Esipuheena, kiitos teille jotka vinkkasitte että tähän päänsärkyyn saattaa auttaa kahvi, koska Saku bongasi kommenttinne ja keitti illalla pannullisen. Siinä vaiheessa olin jo valmiina testaamaan esimerkiksi parvekkeelta hyppäämistä, joten mitä yksi iltakahvi siinä enää tuntui. Normaalisti en juo kahvia enää klo 16 jälkeen. Ja miten kävi, 2 ihanaa, melkein päänsärytöntä tuntia, ai että! Rakastan teitä :D Joten nyt ajattelin tarjota teille vähän muuta viihdykettä kuin meitsiä harmaissa haalareissa, nimittäin Route 66 -postaussarjan viimeiset kirjoittamatta jääneet jutut ja erityisesti shoppausmahdollisuudet reitin varrella. Mutta varmasti ymmärrätte että minua ei kiinnosta niinkään kiiltävät jättimäiset ostarit, joten nämä viimeiset postaukset ovat sukellus minun näkökulmastani reitin upeisiin shoppausmahdollisuuksiin eli ihaniin pölyisiin antiikkikauppoihin ja muihin mekkotytön paratiiseihin.

Ps. on millistä kiinni että en siirry ihan just tällä sekunnilla kokonaan matkabloggariksi, hiiteen vaatteet kun voi kirjoittaa jostain niin paljon mahtavammasta <3

***

Chicagosta alkavan Route 66:n ensimmäinen osavaltio on Illinois. Minusta Illinois oli yksi koko reissun kohokohtia maalaiskylineen, seinämaalauksineen ja tunnelmineen. Asiaan vaikutti tietysti sekin, että tässä vaiheessa kaikki oli meille reissaajille vielä uutta ja ihmeellistä, ja jokainen pieni metallikylttikin sai hymyilemään kuin idiootti. Ilmassa oli elämämme reissun tuntu, mitä siitä lopulta tulikin.

Upeista seinämaalauksistaan tunnettu reilun 10 000 asukkaan Pontiac on yksi ensimmäisiä paikkoja joihin 66-turisti päätyy. Pikkukaupungin ohi ei voi mitenkään ajaa huomaamatta valtavia retroja seinämaalauksia, joita kaupungin keskusta on täynnä. Jopa paloasema on saanut oman maalauksensa. Vuonna 2009 maalatut seinät ovat suurilta osin Walldogs nimisen ryhmän käsialaa, ja niihin on vangittu pala historiaa niin kauniilla tavalla, että olin melko mykkänä näiden valtavien taideteosten juurella. Voit vilkaista kaikki seinämaalaukset Pontiacin sivuilta, mutta suosittelen tietysti näkemään ne ihan itse, seisomalla seinämaalausten edessä.



En saa hätisteltyä sellaista muistikuvaa, että olisin napannut jostain tiedon kuinka alla näkyvän Victor-maalauksen tekijä olisi sekoittanut maaliin oman, taivaallisille metsästysmaille siirtyneen, koiransa tuhkat. Voi olla että muistan väärin, mutta luulen että tarina oli tämä.


Pontiacin keskustasta löytyy seinämaalausten lisäksi must nähtävyyksiin luokiteltava Route 66 Association of Illinois Hall of Fame & Museum. Ilmainen museo pitää sisällään valtavan määrän muistoja ja valokuvia Amerikan valtatien kulta-ajoilta, kuuluisan 66-taiteilijan Bob Waldmiren hippibussin ja mikä parasta, monen monta huonetta myytävänä olevia vintagevaatteita, ja -tavaroita. Tämä museon ja antiikkikaupan sekoitus on juuri sitä, mitä reissaaja ensimmäiseen päiväänsä haluaa, uskokaa kun sanon.


Koska matkalaukun tila oli erittäin rajallinen, joudun tyytymään kaikkien näiden vanhojen kauniiden tavaroiden ihasteluun. Harmi, koska museorakennuksen lukuisat huoneet pitivät sisällään niin uskomattoman määrän juuri minun tyylistäni antiikkia, että olisin voinut jäädä melkein asumaan sinne.

Mutuna sanoisin, että vintagevaatteet ovat hintatasoltaan noin 1/3 Suomen hinnoista ja kunnoltaan huomattavasti parempia. Vintagekorut taas ovat täysin ilmaisia, en voi vieläkään uskoa niitä 3 sormusta 5 dollarilla -hintalappua. Meinasin pyörtyä. Heidän mielestään kukaan ei voi haluta vanhanaikaisia kruusattuja sormuksia, vaan ilman muuta kliinisiä kirkkaita nykyaikaisia timantteja. Selitin useammankin kerran myyjille että etsin nimenomaan ajan patinoimia vanhoja kruusattuja sormuskaunottaria, hittoon uudet kiiltävät timantit, ja he vai pyörittelivät päätään ja totesivat että hullu nainen, oletko ihan varma että et halua nähdä näitä nykyaikaisempia :D




Tällä hetkellä potkin itseäni takamukselle, että EN ostanut tätä pitsikaulusta. Reissussa ei koskaan pitäisi jäädä pohtimaan, etenkään antiikkikaupoissa, että jos myöhemmin löytyisi jotain vielä hienompia kauluksia. Ei löydy.





 




Hall of Fame & Museum kannattaa käydä läpi natisevasta  lautalattiasta kattoon asti ja antaa sille kunnolla aikaa, sillä joka kerroksessa on ihan omanlaisensa tunnelma. Melkein piilossa olevasta rappukäytävästä löytyi sota-ajan valokuvanäyttely, missä tauluista löytyi kuva sotilaasta toisen maailmansodan ajalta, ja nyt (olettaisin että jos mies oli selvinnyt rintamalta takaisin).



Olisin voinut katsella ikuisesti näitä 40-luvun kaunottaria.




Pontiac on sympaattinen pikkukaupunki, joka on aivan varmasti pysähdyksen arvoinen. Ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja jaksan vieläkin hämmästellä, että raskaita kauppakassejaan kantava perheenäiti huikkasi tien toiselta puolelta että haluammeko hänen ottavan meistä yhteiskuvan. Vaikka jenkkien ystävällisyyttä arvostellaan välillä pinnalliseksi, tämä reissu osoitti meille että turisteja kohtaan osoitettu huomaavaisuus ja small talk oli lähes korvaamatonta. Ilman paikallisten neuvoja meiltä olisi jäänyt reissun parhaimmat paikat kokematta.

Osoite navigaattoria varten:
Hall of fame & Museum
110 W Howard St Pontiac Il
Pontiac, IL 61764

***

Klikkaa tästä auki kaikki Route 66 -postaukseni (niitä on paljon).

Kommentit (14)

Tuli vaan mieleen että olikohan tolla liikkeellä sähköpostiosoitetta, jos kysäisisit että vieläkö pitsikauluri on jäljellä ;) Ihana postaus, ja voi niitä sormuksien halpuutta, rutto kun täällä ne maksaa hunajaa.

Pippa

Sä et menetä mitään, vaikka onkisit sen sähköpostin jostakin ja meilaisit niille kyselyn pitsikauluksesta. Maalaiskylä on aina maalaiskylä (=mikään ei tapahdu silmänräpäyksessä) ja sitäpaitsi sinne on saattanut ilmaantua uusiakin moisia...

Nelliina
Liittynyt10.9.2015

hinnoissa on vissi ero kun vertaa jäätävän hintaisia vintagejobbareiden ebayta ja muita nettihuutokauppoja, ja sitten hevonkuusessa sijaitsevaa pikkukaupungin kirppistä jenkkilän maaseudulla :) Ostajia on vähän eri määrä. Itse en osta mitään noilla nettihuutokauppojen ryöstöhinnoilla huh! Mikään ei ole hienompi fiilis kuin löytää jotain vanhaa ja ainutlaatuista pölyisen maalaiskirpparin unohdetusta perähuoneesta, missä hinta on minimaalinen ja siinäkin on tinkivaraa <3

Elisa

Aivan. Eli kyseessä ei ole mikään suomalaisten vintage-ymmärtämättömyys vaan universaali ilmiö. Sama kuin minkä takia jos itse myyt vanhaa lasia kirpparilla niin järkevä pyyntihinta on n. puolet Astiataivaan hinnoista.

Elisa

Huvittava tuo mututuntumasi vintagen hinnoista USA:ssa, suomalaisilla vintagepalstoilla kun valitusvirsi on usein se että suomessa ei saa vintagemekoista lähellekään sitä hintaa kuin mitä ebayssa saisi :). Että mikä mahtaa olla totuus :D

Jennilee

Oooo... Oletko muuten lukenut Rebecca Wellsin kirjaa Jumalaiset jajasiskot? Tuli noista ihanista vanhoista kuvista mieleen. Se on kiehtova kuvaus naisista 1940 -luvun Louisianassa. Suosittelen lämpimästi! :)

Sariska

Aaaah, taas tätä ihanuutta <3 Voi kun uskaltais/ois varaa lähteä itsekin joku päivä...

Tiina

Tätä sä et halua kuulla mutta toi pitsikaulus olisi ollut niin sun juttusi :)
Kiva postaus kaikin puolin, näitä on mukava lukea.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, yksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2016
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010