Kodissamme on ikivanha, takorautainen avainnaulakko, jossa on kolme koukkua. Puolison toivomuksesta sovimme joskus aikojen alussa, että vasemman puoleinen olisi minun henkilökohtaisille avaimilleni, keskimmäinen yhteisille ja oikeanpuoleinen mieheni avaimille. Muistin säännön, mutta jostakin oudosta syystä minun oli vaikea noudattaa sitä. Laitoin avaimeni aina randomisti mihin koukkuun milloinkin, eikä mieheni voinut käsittää, miten noin yksinkertainen asia ei mennyt perille. Avainnaulakosta tuli pieni, mutta hiertävä ärsytystekijä. Mies ei ymmärtänyt käytöstäni, ja mikä pahinta, en ymmärtänyt sitä itsekään.

Avainnaulakkokriisi ei todellakaan käynyt mielessäni, kun ilmoittauduin NLP-koulutukseen (Neuro Linguistic Programming), jossa opiskellaan ajattelutaitoja, itsetuntemusta, vuorovaikutusta, viestintää ja tietoisuustaitoja. Lähdin koulutukseen työminä edellä, hankkimaan lisää välineitä oppilaiden ja vanhempien kohtaamiseen ja kehittymään oppimisen edistäjänä. Koulutuksessa sain eväitä kaikkeen tuohon, mutta eniten opin itsestäni. Mystinen avainnaulakkokäyttäytymisenikin sai vihdon selityksen.

NLP opetti, että meillä on neljänlaisia miellejärjestelmiä: visuaalinen, auditiivinen, kinesteettinen ja loogis-järkevä. Meissä kaikissa on kaikkia neljää, mutta joku tai jotkut niistä hallitsevat käyttäytymistämme. Koska olen vahvasti visuaalinen tyyppi, minulle on tärkeää, miltä asiat näyttävät. Haluan, että taulut ovat suorassa, esineet omilla paikoillaan - ja avainnaulakko tasapainoisen näköinen. Laitoin siis vaistomaisesti avaimen aina siihen naulakkoon, jossa oli sillä kertaa vähiten avaimia, koska halusin, että avainnaulakko näytti mukavalta eikä epätasapainoiselta. Siksi työnnän myös ostoskärryni aina lyhimpään kärryjonoon - ja pakko tunnustaa tämäkin: jään joskus järjestelemään kärryjä, jos joku jono on ärsyttävästi ylipitkä, koska tasapitkät kärryjonot saavat mieleni hykertelemään tyytyväisyydestä.

Mieheni on enimmäkseen loogis-järkevä. Loogis-järkevä tyyppi laittaa avaimen siihen, mihin on sovittu. Loogis-järkevä haluaa faktoja ja perusteluja. Auditiivinen viehättyy tai ärsyyntyy äänistä ja muistaa hyvin kuulemansa. Kinesteettiselle tekeminen, tuntemukset ja kokemukset ovat tärkeitä. Paras combo rakentuu omista vahvuuksista, ja siitä, että kiinnittää erityistä huomiota niihin heikompiin miellepiirteisiinsä. Faktat, perustelut ja kuuntelemaan keskittyminen ovatkin ilmiselvästi omat kasvusuuntani.

Miellejärjestelmät on vain yksi pieni osa NLP-koulutusta - ihmisen mielessä riittää nimittäin opiskeltavaa. On valtavan kiinnostavaa saada selitys järjenvastaiselle käytökselle, omalle tai toisten, koska uskokaa tai älkää, kaikelle käyttäytymiselle on aina selitys. Ja kyllä, avainnaulakkokriisi on taaksejäänyttä elämää. Tietoisesti keskittymällä laitan avaimeni oikeaan naulaan, kiireessä se menee yhä siihen tyhjimpään. Mutta sillekin mies osaa jo pyöritellä huvittuneena päätään, koska olen se visuaalis-kinesteettinen höppänä.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Pauliina, viisikymppinen luokanopettaja, kolmen aikuisen tyttären äiti, kahden koiran emäntä ja yhden miehen vaimo. Kirjoitan parisuhteesta, koulusta, onnellisuudesta ja epätäydellisyydestä. Blogini on oikeastaan pieni ylistyslaulu epätäydellisyydelle – voi olla autuaan onnellinen, vaikka olisi nuttu nurin ja saappaat väärissä jaloissa - koska kaikkine vesiesteineen ja kompastuskivineen elämä on aika mahtava seikkailu.

http://www.facebook.com/nuttunurinonnioikein

 

Vanhemmat tekstini löytyvät osoitteesta:

http://paukunblogi.blogspot.fi/

Blogiarkisto

Kategoriat