Sanotaan, että lapset muuttaa (elämän) järjestystä, suunnitelmia, suuntaa ja prioriteetteja - ja joskus näemmä luonteitakin. Ihan meinaan en silloin kaksikymmentäviisi vuotta sitten olisi ollut esimerkiksi näiden asioiden kanssa sinut:

-Paras asu on ei asua ollenkaan. Mikä ihme juttu tää on, että kuljetaan kalsareissa kesät talvet? Siis lähinnä kotona, tarkoitan nyt kuitenkin (ettette nyt vaan kuvitelleet jo mitään). Kotialbumiin tarkoitetut kuvat ei kestä edes kotialbumiin asti sensuuria, kun esittelepä sitten tyynenä sukulaisille elämääsi kovin omanarvontuntoisen ja puolivallattoman kalsarijengin keskellä. Kotoisat ja lutuisat hetket kuviksi tallennettuina sisältää aina jonkun alusvaatteet vilkkumassa taustalla tai muuten vaan hämmentävän paljon paljasta pintaa. Nykyinen blogien maihinnousukaan idyllisine tuokiokuvineen ei yhtään helpota asian aiheuttamaa kiristystä. Eiks muka kellään muulla? Miks me ollaan vaan tämmösiä? Kamoon, ihmisillä olis talja niskassa jos meidät olis tarkoitettu kuleksiin ilman vaatteita!

-Joka asiasta saadaan mölinä aikaiseksi! "Syömään" - hirveä hölinä heti päällensä, ihan kuin kaikki olis tulleet samalla kertaa sekä kuuroiksi että sokeiksi että muullakin tavoin aistittomiksi. "Mitä meillon ruokana" kysyy ihan joka ikinen, vaikka seisois kattilan vieressä ja vaikka se kahta sekuntia aikaisemmin asiaa kysynyt just sais suullisen vastauksenkin siihen samaan kysymykseensä just paraikaa. "Kellä on huomenna liikuntaa koulussa?" - joka ikinen vastaa kellä on ja kellä ei, nekin siis ja varsinkin ne siis keillä ei ole. Ja samaan aikaan, niin ettet saa mitään selkoa ensinkään kellä sitä oikeasti on. "Tuleeko joku saunaan?" - kuhke ja mölinä on niin suuri, että vasta lauteilla lasketaan jäikö joku porukasta sohvannurkkaan selaamaan akuankkaa, vai onks tässä nyt kaikki halukkaat. Tai autoon siirtyminen jonnekin lähdettäessä! Ihan kuin kukaan ei ois valovuosiin toisiaan nähneetkään yhtäkkiä ja kaikkien kans on keskusteltava just silloin, että muistaks kun kesällä mentiin jonnekin muaalle ja mää istun nyt tässä mutta joskus istuin tossa ja mihin me mennäänkään ja villekin kävi siellä viimeviikolla. Hiljaista siirtymätaivalta ei ole vielä kuunaan koettu! Hautajaisiinkin ajellessa meillä on kyselty kaikki ruumiiden ylösnousemukset ja hengen siirtymät niin, että meitä hitaampia on oikein kunnolla heikottanut.

-Joka asiasta voi tapella, vaikka siitä kuka vähiten provosoituu toisten villityksestä ja kuka kellekin on eniten periksi antanut. Kenen jalka tulee sohvan istuintyynyn yli millin vieressä istujan ilmatilaan. Kuka tuli tai meni ovesta ensin. Kuka ei kysynyt toiselta haluaako sekin mandariinin samalla kun otti itselleenkin. Kuka sai viimeksi isontaa telkkarin äänenvoimakkuutta kaukosäätimestä. Kuka ei pienentänyt sitä volyymiä vaikka pyydettiin. Kuka ei sammuttanut valoja, kuka taas sammutti valot. Ketä laittoi voin jääkaappiin vaikka joku toinenkin olisi sitä just tarvinnut, mutta ei vaan ehtinyt vielä ääneen asiaa ilmaista. Ei ole asiaa josta ei voisi jotakin vääntää!

-Ahtaus on ilomme, yhteiset on neliömme! En todellakaan osannut kuvitellakaan ennen, että esimerkiksi tilan neliömäärät ei ratkaise ollenkaan sitä onko jossakin ahdasta vai ei. Samalle sohvalle änkeydytään, vaikka vieressä olis toinen tyhjänä. Kaikki pakkautuu saman huoneen lattialle tarvikkeineen, vaikka jokaisella olisi omakin huone käytettävissään. Kun pullataikina on isketty pöytään, on siinä taatusti värityskirjakin ja päivän sanomalehti. Kukaan ei ole käyttänyt vanhaa nurkkakaappia ikinä, mutta viepä sinne tärkeä paperipino talteen, niin siellä kaapissa yhtäkkiä järjestetään koko kulmakunnan lasten leikit.

-Hyvin suunniteltu ei ole kyllä edes puoliksi tehty. Ennen lapsia sitä oli suurinpiirtein silmät seljäällään siitä, kuinka joku voi olla myöhässä milloin mistäkin, kuinka joku voi ihan hyvin unohtaa ja skipata just eilen sovitut jutut ja kuinka jonkun mielestä eriparinen tuulipuku on se "parempi kauppa-asu" . Sitä jotenkin ajatteli, että jos jonkun laittaa kalenteriin, niin miten sen voi muka unohtaa lukea. Tai miten sen voi muka vaan jättää välistä vaikka olis lukenutkin. Tai miten sen edelle menee kaks muuta vielä kiireellisempää asiaa, eikä niistä olla edes pahoillaan. Ihan hyvin voi, huomaan nyt julistavani! Kun ei aina muista onko jo juonut kahvinsa vai vasta miettimässä sen keittämistä, niin miten ihmeessä ihmiseltä voisi vaatia mitään sen suuremmassakaan kokoluokassa olevia asioita. Kun kerrankin etsit ne farkut jotka menee päälle ja johon ei ole lapset tilsanneet jotain ikimustikkaa koristeeksi, niin eikös joku koira/hamsteri/pulu kaki lähdönhetkellä ylle ja päälle ja koska kiire ja älämölö siellä autossa on jo meneillään, niin jotkut vaatteet on kuitenkin paremmat kuin ei vaatteita ollenkaan , kun kuitenkin puhutaan kodin ulkopuolella liikkumisesta jolloin jopa kalsarijengiläiset peittävät itsensä muuhunkin kuin nimikkovetimiinsä. Tai unohtunut perunalaatikko uunissa jonka kypsymistä nyt vaan on odoteltava, pyykitin pyörii koneessa, ai niin se hammaslääkäri, pitikö jonkun repusta löytyä joku paperi joka pitäisi täyttää - näitä ajatukset ja toimet muualle suuntaavia tekijöitä tulee jatkuvalla syötöllä lapsiperheiden tuutista ulos, joten on kyllä suorastaan ihme jos jonkun joskus tiedetään ajoissa jonnekin paikalle saapuneen, pikemminkin.

-Nukkuminen, sukupuuttoon kuolemassa oleva luonnonvara. Joku joskus ajatteli, että kunhan lapset kasvaa vauvaiästä ulos, niin meilläkin taas nukutaan. Hah! Onko joku jossain nähnyt muka leikki-ikäisen, joka nukkuu lauantaiaamuna pitkään just silloin kun äiti on katsonut sen pisimpään kestäneen elokuvan edellisenä iltana? Mutta kun on kerhoaamu ja kello soi, niin kaikki joudutaan herättämään kesken unien. Kuka kuvittelee, että "no murrosiässä ne viimeistään nukkuu" tarkoittaa että nukkuminen tapahtuisi yöaikaan ja että sitä nukkumista ei muka edeltäisi ensin valvomismaratoni jossa on tarvittu vanhempiakin keskustelemaan kello puoli kaksitoista yöllä Donald Trumpista, omista jatko-opiskelusuunnitelmista ja miten sitä pyykkikonetta nyt käytettiinkään ja odottaisitko että se on pysähtynytkin, niin näytät mulle myös kuivurin ja silitysraudan? Nuoret ovat yhtäkkiä kuin menninkäiset, kömpivät koloistaan illan tullen ja siinä vaiheessa kun vanhemmat ovat laittamassa tekareitaan vesilasiin yöksi likoamaan. Pikkuhiljaa ja varsinkin perheessä jossa on sekä aamuvirkkuja tenavatähtösiä että pimeydestä aktivoituvia murkkusia, sitä huomaa että kun koittaa olla osallistumassa ihan kaikkien elämään ja käydä vielä kaupassakin niin että ovet aukeavat suosiolla rynkyttämäti, niin omat unet jäävät helposti muutamaksi viiden tunnin kiskaisuiksi. Ja sitten sitä ikään kuin tottuukin siihen, kun on itselleen joutunut perustelemaan tarpeeksi usein miksi oikeasti nyt täytyy jaksaa nousta/valvoa/toimia/selittää/mennä/tulla  , niin sitä kokeekin yllättäen helpommaksi jatkaa samalla mallilla vaikka joka hetki ei olisikaan tarvetta. Yksin kotona ollessa huomaa elävänsä jonkinlaista juhlahetkeä elämässään ja sitä nyt ei ainakaan sovi nukkumiseen käyttää!

