Kirjoitin taannoin blogissani listauksen, mitä viisikymppinen on oppinut elämästä. Nyt teki mieli tarkistaa, mitä tähän mennessä on oppinut parisuhteesta. Kolmessakymmenessä vuodessa ihminen nimittäin oppii yhtä ja toista, vaikkei mikään parisuhdeguru olisikaan. Nämä opit on kerätty kahden täysin erilaisen tyypin salamarakkaudesta alkaneesta, välillä tuuliseksi taistelutantereeksi muuttuneesta liitosta, jossa on kaikesta huolimatta riittänyt rakkautta ja huumoria – ja sitä tärkeintä: tahtoa. Pappi ei kysynyt meitä vihkiessään, että rakastammeko, vaan että tahdommeko rakastaa. Kovien paikkojen yli mennään sillä, että edes tahtoa on, vaikka rakkaus loistaisi juuri silloin poissaolollaan.

Parisuhteet ovat aina tekijöidensä näköisiä ja oloisia, siksi kaikissa pitkissä liitoissa ei varmaankaan opi näitä samoja asioita. (Toivoisin tietenkin, että juuri näillä ohjeilla kaikki Suomen parisuhteet pelastuisivat.)

 

1)    Opettele tuntemaan itsesi. Siis se todellinen. Ei se kumppanin/äidin/isän/jonkun toivetyyppi. Muuten on vaikea sanoa toiselle, mitä tarvitsee ja mistä menee rikki.

2)    Tutustu siihen toiseen. Kysy. Älä oleta.

3)    Muista, että toista ei voi muuttaa. Ei, vaikka kuinka olisi hyvä tahto ja tarkoitus.

4)    Parisuhde on kuin kevätsää: vaikka tänään olisi hirveää, huomenna voi jo olla ihanaa.

5)    Kriisi ei tarkoitakaan suhteen loppua, vaan kasvun paikkaa molemmille. Jotain parempaa on tulossa. Ei ehkä heti, mutta tulossa.

6)    Hemmottele kumppania tavoilla, joista hän pitää. Ei niillä, joista vain sinä pidät.

7)    Toisen erilaisuus voikin olla rikkaus eikä pelkkä riesa - ehkä peräti oma kasvusuuntasi?

8)    Rakkaus katoaa joskus toviksi talviunille. Silloin mennään tahdonvoimalla.

9)    Parisuhteessa on erilaisia vaiheita, jotka kaikki menevät ennen pitkää ohi. This too shall pass.

10)  Silti kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin sitä toista katsoessa voivat polvet suloisesti notkahtaa, etkä ollenkaan muista, ettette olekaan enää nuoripari.

 

Pitkästä kokemuksesta huolimatta vaikeita ovat edelleen kohdat 2 ja 3. Aina tasaisin väliajoin sitä sortuu kuvittelemaan, että kyllä minä tiedän, mitä se tahtoo ja että kyllä se nyt pikkuisen semmoiseksi ja tämmöiseksi ainakin voisi muuttua. Siksi listaan on tärkeä lisätä kohta 11: Anna anteeksi itsellesi – ja sille toiselle. Ja muista, että huomenna on uusi päivä. 

 

Kommentit (6)

Seuraa 

Olen Pauliina, viisikymppinen luokanopettaja, kolmen aikuisen tyttären äiti, kahden koiran emäntä ja yhden miehen vaimo. Kirjoitan parisuhteesta, koulusta, onnellisuudesta ja epätäydellisyydestä. Blogini on oikeastaan pieni ylistyslaulu epätäydellisyydelle – voi olla autuaan onnellinen, vaikka olisi nuttu nurin ja saappaat väärissä jaloissa - koska kaikkine vesiesteineen ja kompastuskivineen elämä on aika mahtava seikkailu.

http://www.facebook.com/nuttunurinonnioikein

 

Vanhemmat tekstini löytyvät osoitteesta:

http://paukunblogi.blogspot.fi/

Blogiarkisto

Kategoriat