan käyttöön kuin sinullakin :)

Olen jo pitkään haaveillut vitriini- korurasiasta. Ja kastehelmi- sarjaan tekisi mieli hankkia vielä ainakakin syksynkeltainen tuikkukuppi.. Oioioi! Vastaukseni on, että tyyliäni olisi ehdottomasti vitriini korurasia ja kastehelmi- sarjan tuotteet. Korurasiaan kätkisin lemppari korut.

varpu

Kuukuna lamppu on upea! Sen todellakin haluaisin tuomaan valoa huoneen kulmaan kun en oikein jalka- tai kattolampuista pidä. Korut taas kaipaisivat vitriini-rasioita juuri hankitulle meikkauspöydälle!

käyttäjä-2253
Liittynyt10.4.2014

Messinkiset nappulat <3

Ne minä asettaisin meidän 40-luvun talon leveälle ikkunalaudalle ja tunnelmoisin syysöitä (tyttären mentyä nukkumaan :)

Superpupu

Uuh! Nappulat ovat mieleeni eniten. Tosin myös Kastehelmen herkkyys viehättää. Ihania kaikki ;)

KatjaHoo

Ehdottomasti Aitio-laatikot! Laittaisin niitä keittiön välitilaan useamman ja täyttäisin jokapäiväisessä käytössä olevillä pulloilla (oliviiöly, viinietikka jne.) - ovat niin tyylikkäitä, että inspiroivat hankkimaan myös hienomman näköisiä pulloja.

Mamemu

Ehdottomasti Kuukuna-valaisin! Yhdistäisin valaisimen kiinalaistyyppiseen punaiseen pikku lipastooni. Toisaalta valaisin sopisi myös leveälle ikkunalaudalle - vaikkei minulla sellaista olekaan :)

JJomi

Kastehelmi-tuikkukippoja meillä onkin jo seinähyllyjen päällää koristeina pienten aaltovaasien seurana. Aitio-purkki vei minunkin sydämeni tässä postauksessa, laittaisin sellaisen varmaankin keittiöön valkosipulien ja yrttien paikaksi. Lisäksi koukkuihin voisi ripustaa astia- ja käsipyyhkeet :)

P

Oon jo noita keltaisia Nappuloita katsellut sillä silmällä olohuoneemme pöydälle. Juuri minun väriseni!

Eee

Ehdottomasti Kastehelmi-tuikkukipot ikkunalaudalla! :) ja nuo kynttilänjalat olisivat mahtavat hopean värisenä!

Tiinuliinu

Kastehelmituikkukipot! Keräisin yhden joka väriä isolle tarjottimelle tunnelmallisia syysiltoja varten.

Nipppe

Rakastuin noihin keltaisiin kynttiläjuttuihin! Oma sisustukseni on sarjaa "tuo näyttää kivalta, ostan sen", enkä näin ollen ollenkaan mieti että käyköhän värit nyt yhteen ja sitö rataa. Tuo keltainen väri sytyttää minut, vaikkei kömpässä mitään keltaista olekaan! Asettaisin ne olohuoneeseen kirjahyllyn päälle tuomaan väriä pimenevään syksyyn :)

Arja

Kuukuna toisi ihanaa tunnelmaa syksyn pimeneviin iltoihin, voisi olla juurikin eteisessä tunnelman luojana kotiin ja kylään tuleville.

arryah

Käyn henkistä vääntöä Kuukunan ja keltaisten kynttilänjalkojen välillä. Saako sanoa molemmat? :) ihania fiilistelykuvia!

Nellyssi

Aitio taitaa olla eniten mua. Ha käytännöllinenkin. Keltaiset kyndelijututkin olisi muuten, mutten polta pitkiä kynttilöitä. Ja Kastehelmen tuikkukipot on nättejä, mutten osaa vielä päättää, mitä värejä alan keräillä, kun saan miehen pään käännytettyä, ettei ne ole mummoastioita. ;)

marmar

Meille voisin kotiuttaa muutaman messinkisen nappulan. Ne olisivat täydelliset meidän jättimäisen antiikkisenkin päälle muun kynttilänjalkakokoelman kaveriksi. Kauniita esineitä Iittalalla, ajoittain tulee selattua nettisivuja, mutta hinta on monesti sen verran kova, etten kuitenkaan raaski ostaa.

jawelina

Nuo Vitriini-rasiat ovat todella kauniit ja olenkin haaveillut niitä täsmälleen samaan käyttöön kuin esimerkissäsi. Eli korujen säilytykseen ne ovat mielestäni täydelliset!

Elli

Ihania! Ehdottomasti Aitio-hylly. Olen etsinyt eteiseen pientä hyllyä/lokeroa, johon saisi 1,5-vuotiaan pipot ja tumput ulkoa tullessa siististi säilöön. Ne pyörivät milloin lattialla, milloin kaapin perukoilla. Hyllyn yksinkertainen muoto on makuuni :).

Pipa

Olen tällainen myöhäisherännäinen. Ostin vasta hiljattain Essencen punaviinilasit ja ai että ne ovat ihania! Tuovat kattaukseen ihan uutta ilmettä ja sopivat sekä arkeen että juhlaan.

Maiku

Kastehelmi -sarjan tuikkukipot. Vaikka myös tuohon Kuukunaan ihastuin, mutta parhaiten meille istuisi nuo kastehelmet. Käyttäisin niitä todennäköisesti keittiön seinähyllyllä ja ruokapöydällä.

En pysty valitsemaan Vitriini-rasioiden ja Meno-kassin väliltä.
Ikuisena keräilijänä pienet rasiat ovat kotona aina tarpeellisia. Kampauspöytäni pursuilee erilaisia koruja jotka eivät kyllä pistäisi yhtään pahakseen päästä kauniisiin rasioihin. Ja siellä itseasiassa on jo yksi Kastehelmi-sarjan sokerikko korviksille valjastettuna, joten Vitriinikin sopisi sinne sekaan täydellisesti.
Käytännöllisiä ja nättejä kasseja taas ei ole koskaan liikaa, S-marketin vihreitä ja Ikean sinisiä kasseja täälläkin pyörii ympäriinsä sillä täällä on jatkuva trafiikki työhuoneen ja kodin välillä kun kuskaan kankaita, silitettäviä vaatteita, korjattavia vaatteita jne. Ja edelleen etsinnässä on kätevä lehtikassi paperinkeräystä varten.

Sandra

Itseltäni löytyy jo vitriini- ja kastehelmi tuotteita, mutta niitä voisi aina olla lisää eri väreissä!

Ansku

Suosikkini on Meno-kassi. Käyttäisin sitä samaan tarkoitukseen kuin sinäkin, eli lelujen säilytyspaikkana olohuoneen nurkassa.

Makuuhuoneet sijaitsevat meillä yläkerrassa, mutta jostain kumman syystä alakerran olohuoneen ja työhuoneen lattiat pursuavat leluja ja pelejä.

M0J0

Kuukuna lamppu sopisi meidän kotiin täydellisesti! Eteisen pöytä kaipaa juuri tuollaista lamppua tuomaan vähän tyyliä ja valoa huoneeseen.

Joh

Uuh, ei ole Kastehelmi-sarjan voittanutta eli ihanimmat on nuo kynttiläkipot :) Hyvänä kakkosena Vitriini-rasiat.

Paula

Nuo Kastehelmi-tuikut ovat aina hivelleet esteettistä silmääni! Niitä voisi hyvin käyttää kahvipöydässä vaikka pähkinöille ja muille pikkupurtaville. Lisäksi yöpöydälle sopisi kivasti Kuukuna valaisemaan iltalukemistani :)

Tanja

Tuo Meno-kassi passaisi meille kuin nenä päähän. Ja käyttötarkoitus olisi juuri sama. Vauvan lelujen kaunis säilytyspaikka. Iittalan tuotteita löytyy meiltäkin useasta hyllystä. Kaunista muotoilua.

Elina

Essencet ovat ehdoton osa meidän talouden astiakaappeihin ja kattauksia, kun tulee vieraita kylään. Eli se on ykkönen :) Meno-kassi kiinnostaisi myös kovasti!

tapojenni

Meno-kassi! Puulämmitteisessä talossa , jossa 4 tulipesää, Ikea-kasseja riittää. Eivät oikein ole sisustuselementtejä itessään... Toisin kuin Meno.

Reetta Kaarina

Aitio ehdottomasti! Voisin laittaa kukkia esille turvallisesti seinälle siten, ettei kissa pääsisi niitä järsimään!.

Titi

Vitriini-rasiat ovat olleet minunkin ostoslistalla, korujen säilytykseen ihan huiput! Niiden kanssa korut voisi jättää esille huonetta koristamaan, kun ne nyt ovat kaapin syövereissä.

Ninni

Ehdottomasti tuo ihana Kuukuna-lamppu! Meillä on kotona kovin vahvat värit ja Vallilan kelohonka-kuosia koti pulloillaan. Tuo sopisi hyvin tuomaan valoa meidän tummanpuhuvaan olohuoneeseen.

Johanna

Ihastuin Kastehelmi-kynttilälyhtyihin, ne tuovat mieleen muistoja mummolasta. Muistan, kuinka pidin jo lapsena mummon Kastehelmi-astioista ja haluaisin jotain sarjasta omaankin kotiini.

Saana

Ehdottomasti Aitio-laatikko. Sijoittaisin nämä keittiön seinustalle, useamman vierekkäin ja perustaisin upean yrttitarhan, jonne kissatkaan eivät pääsisi mutustelemaan kasveja. :)

SaR

Vitriinejä mullakin on korukäytössä, joten Meno-kassi kiinnostais nyt eniten. Täyttäisin sen kissanleluilla, joita on jo parissa paikassa aika määrä.

Roosa

Kastehelmi-sarjaan olen entuudestaan jo ihan hulluna! Sitä löytyy useassa eri värissä, kirkkaita on kyllä eniten. Myös nuo Nappula-kynttiläjalat on ihania!

Janika

Voisin kotiuttaa noita Aitio-laatikoita vaikka useamman meidän 70-luvun retro-kotiin. Niitä voisi olla keittiössä ainakin ja vaikka lastenhuoneessa. Aivan ihana.

mrs. m.

Hauskasti olet yhdistänyt uutta ja vanhaa!

Minä ihastuin Meno-kassiin ja käyttäisin sitä juurikin lelulaatikkona!

Laru

Ehdottomasti Aitio, joka toisi kivasti väriä omaan kotiini. Käyttötapaa en osaa vielä sanoa, mutta eiköhän sekin selkiytyisi. :)

Sanna V.

Ooh, Meno-kassi! Se olisi just eikä melkein täydellinen meidän keittiön seinän vierellä seisoessaan ja vastaanottaessaan itseensä kaikki ne mainoslehtiset joita postiluukusta tipahtaa! Ei, en halua laittaa Ei mainoksia, kiitos! -kylttiä oveen, sillä rakastan selailla mainoslehtisiä :D Haluan Meno.kassin!

Ei vitsit, en pääse yli siitä miten upea tuote tuo on kaikessa yksinkertaisuudessaan! :)

elu

Ehdottomasti keltaiset Nappulat! Kynttilöitä ei voi koskaan olla liikaa. Olen myös haaveillut keltaisista pinnatuoleista ruokapöydän ympärille, mutta koska tuoleja en ole löytänyt, voisin korvata ne tupakeittiössäni Nappuloilla. Värikkäät yksityiskohdat on mun juttu!

Oi Iittala! Mulle myös alunperin Iittala tuli tutuksi astioiden myötä, joita aloin saamaan lahjaksi sukulaisiltani joskus kymmenen vanhana. Sittemmin erityisesti Aaltomalhakko on himottanut mua, ja sainkin sen joululahjaksi ystäviltäni viime vuonna! :) Postauksen tuotteista eniten mua miellyttää nuo kastehelmi tuikkukipot, en omista yhtään, mutta varmasti pitäisin niitä vähän jokapuolella, mielellään isompina ryhminä. Takan reunuksella, makuhuoneessa tason päällä, miksei vessassakin! :D

Ansku

Meillä on sisustuksessa paljon tummaa puuta ja vanhoja esineitä. Kastehelmi-tuikut olisivat niiden rinnalla toisaalta sopivan simppelit, toisaalta herkät ja romanttiset. Sulla on tosi viehättävä tyyli sekä pukeutumisessa että sisustuksessa! Kiitos kun jaat ajatuksiasi meille!

Suski

Haluaisin itselleni nuo kaikki! :) Mutta jos olisi pakko valita, niin kallistuisin varmaankin Aitioon. Vaikuttaa erittäin käytännölliselta esimerkiksi eteiseen avaimille ja muulle "tärkeällä" tavaralle säilöntäpaikaksi. Lisäksi nuo Vitriini-rasiat ovat mahtava tapa säilyttää kauneimpia koruja, kun ne pääsevät ihastuttamaan myös silloin, kun ne eivät käyttöön asti pääse.

miuminttu

Ah ehdottomasti nuo messinkiset Nappula-kynttiläjalat! Näin syksyisin minusta kuoriutuu kynttilähullu ja kaikki tuollaiset kauniit esineet missä voi kynttilää polttaa on saatava! Omassa kodissani käyttäisin näitä kynttilän jalkoja eteisessä toivottamassa tervetulleeksi.

Regina

Sulla on kyllä sisustus silmää. Ihastuksella katselen, miten sait kaiken asettumaan juuri kohdilleen. Itse en ole koskaan kokenut olevani sisustaja, mutta tiedän että 50-,60- ja 70-lukujen värit ja muodot miellyttävät omaa silmääni.

Keltaiset Matti Klenellin Nappula-kynttilänjalat tuntuvat näistä omimmilta. Keltainen on ihana väri ja nuo sopisivat eteisessä olevan 70-luvun tummanruskean lipaston päälle.

Oiva Toikan Kuukuna myös kutkutteli silmää, koska en omista varsinaisia sisustuslamppuja. Kuukuna sopisi mainiosti makuuhuoneen ikkunalaudalle.

sonja

Ottaisin tuon Meno-kassin ja käyttäisin sitä kahden aikuisen taloudessa pyykkikorina! Olen jo pitkään koittanut etsiä jotain koria tai mitä lie hienoa tynnyriä käytettynä pyykkikoriksi nykyisen muovihirvityksen sijaan:)

Lotta

Kuukuna-lampun. Mukulat rikko Milk-valaisimen, joten tilausta uudelle olisi. Ja en vastustelis jos pari messinkistä kynttilänjalkaa kotiutuis meille. :)

Peukut pystyyn mulle! :D

Elina J

Aitio olisi minun valintani ja koska lastenhuoneen sisustus on parhaillaan meneillään, se tulisi luultavasti sinne, pojan pulpetin viereen kynien, vihkojen yms. säilytysastiaksi.

Saikku

Vitriini-rasioista olen haaveillut jo jonkin aikaa. Säilyttäisin niissä korujani pukeutumishuoneessa. Lisäksi tuo halkokassi olisi ehdottomasti kaunis ja näppärä pienen lapsen kanssa (siis ihan halkojenkin säilyttämiseen :) ). Mutta mainio idea myös tuo lelukassina käyttäminen! Vilahtipa kuvassa halkokassin vierellä myös ystäväni Cobblerinan Sannan tekemät pikkukengät :). Kauniit nekin :).

Sanjana

Hmm. Varmaan ottaisin tuon Kuukuna-lampun. Sievä, omalla oudolla tavallaan tosin. :D tai sitten nuo kynttilänjalat,kauniita ja värikkäitä jalkoja on niin hankala löytää.. ainakaan sellaisia johon ne kynttilät mahtuisiki, kaikissa on suuaukko tosi pieni :(
teille nuo kaikki sopii kyllä ku nenä päähän, ihana sisustus ja ihana talo!

Ja ihanat taika-astiat, itseki keränny kuudelle sen punaisena ja onhan ne nätit!

heidimarianne

Olen juuri muuttamassa ensimmäiseen omaan asuntooni ja no 19-vuotiaalla opiskelijalla ei ole kovin paljoa rahaa laittaa sisustukseen, joten tämä arvonta on ihan unelma juttu! Oi tuo Aitio!! Ottaisin sen heti omaan pikkukeittiööni juurikin yrttipurkiksi! Se veisi ihanasti huomion muuten niin tylsästä valkoisesta vuokrakämpän pikkukeittiöstä. Kastehelmi on myös aina ollut minun mieleen ja tuo mieleen mummolan.

karkkinen

tuota meno-kassia olen himoinnut jo pitkään lankojen ja keskeneräisten töiden säilytykseen/siirtelyyn paikasta toiseen.. Se olisi täydellinen, mutta hinta on toistaiseksi (!) estänyt hankkimasta tätä itse.. Lisäksi himoitsen iittalan leimu-valaisinta harmaana.. Ei siis olisi mitään vaikeuksia tuhlata koko lahjakorttia!

maatuskah

Aitio olisi niin ihana. Ja just tuommoisen pirtsakkaan keltaisen värisenä tuomaan eloa seinälle. Ja samalla saisin pöytätilaa vapaaksi. win-win-tilanne siispä:D ja vitriinirasiat olisivat myös loistavia. Saisin korut esille korulaatikon uumenista:)

Tuovi

Vitriini-rasiat on kyllä mahtava idea sormusten säilyttämiseen. Olen viime aikoina pähkäillyt ratkaisua sormusongelmaan, joten käyttäisin itsekin niitä samaan tarkoitukseen. :)

Fanny

Hello! Omia suosikkeja ehdottomasti kastehelmi tuikut, jota omistan hennon kauniissa vedenvihreässä sävyssä. Ne ovat niin kauniita ja juurikin romanttisia, yhdistelemällä niistä saa erihenkisiä. Vaikka ne kuvaamasi mukaan ovat "perisuomalaisia" näyttävät ne tällä hetkellä olohuoneessani jopa hieman intialaistyylisiltä, kun ne on yhdistettynä norsufiguuriin asetelmassani:-D. Postauksesi myötä aloin haaveilla keltaisesta kastehelmestä, joka piristäisi koko kämppään. Ihanan leikkisän rohkea koti teillä:-)! Mukavaa syksyä!

Riikka

Kuukuna-lamppu sopisi meidän uuteen olohuoneeseen kuin nenä päähän. Päätettiin siirtää ison olo- ja ruokailuhuoneen ainoa kattolamppu ruokapöydän päälle ja nyt sohva-nurkkaus jää hämäräksi. Nyt sinne tuo valoa ainoastaan Lundian jalkalamppu ja Kuukuna sopisi sille kivasti kaveriksi tv-tason kulmalle.

jenni

Nappula -kynttilänjalat sopisi meidän kotiin kuin nenä päähän. Keltaisenä piristämään tai messinkisenä tuomaan vähän glamouria kotiin.

marzi

Nuo kastehelmi tuikkukipot sopisivat meille.
Sellaisena suurena rykelmänä.
Muutkin tuotteet ovat tosi kivoja ja toivonkin aina lahjaksi iittalaa. ;)

Lotta

Tuo Meno-kassi on nuista ylläolevista eniten minua. Ja tulisi todella tarpeeseen halkokassina, talvisin kun asunto lämpiää pääasiassa takan avulla.

minnakaro

Sisustan yleensä aika modernin mustavalkoisesti. Haluaisin olla minimalisti, mutta yleensä tavaraa vaan on liikaa :) Tykkään kaikesta kivasta ja erilaisesta, eli tuo Aitio-laatikko toisi sitä jotain vaikkapa valkoiseen eteiseen. Siihen olisi hyvä heitellä avaimet yms.

sisak

Eiiiiiiiii... Olen tässä syksyn alussa karsinut ronskisti kodin irtaimistoa, mm. lamppuja, joita olin näemmä onnistunut ripottelemaan ympäri asuntoa - kaikki täysin eri tyylisiä ja eri aikakausilta, tietenkin! Sitten bongasin tuon Toikan Kuukuna-valaisimen ja näin välittömästi miten täydellisesti se sopisi vanhan kivitalon leveälle ikkunalaudalle tuomaan mystistä hehkua talvi-iltoihin.... Asia on pyörinyt päässä jo useamman päivänä ja nyt sinäkin Nelliina olet nähnyt mystisen munan potentiaalin! Ei auttanut lamppukuumeeseen tämä.