-Ranskanperunoita ja kalapuikkoja voi sanoa peruna-kala-ateriaksi. Kyllähän sitä kaikenmoista höttöruokaa ennenkin osattiin syödä, mutta oikean ruuan tekeminen oli silti sitä mihin kuka vaan nyt pystyi jos vaan viitsi vähän vaivautua (ja kukapa ei lastensa takia vaivautuisi). No yllätys, että ei auta vaivautuminen, jos seitsemän ihmistä oksentaa toista päivää peräkkäin, mutta joku kahdeksas sinnittelee sitkeästi terveenä ja nälkäisenä ja sinun on vaan annettava itsestäsi kaikkesi ja siinä vaiheessa se pakastimen pohjalta kaivettu ranskalaispussi ja jäähileeseen melkein kiinni jäätynyt kalapuikkopaketti on peruna-kala-ateria, täydellinen lämmin ateria jonka olet äärimmäisissä olosuhteissa loihtinut kupeittesi hedelmän syötäväksi. Ja se on melkeinpä mitalin arvoinen suoritus se, huomaat itsekin ajattelevasi.

-Lapset ei ole kaikille sama asia. Aikana jolloin itselläni ei ollut vielä lapsia, mutta kuitenkin ympärilläni olevassa maailmassa oli paljonkin, ajattelin kaikkien olevan tietenkin automaattisesti lastensa eteen kaikkeen ryhtyviä vanhempia. Oletin kaikkia kiinnostavan minkälaisessa koulussa lapset opiskelevat, ymmärtävän nopeusrajoitusten ja suojateiden merkityksen, haluavan maailman pyörivän yhtälailla lasten kuin aikuistenkin ihmisten hyväksi ja tarpeita kuunnellen. Yllätyin suuresti, että jotkut vanhemmat eivät koskaan käy lastensa koulujen vanhempainilloissa, koska ei vaan kiinnosta. Kun oma kersa ei istu takapenkillä, niin ylinopeutta voi ihan hyvin ajaa ja vaikka pienessä maistissakin. Oman työpaikan tupakkataukojen oikeuksia ollaan kyllä penäämässä, mutta lasten harrastuksiin ei viitsitä vaivautua talkoisiin, saati että sinne välttämättä edes lasta kuskattaisiin. Vanhempien oma aika alkaa olla jo mantran maineessa joka on pyynnöstä ja toiveesta nopeasti muuttunut jo vaatimukseksi jollei oikeudeksi jopa, mutta lasten "omia aikoa" ei viitsitä edes kuunnella. Moni lapsi toivoo vaikka yhteisiä leipomishetkiä, mutta jauhoisesta sotkusta ja rumista pullista ärsyyntyvä äiti ei halua ryhtyä toimeen pitkällä tikullakaan. Lasta arvostetaan joskus jopa eniten sillä mittapuulla, kuinka hienosti hän siivoaa, mutta innokasta askartelijaa, joka pruuttaa liimaa keittiön pöytään ja haluaisi jakaa sen innokkuutensa myös vanhempansa kanssa, ei kehu välttämättä kukaan. Tämä on hyvinkin tavallista, äärimmäisen surullista kaikin puolin, mutta tavallista.

Onneksi oma mukautuvaisuus on myös yllättänyt minut iloisesti. Olenkin paljon suurpiirteisempi kuin nuorena tyttönä luulin ja kärsivällisempi kuin kukaan olisi uskonut kuuna päivänä. Lasten tuoma rakkaus elämään on myös ollut asia jota en osannut etukäteen hahmottaa, vaikka sen tietenkin tavallaan tietenkin tiesinkin. Lapset on opettaneet heiltä saadun ja heille annetun rakkauden lisäksi rakastamaan myös itseä ja tätä ympäristöä missä me saadaan olla ja elää. Tälläkin hetkellä Syyrian Aleppossa on aivan hirvittävää. Oikeasti. Kunpa me osattaisiin ilman kamalista kamalimpia esimerkkejäkin arvostaa sitä mitä meillä on. Oikeasti.

 

Kommentit (2)

Lara
Liittynyt29.8.2016

Just niinhän se on :D Apua :) Ihana kun kommentoit! <3

Lara /Puhekuplia-blogi

Seuraa 

Blogi elämästä suurperheessä, jossa on aika paljon kaikkea! Lapsia, mielipiteitä, ruokaa ja tekemistä nyt ainakin. Suurpiirteistä suunnittelua ja hetkessä olemista. Yhteys: kupla8 @ gmail. com 

 

Instagram