Olen alkanut viihtyä kassajonoissa. Kuulostaa täydelliseltä noliferilta, tiedetään. Silti se on totta. Aiemmin hermoilin, jos jono oli pitkä, koska minulla oli niin paljon tekemistä jossakin ihan muualla kuin kassajonossa. Saatoin vaihtaa jonoa – vain todetakseni, että se ensimmäinen jono olisi sittenkin ollut nopeampi. Ja taas harmitti.

Joskus ruuhkavuosiaikoina olin innokas kauppaan lähtijä, koska silloin se oli minulle harvinaista omaa aikaa. Hengailin hyllyjen välissä ja nautin, kun kukaan ei tarvinnut minulta mitään. Kassajonossa kuitenkin saatoin hermoilla, vaikka sekin oli sitä samaa omaa, rauhallista aikaa. Jälkeenpäin olen oivaltanut, että kassajonossa hermoilu (niin kuin mikä tahansa tunne) tarttuu. Kun moni jonossa alkaa stressata, tunne kulkeutuu sinne jonon päähän asti. Kassajonossa kannattaa siis keskittyä psyykkaamaan itsensä hyväntuuliseksi.

Nyt olen kehittänyt tästä välttämättömästä kassajonoilusta uuden harrastuksen. Kun joudun jonottamaan pitkään, alan katsella ihmisiä ympärilläni ja toivottelen heille mielessäni kaikenlaista hyvää. Pikkuiselle nassikalle, joka nyhti kolikoita pikkuruisesta kukkarostaan ja alkoi selvästi paineistua jonon hönkiessä niskaan, toivoin itseluottamusta ja hyvää elämää. Kasva viisaaksi pojaksi. Kovan elämän kuluttamalle sedälle toivoin terveyttä ja onnellisuutta. Ostoksista päätellen selvää viikonloppua ei ehkä kuitenkaan.  Perheenäidille, joka lastasi hihnalle vuorellisen ruokaa, toivoin kärsivällisyyttä ja hetkessä elämisen kykyä. Nauti hyvistä hetkistä. Tuo vaihe on nopeasti ohi. 

Jonotus on nykyisin yllättävän kepeää. Voi olla, että moni on oivaltanut tämän jo aikoja sitten, mutta itselleni oivallus on uusi. Yritän olla hienotunteinen enkä mikään kassajonokyylä. Keskityn niihin ihmisiin, jotka osuvat kohdalle, en siis kurkottele kaulaani ja vakoile ihmisiä kassajonojen liepeillä. Uskon, että hyväkin tunne tarttuu. Kun mietin, mitä hyvää kukin ohikulkija tai kanssajonottaja tänään mahtaisi tarvita ja mielessäni sitä hänelle toivon, muutun ainakin itse hyväntuulisemmaksi. Bonuksena jonotus on mielenkiintoista!

Vaikka tiedänkin nyt tämän kaiken, tulette varmaan näkemään minut kassajonossa myös pahantuulisena, kulmia rypistelevänä ja kärryjä kantapäille kiilaavana hermoilijana, koska en todellakaan ole mikään kassajonojen Äiti Teresa. Lähettäkää minulle silloin hiljaa mielessänne kärsivällisyyttä, tyyneyttä ja hyvää mieltä. Aika helppo tapa tehdä maailmasta pikkuisen parempi paikka. Kuka lähtee mukaan kassajonohempeilyyn?

Kommentit (0)

Seuraa 

Olen Pauliina, viisikymppinen luokanopettaja, kolmen aikuisen tyttären äiti, kahden koiran emäntä ja yhden miehen vaimo. Kirjoitan parisuhteesta, koulusta, onnellisuudesta ja epätäydellisyydestä. Blogini on oikeastaan pieni ylistyslaulu epätäydellisyydelle – voi olla autuaan onnellinen, vaikka olisi nuttu nurin ja saappaat väärissä jaloissa - koska kaikkine vesiesteineen ja kompastuskivineen elämä on aika mahtava seikkailu.

http://www.facebook.com/nuttunurinonnioikein

 

Vanhemmat tekstini löytyvät osoitteesta:

http://paukunblogi.blogspot.fi/

Blogiarkisto

Kategoriat