KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Marks&Spencer

Vietin viime perjantain Tampereen Sokoksella, Marks&Spencerin ja Kodin Kuvalehden tyylin löytöretki -tapahtumassa. Päivä kului kuin siivillä ja parasta oli, kun sain viettää aikaa kolmen ihan huippukivan lukijani kanssa stailauksen merkeissä. Arvonnan voittajat olivat Anna, Viliina ja Milla, ja tältä kolmikolta ei rohkeutta puuttunut. Jokainen veti mukisematta ylleen kaikki stailaajamme Lindan ehdotukset, ja iloinen puheenporina valtasi sovitushuoneet kun leidit pyörähtelivät peilien edessä.

Pitkän työviikon jälkeen hauska tyylipäivä oli täydellinen nollaus myös minulle, vaikka olinkin muka töissä edelleen. Tampere oli Marks&Spencerin tyylikiertueen ensimmäinen paikka, tästä road show lähtee liikkumaan ympäri Suomen. Tsekkaa paikkakunnat ja päivämäärät postauksen lopusta. 

Tampereen tapahtuman juonsi Marianne Harjula ja mukana menossa oli koko päivän myös Kodin Kuvalehden päätoimittaja Minna McGill. Mariannen kaunis mekko on M&S:n valikoimista, midimitta on tulevan sesongin ykkösjuttu. 

Paikalla oli myös bloggaajakollegani, Curious-Noora, joka toimi Marks&Spencerin kävelevänä neulemallinukkena. Noora näytti omalla esimerkillään että kannattaa valita rohkeasti kirkkaita värejä, ja tuoda vaatevalinnoilla vähän valoa kevääseen. Neuleista löytyy perusvärien lisäksi kauniita puuterisia pastellisävyjä ja kirkkaita karkkivärejä, joten on mistä valita.

Stailaajamme Linda kysyi meiltä kaikilta etukäteen perusmittojamme aina pituudesta vaatekokoihin, mutta muuten hän ei tiennyt meistä stailattavistaan mitään. Ammattilainen osaa arvioida ihan vaan asiakkaan kohtaamalla aika paljon eri asioita, eikä sen kummempia ennakkotietoja edes tarvita. Liikkeelle lähdettiin jokaisen kanssa juttelemalla ja valikoimaa katselemalla. 

Jokaisella meistä neljästä stailattavasta oli selvästi oma tyyli. Milla oli klassinen ja upean vaalea, Anna pieni ja siro sinisilmä (jolle muuten sopi meikkaajan laittama kirkkaanpunainen huulipuna ihan mielettömän hyvin!) ja Viliina taas rohkea värien käyttäjä, jonka leiskuvan punainen tukka korostui hienosti voimakkaiden värien seurassa.

Tässä Lindan kanssa kierrokselle on lähdössä Milla.

M&S:n valikoima kattaa ihan kaiken kengistä ja koruista aina alusvaatteisiin, juhlatamineisiin ja ulkotakkeihin asti. Pukeutumisasiat voi halutessaan hoitaa myymälässä alusta loppuun asti. Korkkarinaisena mieltä lämmittää erityisesti M&S:n korkokenkien maltilliset korot ja hyvät lestit, koska arkikorkkareissa pitää jaksaa aamusta iltaan. Bilekengät voivat sitten olla jotain hurjempiakin. Siroja arkikorkkareita on jostain syystä vaikeaa löytää, mutta nuo kuvassa näkyvät nudet hipovat täydellisyyttä.

Kuten jo aiemmin mainitsin, punahiuksisen Viliinan tyyli on värikäs ja rohkea. Nainen kertoi että karttaa mustia vaatteita viimeiseen asti, sillä ylle pitää aina saada jotain väriä. Viliina on kaltaiseni hamenainen, hänkään ei suosi housuja. Totesimme yhdessä että meillä kuluu sukkahousuihin melkein enemmän rahaa kuin muuhun pukeutumiseen yhteensä :D

Viliina tuli paikalle Minna Parikan vaaleanpunaisissa puputennareissa, niistä jo pystyi päättelemään että tyyli on kaikkea muuta kuin vakava.

Viliinan loppuasuksi valikoitui metsänvihreä paitapusero ja tummansininen farkkuhame. Tämä väriyhdistelmä oli napakymppi, se sopi upeasti yhteen punaisten hiusten kanssa. Olen nähnyt Viliinaa Tampereen katukuvassa vaikka kuinka monta kertaa, sillä nuo hiukset erottuvat massasta huutomerkin lailla. Hauska, miten vanhan kotikaupungin asukkaista on osa "tuttuja" vaikkei tunnetakaan.

