Herra Hidas halusi hidastaa elämäänsä. Rouva Impulsiivinen sai vision jostakin koomantapaisesta, mutta piti tällä kertaa suunsa kiinni. Herra Hidas vaikutti nimittäin olevan tosissaan. Hän halusi muuttaa maalle, järven rantaan, luonnon keskelle. Herra Hidas haaveili pulahtamisesta järveen omasta rannasta kesät talvet ja siitä, ettei pihalla istuskellessa kuuluisi muita ääniä kuin linnunlaulu. Kaikki nämä tulisivat kuitenkin bonuksena vasta kalastamisen jälkeen. Omassa rannassa olisi oma pikku vene, joka veisi kalamiestä saaliin luo ja toisi saaliin vaimon luo. Kalaa syötäisiin joka päivä. Herra Hidas melkein liikuttui omasta haaveilustaan.

Rouva Impulsiivinen panikoi. Hän kuuli joutuvansa vankilaan keskelle metsää. Hänet pakotettaisiin istumaan pimeässä metsämökissä vuodenajat ympäriinsä vailla ystäviä, vailla harrastuksia, vailla mitään kontaktia todelliseen sosiaaliseen elämään. Siellä hän viruisi Feisbuuk-addiktina keksimässä valheellisia päivityksiä tyyliin: ”Mustarastas lauloi tänään ensimmäistä kertaa – mikä ihana rauha!” Ja itkisi perään. Kauppaan pääsisi kerran viikossa, ja unohtuneita ostoksia ei niin vain lähdettäisi kipaisemaan Apsilta. Viikot syötäisiin suolasiikaa (sikäli kun sitä tulisi), ja kukaan ei koskaan kävisi.

Herra Hidas hämmästyi rouva Impulsiivisen reaktiota, koska hän jaksoi aina hämmästyä, jos joku ilmaisi voimakkaasti tunteitaan muualla kuin urheilukatsomossa. (Herra Hitaalla riitti hämmästeltävää.) Hän oli nimittäin luullut, että rouva oli luontoihminen - ja rouvahan olikin toki luontoihminen, muttei mikään kokopäiväluontoihminen! Herra Hidas oli myös luullut rouvan pitävän kalasta - ja rouvahan toki pitikin, muttei niin paljon, että sen takia olisi tarvinnut muuttaa kalojen viereen asumaan! Ja mitä tuli vieraitten kanssa ilakointiin, Herra Hidas muistutti aiheellisesti, ettei heillä juuri ketään käynyt nytkään täällä naapurilähiössä. Se oli niin ärsyttävän totta, että rouvan oli ihan pakko itkeä vähän.

Herra Hidas muistutti vielä, että rouvahan aina jakoi niitä Hidasta elämää –päivityksiä ja aforismeja Feisbuukissa ja tykkäsi niistä Instagramissa. Eikö tämä nyt olisi sitä todellista hidastamista? Rouva huomasi jäävänsä altavastaajaksi, joten hän turvautui huutamiseen: ”Saahan sitä tykätä delfiineistäkin, muttei semmoista tarvitse kotiinsa ostaa!” Herra Hidas huomasi, ettei suunnitelma oikein ottanut tulta alleen, joten hän ilmoitti sen olevan pitkän tähtäimen haave. Rouva tarvitsi nyt paniikkiinsa jotakin rauhoittavaa, joten hän päätti leipoa, koska mikään ei ollut niin rauhoittavaa kuin leipominen. Piti enää päättää, leipoisiko mutakakun vai tekisikö raakasuklaata, koska kello oli sentään jo kymmenen illalla. Herra Hidas lausahti jotakin nukkumaan menemisestä, mutta rouva ei kuullut, koska hän vatkasi jo munia täydellä höyryllä.

Kommentit (4)

mie vaan

😰😍🐟🐠🐳🌲🌲🌲🌲🌲💑💜 aivan mahtavaa. Täydennätte ihanasti toisianne

JP

Kiitos Pauliina hulvattomasta kirjoituksesta! En ole aiemmin tullut lukeneeksi blogeja. Löysin äsken vanhempia kirjoituksiasi (fb-jakona) Todella iskeviä ja teräviä! Tunnen myös koulun arkea... 😃

Seuraa 

Olen Pauliina, viisikymppinen luokanopettaja, kolmen aikuisen tyttären äiti, kahden koiran emäntä ja yhden miehen vaimo. Kirjoitan parisuhteesta, koulusta, onnellisuudesta ja epätäydellisyydestä. Blogini on oikeastaan pieni ylistyslaulu epätäydellisyydelle – voi olla autuaan onnellinen, vaikka olisi nuttu nurin ja saappaat väärissä jaloissa - koska kaikkine vesiesteineen ja kompastuskivineen elämä on aika mahtava seikkailu.

http://www.facebook.com/nuttunurinonnioikein

 

Vanhemmat tekstini löytyvät osoitteesta:

http://paukunblogi.blogspot.fi/