Kun tänä aamuna onnistuin irrottamaan Camilla Norrbackin mekostani olkaimen tarttumalla siitä ovenkahvaan, en vielä tajunnut mikä päivä tänään on. Tietääkseni en ole metrin mittainen, joten kysynpähän vaan miten ylipäänsä onnistuin säätämään työpaikan pukkarissa itseni olkapäästä kiinni!

m3
m3
m4
m4

Hetken päästä Lime Crimen täydelliselle kikkahuulipunalleni kävi köpelösti. En oikeasti taittanut sitä millään tavalla,  tuo sisältö vain tippui pöydälle. Mraaaah!

m1
m1

Viimeistään kello 11 perjantai 13. päivä valkeni minulle ja olin valmis laittamaan koko päivän pulkkaan, kun jonotimme KAHDEN asiakkaan perässä PUOLI TUNTIA sokkarin lippupalveluun. Mnghhhh miten hemmetissä siellä tiskillä voi nysvätä niin jäätävän kauan häh?! Ja tämä kaikki jonotus ihan vain todetaksemme, että Flown lippuja ei tänä vuonna myydäkään Lippupalvelussa. Ja virallinen myyntipaikka Tikettihän ei hyväksy kulttuuriseteleitä, eli kivat sille. Olen pantannut niitä hemmetin seteleitä tarkoituksella Provinssia ja Flowta varten prkl! Tiketille kuulemma joskus kesäkuussa alkaa kelpaamaan kulttuuritkin, mutta kuka haluaa ottaa riskin ja odottaa sitä ihmettä tapahtuvaksi :/ Ai niin, ja Tampereellahan ei edes ole Tiketin omaa toimistoa, että millähän todennäköisyydellä joku Epe`s huolii setelinippua muuta kuin cashin muodossa!

Ehkä se eilinen Parikoiden  kanssa kaatosateeseen osuminen oli enne tälle päivälle. Luojan kiitos kenkäni kuivuivat ilman näkyvää damagea! Majottaudun nyt loppuillaksi sisälle juustosiivujen äärelle, punaviinilasi kourassa ja Kumman Kaa -maratonin merkeissä, etten enää sähellä enempää. Perjantai sucks.

Nii että kivaa viikonloppua vaan ja sillee :D

Kommentit (21)

tannttu

Itse kaaduin ja tulipas taas ihanat naarmut polveen. Kuitenkin tajusin vasta sisään päästyäni, että tosiaan tänäänhän on 13. perjantai..

Ei mulla yleensä ole mitään käynyt :D

leeli

Parempi kun vaihdat sen punkunkin valkkariin, niin ei käy enää lisää vahinkoja :D

ei tainnut tosiaan olla sun päivä tänään... ja vielä just perjantain 13. Itse mietin jo aamusta alkaen et voi apua perjantain 13., että tänään tulee tapahtumaan jotain kamalaa :D on ollut sitten oikein mukava päivä tänään kuitenkin. kannatti ilmeisesti varautua :D

Patamaija

No onpa kerrankin juustot ja punaviini oikeassa paikassaan!

Terv. Juusto- ja punaviiniaddikti Porin kupeesta...

rita

Mä tajusin perjantai kolmannentoista itseasiassa vasta äsken kun älysin ynnäillä päivän tapahtumia.. Aamulla tippu pyörästä ketjut ja päivällä (kun ne oltiin saatu jo paikalleen) sitten kaaduin sillä pyörällä ja ekaa kertaa käytössä olleet (vaaleat.....) housut repesi sitten kauniisti polvesta :) Kotona pyörryin eteiseen ja hajotin rannekoruni. Miten tällasta voi ees sattua !! :-D Mutta hei, kummankaa on jotain _loistavinta_. Miks mul on tää takki päällä..? Vesa hei, painu vittuun. :D

Minna

O-ou, "punaviinilasi" ja "enää sähellä enempää" samassa lauseessa tällaisena päivänä. Aika uhmakasta. Eikö ole riittävästi jo jännitystä elämässä?! ;D

Cerp

Mä ehdin jo onnitella itseäni, kun ei ole tänä(kään) perjantai 13. päivänä tapahtunut mitään kämmiä. Kunnes aloitin hiusten kihartamisen ja länttäsin puolet 190-asteisesta härvelistä poskeeni. Auts. Nyt mä ymmärrän tän päivän idean! :D

hanna

itsehän rikoin tänään töissä kymppitonnin uunin korjauskelvottomaksi, sain asiakkaan itkemään (!!!! anteeks?), revin lempiyöpaidastani vahongossa aamulla hihan irti ja leikkasin itseäni sormeen kaksi kertaa. kiva päivä tää perjantai kolmastoista....

iida

nimim. kaatui eilen skootterilla kahdesti ja nyt kylki ja polvi paketissa. ainiin ja se korttihan tulikin jopa toissapäivänä ...

Chenille

Itse aina ajattlen Perjantai kolmattatoista onnenpäivänäi...Aloitin pian seitsemän vuotta kestäneen parisuhteeni juuri kyseisenä päivänä. =)

juulilili

prkl, mullaki noita kulttuuriseteleitä ja nimenomaan provinssia varten oon säästellyt...... hitto soikoon, ottaiskohan ne klubilla niitä, jossain ? yhyy ei mulla oo rahaa muuten :--D

ehmi

Luin jostain, että niitä Flow lippuja pitäis kyllä voida ostaa tiketista, tosin aikataulu on vielä hiukan avoin, viimeistään kesäkuusta eteenpäin. :)

anni

juu tosiaan oli perjantai 13, ero poikaystävän kanssa ja ystävien kanssa riidoissa. mahtavaa kerrassaan...! :|

Sokkarin lipunmyynnissä on nykyään myös S-pankin toimipiste ja pankkiasijoijat saattavat asioilla luukulla aika pitkään. Nimin. Pikkusisko siellä töissä.

Viola

Olen itse täysin kyllästynyt koko kulttuuriseteleihin. Mihin tahansa keikalle tai musiikkirientoon niitä tyrkytänkin, niin aina on vastaus, että "valitettavasti kulttuurisetelit eivät käy tähän tilaisuuteen....".

Tuntuu että ainakin Helsingissä ne käyvät ainoastaan teattereihin ja oopperaan, mutta eikö nyt musakeikat nimenomaan ole kulttuuria nekin?!?!?!?

Järjestäjästähän se on kiinni, mutta meidän huushollissa ainakin on noista lipuista vaan niin huonoja kokemuksia, että tämän jälkeen ei niitä hommata (siippa saa siis ostaa niitä työsuhde-etuna).

Petra

Tuosta huulipunasta, mulla on niksi korjaamiseen!

1.Otetaan rikki mennyt osa varovasti ja asetetaan esim minigrip pussin päälle, ja laitetaan pakkaseen 10 minuutin ajaksi.

2. Tämän jälkeen otetaan huulipuna pois, ja sulatetaan hieman sytkärin avulla huulipunan päätä, ja asetetaan huulipuna mahdollisimman nopeasti takaisin paikoilleen. Tässä pitää katsoa, että se menee palapelimäisesti paikoilleen.

3. Kokeillaan hitaasti, että huulipuna kiertyy ylös alas hyvin. Tämän jälkeen puna laitetaan taas pakkaseen 10 minuutiksi, jonka jälkeen se on taas käyttövalmis!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, yksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2016
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat