Tuli vietettyä viikko Lapin upeissa maisemissa, jotka mykistävät minut joka kerta. Yksi huikein kokemus oli ehdottomasti ex temporena toteutettu retki Teuravuoman suolle, joka on koko Euroopan suurin suo. Kolarissa sijaitseva Suur-Teuravuoma kuuluu kansalliseen soidesuojeluohjelmaan, ja syystä. En muista koska olisin ollut yhtä vaikuttunut luonnossa. 

Yksi lähtöpaikka suovaellukselle on Venejärven kylästä. Venejärven ja Kurtakon välillä kulkee n. 10 kilometrin pituinen pitkospuureitti, Telatie. Reitti on rakennettu jo 1800-luvun puolivälin jälkeen, ja sitä ovat käyttäneet mm. postinkantajat, kauppiaat, paikalliset asukkaat ja marjastajat. Pitkospuita pitkin pääsi oikomaan suoalueen läpi, kun teitä pitkin matkaa olisi kertynyt useita kymmeniä kilometrejä kylien välillä. Tämä ehkä kertoo jotain siitä, kuinka suuri suoalue on. 

Venejärven lähtöportilta suo alkaa kunnon ryteikkönä, uljas kuusimetsä sulkee pitkospuut sysimustaan syliinsä. Jos olisin taikauskoinen, tämä olisi ollut juuri se paikka missä mielikuvitus olisi lähtenyt lentoon. Kun ajaa autolla 20 kilometriä lähes kärrypolkumaisiin mittoihin kapenevaa tietä keskelle hevonkuusta, siinä tulee väkisin mietittyä että apua ei kovin lähellä ole, jos sitä sattuisi tarvitsemaan. 

Hiljaisuus metsän keskellä on korviahuumaava, sen rikkoo vain Kelhujoen pauhu ja satunnaiset lintujen rääkäisyt. 

Pitkospuut olivat aika kapeat ja sateen jälkeen liukkaat, joten kulkeminen vaati keskittymistä. Ei ollut ihan yksi taikka kaksi kertaa kun meinasin tippua takamukselleni tai horjahtaa puilta, joka olisi taannut suht kostean loppumatkan :D Ilman pitkospuita tänne ei olisi mitään asiaa, paitsi kahluupuvussa. Vain satunnaisilla pienillä metsätilkuilla maasto kohosi selvästi korkeammalle, ja jalkojen alla oli hetkittäin tukevaa kuivaa maata. 

Parin kilometrin korpisuon jälkeen pääsimme vihdoin ulos metsästä, ja eteen aukeni aivan uskomattoman kaunis avosuo. Lieneekö tämä tyypiltään nevasuota? On noista yläasteen maantiedontunneista hetki aikaa, niin en uskalla tehdä väittämiä ilman kysymysmerkkiä. 

Tässä kohdin suoaluetta ei todellakaan ollut asiaa pitkospuilta pois, sillä suonsilmäkkeitä oli silmänkantamattomiin. Juuri sellaisia elokuvamaisia mustia vetisiä pieniä lampia, mihin uppoaa kaulaansa myöten välittömästi. Meillä alkoi jutut olla mieheni siskon kanssa jo sen luokan säikyttelyä, että aloin tosissani odottaa kelmeän käden nousevat hitaasti vedestä ja tarttuvan nilkkaani!

Telatiehen on panostettu ja panostetaan edelleen, reitin varrelta löytyy laavuja, avonuotiopaikkoja ja jopa pari huussia. Sitä voisi luulla, että keskellä luontoa voisi mennä myös puskaan, mutta suolla ei todellakaan voi, koska maa ei kanna. 

Meillä ei ollut kovin paljon aikaa tälle retkelle, sillä juna kohti etelää lähti samana päivänä. Harmi, koska tämän reitin olisin halunnut kävellä kokonaan, Kurtakkoon asti. Mutta jäi ainakin ensi kerralle jotain mitä odottaa, sovittiin jo että ensi syksynä kävellään koko Telatie. 

Lähtöpisteessä paisteltiin vielä makkarat ja sitten kotia kohti. 

Tällaiselle epäeräjormalle syksy on mitä parhainta aikaa olla luonnossa ja harkita jopa pieniä vaelluksia, sillä itikat ovat jo heittäneet veivinsä. Ainakin suurimmat massat. Lappilaiset pitivät minua hulluna, kun mainitsin että olen tappanut jo ainakin viisi hyttystä ja vähintään yhtä monta paukamaa löytyy kintuista.

Hyttysiä ei pitänyt olla enää elossa kylmien öiden jäljiltä, sanoivat. Paitsi että oli, ja ne todellakin löysivät minut. Lyön vaikka vetoa, että se viimeinen henkitoreissaan ollut itikka haistoi vereni kun junamme saapui Kolariin, sai uutta virtaa ja elvytti pari kaveriakin mukaan. 

Kommentit (3)

Tondzaa

siellä on vielä kolmas haara joka vie Teurajärven kylään, jonne on myös lyhyt matka ylläkselle vievältä tieltä. omasta mielestäni parhaat maisemat löytyvät myös sieltä kun ylläs näkyy kivasti silmänkantamattoman jänkän takana :)

Iiia

Ihania maisemia! Lappiin pitäisi kyllä taas joskus päästä, mielellään ruskan aikaan. Ainoan kerran tähän mennessä siellä on käyty vaan kuutosluokan luokkaretkellä talvella, ei paha toki sekään.

Mutta hyttyset! Vielä niitä jostain täällä idässäkin löytyy. Nilkat on yhtä pahasti paukamilla kuin kevään ekojen inisijöitten jäljiltä. Mitähän superhyttysiä ne ekat ja vikat onkaan...? Uhh.

Seuraa 

Nelliinan vaatehuone -blogista tuttu Niina Tapojärvi on kenkäfriikki, lukutoukka ja innokas puutarhanhoitaja Pätsiniemestä. 1941 rakennetussa hirsitalossa asuvat hänen kanssaan aviomies, kaksivuotias tytär ja vanha kissa. Blogiin eksyy aiheita remontista, puutarhasta, käsitöistä, kokkauksesta sekä tietysti reissuja, tyyliä ja kauneutta. Niina uskoo, että punainen huulipuna pelastaa huonoimmankin hiuspäivän.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Seuraa blogia tästä.

Blogiarkisto

2017
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2016
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2015
2014
Joulukuu
Toukokuu
2013
2012
2011
2010

Kategoriat