Kauhea siivoaminen ennen kuin palkattu siivooja tulee paikalle. Kuntosalille ei voi mennä ennen kuin on laihduttanut ensin itsensä kuntoon. Yksinäisyyttä karkottavia vieraita ei voi kutsua ennen kuin koti näyttää sisustuslehden unelmalta. Epäreilua kohtelua ei voi korjata, koska kukaan tuskin kuuntelee. Ystävällisiä sanoja jätetään sanomatta, koska mitä nekin sitten ajattelee.

 

Kuulostaako tutulta?

Suunnaton määrä asioita jätetään tekemättä, koska pidätellään. Hävetään, kainostellaan, vältellään kaikkea ylimääräistä tunnetta, josta ei voi olla etukäteen ihan varma. Pelätään ystävällisen hymyn aiheuttamaa sosiaalista tilannetta niin paljon, että ollaan mieluummin sulkeutuneita, vaikka salaa kärsitään yksinäisyydestä. Ihminen valitsee mieluummin tutun tien, vaikka se olisikin huono. Todella kummallista, kun ajattelee, eikö?

Ajatellaanko todella muiden ihmisten olevan sitä mieltä, että osa syntyy tänne maailmaan lihakset valmiiksi timmissä kunnossa joten vain he voivat myös astella kylmiltään sinne kuntosalille, kaikki muut möyhytkööt kotonaan, kunnes näyttävät ihmismäisiltä? Ajatellaanko, että täytyy näyttää tietynlaiselta bikinivartalolta voidakseen mennä uimahalliin? Ei saa olla keski-ikäinen täti jossakin popkonsertissa? Tavalliset ihmiset ei suutaan saa aukaista missään, missä jotakin päätetään, sillä mitä sekin nyt mistään tietää?

 

Minä luulin joskus, että kaikki ihmiset ovat valinneet tietoisesti sen miten elävät. Että jos joku ei halua liikkua, niin se on oma valinta ja siihen ollaan tyytyväisiä! Jos ei haluta käydä teatterissa, konserteissa, telttaretkillä, museoissa, vanhempainilloissa, missä nyt vaan, niin ollaan tehty se valinta siksi että halutaan niin. Mutta ei.

Yllättävän moni sanookin, että on "valintoihinsa" tyytymätön, mutta tekee silti niin yhä uudelleen. Haluttaisiin osallistua, mutta ei kehdata. Vanhempainillassa kaikilla muilla on ne lettipäiset kiltit tyttöoppilaat ja minulla se risaisin housunpolvin kulkeva pojannassikka. Uimahallissa lipuu laineiden mukana ruskettuneita ja rasvattomia fitnesvartaloita ja sinnekö sekaan minä valas muka molskahdan! Haluttaisiin käydä Siltsun keikalla, mutta ei kehdata kun ei ole mitään päällepantavaakaan ja miten siellä edes kuuluisi olla ettei mokaa. Haluttaisiin sanoa omia ehdotuksia, mutta mikä minäkin luulen olevani, muita parempiko? Parempi olla hiljaa vaan.

 

Oi ystävät rakkaat; menkää, tehkää, sanokaa ja nauttikaa. Elämä jää vallan välistä, jos ei tätä mahdollisuuttaan käytä ajoissa!

Minäkin olen vaikka missä mukana, kuten varmaan olette jo oppineet huomaamaankin. Ja kyllä minuakin vieläkin jännittää, mietityttää ja askarruttaa, pelottaakin - mutta ihan joka ikinen kerta on ihan voittajafiilis, kun palaa kotiin jostain uudesta jutusta missä on taas tullut käytyä! Ryhdyin myymään kynttilöitäkin ihan vaan siksi, että haluan nyt tehdä sitä! Kyllähän minä kynttilöistä olen aina pitänyt, mutta minun tyyliini ei oikein mitkään krumeluurit ja pikkuiset yksityiskohdat ole koskaan istuneet. Minulle on riittänyt pelkkä liekki jos toinenkin ja siinä on minun tunnelmani ollut kiteytettynä. Yhtäkkiä tajusin, että on ihmisiä jotka oikeasti tuntevat suurta mielihyvää asetellessaan purnukoita ja muita tarvikkeita asetelmiin. Ihmisiä, jotka ovat onnellisia voidessaan valita erilaisia tunnelmanluojia erilaisiin tilanteisiin, vaihdellen niitä vuodenaikojen ja tilaisuuksien mukaan,  nauttien esineiden järjestelystä, sommittelusta ja niin muille ihmisille kuin itselleenkin luomastaan fiiliksestä. Ja minä voi auttaa heitä siinä! Minä voin olla se joka esittelee mitä kaikkea on markkinoilla ja näyttää konkreettisesti miltä kaikki näyttää "valmiina"! Minä voin tuottaa ihmisille hyvää mieltä!

En voisi toivoa parempaa asiaa.

Siksi siis minä teen mitä teen. Joku toinen tekee varmaan jostain toisesta syystä, mutta minulle tämä kynttilämyynti on hyvän mielen levittämistä. Siitä minä saan niin paljon itselleni, kanssaihmisten antamaa ystävyyttä ei tietenkään voi millään missään mitata, mutta hyvä mieli kaikille osapuolille on jo sellainen mittari että en tähän nyt muuta kaipaakaan.

 

Politiikka on (hassua kyllä) vähän sitä samaa, toisin välinein vain tehtynä. On pyrkimyksiä, joiden avulla saataisiin hyviä asioita aikaiseksi. Ei siinä ainakaan minulla se oma itse ole missään keskiössä, että tekisi jotakin (tai siis pyrkisi siihen tekijän paikalle) vain sen olemisen vuoksi. Jos on (ja kun on) suunnaton halu auttaa, tehdä asioita paremmaksi ja helpottaa ihmisten ahdinkoa (oli se mittakaavassa sitten suunnattoman suuri tai ihan pienen pieni), niin sitä yrittää kaikkensa - koska enempää ei keltään kai voi vaatiakaan edes.

Siksi minä olen halunnut suuren perheen ja onnekseni sen saanutkin. Siksi meillä on oma yritys. Siksi minä ryhdyin kynttiläleidiksi. Siksi minä olen ehdolla kuntavaaleissa.

Koska nämä on asioita jotka ovat minun unelmaani, minun hyvää oloani, minun tavoitteitani, minun päämääriäni. Jos yksi suunta katkeaa, en käännykään takaisin etsimään uutta, vaan kierrän esteen ja jatkan aikomaani suuntaan. Aikaa siinä toki menee vähän enemmän, mutta oppiipahan pitkän kautta kiertämisessäkin jotakin, näkemään ainakin maisemia sieltä suunnalta jossa ei muuten olisi poikennutkaan. Kärsivällisyydestä puhumattakaan. Minä en pelkää epäonnistumista ja en todellakaan tarkoita sillä ettenkö uskoisi voivani epäonnistua. Tottakai voin ja mitä todennäköisemmin epäonnistunkin, silloin sun tällöin. Mutta en anna sen olla loppu millekään, maailmanloppu ensinkään, vaan se on vaan tiedossa ollut mahdollinen töyssähdys ja siitä päästään kyllä yli aina. Auttaa muuten aika monessa asiassa tässä elämässä, kun ajattelee asiat jo valmiiksi töyssyisiksi! Kuinka moni uusi äitiyskin olisi esimerkiksi aivan erilaisempi kokemus, kun ei uskottaisi sen olevan täysin tasaista ja hallittavissa olevaa taivalta, joka jotenkin itsestään tuottaisi ihmiselle hyvää oloa ja onnistumisen tunnetta?! Töyssyjä siihen kuten moneen muuhunkin asiaan kuuluu ja niiden tiedostaminen voi olla aika ratkaisevaa, mitä tulee eteenpäin pääsemiseen niiden jälkeen.

Koska minä elän ainoana ihmisenä maailmassa tätä minun elämääni, joten siinä on aika suuressa raportointivelvollisuudessa itselleen, että tekee parhaansa sen eteen.

 

 

Kommentit (4)

Hanski79
Liittynyt31.8.2016

Mä ainakin tunnistin itseni. Varmasti parantumattomasti sitkun ihminen. Tai ainakin vaatii hitokseen työtä saada epäsosiaalisesta, kuollakseen julkista mokaamista pelkäävästä, suohirviön näköisestä ihrapallerosta hetkeen heittäytyjä ja peloton nytkun ihminen.
Vaikka kuopuksen sairastumisen myötä sitä olen alkanut hahmottaa, että on vain tämä yksi elämä ja siinä se. Pitäisi vaan uskaltaa elää täysillä. Etupenkkipsykologini sai jo mut pukeutumaan kesällä mekkoon. Vaikka kuinka koitin esittää, ettei iältään ja bmi:ltään yli kaksvitonen, selluliittireisillä ja suonikohjusäärillä varustettu voi käyttää mekkoja. Höpö höpöä kuulemma. En tiedä moniko kanssaihminen sokeutui, mutta mä en yllätyksekseni kuollutkaan häpeään kulkiessani helmat hulmuten. :P

Lara
Liittynyt29.8.2016

Moi! Yritin jo aiemmin sulle vastata, mutta ei pelittänyt tämä silloin lain. Nyt uusi yritys, tosin en oikein ennee muista kaikkea henkevää mitä kirjoitin! Tietenkään :) Sen ainakin, että hameet ne on mullakin ihan tosi hankalia, kun en koe olevani niin naisellinen muutenkaan. Mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa.... Itseänimua pelottaa edelleen joka kerta joku uusi asia tai jonneen meneminen, mutta pelosta huolimatta olen päättänyt mennä. Ei ole muuten ainä mikään huippufiilis mennessä sillä konstilla! Mutta tullessa on, joka kerta <3 Jaksamisia teille!! <3

Lara /Puhekuplia-blogi

suvituuli

Puhuit asiaa. Mikä siinä onki ett immeiset aina vertaa itteensä/ elämäänsä toisiin. Pahinta mitä voi tehdä.

Seuraa 

Blogi elämästä suurperheessä, jossa on aika paljon kaikkea! Lapsia, mielipiteitä, ruokaa ja tekemistä nyt ainakin. Suurpiirteistä suunnittelua ja hetkessä olemista. Yhteys: kupla8 @ gmail. com 

 

Instagram