Minun tyyliä, ehdottomasti viimeisenä esitelty huopakassi. Näyttää pehmeältä, mutta onkin jämäkkä ja kätkee sisäänsä aarteita.

Johanna L

"Korulippaan kätköissä" on ehdottomasti suosikkini, ollaan avopuolisoni kanssa hiljattain muutettu ja nyt minulla on jopa "oma" huone missä minulla on mahdollisuus olla vähän tyttömäinen ja tässä olisi nämä vitriinit mainiot!

jossu

Iittala-fanina on vaikea sanoa yhtä. Rakastan kynttilöitä ja kastehelmet sekä nappula kynttilänjalat hivelee silmää. Mutta lelukaaoksen keskellä elävänä minun on pakko vastata Meno-kassi. Meidän sisutusväreihin sopiva väriltään ja sopii joka huoneeseen. Ottaisin heti kolme, olohuoneeseen lelukorina toimivan pyykkikorin tilalle ja kuopuksen huoneeseen mainio paikka säilyttää iltasatuja lukunurkkauksessa ja esikoisen sängynpäätyyn kaikille tuikitärkeille unikavereille. :)

Ieva

Eteisen kokonaisuus Kuukuna-lampun ja kynttilänjalkojen kanssa on hurmaava! Sopisi mainiosti makuuhuoneeseeni peilin eteen, niin esineet ja valon saisi kätevästi tuplattua. (:

Oi nuo ihanat messinkiset Nappula-kynttilänjalat kotiuttaisin meille ihan koska vaan! Niille löytyisi täydellinen paikka takkahuoneesta takan edustalta, meidän hämyinen oleskeluhuone missä rentoudutaan ja nautitaan elämästä hitaammalla tahdilla :)

Ellu

Eniten tyylisiäni ovat kastehelmi tuikkukipot ja vitriini rasiat. Tuikkukippoja käyttäisin osana kattausta (sinappi jouluna yms tai tuikkua) ja rasioita käyttäisin raeruohon kasvatukseen (siis alapuolta). Muina aikoina vitriinissä olisi koruja :)

Hilsu

Jos meidän kämppään muuttaisi Aitio-laatikko, viettäisin luultavasti kaksi viikkoa miettien mihin malttaisin sen asettaa. Vaikuttaa niin monikäyttöiseltä! Keittiössä on sen verran huvikumputunnelmaa, että sieltä se paikkansa lopulta löytäisi. Sopisi aivan mahtavasti meidän 70-luvulla rakennettuun käkikellotaloon! :)

Puups

Nuo messinkiset Nappula-kynttilänjalat ovat yksinkertaisesti kauniit. Mutta ne eivät kyllä ole yhtään minun tyyliäni :D Toisaalta, jos tässä nyt astutaan mielikuvituksellisesti ulos omalta mukavuusalueelta, niin sijoittaisin ne vaatelipastoni päälle (se on vanha: vähän kärsineen näköinen sopivalla tavalla ja siinä on korilaatikot) työpöytäni viereen. Juu, nyt kun aloin sitä kuvittelemaan, niin kyllä ne siihen sopisivat vallan mainiosti!

Tuulasaskia

Hieno postaus, teillä on tosi kiva retro-tyyli!
Minua miellyttävät eniten Nappula-kynttilänjalat ja Vitriini-rasiat. Kynttilänjalat menisivät meilläkin eteisen lipastolle ja Vitriini-rasioissa säilyttäisin koruja.

Marie

Jännä kun tuo Kuukuna ei ole myöskään perinteistä minua, en usko että omakaan kotini on mitenkään moderni tai graafinen. Mutta silti jostakin syystä se kiinnitti huomioni, ehkä sen vuoksi että pidän mielummin useasta pienestä lampusta ja koristevalosta kuin yhdestä suuresta kattovalaisimesta. Mutta täytyy myös hommata noita Kastehelmi-tuikkukippoja, ovat suloisia :)

Tanni

Näistä kolme kyllä uppoisi omaankin kotiin helposti: Essence-laseja löytyy muutenkin, mutta tykästyin erityisesti Kastehelmen tuikkukuppeihin! Kynttilöitähän ei voi ikinä olla liikaa, right? LIsäksi tuo harmaa Meno-kassi olisi oiva lehtien säilykseen.

Tiiana

Ehdoton ykkönen on Essence, kaapista uupuvat valkoviinilasit. Niille ei ennen ollut käyttöä mutta tänä kesänä on valkoviini tullut jäädäkseen myös meille.
Toisena valitsisin Meno-kassin, hyvin hyvin mun näköinen ja värinen tuote, käyttöä olisi useammallekin yksilölle :)

Sansun

Meno-kassi on ehdoton suosikkini. Olen sitä jo pitkään ihaillut ja mallaillut kotona mihin sen sijoittaisin. Ompelupöydän vieressä tuo saisi toimittaa lankakorin virkaa, Keittiössä laittaisin sen lipaston päälle ja maljakkoon sen sisään kauden kukkia/oksia. Lehtikoriksi olohuoneeseen, sateenvarjoille eteiseen, saunaarvikkeille pesuhuoneeseen... lukematon määrä käyttökohteita :)

Mas

Kaikista ihanuuksista valitsisin varmaan tuon Meno-kassin ja samaiseen tarkoitukseen kuin postauksessa eli lelujen säilytyspaikaksi. Neidillä (4kk) alkaa niitä olla jo nyt enemmän kuin tarpeeksi ja tuossa lelut olisivat kerrassaan hienosti säilytyksessä! :)

Outi

Ai että, saanko sanoa Essence? Klassisen kaunista suunnittelua!
Mutta itse ottaisin käyttöön messinkiset Nappulat sekä Meno-kassin. Nappulat sen takia, että yritän alkaa lisäilemään hopeisilla ja lasisilla koriste-esineillä täytettyyn asuntooni myös kultaan vivahtavia sävyjä, ja noh, Nappuloiden muotoilu nyt toimii aina. Meno-kassia taas käyttäisin peittojen ja tyynyjen säilyttämiseen, ne kun ei kaikki mahdu sohvalle. Harmaan värinsä ansiosta kassi sopisi muuhun sisustukseen niin hyvin, että ihan sydämestä ottaa!

Elina V.

Ehdottomasti ihanimpia ovat vitriini -rasiat. Niihin saisi kauniisti esille rakkaimmat koruni. Myös meno-kassi miellyttää silmää ja olisi mainio juuri lelujen säilytykseen.

Emmy

Nappula-kynttilänjalat ovat valintani. Ihanasti piristäisivät eteisemme lipastovanhusta sellaisenaan ja syysiltoina toisivat läpikulkutilaan tunnelmaa, kun saisivat kannatella lempeästi valaisevia kynttilöitä.

Story

Nuo kupariset Nappula-kynttiläjalat toisivat juuri sopivan verran pientä glamouria muuten niin pelkistettyyn kotiini. :) Ne voisivat toimia ruokapöydän koristaana, ikkunalla tai sitten lipastoni päällä luomassa tunnelmaa.

pia

Kaapista löytyy jo essence lasit, jotka ovat ihan lempparit. Myös yksi vitriinirasia löytyy. Näistä lemppari oli meno kassi, jota käyttäisin samaan tarkoitukseen eli lapsen lelujen säilytykseen olohuoneessa. Sopisi hyvin sisustukseen.

myohmy

Kirkkaat Kastehelmisarjan tuikut ehdottomasti! Kaikessa perinteisyydessään ihanat ja sopisivat täydellisesti meidän vanhan rintamamiestalon takan reunalle valoa luomaan pimentyviin iltoihin.

Suvi

Aitio sopisi hyvin meidänkin eteiseen piristystä tuomaan. Vitriini-rasioihin olen aina ollut ihastunut, ja yksi minulla jo onkin. Lisää kavereita se yksinäinen kaipailisi :).

Oija

Hei! Minua innostaa eniten huopakassi, koska rakastan säilytysesineitä. Vitriinit tulevat hyvänä kakkosena, mutta lapsi/kissaperheessä niitä ei voi pitää turvallisesti esillä. Huopakassiin keräilisin huivit ja pipot, pitäisin sitä eteisen naulassa ja penkoisin aamulla kiireessä sopivan väripilkun matkaan mukaan.

Merkusti

Vitriini-rasiat taitavat olla mun suosikki näistä postauksen tuotteista. Niitä on niin kaikissa ihanissa väreissä, ja se on hauskaa, että niitä voi myös yhdistellä. Iittalalta ehdoton lemppari kuitenkin on ja tulee aina olemaan Satumetsä-sarja, se on vaan jotain niin kaunista!

Petra

Eniten ihastuin noihin messinkisiin Nappula-kynttilänjalkoihin, voi miten kauniit ne onkaan! Omassa kodissa asettaisin ne varmaan olohuoneeseen hyllyn päälle luomaan tunnelmaa syysiltoihin :)

Tinski

Graafisen, pelkistetyn ja yksinkertaisen sisustukseni kulmakiviä ovat lamput. Erilaiset valonlähteet, pehmeää ja kovaa valoa, kirkasta ja himmeää, kynttilää ja lediä.. Näillä minä teen yksinkertaisesta (ja joskus kai tylsästäkin) vähän lämpimämpää ja kotoisampaa. Siksipä Leimu-valaisin lähtisi kotiani ihastuttamaan entisestään.. Ai mikä väri? No harmaa tietysti, ei tässä nyt aleta revittelemään sentään ;)

Rytsis

Ah rakastan noita Vitriini-rasioita. Mulla on yksi sellainen ja vaikka korut on sisällä sekamelskana, niin silti näyttää kivalle. Ainoastaan kansi on vähän epäkäytännöllinen, meinaa aina lipsahtaa käsistä kun sitä käsittelee. Pienessä vitriinissä ei varmaan ole samaa ongelmaa.

