Kirjoitin aikaisemmin Siri Pettersenin Korpinkehät-trilogian ensimmäisestä osasta, Odininlapsesta, kuinka oli pitkästä aikaa ihanaa uppotua fantasiamaailmaan. Harry Potter on jättänyt ison loven, eikä taikamaailman jälkeiselle tyhjiölle ole löytynyt paikkaajaa. Pettersenin kirjat ovat kuitenkin olleet tähän asti kiinnostavinta mitä eteeni on tullut, fantasian saralla. 

Mätä on kirjasarjan toinen osa. Luin sen melkein yhdeltä istumalta (arvostelukappale, saatu blogin kautta), ja samoin teki mieheni. Pyysin Sakua kirjoittamaan arvionsa ensin, minä jatkan postauksen lopussa. 

Saku: 

Odininlapsi oli upea fantasiakirja ja odotin kakkososa, Mätää, kuin lapsena joulua. Niina luki kirjan ensin läpi, eikä vaikuttanut erityisen innostuneelta, mikä laski omaakin kiinnostusta. Otin kirjan vihdoin matkaan kun lensin Calgaryyn roller derbyilemään. Ajattelin, että luen sen läpi viikon aikana Kanadassa, mutta jätettyäni korvakuulokkeet kotiin ja näin olen leffojen katselu ei onnistunut mielekkäästi, päätin lukea kirjaa pitkällä lennolla. Yhdeltä istumalta alusta loppuun.

Aluksi en meinannut päästä kärryille oikein millään. En todellakaan tempautunut mukaan ja tarina näytti päässä Hollywoodin b-luokan leffalta. Vaikka tiesin, että kirja sijoittuu suurimmalta osin Hirkan kokemuksiin maassa ihmisten parissa, eikä kauniissa Yminmaassa, koin silti pienen pettymyksen vihlaisun. Onhan tämä meidän arki kuitenkin jo tuttua kauraa. Ensimmäiset 100-150 sivua meni ihmetellen mistä tässä on kyse ja missä pihvi. Kuin käskystä tarina lähtikin kunnolla liikkeelle ja tempo kiihtyi loppua kohden kuin punk-keikalla konsanaan.

Kirjan tyyli on mielestäni sarjakuvamaisempi verrattuna Odininlapsen viileän cooliin tunnelmaan. Mikä näin jälkikäteen tuntuu hyvältä ratkaisulta. Teokset ovat todella erilaisia, mutta riittävän samanlaisia. Viimeiset 150 sivua ahmin kiireen vilkkaa, samalla toivoen ettei loppu tule. Alun junnaus poistui, juoni yllätti takavasemmalta ja löi pesismailalla päähän. Odotukset marraskuussa julkaistavaa Mahtia kohtaan nousivat uusiin sfääreihin. En ole sitten Philip Pullmanin Universumien Tomun ollut näin uppoutunut fantasiamaailmaan. Luin interwebistä, että leffasopimus on jo allekirjoitettu. Toivoa sopii ettei mennä siinä kohdin Tomun jalanjäljissä...

Niina:

Saku hieman liioittelee etten olisi ollut yhtään innostunut. En ollut innostunut ensimmäisen sadan sivun jälkeen, koska alku oli vähän tahmea. Mutta sitten alkoi tapahtua ja kunnolla alkoikin. Luin silmät pyöreinä kirjan loppuun. On harvinaista, että juoni onnistuu ihan aidosti yllättämään. Nyt kävi niin.

Hirkan yrittäessä selvityä maassa, hänen paras ystävänsä ja ensirakkautensa Rime tekee kaikkensa, että pääsisi Yminmaasta Hirkan perään. Kaksikko ei usko koskaan enää tapaavansa. Hirkalle alkaa pikkuhiljaa myös valjeta hänen juuriensa todellinen tila, kuka Hirka Hännätön oikeasti on.

Hirkan elämä ihmisten maailmassa on kiehtovaa, joskin olisin toivonut että alkuvaiheisiin olisi paneuduttu enemmän. Jos nuori nainen pölähtää yllättäen keskelle outoa maailmaa ilman yhteistä kieltä ihmisten kanssa ja vailla menneisyyttä, olisi siitä saanut irti helposti neljännenkin kirjan. Siksi Mätä ei tempaissut heti mukaansa. Tarvitsen enemmän tarinallista lämmittelyä. Tämä onneksi korjaantui nopeasti.

En tiennyt, että Korpinkehistä on tehty leffasoppari! Todella hienoa jos näin on, koska uskoisin tämän tarinan toimivan täydellisesti elokuvana, kunhan (miestäni kompaten) tässä ei vaan käy Universumien Tomut. Toivottavasti Hollywood pidetään kaukana projektista, ja se toteutetaan täällä pohjoisessa. En kestä enää yhtäkään upeaa kirjaelokuvaa pilattuna barbienukkemaisilla näyttelijöillä ja övereillä tehosteilla, vailla jälkeäkään alkuperäisen tarinan herkkyydestä ja henkilöiden rosoisuudesta.

Kolmatta osaa odotellessa!

Kommentit (2)

Lurre

Aikalailla samat ajatukset kirjasta mullakin :) Seuraavaa odotellessa, onneksi sen pystyi jo kirjastosta varaamaan, vaikkei olekaan vielä ilmestynyt :D 

Hiisku

Itse olen todella kauan pyöritellyt Odininlasta kirjakaupoissa, varmaan siitä lähtien kun kirjoitit siitä blogista, mutta en ole ollut varma onko se lukemisen arvoinen kirja. Epäilystä on herättänyt, että se on trilogia, sillä jotkut moniosaiset kirjasarjat eivät tahdo onnistua niin hyvin kuin esim Harry Potter. Kuitenkin nyt olen vakuuttunut, että toinenkin osa toimii ja on aika hankkia Odininlapsi kirjahyllyyn! :)

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram