Paulo Coelhon kirjoista tulee väistämättä ensimmäisenä mieleen nuori nainen, joka etsii vielä itseään. Aihepiiri pyörii yleensä tavalla tai toisella saman teeman ympärillä. Sanon heti tähän alkuun, että en lähtökohtaisesti pidä Coelhon tavasta kirjoittaa, mutta kirjojen suhteen en ole kranttu. Olen aina valmis siirtymään epämukavuusalueelle, koska vain niin voin oppia jotain uutta. Tekee hyvää tarkastella uusia näkökulmia ja nähdä maailmaa toisenlaisesta vinkkelistä. 

Brida kertoo nuoresta naisesta (yllätys), joka etsii itseään ja omaa polkuaan (yllätysyllätys). Tässä vaiheessa postausta yritän hylätä kyynistä suhtautumistani maailmoja syleilevään coelhomaisuuteen, vaikka olenkin sitä mieltä että jokaiselle kissankelloista ja pilvenhattaroista merkityksiä etsiville tekisi ihan hyvää nauttia ämpärillinen realismia ja vanhaa kunnon toimintaa

Kirjan keskiössä on siispä 21-vuotias Brida. Hän on päättänyt hakeutua magian pariin ja etsii itselleen opettajaa. Kaikissa meissä on magiaa, mutta harva sitä huomaa. Bridassa lahja näkyy kuitenkin kirkkaasti. Nainen etsiytyy sekä Irlannin metsissä asustavan vanhemman Tietäjän puheille, että alueensa Wiccan oppilaaksi. Brida aikoo noidaksi.

Coelho ei anna lukijalleen lupaa odottaa harrypottermaista taikamaailmaa, vaan lukijalle tehdään hyvin selväksi, että kyseessä on jotain suurempaa. Oman tien löytäminen kaaoksen keskellä. Ja rakkaus, suurin niistä on rakkaus. Jokaisella ihmisellä on toinen puolisko, joka tulee löytää jokaisessa elämässä.

Coelhon jaarittelu valinnoista ja elämästä on välillä todella puuduttavaa ja raskaslukuista, ainakin tällaisen realistin mielestä. Jään väkisin miettimään, että millainen lukija ihastuu Coelhon teksteihin tai samaisuu niihin. Runotyttö ja haaveilija? Haluaisin jutella sellaisen ihmisen kanssa ja avartaa omaa maailmankuvaani. Vaikka kerron inhoavani coelhomaisuutta, en voi olla miettimättä onko kirjailija sittenkin oivaltanut jotain, mitä niin kovin maallinen minä en ole. Ja jokuhan minut(kin) saa toistuvasti Coelhon kirjoja lukemaan. Ainakin ne saavat aikaan tunteita.

"Älä yritä selittää tunteita. Elä ne vahvasti ja talleta ne kuin lahjana Jumalalta. Jos et usko kestäväsi maailmaa, jossa eläminen on tärkeämpää kuin ymmärtäminen, luovu magiasta. Paras tapa tuhota näkyvän ja näkymättömän välinen silta on yrittää selittää tunteita."

Kommentit (15)

Paltsu

Minäkin luen paljon, enkä ole myöskään kranttu kirjojen suhteen. Äidin ja isoäidin kirjahyllystä on tullut valittua jos jonkinmoista teosta, mutta Coelhon kirjoja en ole saanut luettua. Kahta olen aloittanut mutta kesken jäi, aivan liikaa pohdintaa ja liian vähän äksöniä :D

Jonna

En tiedä mitä muita Coelhon kirjoja olet lukenut, mutta mulle on jäänyt mieleen "Paholainen ja Neiti Prym" jota voisin ihan jopa suositella 😊 Itse olen myös tämän Bridan lukenut ja vähän petyin, kun olisin enemmän halunnut päästä fantasiamaailmaan ja noitien matkaan 😉😂

Kdbdvakba

Joo, olen samaa mieltä siitä, että on hyvä ajoittain astua ulos omasta laatikosta.

Mutta silti, Coelho. Hyvin valittu tuo pärjäsi yllä, eihän se tarkoita yhtään mitään :D

Vierailija

Olen lukenut jopa yksi ja puoli Coelhon kirjaa ja voin hyvin siis sanoa, että en tykkää yhtään! :D Ekan kirjan jälkeen ajattelin antaa vielä toisen mahdollisuuden ja kolmatta ei kyllä tule. 

Riariina

Minullekin Coelho on liian... no sanottakoon sitä vaikka haihatteluksi paremman sanan puutteessa, mutta silti olen jostain käsittämättömästä syystä lukenut jo ainakin neljä tai viisi kyseisen kirjailijan teosta! Paras ja ehkä ainoa niistä, jota suosittelisin myös muille on Veronika päättää kuolla. Tarina on aika ennalta-arvattava, mutta sanoma on sinänsä aivan hyvä.

Yksi runotyttö

Täällä runojen ystävä kuittaa, että ei tosiaan nappaa Coelho. :D Itseä tuollainen vitkutteleva ja väljähtänyt filosofointi (joka on omasta varsin vähäisestä Coelho-kokemuksestani jäänyt päällimmäiseksi mieleen) puuduttaa, nautin paljon enemmän siitä, että teos jättää lukijan ajattelemaan, kuin siitä että kaikki langat sidotaan valmiiksi yhteen muka-mullistaviksi life lessoneiksi. Pienet, tarkat ja hyvin kirjoitetut huomiot maailmasta kiinnostavat enemmän kuin aforistinen sanahelinä elämän tarkoituksesta. (Johan tuli ragea kommentin täydeltä. :D)

Vierailija

Mulla oli kymmenisen vuotta sitten Coelho-vaihe, eli juuri siinä varhaisaikuisuuden kohdassa, jossa opiskeluista siirrytään työelämään ja haetaan paikkaa yhteiskunnassa. Olen ollut luonteeltani aika haihattelija ja katkeransuloiseen melankoliaan taipuva tietyissä jutuissa ja kokenut ulkopuolisuutta, joten ehkä se on iskenyt siihen hermoon... Toki täytyy sanoa, että kymmenessä vuodessa elämä, kiire ja keskiluokkaisuus on tullut haihattelun tilalle, eikä Coelhokaan enää iske ;)

Misku

Itse joskus ajattelin samoin kuin sinä, kunnes törmäsin kirjastossa Paul Coelhon Veronika päättää kuolla-kirjaan. Kirjassa oli myös nainen, joka etsi itseään, mutta se oli jotenkin erilaista. Siinä oli toki jaarittelua, mutta aihe oli traaginen ja läheltä kouraiseva, niin siihen uppoutui. Siitä huomasi, että Coelho oli kirjoittanut tunteella, sillä se perustui löyhästi hänen kokemuksiinsa. Kirjan loppu oli sanoinkuvaamaton, jonka takia kirjaa on äärimmäisen hankala selittää. Se ei ollut niin kuin Alkemisti, joka oli kuin satu vaan se oli jotenkin aidompi. Toisaalta joku voi ajatella kirjan olleen huono, mutta lukijoitakin on erilaisia erilaisissa elämäntilanteissa, ja silloin kun luin sitä se iski minuun vahvasti :)

Sanjana

Yääh. Mä oon haaveilija ja romantisointiin taipuva, esmes menin junassa jonkun kylän läpi ja herkistyin kun katsoin ihmisiä puutaloissaan elämässä arki-iltaansa, odottamassa muita kotiin tai olemassa yksin. Mut Coelho on aina ollut liikaa mulle, turhan taiteellista huttua meikäläiselle. :D kirjoissa pitää tapahtua, menetän helposti mielenkiinnon jos koko kirja kuvaa päähenkilön pään sisäisiä ajatuksia.

Annaliisa

Ahh, Coelho, mies joka on tahkonut miljoonia lausumalla itsestäänselvyyksiä. En voi myöskään häntä sietää.

H

Alkemisti on mielestäni ihan ok, tuli joskus luettua yövuorossa. Muut lukemani Coelhon kirjat eivät ole tehneet vaikutusta.

s

Juuri Veronika päättää kuolla upposi, suosittelen vielä kokeilemaan sitä! Muut Coelhon kirjat ovat jääneet kesken (myös Brida) tuon itsestä turhalta tuntuvan jaarittelun takia.

Manna

Luen vaikka maitopurkin kylkiä paremman puutteessa, mutta Coelhoon en vain kykene yrityksistä huolimatta. Joku joskus on kutsunut miestä myös elämänohjeautomaatiksi.

iidis

Täällä yksi Coelhon itseään etsivä nuori nainen! Sain Alkemistin serkultani lahjaksi joskus lukio-aikoina ja tykkäsin siitä todella paljon. Sen jälkeen aloinkin hamstraamaan Coelhon kirjoja. Ehdoton lempparini on Piedrajoen rannalla istuin ja itkin. Se osui ja upposi silloiseen elämän tilanteeseen täydellisesti ja edelleenkin muistelen sitä kirjaa lämmöllä, sillä sain siitä jonkinlaista lohtua ja voimaa (en uskonnollisessa mielessä, vaikka uskonnollisuus onkin Coelhon kirjoissa oikeastaan aina läsnä). Nyt en ole muutamaan vuoteen lukenut Coelhon kirjoja, vaikka pyydänkin aina uusimman kirjan lahjaksi, joten en tiedä uppoaako tekstit vieläkin. Nuori nainen olen edelleen, mutta en välttämättä enää niin etsi itseäni. Jos ei Coelhon omat kirjat maistu niin herran elämänkertaa voi harkita lukevansa, mielenkiintoista elämää on elänyt!

Vierailija

Itse oon lukenut Coelhon kirjoja ainakin 5-6, mutta tämä tapahtui melkein 10 vuotta sitten 20-vuotiaana. En silloin ajatellut etsiväni itseäni tai muuta vastaavaa, mutta jälkeenpäin ajateltuna juuri niihin aikoihin olen kyllä elänyt valtaavaa kasvun aikaa ja toisaalta nykyään olen paljon kriittisempi myös sen suhteen mitä luen :D Nykyään en Coelhon kirjoihin enää ole tarttunut (lopetin kun ne alkoivat toistaa itseään), mutta voisin mainita että Voittaja on yksin jäi mieleen erilaisena Coelhona, siinä oli vähän sitä äksöniäkin peruscoelhomaisuuden seassa, ja kirja on tosi kyyninen. Eli jos vielä yhdelle mahdollisuus, niin suosittelisin sitä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, yksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2016
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram