Katsoin tänään sattumalta leirikoulusta kertovaa sarjaa, ja palasin mietteissäni väistämättä lapsuusvuosiin ja omiin leirikoulumuistoihin. En tiedä mikä on nykyajan ala-asteikäisten tilanne, vieläkö leirikoulut ovat muodissa, mutta minun lapsuudessani ne olivat kesän kohokohta.

*Se jännittynyt tunnelma, kun oman kaveriporukan kanssa sai valita oman huoneen, missä oli kerrossängyt.

*Nahistelu sängyistä.

*Kiherrystä mihin huoneeseen ne söpöt pojat menivät ja ovatko ne kuinka kaukana meistä.

*Komeita isosia, joihin väistämättä joka ikinen napero viikon aikana rakastui palavasti (tokihan tuo 17-vuotias poika ihastuu ensi näkemältä tähän 9-vuotiaaseen liinaharjaan, meidät on tarkoitettu yhteen!?).

*Yhteisruokailu ja hassut ruokarukoukset.

*Vähäisten markkojen tarkka budjetointi kioskiostoksiin. Sillä oli iso merkitys kuinka monta merkkaria 50 pennillä sai.

*Leiriolympialaiset saappaanheittoineen kaikkineen.

(Kyllä, minä olen tuo järisyttävän tyylikäs neonvihreällä somistettuun collariasuun pukeutunut blondi. Tyylilyyli jo lapsena.)

*Huolellinen tutkinta mitä kaikkea tupapöytään on kaiverrettu, kuka sydän kuka. Oman puumerkin jättäminen.

*Joka iltainen kirjeiden jako. Ei, silloin ei ollut tekstareita.

*Karkaaminen ikkunasta kesäyöhön hiljaisuuden jälkeen.

*Kiljuminen jääkylmässä järvessä.

*Uteliaisuus isostyttöjen meikkipusseja kohtaan. (Sitten kun olen iso, käytän aina huulipunaa!)

*Ja älkää kysykö, mutta tämä biisi vie minut joka kerta flashbackina Kumpulan leirikouluun Viialaan. Näin Top Gunin vasta vuosia myöhemmin, en silloin tiennyt että Danger Zone edes liittyi mihinkään elokuvaan.

 

[embed]http://www.youtube.com/watch?v=iPYF2p-cGx8[/embed]

Näistä oli leirikoulu tehty.

Ps. jos täällä on joku, joka EI ole nähnyt Top Gunia, velvoitan katsomaan sen ihan heti.

Kommentit (35)

Mulla on lähinnä traumaattisia kokemuksia tuollaisista leirikouluista! Olin niissä yleensä yksin ja täysin ulkopuolisena, kun en ketään tuntenut.. Stressaannuin muiden lasten tolkuttomasta riehumisesta ja huutamisesta, kun itse olin rauhallinen lapsi.

Aba

Meillä lähdettiin kessulaan,eli kesäsiirtolaan.Taitaa olla rakkaalla lapsella monta nimeä riippuen missä päin asustaa,itse asun pohjanmaalla.

Sieltä on kyllä kivoja muistoja,jos oikein hyvin kävi,saattoi päästä kahdellekin eri leirille kesän aikana,niihin muistaakseni haettiin meillä ainakin lomakkeilla,ja etusijalla sellaiset jotka eivät ole ennen olleet ja perhetaustakin vaikutti.
Monta kesää peräkkäin siellä tuli oltua ja vanhempana sitten itse ohjaajana.

Sara

Haha, kessulasta tulee mulla ainakin mieleen jotain ihan muuta kun lasten kesäleiri :D

Laura

Ihana postaus, mikä nostalgiatrippi!! Itse olin partiossa, joten leirejä kertyi aina ainakin yksi kesässä. Samat jutut mitä yllä mainitsit toistuivat sielläkin :) Mulle on kaikkein parhaiten jääneet mieleen leirikasteet, jotka oli aina jotenkin niiiin jännittäviä mutta joiden jälkeen tunsi itsensä true survivoriksi :D

Mut parasta hei on, että mulla on ollut tismalleen samanlainen collegepaita mikä sulla on kuvassa (paitsi että äiti joutui värjäämään nuo vihreät kohdat mulle violeteiksi kun en tykännyt ko. väristä), sekä tuollainen raidallinen asu, mikä tuolla sun takana olevalla on. :D Kummatkin asut taisin periä muutaman vuoden vanhemmalta serkultani.

Maija

Mä muistan kesäleiriltä sen, miten mulla ei ollut siellä ketään kenen kanssa jutella, ja miten huonekaverit laittoivat yöllä purkkaa mun tukkaan. Jäi ekaksi ja viimeiseksi kesäleiriksi se.

kiira

Kesäleiriksi noita kutsuttiin meilläkin, vanhemmat taisivat päästää yhtenä kesänä minut ja siskoni sellaiselle, kun oikein kinuttiin :)

Myöhemmin olimme luokan kanssa myös leirikoulussa. Musiikkiluokkalaisina (nimenomaan!) oltiin kerätty rahaa ja päästiin helsinkiläiskoulusta Lappiin saakka. Oli kivaa vaihtelua koululaisen arkeen!

Alias

Hahaa tosta top gunista tulee vaan mieleen viime kesä Englannissa, kun hostellihuoneen oveen koputteli brittiläinen poikaporukka, joka oli viettämässä Top Gun viikinloppua :D olivat pukeutuneita vihreisiin haalareihin ja lentäjälaseihin ;D sen jälkeen oli pakko kattoa kyseinen leffa, kun olivat niin järkyttyneitä, ettei oltu sitä kavereiden kanssa sitä nähty :)

naela

Minustakin nämä olivat kesäleirejä, ja voi - muista kyllä tuon tunnelman siellä. Unohtumatonta :)
Leirikouluun lähdetään koululuokan kanssa ja mukana usein pari opettajaa ja vanhempaa valvojana. Oma tyttöni kävi saksan lukijoiden ryhmän kanssa Berliinissä leirikoulussa. Hulppeaksi on menneet leirikoulutkin :)

Huima määrä samanmoisia muistoja myös! Ja parhaita sellasia. Enkä ehkä vieläkään oo päässy kesäleireistä yli koska oon ajautunu opiskelemaan alalle ja jo tähän mennessä ollu mukana vetämässä monia moisia! :) Ja meillä pienellä paikkakunnalla kun oli vielä usein samoja ihmisiä joka kesä leireillä eikä heitä välttämättä muullon nähnyt kuin silloin, mikä teki leireistä vielä enemmän odottamisen arvoisia :)

Pinja

*Vähäisten markkojen tarkka budjetointi kioskiostoksiin. Sillä oli iso merkitys kuinka monta merkkaria 50 pennillä sai.

Voi että. Pienenä kaikki pieni raha tuntu toosi tärkeeltä just sen takii et jos uupuu vaikka jostain patukasta vähä rahaa. Ja sit ku sai viiä pullot nii se oli iha heaven (tai on vieläki) ja sit ne rahat meni heti karkkiin.

Manna

Kutsuttiinko noita tosiaan leirikouluiksi teillä? Mulla ihan vastaavat kokemukset on aina kulkeneet vain nimellä kesäleiri. Oli miten oli, rakkaita muistoja kuitenkin.

(Leirikoulu sen sijaan oli jotain, josta oltiin älyttömän kateellisia musaluokkalaisille, jotka olivat esiintymisillä keränneet sievoisan kassan ja lähtivät kutosen keväällä näyttävälle leirikoulumatkalle kun me muut jäimme kuluttamaan pulpettia... Katkera, minäkö?)

Tuija

joo joka kesä oli leiri, kävin 7-vuotiaasta 15-vuotiaaseen (eka lasten- sitten nuortenleirillä). sitten jotenkin muutuin sellaiseksi hienohelmaksi joka ei osaa nukkua kuin kunnon sängyssä ja inhoaa ryhmämajoitusta... :D

Ihana postaus! Itse en ole vieläkään päässyt leireilystä eroon, tosin nykyään osallistun työntekijänä. Tänä kesänä tuli kolme leiriä suoritettua. On sekin aika jännää, kun saa nyt itse olla se "pomo" ja istua "pomojen pöydässä", tehdä huonejaot jne. Väkisin tulee joka kerta omat muistot mieleen. :)

Täälläkin (Turussa) leirikoulut oli nimenomaan niitä, jotka tehtiin luokan kanssa. Voi että me oltiin katkeria ala-asteella, kun meidän kohdalla säästettiin, eikä me päästy viikoksi leirikouluun! Oisko tämä normisti tapahtunut vitosella tai kutosella. No, kaikki ne luokat, joita tämä vääryys koski, saivat yöpyä yhden yön koulun liikkasalissa....Eipä paljon innostanut tämä lohdutuspalkinto silloin. :P Seuraavana vuonna tottakai vuorossa olevat pääsivät ihan oikeaan leirikouluun...Pikkusisko oli silloin mukana ja kyllä mua sapetti. :---D

Yläasteella pääsin sitten leirikouluun ysillä ihan Ruotsiin saakka, laivalla yli ja bussilla Göteborgiin. Onneksi se vähän lievitti tuota ala-asteen leirikoulukaipausta. :P

Nina

Uijui! Itse olin erinäisillä ratsastusleireillä pikkulikkana, ja tulipa jollain eräleirilläkin käytyä. Olin penskana jo ihme jäärä, ja lähdin aina yksin ilman ketään tuttuja tai kaverieta jonnekin toiselle puolelle suomea. Aina sai kavereita kumminkin :D

Johanna

Ah, Kumpula. :D Siellä tuli kyllä muksuna vietettyä joka kesä ainakin yks viikko. Ja isosenakin olin sitten myöhemmin. Erityisen hyvin mieleen on kyllä jääneet ne kaiverretut pöydät. Onkohan niitä enää...

Anne

Itse olin kerran kesäleirillä vuosi ennen riparia. Ja luokan kanssa oltiin kuutosella leirikoulussa Ahvenanmaalla, se oli vähän niinku perinne meidän koulun kielikylpyluokkalaisille. Hienoa oli!
Mikä sen sarjan nimi on ja miltä kanavalta tulee? :D Jos löytyisi vaikka nettitelkkarista. On vähän tylsää eikä oo oikeeta telkkaria, ni kaipaan vähän tekemistä...

LauraL

Enpäs ole tollaselle leirille osallistunu, koska mulla ja veljellä oli vähän niin kuin oma kesäsiirtola, mutta partiossa tuli leireiltyä. Ja mulla oli tollanen collegepaita kans!

Top Gun on kyllä niin legendaarinen, meiltä löyty(y) siihen myös soundtrack c-kasettina :)

N

Ai että, itsellänikin on ihania muistoja Kumpulasta! Oon ollut siellä muutamaan otteeseen isosena, siinä paikassa on tunnelmaa! :)

Tää ei vissiin oo sama kun kesäsiirtola. Valkamassa ja jopa lähes naurettavssa Kanjonin koulun siirtolassa on tullut oltua.

Noi oli kauhistuksia. Porukat vaan ymppäs jonnekin ettei ite tarttenu kattella mua (:

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.