Moni kirjoittava ihminen haaveilee kokopäivätoimisesta paneutumisesta tekstiin, vapaudesta keskittyä siihen mitä tekee. Minä sain vuorotteluvapaan turvin seitsemän kuukautta aikaa olla kirjailija, könytä aamupalapöydästä suoraan työhuoneeseen ja ajatella romaanihenkilöitäni 24/7. Usein kylpytakki oli päälläni vielä, kun mies tuli töistä kotiin. Oli niin ihanaa upota omaan tarinaan ja vain kirjoittaa. Ihan pokkana vetosin taiteilijuuteeni, jos ruokakaappi oli tyhjä tai roskat viemättä.

Rupeaman päättyessä ajattelin, että kässärini on valmis, hahmot oli luotu ja juoni oli kunnossa. Oli pakko saada muuta ajateltavaa, mutta kirjoittamisen tarve oli kova. Osallistuin Kodin Kuvalehden blogikurssiin ja otin käyttööni Pulina Ellin.

Aloittaessani ajattelin, että jospa vaikka parisataa lukijaa… siihen olisin tyytyväinen. Minähän kirjoitan vain kirjoittamisen ilosta, enkä mieti minkäänmoisia ansaintalogiikoita. Kävi kuitenkin aika tyypillisesti: kun lukijamäärät kasvoivat, rupesin odottamaan, että seuraava satanen menisi rikki. Ja menihän se.

Olen edelleen aikamoinen sometumpelo. Minulla on Twitter -tili, johon postailen silloin tällöin. Istagramiin olen laittanut muutaman kuvan ja tykkään katsella muiden fotoja - mutta huh, huh! Ei minusta ole aktiivia tullut. Ei vaikka niin olen monesti päättänyt ja Antti Holmalle luvannut.

Vasta pari viikkoa sitten ymmärsin tuttavani ohjeesta, että omalla facesivulla julkaistut blogitekstit kannattaa laittaa julkisiksi, että niitä on helpompi jakaa. Juu, juu, kivahan se on jos ne mobiilisti liikkuvat, mutta ei tule meikäläiseltä luonnostaan tämä homma. Minähän olen peräisin ajalta, jolloin syntymästäni ilmoitettiin isovanhemmille postikortilla, koska puhelinta ei joka talossa ollut.

Mutta siis suhteellisuudentaju katosi. Ainakin hetkeksi. Postasin pitkään parisuhteeseen liittyvän kirjoitukseni 30v hääpäivämme kunniaksi. Laitoin sen omaan faceen ja mainitsin, että nyt on sitten julkinen. Sittenpä kävi niin, että en enää odotellutkaan seuraavan satasen ylitystä, vaan ihmettelin joka aamu, kuinka edellinen tonni ylittyi. What!

Lukijamäärät posahtivat kuin kotikalja pakkasessa. Ylöspäin, kuin yllä olevassa kuvassa: parvekkeelle unohtunut kotikaljapullo jäätyi aika yllättävään asentoon.

Oliko kirjoitus niin hyvä? Johtuiko kiinnostus parisuhde-aiheesta vai innostuivatko ihmiset siitä, että joku on ollut näin pitkään naimisissa? Vai oliko kyse "vain" positiivisesta dominoefektistä: kun yksi niin toinenkin? En tiedä, mutta postaus sai kommentteja jopa enemmän kuin naisten karvoihin liittyvät mielipiteeni ja vaihdevuosiin liittyvät seksipuheeni.

Koukkuun olen jäänyt, se on tunnustettava. Blogi-uistin on nielty syvälle. Nyt ei auta muuta kuin julkisesti luvata, että tavoitteeni on kehittyä some-talentiksi. Ääh! Tavistaso riittää - siis teknisessä mielessä.

Jos saalista ei tule, harrastuskalastajat kuulemma lohduttelevat itseään sanomalla: "kyllä tämä silti kotiolot voittaa". Näin olen (mieheltäni) kuullut. Minä en aio jatkossakaan ryhtyä kalasteleman lukijoita kirjoittamisen ilon kustannuksella. Mieluummin istun tässä blogiveneessä ja nautin matkasta. Katson vierestä, kun loistoristeilijät lyövät aaltoja pieneen purteeni. Kaukalon laita saatta hörpätä vettä, mutta soutaminen jatkuu. 

Olen nyt valinnut blogilleni teemat: perhe, suhteet ja hyvinvointi. Niistä minä eniten kirjoitan. Kirjoittaminen on iso osa omaa hyvinvointiani. Pää pysyy kasassa, mutta mölyt ei mahassa. Toivon, että  näitä lukiessa myös sinulle tulee hyvä mieli. 

Vaikka en kykene tehokkaaseen somemarkkinointiin varmaan ikinä, kirjoittamisen osalta harjoittelen edelleen päivittäin. Joskus vielä se romaanikin valmistuu. Lorukirja ja liikuntakirja nyt ainakin, se on varma.

Kiitän kaikkia lukijoita tästä vuodesta. Oikein kovasti ja kivasti. Pus!

Kommentit (4)

-mökö

Onnea Elli!! Kommentoin harvoin, mutta luen juttujasi säännöllisesti. Mahtavaa huomata että joku toinenkin pohtii samoja teemoja. Näin keski-ikäisenä ehtii taas vähän mietiskelläkin maailmanmenoa, kun pahimmat ruuhkavuodet on takana, ja juttusi toimivat hienona inspiraationa ja joskus provokaationakin ajatuksille ja keskusteluille. 

Kiitos. 

Pulina Elli
Liittynyt7.3.2016

Kiitos 'mökö'. Palautteesi tuntuu tosi hyvältä, juuri noin olen ajatellut ja toivonut. Ihanaa kevättä!

Seuraa 

Elina Pulli kirjoittaa kuumien aaltojen lämmittämästä elämästä, naisena ja äitinä olemisesta, tyhjästä pesästä ja siitä, ettei rintasyöpäkokemuksensa jälkeen suostu pelkäämään enää mitään. Ei edes haikeutta kaikuvia huoneita, eikä varsinkaan epäonnistumisia. Joskus Pulina Ellille saattaa tulla pakottava tarve kirjoittaa myös pienistä lapsista ja liikkumisesta.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat