No melkein ainakin, siltä se on viime aikoina tuntunut. Eilen lähdettiin aamu seiskalta kohti Toijalaa ja palattiin vasta illalla. Mutta vaikka päivät ovat pitkiä, itselleen tekeminen on aivan mahtavaa ja talo tulee tutuksi ihan eri tavalla. Aluksi minusta tuntui joka kerta talolle mennessä että menen kylään jonkun toisen kotiin, koska paikalla ei ollut vielä mitään omia kalusteita tai muutakaan meistä kertovia juttuja. Mutta nyt kun seinät ja lattiat on päällystetty omalla verellä, hiellä ja kyynelillä (kirjaimellisesti heh), talo alkaa tulla tutuksi. Alun varovainen kuherrusvaihe on vaihtunut syvempään ihastukseen ^^

Nämä aamukahvit aurinkoisessa pihassa eivät ainakaan vähennä ihastusta. Aika lyömätön olotila istua ulkona kahvikuppi kädessä, tsiljoonien lintujen sirkuttaessa ympärillä. Muuten oli täysin hiljaista, ei mitään häiritseviä autojen hurinoita tai ihmisääniä.


Vaikka hiljaisuus maalla on ihanaa, rakastan myös heräävän kaupungin tunnelmaa ja äänimaailmaa. Jostain syystä isojen kaupunkien aamuhetket ovat mielettömiä. Tarkoittaen sitä hetkeä kun ruuhka ei ole vielä alkanut ja kadut ovat tyhjiä, kalpea aurinko on vielä matalalla ja kaduilla kolistelee kauppojen rekat ja roska-autot. Tampereen kesäaamut kuuden jälkeen ovat juuri tällaisia.

Aamukahvien jälkeen käytiinkin sitten heti hommiin, koska aikataulu on kuitenkin suht tiukka. Mutta nyt on tapetit veke seinistä ja lattioiden hiominen alkoi. Toijalan rautakauppias meinasi saada sydärin kun kuuli että hiotaan lattiat ilman koneita, mutta ne eivät vaadi kuin karhennuksen joten koneita ei tarvita.  Call me crazy, mutta minä haluan että lattiaan jää pienet epätasaisuudet ja elämän jäljet maalin alle. Sellainen hiomakoneella viimeisen päälle lanattu särmätasainen lattia, ei kiitos.



Luuttu-Muija. Lempparein kirppishuivini ikinä, miten kukaan on voinut luopua tuollaisesta aarteesta <3


Tänään nukuttiin hieman pidempään, mutta kohta taas kissa kainaloon ja talolle. Nöpöndeeri pääsee jälleen remuamaan portaisiin :D Se oli niin symppis kun kävi hakemassa minua alakerrasta koko ajan mukaan yläkertaan. Tuli vaativana maukumaan olkkarin ovelle ja lähti steppaamaan portaita kohti, ja jos en ymmärtänyt vinkkiä (tyhmä orja), se tuli uudelleen naukumaan. Koska olihan se yläkerta nyt ihan liian jännä yksin tutkittavaksi.

Kommentit (26)

AGENTTTI

Niin, tai sitten Nelliina ottaa remppahommat vähän kevyemmin, luulisi ettei tuon vatsan kanssa enää viitsi hiki hatussa huhkia. Muistaakseni kertoi jossain aiemmassa postauksessa jo ettei saa edes nostella mitään painavaa ;D

Vierailija

Hauskaa että viitsii tälläytyä ja paklata naamansa remonttia varten. On huulipunat ja silmämeikit sun muut. Kuljetko koskaan missään ilman mitään meikkiä?

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

mitäs hauskaa siinä on, näytän tuolta joka päivä :o en nyt ihan ymmärrä. Kuljen meikittä urheillessa ja uimassa, kuten kai kuka tahansa tavismeikkaaja. Vai onko tämä jonkinlainen yritys iskeä puukkoa naiselta toiselle, kenen arkirutiinit poikkeavat omistasi?

Vierailija

No just. Näköjään blogeissa ei saa kysyä mitään mikä ei ole kuorrutettu ihailulla ja sydämillä. Heti otetaan puukot esiin.

Suvi

Huoh, vähän kateellisena luen näitä postauksia, itelläkin yhtenä suurena toiveena saada vanha talo, jota rempata mieleisekseen.
P.S. Oon tainnut lukea aika paljon tätä sun blogia (niin kuin olenkin) kun näin viime yönä unta susta. Sulla oli joku tosi hieno mekko ja korkkarit - yllätys :).

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

toivon todella että haaveesi joskus toteutuu, on tämä meinaan oikeasti aika ihanaa :) itsellänikin oli taloproggis monta vuotta vain haaveen tasolla.

Bloggarit tulevat mullakin uniin, jos olen lukenut lemppariblogeja vaikkapa ihan illalla :DD

Ja tiedätkö, yhä edelleenkin, 16 vuotta maalle muutosta, lintujen laulu ja muuten ympärillä vallitseva hiljaisuus pysäyttää kuuntelemaan sitä. Joka kevät kiitän itseäni siitä pikapäätöksestä ostaa tämä talo, jossa remppa on ikuisuusprojekti ja seinät vinot. Ja tosiaan, talosta tekee persoonallisen juuri se, että kuluneet vuodet ja talon historia näkyy. Tsemppiä projektiinne =)

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

kyllä, uskon että se menee juuri näin :) olen niin maalaislikka että 15 vuoden kaupunkielämän jälkeen jokainen soluni huutaa takaisin hiljaisuuteen ja lintujen sirkutuksen keskelle. Kiitos paljon, talo taitaa tosiaan olla ikuisuusprojekti mutta eipähän tule koskaan enää tylsää :D

hippu

Kääk en kestä kun sun blogi on niiiiin ihana ja positiivista tunnelmaa täynnä! Tämä blogi on muuten ensimmäinen laatuaan, jota rupesin lukemaan vuonna 2008 ja tyylisi ja persoonasi on koukuttanut siitä asti. :)

Ja tuo teidän uusi koti... <3 Arvaa nouseeko oma talokuume ja maalaismaisemiin muutto potenssiin sata, kun kuvia katselee! :D
Me asutaan miehen kanssa vielä pari vuotta ainakin täällä Helsingin ytimessä, koska opiskeluita on vielä sen verran jäljellä. Mutta sen jälkeen maailma onkin avoinna. :D

Mutta siis, kiitokset mahtavasta blogista ja ihanaa kevään ja vauvan odotusta teille molemmille! :)
Mekin saatiin uskomattomia uutisia tällä viikolla; vauvaa odotellaan onnesta sekaisin loppuvuodesta saapuvaksi<3

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

Ai vitsi kun kiva kuulla että olet viihtynyt mukana näin kauan <3 onhan tässä jotain tapahtunut vuosien varrellakin mutta nyt vasta alkoikin tapahtua.

Opiskeluaika kaupungissa on ihan mahtavaa sekin, nauti siitä ihan täysillä!

Ja PALJON onnea vauvauutisista, se on ihan käsittämätön tunne kun tajuaa että on raskaana, ei voi sanoin kertoa :) Toivottavasti voit hyvin koko raskauden ajan!

Vierailija

Onko teidän talo ihan kunnolla maalla (ei katuvaloja, iiso tontti, peltoa ja metsää ympärillä, lähin iso tie ja kauppa kaukana, naapurina vain luonto <3 ) vai omakotitaloalueella?

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

ei ole ihan pusikossa vaan vanhalla ihanalla omakotitaloalueella, missä toinen toistaan kauniimpia vanhoja puutaloja isoilla tonteilla <3 meidän perheen mökki on sitä varten jos haluaa eristäytyä maailmasta aivan täysin ja se on meiltä alle 10km päässä :)

remonttikuumeilija

Hei, ihanan näköistä! Ja kiitos remppavinkeistä, itselläkin on kesällä edessä lattian maalaus ja reteesti ajattelin kans hioa sen vaan käsin, koska vanha puulattia saakin näyttää vanhalta! :)
Ihana puutarhakeinu! Ja muuten, punainen seinä on ihan huippu, ja hyvä kontrasti nasukuville :)
Aurinkoisia remppapäiviä teille!

Kaikki näyttää LIIAN ihanalta! ^_^
Tyylikkäät remppaajat, ihana talo (ja varmasti ihanampi vielä myöhemmin kesällä) ja aamukahvit omassa pihakeinussa, voin tunnustaa olevani kade, mut hyvällä tavalla :) ihanaa tietää että omia unelmia VOI saavuttaa.
Kaikkea hyvää teidän isoihin projekteihin!

Oi onnea! Sä olet niin kovin kaunis, ja tuo vatsa "pukee" sua! :P
Ihana on seurata miten haaveet käy toteen ja ootte onnellisia! Kaikkea hyvää teille, myös hulvattomalle kissalle! <3
Ja sisustusjuttuja odotan innolla, varsinkin sen sun ompelu-vaate-hömppä-huoneen ulkoasua en malttais odottaa... :D

minna

Jee, remppa juttuja! Sulla (teillä?) on niin massasta erottuva tyyli, että mielenkiinnolla odotan millainen teidän talosta tulee. Mä en voi itekään sietää niitä valkoisia koteja, joissa kaikki on uutta!
ps. jos joku tulee valittamaan siitä miten blogi on muuttunut, voi painua...! Musta on hienoa miten blogi muuttuu kirjoittajansa mukana. Mulla ei ole lapsia tai en ole raskaana, mutta silti luen kaikki vauva jututkin mielenkiinnolla.

AaHoo

Niin ja mun mielestä myös nämä uudet postauksen aiheet on iloisia, ihania! Ja remppahommat kiinnostaa sen takia, että meillä on myös ihan yhtä öö..."massasta poikkeava värimaailma ja sisustustyyli" kuin teilläkin :D. Mahtavaa siis lukea samankaltaisia ajatuksia, odotan myös uusia ideoita omaan kotiin :). Ja tuo teidän uusi koti on <3

AaHoo

Näytätpä söpölle remppahommissakin! Itse vedän vastaavissa tukka hiestä liiskana jossain ikivanhoissa rytkyissä :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, yksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2016
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011