Oli pakko selata vielä uudestaan postaus, että osasin päättää suosikkini. Se oli lopulta Meno-kassi. Kastehelmen kynttiläkipot tulevat kyllä kovana kakkosena.

Meillä on tässä suunnitelmissa puolenvuoden sisään ostaa oma asunto ja Menoa uudessa asunnossa käyttäisin varmaan juurikin puiden sisään kantamisessa. Sitä ennen se toimisi oikein hyvin lehtikorina :)

Kaisu

Vaikka tällä hetkellä äidin nurkissa asuessani nurkkiin on kertynyt jos jonkinlaista, tiedän että omaan pieneen asuntooni en halua mitään turhaa. Siksi kynttilänjalkoja rakastavana nuo Nappulat ovat aivan upeita - sekä keltaiset että messinkiset, ja niitä olen monet kerrat meidän Sokoksellamme ihaillut (sinisävyisenä tosin, koska sinisen ja turkoosin sävyt ovat vieneet meitsin sydämen!), mutta opiskelijalle aivan liian kalliit. Vielä nyt Nappuat olisi sijoitettava joko omalle kirjoituspöydälleni tai keittiöön, jonne ne toisivat mukavan väriläiskän ja sopisivat äidin Marimekon verhoihin. Omassa asunnossani kynttilänjalat löytäisivät epäilemättä tiensä keittiöön. (:

Heidi

Ehdottomasti nappula kynttiläjalat messinkisinä. Ne toisivat hitusenylellisyyttä meidän olkkariin ja helposti siirreltävinä myös ystäväilallisten kattaukseen! Kertakaikkiswn ihanat!

Milla

Ehdottomasti eniten iskee tuo Kuukuna! Laittaisin sen mielelläni esimerkiksi makuuhuoneeseen tuomaan rauhallista tunnelmaa kiireisen päivän päätteeksi.

Katja P

Kyllä näistä suurin suosikki on Kastehelmi tuikkukipot, koko Kastehelmi-sarja on niin ihana! Paljon muita Kastehelmi-tuotteita minulla jo onkin, mutta kyllä nämä tuikkukipot päätyisivät eteisen lipaston päälle tai olohuoneen pöydälle :)

Keltaiset Nappula-kynttilänjalat ovat ehdottomat suosikkini ja laittaisin ne omassa kodissani saunan ikkunalle antamaan lämpöä ja lempeää valoa <3

Pilvi

Kastehelmi-tuikkukipot miellyttävät silmääni eniten. Tuikkukipot asettelisin olohuoneen sohvapöydälle :)

Cinnamon

Vitriinit ajattoman kauniin muotoilun vuoksi. Laittaisin vitriinejä eteisen pöydälle arkikorujen säiltykseen. Nyt samaa virkaa ajavat matalat aalto-maljat.

Kipsuli

Kastehelmi-sarja miellyttää, koska se on tuttu jo lapsuudesta. Omistan sarjasta vain kermanekan ja sokerikon ihanan keltaisena, mutta toivottavasti saisin kartutettua sarjaa pikkuhiljaa. Tuikkukippoja käyttäisin olohuoneen pöydällä arki-iltojen piristäjinä.

latellammas

Minun sisustukseeni istuisi ihanasti kuukuna lamppu! Sille olisi jo paikka mielessä. Harmaat huopakassit ovat ihania ja minulla onkin isompi versio pyykkikorina ja pienempi lehtikorina :)

Froggis

Keltaiset Nappulat!!! Haksahdan liki kaikkeen tuon sävyiseen keltaiseen.. Täydellinen kodistamisväri <3 Iittalan tuotteiden muodot muutoinkin kauniita, ei liikaa mitään.

Sonsis

Iittalan kastehelmi-tuikut kirkkaina. Ovat kauniit ja luo tunnelmaa niin keväällä-kesällä-syksyllä-kuin talvellakin.. Pientä luksusta elämään <3 ;)

Hanna

Kastehelmi-sarja on tuttu jo lapsuudesta. Se tuo aina ihania muistoja mieleen. Kastehelmi-kynttilälyhdyt ovat todella kauniita ja ajattomia ja sopivat moneen käyttöön, ennenkaikkea tuomaan ihanaa kynttilänvaloa kotiin. :)

Anni

Voih! Kaikki ovat aivan ihania! <3 Kun yksi pitää valita, valitsen nappula-kynttilänjalat. Mustat nappulat sijoittaisin tunnelmaa luomaan milloin kattaukseen, milloin pianon tai takan päälle. Tykkään!

Jasmin

Vitriini-rasioita oon himonnut jo pitkään, ne on jotenkin yksinkertaisen kauniita. Itsekkin oon aatellut että niissä olisi kiva säilyttää juurikin koruja :)

FEV
Liittynyt9.8.2015

Nuo Aitio-laatikot on aivan ihanat. Niitä voisi laittaa joka huoneeseen, mutta ensimmäiseksi olohuoneeseen, ja niihin laittaisin kaikki kaukosäätimet, jotka pyörii milloin missäkin ja välillä hukassakin.

lene

Meno-kassiin ihastuin heti silloin kun se tuli. Omistan ainakin toistakymmentä kangaskassia, ellen enemmänkin, kun en käytä muovikasseja lainkaan. Tuo Meno-kassi olis kyllä hieno, ja tuollainen kassi, mikä pysyy itsekseen pystyssä ja auki olis monesti suuri apu.

Eniten tyyliseni ovat Nappulat, jotka edelleenkään en ole saanut ostettua itselleni. Aitiot kiinnostavat kuitenkin eniten. Laittaisin yhden eteisen seinälle ja voisin myös ajatella Aitiota keittiöb penkille jossa voisi säilyttää ruokaöljyt ym.

Iittala taipuu moneksi! KAstehelmi.Sitä oli jo mummolla..pullan tuoksua ja villasukkia.Pala sinistä. Vitriinit taas tuovat mieleen rakkauden. Sormukset hyvässä tallessa.Piilotettu muttei näkymättömästi...

Korulaatikon sarja on lemppari.
En liikaa tykkää Kastehelmestä, mutta tuikut ovat mun juttu ja pelkästään Kastehelmen tuikkuja on jo useampi kymmenen löytänyt kotinsa meiltä .

Hannalaura

Aitio-laatikko olisi meillekin ihana piriste keittiöön! Olen juuri ihastunut keltaiseen väriin oikein kunnolla ja laatikko hurmasi samantien! Plussaa tietty siitäkin, jos sen avulla saisin basilikan viimeinkin pidettyä hengissä viikkoa pidempään... :)

liisuli

Kuukuna! Kirjoitit eteisen tärkeydestä vieraiden toivottamisessa tervetulleeksi. Meidän eteinen pieni ja kapea, eikä siihen ole lähimaillakaan yhtään ikkunaa. Muuten sisustus on saatu mieleiseksi, mutta valaistus vielä ontuu. Pistorasioitakaan ei ole sopivalla paikalla. Kun nyt saisi aikaiseksi kutsua sähkömies tekemään pistorasia lähemmäksi, niin Kuukuna sopisi niin hyvin lipaston päälle eteiseen :)

lupee

Kuukuna on aivan ihana. Meille se sopisi ihanasti 1920- luvulla rakennettuun asuntoomme, mikä on remontoitu vanhaa kunnioittavasti ja sisustettu käyttäen aitoja materiaaleja, kuten tammea ja koriste-esineet ovat pääosin Iittalaa ja Marimekkoa. Oikea paikka Kuukunalle kodissamme olisi olohuoneen ison täystammisen ruokapöydän päässä valaisemassa sievästi ison olohuoneen ääripäätä.

Rosa Heinonen

Tuo Kuukuna-lamppu sopisi loistavasti uutuuttaan hohtavaan vaaleasävyiseen kerrostalokämppäämme. Saatan jopa harkita sen ostamista. Pidän tuollaisista hehkuvista valoista ja osaan jo kuvitella sen lipaston päälle esim. juuri eteiseen!

Teidän koti on kyllä ihana <3
Mun suosikit on Kuukuna ja Nappulat. Kastehelmi-tuikuista tykkään kans. Kuukunassa on kivaa se, että se valaisee joka suunnasta. Nappulat nyt vaan on somia sellaisenaan.
Huoh, uusi kämppä haussa kun ens kuussa alkaa putkiremppa. Vähän raskasta, kun aika käy vähiin eikä uutta kotia vaan löydy. Mutta sijoittaisin Kuukunan sitten sinne, uuteen kotiin, missä se sitten onkaan.

Anni

Kuukuna-lamppu olisi ehdottomasti hieno osa omaa sisustustani, se on nimittäin simppeli ja minimalistinen :D

saaristomamma

Tuikkukipot mulle!!! Yläkerran nariseviin hämäriin lankkuportaisiin valaisemaan tietä ylös..

Tinttu

Kastehelmituikut ovat, tosiaan niin kuin sanoit, hyvin suomalaisen näköisiä ja siksi varmaan monelle mielekkäitä. Eri väreillä saa puolestaan aikaan eri tunnelmoja, aivan ihanan monipuolisia ja kauniita!

Peura

En osaa päättää yhtä, joten valitsen kaksi. Kuukuna-lamppu pisti heti silmään positiivisella tavalla ja onhan tuolla pirun söpö nimikin! Sopivan simppeli ja näyttävä, meillä pääsisi varmaankin yöpöydälle tai eteiseen. Myös tuo Meno-kassi on tyyliltään kaunis ja yksinkertainen, ehkä menisi pyykkikassina jonka kehtaisi jättää esillekin. :)

VH

Kastehelmi-tuikut ja Vitriini-rasiat on mun lemppareita. Tuikkukippoihin on kiva keräillä myös pinnit, pompulat yms. pikkusälä, on edes vähän nätimmin esillä. :)

Messinkiset Nappula-kynttilänjalat. Kerään messinkisiä kynttilänjalkoja kirpputoreilta ja sinne joukkoon olisi hauska sujauttaa joukkoon tuollaiset modernimmatkin kaverit.

Sanni

Meno-kassi sopisi meidän sisustukseen kuin nenä päähän! Kotona vipeltää 1- ja 2-vuotaat taaperot, jotka levittävät leluja ennätysnopeasti ja olisi ihanaa, jos edes olohuoneessa olevat lelut voisi siivota pikaisesti pois silmistä tuollaiseen Meno-kassiin :)

Sanna

Ihania kaikki! Kuukuna-lamppu oli kuitenkin minulle ihan uusi tuttavuus, ja mitä enemmän katselen kuviasi siitä, sitä mainiommalta se näyttää. Yksiössäni on vielä ikkunan ja kirjahyllyn välissä yksi pimeä nurkka, joka on odottanut valaistusta - Kuukuna on varteenotettava vaihtoehto!

Messinkiset kynttilänjalat ovat heikko kohtani - niitä alkaa olla tupa täynnä, mutta aina mahtuu lisää ;) Nostalginen Kastehelmi on ollut suosikki lapsuudesta asti.

Oih, Iittala <3. Vitriini on yksi suosikeistani jo valmiiksi, ja niitä löytyykin jo kolme taiteellisesti hajuvesipullojen kanssa aseteltuna, täytettynä koruilla (ja derby-pinsseillä). Jos jokin uusi suosikki pitäisi valita, niin Kuukuna kyllä hurmasi. Valaisimissa pidän tuollaisesta pelkistetystä lookista yli kaiken.

Jenni

eniten tyyliäni ovat nuo keltaiset kynttilänjalat! aivan ihanat, niin pirtsakat ja suloiset :) laittaisin ne ikkunalaudalleni syksyn pimeinä iltoina väriä tuomaan.

H

Ihana idea käyttää tuota Meno-kassia leluille! Itse ottaisin sen ehkä kauppakassiksi, tosi kivan näköinen. Vauvan tavarat kulkee mulla yleensä repussa tai vaan kangaskassissa, tuo voisi sopia niidenkin kantamiseen kaupunkiretkellä, jos vauva on repussa ja kädet vapaana. Miksei se vaunujenkin alla voisi matkustaa :) Hyvän mielen postaus!

S.

Tuo harmaa Meno-kassi olisi meillä tosi hyvä juuri lelujen säilytykseen olkkarissa, koska vauvan oma huone on yläkerrassa. :)

riikka

Näistä ihan mikä vaan sopisi meille kuin nyrkki silmään, joten valinnan tekeminen ei olekaan ihan helppo homma. Pohdinnan jälkeen kuitenkin Kuukuna toisi kaunista pehmeää valoa olohuoneen tv-tasolla huoneen hämärään nurkkaan.

NOPPA

Kastehelmi-ruokalautaset ja muutkin ruokailuun liittyvät tuotteet. Joku uusi jännä sävy on varmasti inspiroiva!

Emmie

Kirkkaan keltaiset Nappulat! Oi että, ne sopisivat olohuoneen tarjotinpöydälle kuin nenä päähän.

Vitriini löytyy meikäläisenkin kampauspöydältä! Mutta nuo kynttilänjalat voisin ottaa vaikka heti meidän telkkaritasolle <3_<3

Elliina

Aitio sopisi meille kuin nenä päähän. Ainakin keittiöön se sujahtaisi muitta mutkitta, mutta eteisestäkin löytyisi Aition mentävä paikka.

Jenniniini

Oih, kaikki kyllä kelpaisi meikäläiselle, mutta ehdottomia lemppareita oli keltainen Aitio ja Nappula-kynttilänjalat! Aitiolle löytyisin varmasti käyttöä esim. lehtikorina tai sitten hyödyntäisin sen jotenkin keittiössä. Kynttilänjalat pääsisivät näkyvälle paikalle olohuoneen sohvapöydälle tai keittiönpöydälle. Ihanan pirteä keltainen olisi kyllä tervetullut meidänkin sisustukseen!

ninneri

Oi, nyt tarttee nostaa peukut pystyyn että voitto napsahtaa kun tax on uusi koti sisustettavana :)
Kastehelmi -kynttiläkipot ovat ehdottomasti eniten mua. Unelmien kodissa mulla olisi iso, vanhanaikainen kylpyamme kultaisilla tassuilla, joka olisi asetettu ikkunan vierelle. Ikkunalaudalla mulla olis rivi kynttilöitä "kastehelmi-kipoissa" palamassa ja tuomassa tunnelmaa.

Ja Jos tätä kautta saa välitettyä sanaa Iittalalle niin HALUAN, ei vaan VAADIN Satumetsän takaisin kauppoihin. Yks mun isoista kahvimukeista hajos enkä saa hankittua uutta tilalle kun niitä ei myydä enää :(

Annuli

Meno-kassi ja Vitriinirasiat ovat aika tasoissa. Meilla on uusi koti tekeilla ja kaikkia kivoja sailytysrasioita ym on kiva miettia jo vahan etukateen.

Päivitäti

Mie voisin pistää nuo keltaiset Nappula-kynttilönjalat mun kotona mihin vain ja aina passais ja tekis niin iloiseksi.

Joanna

Ihana postaus! Todentotta, keltainen on pirtsakka väri esineissä, itselläni ei ole kotona mitään keltaista, mutta ehkä tämän jutun innoittamana pian on! Keltainen ja turkoosi, mikä ihana yhdistelmä! Ihastuin kyllä tuohon Kuukuna-lamppuun. Ei se ole yhtään minun tyyliä, mutta silti aivan ihana! Kerran sain Yki Nummen Modern art-valaisimen, ja meni jonkin aikaa ennenkuin opin tykkäämään siitä, ja nyt tykkäänkin oikein kovasti, vaikka se vähän on ristiriidassa vanhojen huonekalujen ja rönsyilevän tyylini kanssa. Välillä tosiaan tekee hyvää tulla pois totutulta mukavuusalueelta!

Perhoneito

Aitio, ihan ehdottomasti. Keltainen on lempparivärejä ja pelkistetyt muodot niin mun juttu! Laittaisin sen varmaankin joko keittiöön ja säilyttäisin siinä mun "talouspaperia" (eli kestorättejä) tai sit laittaisin sen eteiseen "sälälaatikoks" ja avaimet reunaan roikkumaan, niin kuin säkin.

Jissu

Kuukuna-lamppu on ihana! Sopisi varmasti mihin huoneeseen vaan, tosin todennäköisesti laittaisin eteiseen tai olohuoneeseen tunnelmavaloksi.

Jenni

Minun sydämeni vei totaalisesti nuo messinkiset nappula -kynttilänjalat! Siis aivan mielettömät! ♥ Näin ne jo heti mustan sivupöytämme kaverina. Ihastuin, miten tuollaiset ovat päässeet menemään itseltäni täysin ohi!?

Kotisi on todella kaunis ja ennen kaikkea kodikas :)

Kultaiset Nappula kynttilänjalat vetoavat jotekin puoleensa vaikka kissataloudessa kivi-tuikku olisi turvallisempi. Nappulat löytäisivät paikkansa mummolta perittyjen turkoosien kynttilänjalkojen vierestä. Todella hyvin sopii teille tuo Aitio enkä olisi kanssa Iittalaksi sitä eka arvannut :)

Emea

Keltaiset Nappula-kynttiläjalat sopisivat keittiömme ruokapöytään kuin nenä päähän! Keittiömme ikkunassa on Marimekon musta-harmaa-keltainen Räsymatto-kangas verhokappana ja keltaiset kynttiläjalat täydentäisivät kokonaisuutta todella kivasti :)

Misu

Kuukuna-lamppu on aivan minua, mutta himoitsen kotiimme Nappula-kynttilänjalkoja pronssisena. Yksi musta jo löytyy. Ja hitsi, ne keltaiset! En osaa päättää kummat ovat ihanammat. Ihmisellä ei voi olla liikaa kynttilänjalkoja ja uudet pääsisivät vanhojen kanssa mukavaan ja kauniiseen pikku rykelmään.

hukkakukka

Kastehelmi on näistä ehdoton suosikkini. Tuikkulyhdyistä olen haaveillut jo pitkään, ne olisivat niin kauniita pitkässä rivissä meidän ikkunalaudalla, syksyillan hämärässä valoa hohtaen.. Nimenomaan nuo kirkkaat ovat minunkin suosikkejani, niin siroja ja yksinkertaisia! Sama pätee myös sarjan astiastoon, siitäkin olen haaveillut jo kauan. :)

Sonja

Vitriini-rasiat ja kastehelmi tuikkuastiat ovat ehdottomia suosikkejani! Ottaisin ne milloin vain itselleni :) niin klassisia ja ajattomia!

Pilvi

Kastehelmisarja on ikisuosikkini, ihan lapsuudesta lähtien. Myös nuo uudemmat sisustustuotteet ovat kauniita ja esimerkiksi Meno-kassi löytäisi varmasti paikkansa mistä tahansa huoneesta, esim. eteisessä sitä voisi käyttää asusteiden säilytykseen, olkkarissa lehtikorina yms. Skandinaavinen pelkistetty linja miellyttää itseäni kovasti.

Sarag

Vitriini-rasiat ovat ikilemppareitani, koska ne sopivat mihin tahansa ja käyttötarkoituksia on satoja! Tosin Kuukuna-lamppu sulatti sydämeni, se sopisi uuteen (ensimmäiseen ikiomaani!!) asuntooni loistavasti. :)

Helkky

Nappula kynttiläjalat on ihania sekä keltaisena että messinkisenä. keltainen on ihana piristys muuten niin hillityssä sisustuksessa, kun taas messinkiset jalat on ripaus luksusta ja kimallusta - joka sekin kelpaa aina!! Ylipäätään kaikki kynttilänpolttopaikat on ihania ja iittalaltakin niitä on kiitettävästi kertynyt...lisää mahtuu!! Kiitos mahdollisuudesta voittaa upea palkinto.

popsis

Kyllä miun tyyliin sopii kastehelmi-sarja ylivoimaisesti. Ei liian hienoa ja siloteltua, mutta silti tyylikästä.

Tinde

Vitriini viehättää. Siihen olisi mukava sijoittaa korut. Suojaan kannen alle, mutta silti esille ja näkyviin.

siru

Kuukuna-lamppu on jotenkin söpö :D Se sopis hyvin olkkariin tunnelmavaloksi, joka tällä hetkellä uupuu.

Anniek

Eikä mikä arvonta! Iittalarakastajalle kelpaisi vitriini-rasiat, joita käyttäisin kattauksessa esimerkiksi konvehtien tarjoilussa sekä kylpyhuoneen ja makkarin kaunistuksena.

Mytty

Kuukuna ei ole erityisesti juuri minunkaan tyylinen tänne mummon antiikkihuonekalujen keskelle mutta joku siinä iski ja mulla olisi pari paikkaa jonne se sopisi oikein hyvin!

-T-

Mullahan on noista jo melkein puolet käytössä :) Korurasioina on sekä vitriini, että kastehelmi-tuikku, Essence-lasit löytyy puna-, valko- ja kuohuviinille ja viimeisenä pienin noista Meno-kasseista ihan käsilaukkuna.
Mutta jos jotain hankkisin, niin lisää vitriini-rasioita koruilleni ja tuo Kuukuna kävisi olohuoneen tasolle tuomaan lempeää valoa tuleviin talvi-iltoihin.

Ninnu

Tuo idea käyttää Meno kassia leluille on aivan loistava! Itse tarvitsisin niitä siis kaksin kappalein, yksi puille ja yksi leluille. Myös Kuukuna lamppu miellytti silmää. Meillä se voisi toimia samaan tapaam antiikki lipaston päällä, mutta makuuhuoneessa.

Leona

Kaikki olivat ihania, mutta omaan kotiini sopisi loistavasti Kuukuna-lamppu. Sisustukseni on retroa (pääosin 50-60-luvun puunvärisiä huonekaluja) ja tehosteväreinä musta sekä valkoinen. Juuri nyt olen itse asiassa etsimässä sekä lattia- että pöytälamppua.

Krista

Oih, mitä ihanuuksia. Lämpenen kyllä kaikille ja hyvin olet saanut stailattua ne teidän näköisiksi.
Mutta jos vain yksi pitäisi valita, niin suosikkini on tuo Aitio ja keltaiset Nappulat teidän keittiössä. IHANAT!

Dino

Aitio on eniten mun tyylinen, mutta en yhtään tiiä miten saisin sen toimimaan meijän kämpässä! Toi kassi on kanssa tosi kiva, säilyttäisin siellä varmaan kaikkia aikakausilehtiä sun muita.

Fee-

Meno-kassi olisi niin täydellinen meille! Säilyttäisin siinä talvikuukausina lankoja ja keskeneräisiä neuletöitä, kesäaikaan nostaisin sen parvekkeelle lehti- ja torkkupeittokoriksi :)
Myös vitriinirasiat olisivat täydellisiä vaatehuoneeseen..

Helvi

Aitio! Säilyttäisin siinä kruunukynttilöitä. Ne olisivat helpolla saatavilla sekä kauniisti esillä.

Lakujätski

Kuukuna-valaisin olisi nätti maakuuhuoneeseen, koska valo on mukavan tunnelmallinen. Vitriini-rasioitakin tarvisin lisää korujen säilytystä varten.

anne

Kastehelmi sarjan kipposet (jo tuotannosta poistuneet) ovat käytössäni koru"rasiana", joten noista esitellyistä Kastehelmi-tuikut (?) ovat suosikkini :-)

mustamekko

Tyylikäs Meno-kassi lähtisi mökille, jossa on puutetta klapinkantovälineestä. Kastehelmilyhdyt tulisi käyttöön kotona, meillä kun ei ole yhtään tuikkukippoja, mutta leveitä ikkunalautoja, jotka niitä kaipaisivat. Lisäksi eteisessä on hämärä kulma, ja pöydän päälle on etsinnässä kaunis lamppu; Kuukuna olisi täydellinen!
Tykkään myös Essence-viinilaseista, nekin kelpaisivat mainiosti meille kotiin, kun viinilaseja löytyy vain muutama sekalainen kappale, ja viini maistuu.. :)

s_heidi

Keltaiset nappulat iskivät silmään, sävy on ihanan raikas ja pirteä! Laittaisin nappulat olohuoneen ikkunalaudalle väriä tuomaan, siitä niitä on helppo ihailla ja välillä siirtää ruokailutilan puolelle värittämään kattausta.

Peppa

Kuukuna-lamppu on ihana! Käyttäisin sitä yöpöydällä tuomaan pehmeää valoa. Olen muuten samaa mieltä essence-laseista, ei ole niiden voittanutta. Ja kastehelmi-sarja on niin ihana!

krimre

Ehdottomasti NAppula-kynttiläjalat ovat suosikkejani! Ne on niin retrotyyliset, mutta silti tyylikkäät katseenvangitsijat. Tykkään myös kastehelmi tuikuista sekä vitriini-säilytysrasoista tosi paljon.

Nella

Kaikki sisustuksessa käytetyt elementit olivat kauniita ja näyttäviä. Itse pidin eniten Meno-kassista, joka oli paitsi kaunis, myös käytännöllinen. Voisin käyttää kassia koiranpennun tavaroiden säilyttämiseen tai tavaroiden kuljetukseen vanhempieni luona käydessä. Kassia voisi säilyttää olohuoneessa esillä, jossa se olisi hyvin saatavilla, mutta myös kaunis sisustuselementti.

Eniten minua miellyttävät nuo Kastehelmi-tuikut. Poltan kynttilöitä ympäri vuoden ja omistan jo ennalta Kivi-tuikkuja. Olen kuitenkin jo pidemmän aikaa ihastellut noita Kastehelmi-tuikkuja; olisi mukava saada vaihtelua ainaisiin Kiviin. Asettaisin ne ikkunalaudalleni tuikkimaan valoa pimeneviin syysiltoihin. :)

Tuija

Aitioille olisi tarvetta meidän keittiössä, saisi tavarat järjestykseen eikä kaikki olisi pitkin pöytää. :)

Chenille

Ah, en oikein osaa päättää vitriinin ja kastehelmi tuikkujen väliltä. Mutta sanon nyt että kastehelmi koska ikuisena kynttiläfriikkinä tunnen itseni...=D

Niinaani

Kastehelmi-kynttilälyhdyt sopisivat mainiosti omaan huoneeseeni, joka on ensisijaisesti työhuone, mutta sen on tarkoitus toimia myös vierashuoneena, ja mikäs sen ihanampaa kuin tarjota yövieraille tunnelmaa tuikuilla.

majsan

Oi, tuo kuukuna-lamppu on TÄYDELLINEN!! Se kävisi 50-luvun koivusenkkini päälle kuin nyrkki silmään <3

Suvi

Meno-kassi on ihan mielettömän hyvä keksintö, mutta valitettavasti en omista sellaista vielä. Meillä se tulisi joko lelujen säilyttämiseen tai takan lämmitykseen tarvittavien lehtien säilyttämiseen. Käyttöä tälle kassille varmasti löytyisi joka taloudessa!

Rinkula

Itsekin pitäisin kovasti noista vitriini-korurasioista... Siellä olisi hyvässä ja kauniissa säilössä kihla- ja vihkisormus, silloin kun en niitä voi käyttää. :)

SHaidi

Vitriinirasiat! Saisin korut järjestykseen lipaston päälle! Ei epäilystäkään mihin rahat käyttäisin. :)

JenniJ

Tuo Meno-kassi on ihana. Minulla ei ole lapsia, mutta samalla idealla käyttäisin sitä kaiken esillä olevan tarpeellisen tavaran säilytykseen. Kun saisin nämä pöydillä ja hyllyillä istuvat tavarat yhteen kauniiseen kassiin, niin kaikki olisi ulottuvilla, mutta piilossa :)

jenni

Ihania valintoja sulla teidän Huvikummun henkeen sopivasti! Mun lemppari noista tuotteista on Meno-kassi, jota oon itsekin katellu. Sopisi mahtavasti mun musta-valko-harmaaseen sisustukseen säilytysvälineeksi! Laittaisin sinne varmaan lehtiä ja muuta luettavaa, olisivat helposti käsillä, mutteivät kuitenkaan liian esillä. :)

-A

Aitio hylly taitaa olla näistä lempparein. Käyttäisin sitä myös keittiöddä yrteille. Oon pitkään katellut myös Meno-kassia ja siitäkin tykkään.. tai no onhan nää kaikki ihania. Aitio kyllä ylisöpö.

Nuo kastehelmet. Ne ovat niin kauniita ja jotenkin niin suomalaisia. Ihanaa, kuinka tuikkukipot saavat ihmisen iloiseksi. :)

Sohvapöydälle väsäisin kipoista söpön asetelman. Ehkä pari tammenterhoa ja käpyä pihalta kaveriksi. Sellaista syksyistä fiilistä kotiin.

Tarja P.

Suosikkejani on ehdottomasti kastehelmi kynttiläkipot. Niitä meiltä löytyy jo vihreän eri sävyisinä, joten kirkkaat olisivat hyvää jatkoa.

JenniUu

Nappulat ja kastehelmen tuikut olisivat ihanat syksyä ja talvea ajatellen. Sijoittaisin ne niin kiettiön pöydälle kuin olohuonetta ja keittiötä rajaavalle tasolle.

Tappi

Keltaiset nappulat kolahti. Muutaman viime vuoden aikana olen siirtynyt keltaisen vihaajasta sinne toiseen ääripäähän, se vaan ei ole sisustukseen vielä ehtinyt mukaan. Käyttäisin niitä lipaston päällä olohuoneessa, ja jos kissat sattuvuisivat jäämään oven taakse toiseen huoneeseen niin välillä voisin jopa kynttilöitä niissä polttaa. :)

seepra

Tuo harmaa Meno-kassi, ihana! Keksin sille jo niin monta käyttötarkoitusta, mutta ensimmäisenä tuli mieleen säilyttää siinä piirustuksia, joita työpöydälläni viuhuu tasaiseen tahtiin - ja aina väärässä paikassa.

Aitio-laatikko, ehdottomasti! Keittiöön meilläkin todennäköisesti päätyisi, ensimmäisenä ajatuksena säilömään kaikki se ärsyttävä mutta pakollinen sälä tiskipöydällä.

Nainen

Oih, Meno-kassi on mahtavan upea. Täyttäisin sen naistenlehdillä, jotka päätyvät usein hujan hajan ympäri kämppää. Nätti sisustukseen (kuten sanoit), erityisesti miellyttää omaa minimalistista makuani. :)

jozy

Ihania juttuja! Sopii kyllä teille hyvin. Mua puhutteli eniten Kastehelmi; en oo viittinyt hankkia mitään kynttiläjuttuja koska tyhmä kissa polttaa itsensä (osaako Nöpö varoa? :D) mutta noihin menisi varmaan nätisti myös patterilla toimiva kynttilä, kun lasi ei ole ihan sileä! Laittaisin kastehelmiä joko ruokapöydän päähän tuomaan tunnelmaa illalliselle tai sohvapöydälle!

jutska

kastehelmi tuikut ovat minun kestosuosikkeja!!!
niihin en vaan kyllästy!! olohuoneen pöydälle laittaisin lisää niitä!!!

Reetta

Koska omistan näistä jo ainakin Kastehelmi-tuikkukipot ja Vitriini-rasioita, valitsisin uutena Kuukuna-lampun. Se onki hieno!

Essi

Tuo aitio -laatikko vei sydämeni tyystin! Näen sen jo nyt eteisessä avainten säilytyspaikkana, kuten itsekin kaavailit :)

maarus

Keltaiset nappula- kynttilänjalat! Ne sopisi tosi hyvin meidän olohuoneeseen keltaisen sohvan kaveriksi.

Minnanen

Eteisen senkin päällisen asetelma messinkisistä Nappula- kynttilänjaloista oli ihanin, joskin lelukassi kans oli tyylikäs... Valitsisin kuitenkin Nappulat! Matkisin niistä vastaavan asetelman meidän eteisen lipaston päälle :)

Mamselli

Ehdottomasti Aitio-hyllyn keittiön piristysruiskeeksi! Siellä yrtit ryhdikkäänä torottaisivat ja odottaisivat ottajaansa.

juli

Essence taisi olla pelistä poissa, joten valitsisin ehdottomasti kastehelmi tuikkukipot! Kastehelmeä löytyy jo valmiiksi keittiön kaapeista, mutta tuikkukippoja ei ainuttakaan. Ne olisivat oikein bueno lisä ja sopisivat täydellisesti olohuoneen ikkunalaudalle:)

Cherrycloud

Aitio-laatikko näyttää ihanalle! Selkeälinjaisuudestaan huolimatta tosi retrohenkinen ja kaunis teidän keittiössänne. Kivasti stailatut kuvat kaikista tuotteista :)

Meikä-Mymmeli

Valitsen ehdottomasti Vitriini-rasiat! Laaja värivalikoima ja huumavat materiaalit aina puusta korkkiin... Etenkin tuo postauksessakin nähty väriyhdistelmä sekä hempeä lohenpunainen ovat mieleeni. Olen pähkäillyt moneen otteseen rasioiden käyttötarkoitusta ja -mahdollisuuksia omassa kodissani (minkä vuoksi en ole yhtään kyseistä ihanuutta vielä kotiuttanut) ja olen tullut siihen tulokseen että ne olisivat kauniita juuri sellaisenaan sisustusesineinä vaikka seinähyllyn päällä, keittiön pöydällä tai useamman rasian kokoelmana kauniilla puualustalla.

Vaikea valinta kun kaikki miellyttävät, mutta juuri nyt tarvitsisin huopakankaisen Meno-laukun käsityölaukuksi. Säilyttäisin siinä lankoja ja keskeneräistä työtä siististi ja pölyltä piilossa.

MinttuV

Eniten minun tyyliseni ovat kultaiset nappula-kynttiläjalat. Kolmen kimppa näyttää ylelliselle ja upealle. Laittaisin sen luultavasti makuuhuoneen työpöydälle tai sängyn päädyssä olevalle yöpöydälle. Sieltä käyttäisin niitä kuitenkin ympäri taloa juhlien tullessa. Lisäksi tykkään tuosta Meno-kassista! Mahtava keittiöön, siihen voisi tipauttaa kierrätykseen menevät lehdet ja kartongit ja kätevästi kantaa roska-asitiaan. Käytännöllinen mutta kaunis!

PS

Vitriini on yksinkertaisen kaunis. Asettelisin niitä useamman sängyn viereiselle pöydälle, johon aina tuntuu kertyvän kaikenlaista pientä tavaraa.

Tykkään myös noista Kastehelmi-kipoista. Ne on koristeellisia, muttei liian levottoman näköisiä mun silmään.

Pirre

Tuo Kuukuna-lamppu olisi näistä mun ykkösvalinta, sillä sopisi varsin hyvin ajatuksiini hankinnassa olevasta uudesta asunnostani! Skandinaavisen selkeää muotoilua ja sopii klassiseen ja miksei hiukan maalaisromanttiseenkin sisustukseen.

anna

Olen jo kauan ihastellut noita Iittalan Nappula-kynttilänjalkoja. Omaan kotiin ne sopisivat messinkisinä ja vanhan 50-luvun lipaston päälle. Nappulat näyttivät ihanan pirteiltä myös keltaisena. Toinen uusi suosikki iittalalta Aitio-laatikot ja etenkin ne koukut! Hyvä jemma avaimille ym. ym...

e-vi

Vautsi mitä kuvia! <3 varsinkin nuo keittiökuvat, todella taidokkaasti oot yhistelly yksinkertaista Aitiota teiän kukkivaan tapettiin jne. Meillekin vois sopia aitio, väriläiskäksi, mutta nappulat ois eniten meiän tyyliä. niitä ripottelisin kaikille tasoille, yöpöydille, ikkunalaudoille, senkin päälle, ruokapöydälle.. Suloisia!

pihlaja

Aitio oli näistä kaikista ihanuuksista se kaikkein ihanin. Juuri tuo keltaisen sävy houkuttelee ja sitä meillä löytyykin pieninä palasina keittiöstä. Basilika Aitiossa oli vallan mainio idea mahdollisesti samankaltaiseen käyttöön voisin laittaa hyllyn itsekin. Se toimisi myös hyvänä pikkutavaran piilottajana, sillä avaimet, pinnit, aurinkolasit ja kaikenmaailman pikkutavara ajalehtivat tällä hetkellä päämäärättömästi pitkin pieniä pöytätasoja.

Hanna

Messinkisiä nappula-kynttiläjalkoja olen hiplaillut jo muutamaan otteeseen, mutten ole niitä sitten kuitenkaan raaskinut kotiuttaa. Ovat kuitenkin kuin tehtyjä meidän makkariin!

Ihana Kuukuna-valaisin täydentäisi melko yksinkertaista sisutusta loistavasti. Se pääsisi olohuoneen nurkkaan luomaan rauhallista tunnelmaa.

Ziinah

VItriini-rasiat, nam ja slurps! Säilyttäisin niissä koruja kampauspöydällä, sokeripaloja keittiössä tai vaikka avaimia eteisen pöydällä :)

Elina

Kastehelmisarjan-kynttiläkipot ehdottomasti! Syksyllä ja talvella ne toimivat kynttiläkippoina ja kesällä vaikka korukuppina! Kastehelmisarjan kipot niin sieviä, että käyttötarkoituksella ei väliä, kunhan vain ovat näkösällä :)

Kivekäs

Kastehelmi tuikut. Ompa hurjan kauniita. Äitillä on sarjaan kuuluva iso kulho joka on ollut mun himoissa niin kauan kun muistan.

Perjantaina ostettiin rintamamiestalo ja oon sinne muuttaessa päättäny heittää kaikki vanhat ikea astiat pois ja hankkia kunnolliset tilalle vihdoin. Valkosta taikaa ainakin ja jotain upeita kynttilänjalkoja himoissa, taika sarjan kaadin on valkoisena mitä ihanin. Pää kriteerinä että on kauniita, eikä polta sormia kun tulee mikrosta :D

Maiju

Vitriinirasiat ja kastehelmen tuikkukipot, pidän itsekin niitä korujen säilytyksessä parhaillaan :)

Marianne

Meno-kassi on käytännöllinen ja silti tosi tyylikäs. Lehtikoriksi, puunkantokassiksi, varastoksi pehmoleluille, eteiseen huiveille ja hanskoille... Käyttötarkoituksia löytyy heti useita:)

AnneN

Eniten iskee nuo kastehelmi-sarjan tuikut ja oikeastaan ne astiat. Jos voittaisin, niin satsaisin kunnon astiastoon, jota minulla ei vielä ole!

hannna

Vitriinirasiat ehdottomasti! Niissä on jotain niin klassista ja eleganttia, ja ne tuovat korut ja niiden tunnearvon jotenkin niin hyvin esille. Itselläni ei ole vielä yhtään, mutta käyttäisin niitä olohuoneen kirjahyllyssä mahdollisimman näkyvällä paikalla. Rakastan tuossa tuotteessa oikeastaan kaikkea - parempaa ei olisi voitu suunnitella.

Anu

Messinkiset Nappula-kynttilänjalat on upeita. Ne sopis meidänolohuoneen pöydälle tai ruokapöydälle tosi kivasta.

Paula

Nappula-kynttilänjalat valmistumassa olevan talomme ruokapöydällä tai Meno-kassi juurikin puiden kantoon takan tai saunan lämmitystä varten. Lauseissa mainitut Satumetsä- ja Kastehelmi-astiat. Näitä ja monia muitakin Iittala-juttuja haluan uuteen kotiin!

Heidiliini

Meno-kassille olisi varmasti meillä ainakin käyttöä tulevan vauvan lelukorina. :) Vitriinit tulisi myös tarpeeseen, kun tuohon yhteen omistamaani ei kaikki korut mahdu.

Pauliina

Kuukuna-valaisin olisi täydellinen uuteen taloomme! Sisustuksen pyrimme pitämään yksinkertaisena ja selkeänä, Kuukuna sopisi tyylillisesti meillä lähes mihin huoneeseen tahansa.

Katja

En osaa valita Menon ja Vitriinien väliltä :D Meno olisi aika passeli säilytyspaikka lankavarastolleni ja vitriiniä saisi sisälleen sormuksia.

choiru

ooh, mä pökerryn kaikesta tän postauksen kauneudestä! meikäläinen on esteetikko lähinnä teoriassa, käytännössä meidän opiskelijaboksi näyttää juuri siltä mitä onkin - boksilta. kultaiset nappula-kynttiläjalat loisivat ihan mahtavan kontrastin muuten sattunaisista kirpparilöydöistä koottuun kotiimme.

Mrs T

Kiva kilpailu! Mä ottaisin Kuukunan, koska meillä on just sellainen moderni, eleetön sisustus. Toisena olen himoinnut Kastehelmi-tuikkuja ja Vitriini-rasioita, ripottelisin niitä vähän sinne sun tänne :)

Riikka Asikainen

Heips, oma suosikkini on ehdottomasti tuo aitiosäilytin. Se tulisi eteiseen ja kätkisi meillä avaimia ja muuta tärkeää.Muita suosikkeja ovat vitriinit ja taiat.

Katja

Kastehelmi-tuikkukipot (ja muut sarjan tuotteet) ovat mielestäni ihanan herkkiä, mutta eivät silti yhtään liian romanttisia. Niitä ripottelisin mielelläni ympäri asuntoa vuoden pimeimpiä kuukausia valaisemaan ja luomaan tunnelmaa.

Nelf

Vielä pari vuotta sitten vastaukseni oli ollut täysin eri, mutta nyt sanon Kuukuna-lamppu. Tyylini on niin pukeutumisessa kuin sisustuksessakin eri tyyleillä, aikakausilla ja väreillä leikittelevä. Sisustus alkoi kuitenkin näyttää liian sekavalta, ja siitä puuttui tietynlainen tasapaino, harmonia. Sitten hurahdin vaaleisiin sävyihin. Kodissani on edelleen kaikkia niitä ihania erilaisia asioita, mutta vaaleat tekstiilit ja tavarat jotenkin sitovat ne tyylikkäämmäksi :) Siksi valitisisin valkoisen yksinkertaisen lampun.

Jenni

Meno-kassiin laittaisin joko leluja tai lehtiä. Meillä on saman ikäinen tyttö kuin teillä. Ihana koti! :)

Raija

Rakastan maanläheisiä värejä, joten harmaa Meno-kassi olisi minun valintani. Luin Iittalan sivuilta, että sitä saa myös pienemmässä koossa. Tällaiselle kangaskassi-ihmiselle sopiva jopa päivittäiseen käyttöön.

aila

eniten minun tyyliä on varmaan tuo kuukuna, koska pidän painavista lasiesineistä. tai sitten keltaiset jutut, koska keltainen on voimavärini : I Okei valitsen siis valkoisen pullean kuukunan ja sijoittaisin sen vanhan lipastoni päälle, ihan kontrastin vuoksi : )

Annisp

Moi!
Ehdottomasti nappula kynttilänjalat olisivat mieleiset. Ihana väripilkku, jonka laittaisin ikkunalaudalle tai ruokapöydälle. En ollut kys. kynttilänjalkoja vielä huomannutkaan.
Vitriini purkki minulla jo onkin ja sormuksille juuri sopivan kokoinen :)

nanna

Kastehelmen tuikut ovat mielestäni upeita. Olen käyttänyt niitä jälkiruokakulhoina (pannacotta), tuikkukuppeina ja sokerikulhona. Aivan ihanan monikäyttöisiä. Häihimme (ensi kesällä) aion ostaa kirkkaita tuikkuja koristeeksi. On ne niin arvokkaan näköisiä - ja niin suomalaisia.

TH

Aitio-laatikko on niin se, mitä kämppäni kaipaa tällä hetkellä. Eikun sitä siis metsästämään. :)

Ruut

Kuukuna ehdottomasti! Olenkin katsellut uusia valaisimia sillä silmällä jo hetken, tuohan näyttäisi upealle värikkäässä ja vähän retroisasssa makuuhuoneessa..

Noista jutussa esitellyistä meille sopisivat parhaiten Kastehelmet. Meillä on rintamamiestalo mallia mummola, ja tosi monet tuikkulyhdyt näyttävät meiltä ihan liian, öö, kakstuhattalukulaisilta :) Kastehelmissä on jotain sellaista klassisuutta, että ne eivät pistä ikävästi silmään. Meillä ne majailisivat olohuoneessa turvassa pianon päällä syksystä kevääseen - pöydillä voi polttaa muksujen takia toistaiseksi vain led-kynttilöitä. Nojoo, ja Meno-kassikin meillä on, mutta se on komerossa lasten askartelutarvikkeiden säilytyspaikkana. Ulkonäkönsä vuoksi sen voisi ilman muuta jättää näkösälle, mutta äiti ei kestä jos paperisilput ja liimat ja tarrat on koko ajan leviteltynä ympäriinsä :)

Roosa

Kuukuna!! Elegantin tyylikäs, mutta samalla niin hauskan mallinen ja yksinkertainen että sopisi meidänkin huusholliin. Varsinkin jos se on painava, sitä uskaltaisi pitää lipaston päällä, ilman että tarvitsee pelätä että joku talon kissoista sen pyyhkäisee hännällään alas.. voin jo kuvitella sen eteisen lemmikinsinisen vanhan lipaston päälle.

Ninnin

Nuo Vitriini-rasiat ovat olleet suosikkejani siitä asti kun ne tulivat myyntiin, ja niitä löytyykin useassa eri värissä :) Ne ovat niin kauniita ja monikäyttöisiä, että hamstraan niitä aina alennusmyynneistä lahjaksi (ja omaankin käyttöön, vaikkei tilaa aina olisikaan). Pidän niistä erityisesti korurasioina, vaikka löytyy niitä kylppäristä ja keittiöstäkin.

Aura

Ihanat messinkiset Nappula kynttillänjalat sopisi täydellisesti pikkuisen kaksion ikkunalaudalle! Kastehelmen tuikkuja löytyy jo meiltäkin, ne on aina niin kauniita!

puikkotiikeri

Vitriini-rasioita en ole aikaisemmin "huomannutkaan" kauppojen hyllyillä, mutta tämän postauksen myötä tuli semmoinen olo, että miehän TARVIIN tuommoisen pöydännurkalle pitämään aisoissa arkikäytössä olevat korvakoruni!

jode-

Iittalan vitriini rasia ja kauniit helmet/sormukset. Siinä minun valintani ja käyttötarkoitukseni:)

annina

Noita nappula kynttilän jalkoja kuolasin jo liikkeen ikkunasta eli niitä muutama keltaisena. Sopisi täydellisesti harmaan sohvan viereen. Kynttilät palaa täällä aika harvoin mutta nuo kaunottaret toisi särmää ihan ilman kynttilöitäkin.

ainonen

Eniten miellyttävät kultaiset Nappulat. Syksy on ihana vuodenaika ja heti kun ulkona illat pimenevät, hamstraan kaapit täyteen kynttilöitä ja polttelen niitä iltaisin. Iltapuurokin on tunntelmallinen kynttilävalaistuksessa. Nappulat on kauniit myös ilman kynttilöitä ja sopivat sellaisenaankin sisustukseen ikkunalaudalle. :)

Olga

Messinkiset Nappula-kynttilänjalat sopisivat asuntooni muiden messinkisten tavaroideni pariksi. Todennäköisesti ne päätyisivät työpödälleni, jossa on tällä hetkellä jotain Ikean puisia tuikkupidikkeitä...

Kastehelmi-sarja on myös ainaisten ihailujeni ja huokailujeni kohde, on se vain niin kaunis!

Lumitähti

Meno-kassi olisi eniten tyyliäni. Päivittäin käytössä olevat jumppamatto, pilatespallo ja foamroller olisi helposti saatavilla ja käytön jälkeen kätevästi sujautettavissa pois lattialta katseen kestävään Meno-kassiin.

Tupsu

Näistä löytyi kaksi suosikkia, Vitriinit ja Kultaiset nappulat. Yksi vitriini minulla jo on, pidän siinä koruja ja mieli tekisi muutamaa lisää. Nappulat sopisivat tuohon olohuoneen vanhan piirongin päälle, kynttilöillä tai ilman.
:)

Iipi

Essence-lasit ovat ehdottomat suosikkini ja valko-, puna- sekä kuohuviinilasit huushollista jo löytyykin. Seuraavaksi tarkoitus olisi laajentaa kokoelmaa entisestään mm. juomalaseilla. :) Juomien lisäksi lasit käyvät myös loistavasti esim. jälkkäreiden kattamiseen!

mai

Uijui. Aika monihan noista kelpaisi, mutta nappuloissa on ehdottomasti sitä jotakin. Keltaiset nappulat olisivat aivan loistavat meidän huushollin kirjastohuoneeseen.

Käyttäjä1626
Liittynyt12.11.2015

Messinkiset Nappula-kynttilänjalat miellyttää itseäni eniten. Käyttäisin niitä joko jonkin lipaston päällä katseenvangitsijana tai laittaisin ne varastamaan huomion ruokapöydässä, kun on juhlan aika. :)

Näytä kaikki kommentit (1121)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Tammikuu