Oveen koputettiin rajusti. Niin rajusti, että katolle pakkautunut lumi tupsahti viestintuojan niskaan. Ja kun kyse oli vain vajaan metrin mittaisesta Simo-Santerista, lumikasan alta pilkotti ainoastaan tuon aina hyvää tarkoittavan maahisen punertava villapipo ja vähintäänkin yhtä punainen nenänpää.

Hermanni kiirehti ovelle kiskoen samalla aamutakkia päälleen. Kuka turkasen tulimmainen tähän aikaan aamusta häntä häiritsi?

Oven aukaistuaan ei hetkeen näkynyt ketään, kunnes Hermanni sattui katsomaan alaspäin. Hän kiskaisi hangen alle pakkautuneen Simo-Santerin lumen keskeltä sisälle pirtin lämpöön. Vaikka tulipesässä oli enää hiillos jäljellä, se toi huoneeseen kuitenkin mukavan tunnelman ja toivotti vieraan sen myötä myös lämpimästi tervetulleeksi.

”Kautta karhunjäljen, mitä ihmettä sinä meuhkaat tähän aikaan aamusta oveni takana?” Hermanni huudahti.

”Voi voi, kun joulu uhkaa peruuntua!” Sai Simo-Santeri kakistettua.

”Mitä ihmettä sinä oikein höpiset?”

Simo-Santeri veti syvään henkeä, siirsi pipon silmiltään, istahti pölkyn päälle jalkojaan heilutellen ja aloitti:

”Kaikki alkoi siitä, kun kyläneuvosto kokoontui ja kävi ilmi, että kiltteysmittari oli laskenut vaarallisen alas. Ensin luultiin, että laite oli mennyt epäkuntoon, mutta suurmestarin tarkastuksen jälkeen se todettiin moitteettomaksi. Oli siis oikeasti totta, että kiltteysmittarin lukema oli liian alhaalla. Pidettiin hätäkokous, jonka lopputulemana päätettiin, että kiltteyspartio lähtee kyselykierrokselle tiedustelemaan, mistä mittarin arveluttava lukema johtuu. Neuvosto kiersi kaikki kylän torpat joissa oli lapsia ja esitti jokaisella ovella samat kysymykset: Olivatko lapset muistaneet kiittää vähintään kymmenen kertaa päivässä, halata vähintään kuusi ja nauraa ja leikkiä rajattomasti?"

Kiittämisestä kaikki saivat huippupisteet, sanoin halaamisesta, mutta jostakin syystä nauru & leikkiminen olivat jääneet vähemmälle. Tämäpä perin outoa, kiltteyspartio pohti ja vei kyselykierroksen tulokset kyläneuvoston kuultavaksi.

Simo-Santeri hörppäsi Hermannin tuomasta teemukillisesta ison kulauksen ja jatkoi jalkojaan edelleen heilutellen:

"Kyläneuvosto pohti ja pohti ja ihmetteli, yhteensä kolme päivää ja kolme yötä, mutta ratkaisua ei vain löytynyt. Ja koska Suureen Käytöskirjaan oli kirjattu ohjeet tällaisten tapausten varalle, se haettiin tarkoin varjellusta kellarilokerosta esille ja avattiin kolmen miehen voimin (käytöskirja oli SUURI ja ARVOKAS kapistus). Ja kyllä, näin seisoi sivulla 7 ja puoli: Jos kiltteysmittari laskee alle kriittisen tason, on joulu peruttava."

Tässä vaiheessa Simo-Santeri, joka oli ylimmäinen pilkunviilaaja neuvostossa, otti vikkelät jalat alleen ja riensi kertomaan uutisesta parhaalle ystävälleen Hermannille. Matkaan tuolta pieneltä menninkäiseltä meni koko yö, asuihan Hermanni kuitenkin ihan kylän laitamilla pöllölaakson toisella puolella.

”Kautta karhunjäljen, perin outoa, perin outoa”, mutisi Hermanni hieroen samalla harmaata partaansa. ”Tämähän on suorastaan ennenkuulumatonta!” Koskaan aiemmin hänen elinaikanaan – jota oli kertynyt jo kunnioitettavat 386 vuotta, ei ollut moista tapahtunut.

Mistä ihmeestä voisi johtua, että lapset eivät enää ehdi leikkiä ja nauraa? Asia täytyisi selvittää ja nopeasti, olihan pelkona, että koko joulu uhkaisi peruuntua!

Hermanni pakkasi työvälineensä: ikiaikoja vanhan suurennuslasinsa sekä pussillisen taianomaisia neliapiloita mukaansa ja niin he olivat Samu-Santerin kanssa valmiina matkaan. Matkaan, joka taittuikin varsin ripeästi Samun taiteillessa Hermannin olkapäillä. Jo ennen auringonnousua he olivat perillä kylässä.

Ensitöikseen Hermanni halusi tarkastaa kiltteysmittarin. Millimetri toisensa jälkeen hän kävi laitteen läpi ja huomasi pian jotakin, mikä ei kuulunut asiaan. Kolmas mutteri alhaalta, jota piti aina kolmen päivän välein kiristää, oli kummasti jumissa. Tarkasteltuaan asiaa suurennuslasillaan, Hermanni huomasi, että ruuviin oli sekoittunut pienen pientä ja ohkaista untuvaa.

Kautta Karhunjäljen! Täällähän on sirkutinlinnun untuvaa, joka perin liukkaan ominaisuutensa ansioista on aiheuttanut kiltteysmittarin putoamisen kriittisiin lukemiin ja jumittanut mittarin ala-asentoon.  Ne peijakkaan linnut liikkuvat ajatustakin nopeampaa ja tekevät koiruuksiaan sinne sun tänne, tämä on täytynyt suurmestariltakin jäädä huomaamatta! Tilanteeseen tuskin auttanee muu kuin tuhti kourallinen taianomaista neliapilaa, joka sulattaisi sirkutinlinnun untuvan pois. Nopeasti Hermanni teki tarvittavat toimenpiteet ja jätti apilat yöksi mittarin kylkeen vaikuttamaan.

Ja kuinkas ollakaan, aamun sarastaessa ja kylän väen vielä hieroessa unihiekkaa silmistään, komeili kiltteysmittarin lukema juuri siellä missä pitääkin, yläasennossa ja iloisesti kohti taivasta kurkottaen.

Hermanni kiiruhti Samu-Santeri vanavedessään kertomaan kiltteysneuvostolle hyvät uutiset, mutta kiltteysmittarin vian selvittäminen ei kuitenkaan selittänyt vielä sitä, miksi lapset eivät ehdi nauraa ja leikkiä tarpeeksi?

Niinpä neuvosto istui alas ja pohti asiaa kolme päivää ja kolme yötä ja tuli siihen tulokseen, että yksinkertaisesti leikille ja naurulle pitää järjestää lisää aikaa, vaikka sitten kiertämällä kaksi peninkulmaa leveää aikaratasta hitusen taaksepäin. Kiltteysneuvosto oli asiasta yksimielinen ja niinpä aikaratasta siirrettiin kuudentoista kylänmiehen avustuksella hitunen taaksepäin.

Ja näin Hermanni Hönttönen onnistui pelastamaan joulun ja tuomaan ilon ja naurun takaisin kylän lasten mieliin! Eläköön ja kolminkertainen hurraa-huuto Hermanni Hönttöselle, hurraa, hurraa, hurraa!

 

Kuva: Laura Lehtola

Kommentit (0)

Seuraa 

Pöytälaatikko on KK:n fiktioblogi, jonka haltija vaihtuu kolmen kuukauden välein. Nyt Pöytälaatikkoon kirjoittaa Laura Lehtola. Hän on rovaniemeläinen matkailualan työntekijä, joka kirjoittaa unohdetuista ihmiskohtaloista. Aiempien kirjoittajien nimet löytyvät aina novellin lopusta.

Sinä voit olla blogin seuraava kirjoittaja. Katso hakuohjeet tästä.

 

Blogiarkisto

2015

Kategoriat