Tänä kesänä... 

 

1. Nauti auringosta. Haluan imeä itseeni kaiken sen valon ja D-vitamiinin määrän, minkä suinkin pystyn. Siitäkin huolimatta, että lääkäri on joskus  asiaan liittyen toppuutellut. 

2. Vietä aikaa ulkona. Kävelylle, rannalle, metsään jäätelölle... Ei väliä mihin mennä tai mitä tehdä!  Minun on helpompi liikkua kesäisin, joten mars mars ulos yksin tai yhdessä.  

3. Lue vähintään 5 kirjaa kesän aikana. Rakas harrastus on ammattikouluaikoina jäänyt, ehkä sen voisi yrittää herättää henkiin. 5 kirjaa kuulostaa sopivan suurelta haasteelta näin aluksi.

4. Valmista jäätelöä itse. Hommasin viime keväänä itselleni yleiskoneen osalla valmistumislahjaksi saamistani rahoista. Yleiskoneen mukana tuli jäätelönvalmistukseen oma kulho, joten viimeistään nyt  viimein on  aika kokeilla sitä ja omia jäätelönvalmistustaitoja! 5.  

5. Löydä kotikaupungistasi jotain uutta.  Kesä&Naantali. Kun luulet että tiedät kaiken mikä tähän pariin liittyy ota aikalisä ja yritä löytää siitä jotakin uutta. 

6. "Sivistä" avopuolisoa - vie hänet Linnanmäelle. Tulimme kerran puhuneeksi lapsuudenajan kesistä, ja kerroin kullalle että kävimme oman perheeni kanssa useasti huvipuistossa. En voinut ymmärtää kun kulta sanoi, ettei hän ole ikinä käynyt moisissa paikoissa. Tänä vuonna on siis pakko viedä puoliso täyttämään tuo sivistyksen aukko, Suomen vanhimpaan huvipuistoon, ja Helsingin iloisimpaan kaupunginosaan. 

7. Hemmottele itseäsi ulkoisesti.  Pitkään haaveissa ollut hieronta tai kasvo/jalkahoito. Tänä vuonna ei  enää haaveilla, vaan varataan se aika.! 

8. Valvo koko yö.  Siitä huolimatta, että olet melkein 30-v. Jos voit, tee tämä muualla kuin kotioloissa. 

9. Leffamaraton on hyvä tapa viettää yksinäistä, tai muuten vain tylsää päivää. Varaa siis kasa lempielokuviasi, ja iso kulhollinen popcornia. PS. Toteuta tämä sadepäivänä. 

10. Syö paljon tuoreita, uuden sadon antimia ja säilö niitä myös  talven varalle. Tämä mahdottoman helppo asia, ja silti se on joka vuosi tähän asti aina jäänyt. Tänä kesänä haluan muuttaa asian. Lupaan käydä torilla ostamassa sieltä syötäväksi (ja säilöttäväksi) tuoretta, uuden sadon tarjontaa kuten porkkanaa, perunaa, ja  herneitä . Myöhemmin myös sieniä. 

11.   Vieraile jossain sellaisessa kaupungissa, jossa et ole vielä ennen käynyt.  

12.  Grillaa lempiherkkujasi.  Vartaat, makkara, pihvi, kasvisnyytit, maissi herkkusienet juustopiilolla... Mistä aloittaisi?. Muista myös testata uutuuksia! 

13.  Toteuta extemporeideoita, - niitä hölmöjäkin.  Tiedättehän, ne äkilliset päähänpistot esim keskellä yötä? 

14.  Käy teatterissa.  Tätä on jo alustavasti mietitty, mutta päivää ei ole päätetty. Linnateatterissa pyörivä ja Kalle Lambergin tähdittämä  Myyntimies Berthold kiinnostaisi meitä kumpaakin. 

15.  Hengaile kavereiden kanssa terasseilla ja piknikkien merkeissä - Onko parempaa tapaa viettää kesäpäivää kavereiden kanssa?

16. Syö mansikkaöverit.   Tämä ei liene vaikeaa, sillä siitä on tullut lähes jokavuotinen tapa

17. Käy päiväreissulla (tai pidemmällä visiitillä) Hangossa - Hanko on vaan niin ihana (kesä)kaupunki, että pakko päästä viettämään päivää sielläkin suunnalla!

18. Astu pois mukavuusalueeltasi, ja kokeile jotain ihan uutta. Ruokalaji  tai sen raaka-aine, harrastus, tapa, juttu tai mikä vaan kunhan se on uusi tuttavuus. Parhaimmassa tapauksessa vit ylittää itsesi ja odotuksesi.  

19. Mene ainakin yhdelle keikalle/festareille, ja  hypi, pompi ja laula siellä kuin viimeistä päivää. 

20.  Tee leikekirja. Kerää ja kirjoita kesän kokemuksista ja muistoista kansien väliin, jotta voit palata näihin hetkiin talvellakin. 

21.  Mene pulikoimaan veteen. Älä mieti mitä muut ajattelevat, vaan mene kastamaan varpaat ja pulikoimaan matalaan ranta veteen, vaikka et osaa uida.  

22. Leivo jotain ihanaa raparperista. 

23. Anna kesäsateen kastella ihan kunnolla. Kyllä se kesä kuivaa minkä kasteleekin. 

24. Elä hetkessä fiiliksen mukaan - Esimerkiksi  sään ei saisi antaa liikaa vaikuttaa mielialaan, vaan pitäisi nauttia joka hetkestä täysillä - älä stressaa tulevasta. 

25. Unohda some.  Niin kiva kun se onkin päivittää lomatunnelmia, yms niin jätä some edes hetkeksi. 

 

Kuuluuko teidän kesän bucket listille samoja asioita kuin mulla? :)

 

 With love; 

-Ninni- 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Näppiksen takana kirjoittelee; 

30-vuotias harvinaisen sairauden kanssa elävä nainen, joka rakastaa hyvää ruokaa, musiikkia ja kaikkea kesään liittyvää rakasta avomiestään unohtamatta. Nainen joka unelmoi suurista, pitää kaikesta tyttömäisestä ja ihastuu ja innostuu välillä asiasta kuin asiasta liiankin kanssa. Mutta ennenkaikkea ihminen jonka toinen nimi voisi olla aitous, ja joka haluaa kyseenalaistaa juttuja ja haastaa itseään mahdollisimman useasti, mahdollisimman monipuolisella otteella. Ihan vaan "pisaran verran"

Tervetuloa moninaiseen arkeeni!

 

 

Blogiarkisto

Instagram