Kun kolmikko oli stailattu, Linda valitsi vielä lopuksi minulle sellaiset vaatteet jotka hänen mielestään pukisivat minua. Luonnonvalkoinen lepakkohihainen kietaisumekko oli tosi mieleinen, enkä olisi välttämättä tajunnut itse sitä edes kokeilla. Juuri tästä syystä onkin hauska heittäytyä joskus täysin toisen ihmisen puettavaksi, ettei jumita jääräpäisesti omissa vakkarivaatteissaan. En jostain syystä osaa käyttää valkoista suurina pinta-aloina, mutta ehkä kannattaisi, sillä viihdyin mekossa todella hyvin.

Oma tyylini näkyy tässä alhaalla vasemmalla, kynähame ja silkkipaita ovat käytetyimpiä vaatteitani. Korkkarit toki sopisivat omaan asuuni paremmin kuin tylsät nilkkurit, mutta koska meillä landella on vielä talvi ja loskaa polviin asti, ne eivät ihan vielä tule kysymykseen.

Viliina, Milla ja Anna saivat vielä lopuksi esitellä uudet tyylinsä ja stailausten lopputulokset tapahtumaseinän luona, jossa Marianne haastatteli jokaista yksitellen. Sen jälkeen siirryttiin vielä ammattilaisen valokuvaamaksi, joten iltapäivästä jää kivat muistot kauniiden kuvien muodossa.

Loppuun vielä kaksi parasta M&S-vinkkiäni, eli tällä kertaa kakussa on tuplakirsikka. 

Ensimmäiseksi Marks&Spencerin herkkukauppa. Kun menet M&S kerrokseen, älä missaa herkkuosastoa mistä löytyy aivan älytön määrä sellaisia brittiherkkuja, mitä ei Suomesta muualta löydä. Mikä ihana idea laittaa vaate- ja asusteosaston yhteyteen pieni herkkukauppa! Ansa herkkusuille ;D

Toisena tärppinä sukkahousut, joista ei voi lähteä juoksemaan silmäpakoja. Ladder resist tights tarkoittaa juuri sitä, että sukkahousut ovat kudottu niin, että silmäpako on mahdoton. Vaikka onnistuisit saamaan sukkiksiin reiän, se ei vilistämään. 5 parin paketti maksaa 7,95e. Kiitokset Lindalle että esittelit nämä ihmesukkikset minulle.

Tyylin löytöretken seuraavat kiertuepaikat ovat:

  • Lappeenranta 8.4.
  • Hämeenlinna 22.4.
  • Jyväskylä 29.4.
  • Helsinki 20.5.

Tapahtuma on kaikille avoin, se alkaa klo 13 päivällä ja päättyy vasta klo 19 illansuussa, joten aikaa tyyliretkelle on runsaasti. Päivän aikana M&S:n stailaajat palvelevat kaikkia halukkaita, jos joku haluaa ammattilaisen näkemystä tyyliasioissa. KK:n Minna on mukana kaikissa tapahtumissa, Tyyliä Metsästämässä -blogin Veeran tapaa Hämeenlinnassa ja Helsingissä ja minä tulen paikalle Jyväskylään :)

Kommentit (8)

Veera

Jee, kivalta vaikutti teidän päivä. Vähän jo innoissani odotan omaa vuoroani! 

Anna from Herwood

Oli ihan superkiva päivä, kiitos vielä kaikille (: Punaraitapaita lähti kotiin mukaan. Lähtisin koska vaan uudestaan mukaan siihen, että joku muu valitsee vaatteita, törkeen helppoa eikä tarttenu ite miettiä mitään!

Kaina

Mikä sattuma, kävin juuri tänään hamstraamassa Marks and Spencerin sukkiksia, kun olin sattumalta tullut huomanneeksi, ettei reiät niissä haittaa! M&S:n Bodysensor-sukkahousut on mun ihan ehdottomia lemppareita - niissä ei ole kylmä kuin kovilla pakkasilla, aina on mekkosää!

Mup

Vinkkinä, että samanlaisia silmäpaottomia sukkiksia löytyy myös Norlynilta ja Voguelta, Run Resist nimeltään.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, yksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2016
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram